Halvat vaatteet!

Kukakohan katsoi Tv:stä Bangladesin vaatetehtaista? Tekevät 19 tuntia töitä päivässä ja palkka 2-3 euroa. Vartija lähtee ruokatunnille, laittaa portit kiinni ettei työntekijät pääse karkuun. Esim. Lidl ja H&M teetättää vaatteita ko. tehtaissa, joissa viime vuonna kuoli tulipaloissa yli sata, ellei enemmän, kun eivät päässeet lukituista porteista turvaan. Kannattaa ajatella kenelle maksaa ja mistä.
6370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Noiden palkkahan on hyvä verrattuna maansa yleiseen palkkatasoon...

Äänestä
  • Hyvä kun joku " ottakeepa selevää" ajattelee noin positiivisesti, mutta meniskö töihin tuolla palkalla? Ei tietenkään kun ei ole pakko, työttömänäkin saa enemmän. Turha notkahtaa aikasin aamulla. Päivällä kääntää sohvalla kylykee eikä tarvii pelätä, että joku pistäs "työpaikan" tuleen.

    Äänestä

60-luvulla Ikiasun tytöt ompelivat melkein samalla palkalla pölyisessä ja ahtaassa hallissa. Eivät olleet kummoiset olot. Palkalla sai juuri ja juuri maksettua ruokansa ja alivuokralaishuoneensa. Muistatteko, vai onko aika kullannut ajat?

Äänestä
  • Kyllä muistuu mieleen.Tehtaan ohi ajaessa näkyi katolla torvi, josta nousi höyryä torven täydeltä.Huippuimuri imi ompelijoiden hikeä.Ja johtaja ajeli julmetun isolla amerikanraudalla.Ei ole unohtunut.Ja aivan samaa asiaa ajaa nykyinen EK.Orjuutus vaan kasvaa.

    Äänestä

Oi minä muistan! Ikiasuhan oli tilava ja hyvä työpaikka. Palkka oli hyvä kun jaksoi urakalla painaa. Sai ruokaa ja jäi vielä vapaa-aikaankin. Eikä työnjohtajat lukinneet ovia, että työntekijät eivät karkaa.

Äänestä
  • En ole karmeenpaa työpaikkaan eläissäni törmännyt. Niskalimassa sai töitä tehdä palkkansa eteen. Illalla rättiväsynyt rättien ompelemisesta. Helpolta on tuntunut jokainen työpaikka sen jälkeen.
    Täysi kunnia työntekijöille jotka siellä jaksoivat olla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


elvvi1 kirjoitti:

Kukakohan katsoi Tv:stä Bangladesin vaatetehtaista? Tekevät 19 tuntia töitä päivässä ja palkka 2-3 euroa. Vartija lähtee ruokatunnille, laittaa portit kiinni ettei työntekijät pääse karkuun. Esim. Lidl ja H&M teetättää vaatteita ko. tehtaissa, joissa viime vuonna kuoli tulipaloissa yli sata, ellei enemmän, kun eivät päässeet lukituista porteista turvaan. Kannattaa ajatella kenelle maksaa ja mistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu