Mistä on hyvät kirjailijat tehty?

Miten te kehitätte itseänne kirjailijan urallanne? Onko kirjoittajakursseista ja muista koulutuksista ollut tuntuvaa hyötyä kenellekään? Tietysti kannattaa itse raapustaa ja lukea ja ideoida niin paljon kuin voi, mutta löytyykö mitään erikoisvinkkejä, joilla saa luovuutensa ryöppyämään..? Itse kirjoitan omasta mielestäni terävintä tekstiä erilaisten kriisien kohdatessa...
111198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

...mutta ei mun kohdalla.
Kirjoittamaan olen oppinut vain ja ainoastaan lukemalla ja kirjoittamalla. Ja ajattelemalla lukemaani tekstiä, sen ulkoasua, oikeinkirjoitusta yms. seikkoja.

En tietysti ole mikään ketään neuvomaan, enkä omaa mitään koulutusta kirjallisuudessa, mutta olen vaan huomannut oman tyylini löytyneen vuosien saatossa.

Edelleenkin peräänkuulutan suunnitelmallisuutta. Itselläni on koko ajan kirjoittaessa vähintään kaksi eri paperia (Wordiä) auki. Toisessa on romaanin juonikulku pääpiirteittäin, henkilö- ja paikkaesittelyt sekä muut tärkeät ja muistettavat asiat.
Toiselle paperille kirjoitan itse tekstiä, johon poimin etukäteen suunnitellut juonikuviot siitä ensimmäisestä Wordistä.

Lisäksi mulla on auki MindMapping-ohjelma, ja joskus käytän esim. PowerPointin organisaatiokaaviota henkilöhahmojen suhteiden selvittelyyn.

Niin tai näin, ennen kirjoittamista on hyvä raapustella tärkeimpiä asioita muistiin, olkoon se kirjoitusohjelma mikä hyvänsä, taikka vaan pelkkä paperi.

Äänestä
  • Paras tietämäni mindmapping-väline on televisio. Sen kuvaruudulle on hyvä tuherrella ajan kanssa vesiliukoisella tussilla lattialla istuskellessa ja televisiota katsellessa. Lopputuloksen voi tallentaa digikameralla ja kuvan voi tallettaa käyttöjärjestelmän työpöydälle siksi aikaa kun sitä tärvitsee. Siitä sen saa tarpeen vaatiessa esiin yhdellä klikkauksella. Itse kyllä olen jäljentänyt sen paperille, koska seinälle kiinnitettynä sen saa näkyviin ihan vain vilkaisemalla.

    Vaihda muuten hyvä mies Word ammattilaiskäyttöön sopivaan tekstinkäsittelyohjelmaan. Sillä bugifarmilla katoaa huonona päivänä enemmän tekstiä kuin uutta syntyy.

    Ilmaisista tekstinkäsittelyohjelmista OpenOffice on vakaa ja monipuolinen. AbiWordkin on vakaa. Lisäksi se kuluttaa askeettisen arkkitehtuurinsa ansiosta resursseja säästeliäästi ja osaa avata jatkuvan ajan tasalla pitämisen ansiosta uudetkin tekstitiedostotyypit. Sen oikoluvun sanavarasto on hieman suppea, mutta kirjailijaksi aikovan pitäisi osata päätellä itsekin onko se merkinnyt sanan väärinkirjoitetuksi aiheellisesti vai aiheettomasti.

    Maksullista ohjemistoista esimerkiksi Corellin WordPerfect ja Lotuksen WordPro ovat hankkimisen arvoisia. Varsinkin WordPro on Wordiin verrattuna kuin unelma: ei kaatuile omasta syystään ja päivittämisen tarve on joko vähäinen tai olematon. Viitisen vuotta sitten julkaistuun 9.5 versioon on tarjolla yksi ainoa 1.5 megan päivitys, jota useimpien käyttäjien ei edes tarvitse asentaa, koska se päivittää vain joitakin vähemmän käytettyjä filttereitä. Muuta vikaa siitä ei ole löytynyt, mutta Mikkisoft-keskeisessä maailmassa sen rinnalle tarvitsee toisen ohjelman, esimerkiksi AbiWordin, koska se ei oikein ymmärrä Word-dokumentteja.

    Äänestä

  • Tampio 2.0 Pro kirjoitti:

    Paras tietämäni mindmapping-väline on televisio. Sen kuvaruudulle on hyvä tuherrella ajan kanssa vesiliukoisella tussilla lattialla istuskellessa ja televisiota katsellessa. Lopputuloksen voi tallentaa digikameralla ja kuvan voi tallettaa käyttöjärjestelmän työpöydälle siksi aikaa kun sitä tärvitsee. Siitä sen saa tarpeen vaatiessa esiin yhdellä klikkauksella. Itse kyllä olen jäljentänyt sen paperille, koska seinälle kiinnitettynä sen saa näkyviin ihan vain vilkaisemalla.

    Vaihda muuten hyvä mies Word ammattilaiskäyttöön sopivaan tekstinkäsittelyohjelmaan. Sillä bugifarmilla katoaa huonona päivänä enemmän tekstiä kuin uutta syntyy.

    Ilmaisista tekstinkäsittelyohjelmista OpenOffice on vakaa ja monipuolinen. AbiWordkin on vakaa. Lisäksi se kuluttaa askeettisen arkkitehtuurinsa ansiosta resursseja säästeliäästi ja osaa avata jatkuvan ajan tasalla pitämisen ansiosta uudetkin tekstitiedostotyypit. Sen oikoluvun sanavarasto on hieman suppea, mutta kirjailijaksi aikovan pitäisi osata päätellä itsekin onko se merkinnyt sanan väärinkirjoitetuksi aiheellisesti vai aiheettomasti.

    Maksullista ohjemistoista esimerkiksi Corellin WordPerfect ja Lotuksen WordPro ovat hankkimisen arvoisia. Varsinkin WordPro on Wordiin verrattuna kuin unelma: ei kaatuile omasta syystään ja päivittämisen tarve on joko vähäinen tai olematon. Viitisen vuotta sitten julkaistuun 9.5 versioon on tarjolla yksi ainoa 1.5 megan päivitys, jota useimpien käyttäjien ei edes tarvitse asentaa, koska se päivittää vain joitakin vähemmän käytettyjä filttereitä. Muuta vikaa siitä ei ole löytynyt, mutta Mikkisoft-keskeisessä maailmassa sen rinnalle tarvitsee toisen ohjelman, esimerkiksi AbiWordin, koska se ei oikein ymmärrä Word-dokumentteja.

    Suomi24 keskustelu

    Mulla ei ole ollut ongelmia MS Wordin kanssa. Teen välitallennuksia muutaman minuutin välein (Ctrl S), aikaa siihen kuluu ehkä sekunti, eikä tekstiä näin ollen pääse hukkumaan.
    Kun avaa uuden asiakirjan, kannattaa se heti tallentaa jollain nimellä ja tehdä niitä välitallennuksia.

    Ostin aikoinaan töiden vuoksi MS Office 2000 Pro-version, enkä ole nähnyt syytä vaihtaa pois. Mulla on myös OpenOffice koneella, koska arvostelin kerran pyynnöstä erään henkilön romaania, ja en saanut tekstiä muuten auki.

    AbiWordia en ole kokeillut, enkä myöskään WordPerfectiä enkä WordProtakaan. Oli tuo MS sen verran kallis hankinta, etten halua sijoittaa ohjelmistoihin enempää.

    Ja toistona haluan mainita, ettei ongelmia Wordin kanssa ole ollut, kun muistan välitallennella. Mun asiakkaat käyttää MS-ohjelmia, koska mun pääasiallinen työtehtävä on tehdä MS Access-tietokantasovelluksia.

    Käytän MindManager X5 -nimistä mindmappingohjelmaa. Siitä on 21 päivän kokeiluversio saatavilla os. http://www.mindjet.com/eu/products/?PHPSESSID=317db79922a2c8b0550ec75d4b65ca7e

    Äänestä

  • paakki kirjoitti:

    MindManagera ja muitakin vastaavia on tullut kokeiltua, mutta pidän silti enemmän televisiosta ja tussista, koska se ei rasita silmiä yhtä paljon kuin tietokoneen kuvaruudun tuijottaminen ja siinä saavat selkä- ja hartialihaksetkin enemmän liikuntaa.

    Word on ihan näppärä ohjelma ja elämä ilman sitä on joskus vähän hankalaa (en ole käyttänyt sitä sitten 6.0-version, joka oli koulun koneissa), mutta suosittelen kuitenkin kokeilemaan AbiWordia, koska se ei maksa mitään. Se on joka tapauksessa ihan mukava kakkosohjelma eikä vie kiintolevytilaakaan kuin muutaman megan. Siihen saa asennettua lisäksi mukavan plugin-kokoelman, joka helpottaa tiedon hakemista Internetistä, ja, kuten jo tuli mainittua, se ymmärtää laajan valikoiman erilaisia tiedostoja, minkä lisäksi siihen saa asennettua kätevän import/export plugin-valikoiman.

    http://www.abisource.com/

    (Minun Lotus Smart Suiteni muuten tuli tietokoneen (tarjouksesta ostetun halvan Aptivan) mukana eikä maksanut mitään. Ymmärtääkseni IBM yritti saada sille lisää käyttäjiä jakamalla sitä käytännöllisesti katsoen ilmaiseksi. Minuun se temppu ainakin puri. En aio luopua siitä sittenkään kunhan saan hankittua uuden tietokoneen tämän vanhan ja huonon, mutta silti jotenkin rakkaaksi käyneen rakkineen tilalle.)

    ...on mulle siis aivan outo, mutta perehdyn siihen paremmalla ajalla. Kiitos vinkistä, mutten silti aio enkä edes voi luopua Mikkisoftin tuotteista työni vuoksi.

    Kyllä nuo liitteenä tulevat tarjoukset kannattaa ottaa vastaan, ei siinä ainakaan mitään häviä. Sama koskee puhelimia, autoja yms. tuotteita.
    "Osta hyvä mopo, saat vittumaisen anopin kaupan päälle!"
    "Vaihdetaan vittumainen anoppi Ladan kampiakseliin. Epäkuntoisetkin huomioidaan!"

    Osta Lada - saat alemmuuskompleksin kaupanpäällisiksi.

    Auta Bemarin omistajaa saamaan virtsarakkonsa oikealle paikalleen - lahjoita hänelle Lada.

    Osta ajan patinoima (melkein) antiikkiauto. Lisävarusteina korjausopas ja hinausköysi.

    Ja niin pois päin.

    Kun tuli puhe pienistä ilmaisohjelmista, kannattanee mainita TreePad Lite. Sillä voi kuulemma pitää romaanin hahmotelman, sähköisen kirjeenvaihdon tai vaikka sukututkimuksen tai ruokaohjeensa selkeässä ja yksinkertaisessa tietokannassa, mutta minä en ole jaksanut innostua siitä. Panen kuitenkin linkin tähän siltä varalta, että joku muu tykästyisi siihen.

    http://freebyte.com/treepad/download/index.html

    Äänestä

  • paakki kirjoitti:

    Suomi24 keskustelu

    Mulla ei ole ollut ongelmia MS Wordin kanssa. Teen välitallennuksia muutaman minuutin välein (Ctrl S), aikaa siihen kuluu ehkä sekunti, eikä tekstiä näin ollen pääse hukkumaan.
    Kun avaa uuden asiakirjan, kannattaa se heti tallentaa jollain nimellä ja tehdä niitä välitallennuksia.

    Ostin aikoinaan töiden vuoksi MS Office 2000 Pro-version, enkä ole nähnyt syytä vaihtaa pois. Mulla on myös OpenOffice koneella, koska arvostelin kerran pyynnöstä erään henkilön romaania, ja en saanut tekstiä muuten auki.

    AbiWordia en ole kokeillut, enkä myöskään WordPerfectiä enkä WordProtakaan. Oli tuo MS sen verran kallis hankinta, etten halua sijoittaa ohjelmistoihin enempää.

    Ja toistona haluan mainita, ettei ongelmia Wordin kanssa ole ollut, kun muistan välitallennella. Mun asiakkaat käyttää MS-ohjelmia, koska mun pääasiallinen työtehtävä on tehdä MS Access-tietokantasovelluksia.

    Käytän MindManager X5 -nimistä mindmappingohjelmaa. Siitä on 21 päivän kokeiluversio saatavilla os. http://www.mindjet.com/eu/products/?PHPSESSID=317db79922a2c8b0550ec75d4b65ca7e

    Tuli tässä mieleen, että kuinka teillä siellä Microsoft-maailmassa on muuten tekstintaitto järjestetty? Tarkoitan, että Microsoftia syytetään siitä, että se tunkee ohjelmiinsa niin paljon ylimääräistä, etteivät ne pysy kasassa, mutta kuitenkin tiellä on se Publisher. Meillä Lotuksen käyttäjillä on vain WordPro, joka on sekä tekstinkäsittely- että -taitto-ohjelma. Käsittääkseni Word on vain tekstinkäsittelyohjelma, eli sillä ei voi tehdä brosyyreitä, mainoksia, kalentereja sun muita valmiin kaavan mukaan tehtäviä julkaisuja, vai olenko ehkä väärässä? Jos en ole, Word on WordProhon verrattuna melko ankea viritelmä.

    Ja millainen se Publisher muuten on? Olen kuullut siitä enemmän hyvää kuin muista Microsoft Officen ohjelmista yhteensä, vaikka sen template-kokoelma voisi kuulemma olla monipuolisempikin.

