Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

rakkauden tunne unessa

unirakkaus

näin taas viimeyönä rakkaudentäyteisen unen. olen nähnyt näitä muutaman kerran. ja se tunne,mikä niissä välittyy on aivan huikea. niissä on aivan älytön yhteenkuulumisen tunne. aivan tuntee senkin,kuinka toinenkin rakastaa. ja näissä unissa se tunne tulee ilman seksiä. se tunne välittyy vaikka vain pitelee toista kädestä ja kävelee vierekkäin. näin kai se kuuluisikin olla oikeassa elämässä.se on niin herkkää ja kaunista.. herätessä jää ihmetellen kelaamaan unta ja ihmettelemään sitä rakkaudentunteen tunnetta.

näistä unista johtuen tiedänkin,etten koskaan elämässäni ole ollut rakastunut ja tuntenut oikeaa rakkauden tunnetta oikeassa elämässäni. olen keski-ikäinen yksinelävä eronnut nainen. ollut jo monta vuotta. ja juurikin siksi,ettei minulla synny tunteita miehiä (eikä naisiakaan) kohtaan. tunteet jäävät aina kaveruuteen.

olen kokenut myös monesti laukeamisen unessa. sekin on todella huikaiseva kokemus. oikeassa elämässä orgasmi on todella mitätön verrattuna unimaailmassa tapahtuvaan laukeamiseen
olen lukenut,että on aika harvinaista naiselle laueta unessa niin kokonaisvaltaisesti,kuin se unessa tapahtuu.

oikeassa elämässä haluaisin löytää elämänkumppanin, jonka kanssa löytyisi nuo tunteet. onkohan se edes mahdollista? siis kokea tuollaisia tunteita oikeassa elämässä?

0

61

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

        Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
        Ikävä
        81
        2067
      2. Tietysti jokainen ansaitsee

        Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
        Ikävä
        22
        1782
      3. Millä voin

        Hyvittää kaiken?
        Ikävä
        16
        1654
      4. 50+ naiset kyl

        Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
        Ikävä
        21
        1470
      5. Jotain puuttuu

        Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
        Ikävä
        64
        1404
      6. hieman diabetes...

        Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
        Pattaya
        20
        1344
      7. Haluan sut

        Haluatko sinä vielä mut?
        Ikävä
        76
        1328
      8. Välitän sinusta mies

        Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
        Työpaikkaromanssit
        6
        1292
      9. En voi sille mitään

        Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
        Ikävä
        12
        1274
      10. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

        siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
        Tunteet
        11
        1245
      Aihe