    WordPro on taitto-ohjelmana melko ankea. Sillä saa kyllä julkaisut tehtyä, mutta ilman tekstinkäsittelyohjelman ominaisuuksia se pärjäisi korkeintaan edullisen hintatason shareware-sarjassa.

    Äänestä

Itse en kriisissä pysty kirjoittamaan. Kun asia on vereslihalla, tulee tekstistä alleviivaavaa ja tökköistä. Kun asian on elänyt läpi, kirjoittaminen onnistuu paremmin. Voi jättää tunteet vihjeiksi taustalle ja keskittyä kerrontaan.

Eniten olen oppinut kirjoittamalla ja lukemalla omia tekstejäni, väliin hyvää kaunokirjallisuutta ja vertausta noiden kesken.

Tietysti kaikki alan kirjallisuuden olen kahlannut läpi. Kursseja en ole käynyt. Olen pelkuri. Pelkään ohjaajan ujuttavan aivoihini omia arvojaan kirjallisuudesta. Haluan pysyä neitseellisenä mitä kirjoittamiseen tulee. Hullu näkökanta ja täysin omani, hyödyistä tai haitoista ei ole tietoa koska ei ole vertailu pohjaa.

Luovuus ryöppyää silloin kun sitä vähiten kaipaisi, illan tullen perheen ronkkuessa huomiota ympärilläni. Täydellisen rauhan saadessani menen jumiin.

Äänestä

Ote kirjailija Alexander F:n päiväkirjoista. Eli mitä hänelle kuuluu näinä villinraikkaina ja alati temppuilevina aikoina - hieman toisaalla:

"Villa Kivi oli kirjailijatalo töölönlahden pohjukassa korkealla mäellä. Minä survoin sen parkkipaikan hiekkaan savukkeeni ja löyhytin paidanrintamustani avonaisen takkini seassa. Tuskanhiki alkoi hiljalleen vaihtua viluksi illan painuessa monenkin asian päälle kuin iltasatu puoliunisille lapsille. Keskustelu oli ollut harvinaisen rankka ja kiivas. Siihen oli osallistunut yhtä monta suuta kuin oli päätäkin, vaikka minusta tuntui siltä että moni oli jättänyt päänsä kotiin ja tullut vain autolla pihaan tuodakseen tuon suunpidikkeensä sillä turvallisesti perille.

Olimme keskustelleet noin kaksi ja puolituntia tästä minua ikävystyttävästä aiheesta. Ikävystyneisyyteni muuttui kuitenkin nopeasti kiukuksi, sitten mieliharmiksi ja lopulta olin aivan raivoissani ja marssin ulos viileään ulkoilmaan jätettyäni ensin kokouksen sihteerille hätäisesti kyhäilemäni eroilmoituksen. En enää kuulunut kirjailijaliittoon siinä esiintyvien sisäisien ristiriitaisuuksien vuoksi.
Olisin tietenkin voinut jättää vain tehtäväni ja ryhtyä rivijäseneksi, ikään kuin rivikansalaiseksi, mutta sellainenkaan minulle ei enää kelvannut, ja tästä alkoi sitten lohduton hiustenhalkominen ja kuranviskominen. Hiekkalaatikko alkoi käydä pieneksi, ja minä otin lapioni ja sankoni ja poistuin näyttämöltä takavasemmalle. En voinut kestää näitä jyväsiään nokkivia kanoja, otsaltaan tukkansa kadottaneita tupajääriä. En voinut sietää sitä, että jokaisessa aiheessa oli sinne joskus kadonneet neulansa. Kun otti ja puristi tyhjää neulatyynyä, sen sisuksista tunkeutui esiin jo kauan sitten kadonneet asenteet ja yhteistyökyvyttömyys ja kopeus ja lahjattomuus niin kipeästi, että minun oli huudettava ääneen pettymystäni.
Asia oli minun osaltani loppuun käsitelty. Jätän tämän reliikkien kilinän ja muovikassien pölyn taakseni ennen kuin saan keuhkosyövän liiallisesta ulkona ramppaamisesta.
Potkaisin lähintä autoa ja lähdin kävelemään kohti kalliota. En kestä eroa sen kaikkialle näkyvästä kirkontornista. Se on minulle minuuteni maamerkki ja majakka.
Kuvitella, vaikka en koskaan ole käynyt siellä edes sisällä.

Naurahdin ajatukselle ja katselin koirapuiston strutsia kahdentoista ratarataparin takana. Kaukana siinsivät suurkirkon eteerinen kupoli, Eirassa Johanneksen kirkon kaksi terävää huippua, paasitorni ja asemantorni. Torneja ja torneja. Kaikkien kattojen yläpuolelle pitää aina päästä. Aina jonkin on oltava korkeampi kuin toinen, toisen matalampi kuin toinen tai kolmas.
On parasta minulle, että siirryn jonnekin katutasolle josta ei näe kauas. Korkealla haaveissaan on hyvin kylmää ja tuulista. Eikä loppujen lopuksi siellä ole edes mitään ihmeellistä tai uutta, mitään suurta - tai niin pientä että se olisi kaikkien mielestä hyvin ihmeellistä.

Junat lähtivät pois Helsingistä. Ajoivat alitseni ja rynkyttivät mennessään. En nähnyt yhdenkään tulevan takaisin. Ehkä tänään on päivä jolloin kukaan ei palaa.
En mahtanut sille mitään. Minä ajattelen proosallisesti. Minussa on jokin synnyinvika. Minä synnyin tällaiseksi. MInä voin lopettaa millaisen yhdistystoiminnankuvajaisen tahansa, katkaista välini millaiseen kirjailijanraakkiin tahansa, mutta kirjoittamista minä en yksinkertaisesti voi enää lopettaa. Kirjoittaminen on minun ajatteluani, eikä ajattelua voi lopettaa.

Nakkasin savukkeeni sillalta alas eikä juna ajanut sen ylitse koska se ei lentänyt radalle, vaan liiti penkalle rujojen horsmien sekaan.

Tätä kummallista kirousta kantaen minä kävelin Tokoinrantaan ja istuuduin tutulle penkilleni. Tässä päivässä on olemassa hetki joka antaa minulle hetkisen aikaa istuksia siinä missä rakastan istuskella. Olla olemassa ilman ajatuksia, ilman sanoja ja niiden kelluvia veneitä laitureissaan.
En osaa lentää, kuten ei tuo höyhennetty sepelkyyhkykään. Sen sulat ovat kuin vanhan hammasharjan jäänteitä, ja minä tiedän tasan tarkkaan ettei se selviä tulevasta talvesta.

Kohta he kaikki hakevat veneensä pois. Laiturit tyhjennetään ja veneiden sallitaan kuivahtaa, jos ne vain suinkin ehtivät ennen kuin talvi tulee ja jäätää kaiken kohmeiseksi kirskunaksi."

Mitä tämä nyt sitten on. Onko tämä retrospektiivistä masennusta vai fiktiivistä hilluntaa. Kysyn heti häneltä asianlaitaa jos hänet onnellisesti jossain tapaan. En ole koskaan ymmärtänyt tuon kaupunginosan työläisperinteitä - ja etenkin niiden epäsymmetristä kaukokaipuutansa johonkin toisenlaiseen itsensä kustannuksella.

Sitä syö mihin syntyy.

Äänestä
  • ...iskenyt tuo tarina.
    Paljon siinä oli porua ja masennusta, mutta en tiedä, miksi yleensä tuo on kirjoitettu. Anteeksi vaan, mutta mielestäni vähän tyhjänpäiväistä jorinaa, eikä edes kovin taidokkaasti kirjoitettu.

    Ja huomasin jopa muutamia kielioppivirheitä, vaikken kieliopin tuntija saati alan maisteri olekaan.
    Lainaus: "Nakkasin savukkeeni sillalta alas eikä juna ajanut sen ylitse koska se ei lentänyt radalle, vaan liiti penkalle rujojen horsmien sekaan."
    Tuosta saa sellaisen kuvan, että se juna ei lentänyt radalle, vaan liiteli horsmien sekaan.

    Anteeksi pikkumaisuuteni, olen ilmeisesti aamuäreä.

    Äänestä

Ei ole mitään normeja,joiden mukaan määritetään hyvä kirjailija,mutta itsekritiikkiä pitää olla jonkun verran sekä uskallusta laittaa ajatuksia ylös muistilehtiöön tai muuhun sellaiseen.Lukeminen saattaa auttaa myös.Muiden kirjailijoiden tyyliä voi opiskella jos haluaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sini kirjoitti:

Miten te kehitätte itseänne kirjailijan urallanne? Onko kirjoittajakursseista ja muista koulutuksista ollut tuntuvaa hyötyä kenellekään? Tietysti kannattaa itse raapustaa ja lukea ja ideoida niin paljon kuin voi, mutta löytyykö mitään erikoisvinkkejä, joilla saa luovuutensa ryöppyämään..? Itse kirjoitan omasta mielestäni terävintä tekstiä erilaisten kriisien kohdatessa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu