Täysin neuvoton

Hei.

Ehkäpä on turha täältä etsiä vastausta, mutta kaipaisin kipeästi uusia näkökulmia ja neuvoja, jotta voisin pohtia asiaa uudelleen.

Tilanne on tämä, että jouduin lopettamaan suhteeni rakastamani naisen kanssa joku aika sitten. Syynä oma, henkilökohtainen terveydentilanne, joka alkaa olemaan huolestuttavan paha. Tämä naisenalku tietää tilanteeni osittain, myös sen, että nykyään olen vieläkin huonommassa kunnossa kuin erottuamme.

Olemme pitäneet yhteyttä tiiviisti, ja tunteita on molemmin puolin vielä hirveästi. Omalta osaltani ne eivät ole edes missään välissä kadonneet. Itseasiassa ongelma onkin siinä, että lopetin suhteeni häneen siksi, että hänen ei tarvitsisi kärsiä tätä kanssani ja pääsisi minusta yli. Tätä hän ei tiedä.

Jotenkin toivon, että saisin katkaistua kaikki välit, jotta hänenkin olisi helpompi jatkaa arkea jos tämä sairaus menee osittain ennustetusti lopulliseen pisteeseensä. Se on vain hirveän vaikeaa, ja nyt olenkin alkanut miettimään, pitäisikö kertoa totuus hänelle, satuttaisiko se entistä enemmän etten ole kertonut. Mitä tapahtuu, jos en kerrokkaan ja hän saa tietää vasta sitten, kun on myöhäistä?

En tosiaan tiedä, miten toimisin! Molemmissa ratkaisussa on niin paljon huonoja puolia. Auttakaa naiset, kuvitelkaa itsenne samaan tilanteeseen!?
13554
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Itse olen tapaamassa rakastamani miehen tällä viikolla. Paitsi hän ei tiedä että rakastan (seksisuhde). Mutta jos tilanne olisi tämä niin haluaisin hänen kertovan.

Äänestä

Selvennykseksi vielä, että ehdimme olemaan yhdessä vuodenpäivät..

Äänestä

Arvostaisin rehellisyyttä ja avoimuutta eli kyllä sinun olisi hyvä kertoa hänelle todellinen tilanne sekä kertoa myös tunteistasi häneen.

Äänestä

Vaikeistakin sairaudesta on mahdollista päästä pois jos kerro ajoissa. Pitää toimin päättäiväisesti uskoen että sairaus lähtee. Kerro nyt!!! Ja pitää elämä muuttaa jo tänään!!

Äänestä

Mielestäni rehellisyys on kaikkein parasta tässä tapauksessa.Voisit varovasti yrittää kertoa..
Ainakin jos omalle kohdalle sattuisi niin olis tärkeää tietää ja reiluakin. Haluaisin ehdottomasti tietää totuuden.
Voimia sinulle..Toivon että asiasi menee hyvin tämän naisen kanssa. (Niin hyvin kun on mahdollista)

Äänestä

Milloin te erositte? Viime vuonna? monta vuotta sitten?

Äänestä

Ehdottomasti kerrot. Saatte aikaa selviytyä, molemmat.

Äänestä
  • Tärkeintä on nyt elää ilman stressiä, koska stressi häiritsee Immuunijärjestelmää korjaamaan vahinkoa. Usko parantamiseen, puhu joka hetki itsellesi että " Nyt minä paranen! Kaikki on kunnossa! Kenoni on terve!" Älä ajattele enää mitään, vain nämä sanat koko ajan. Usko paranemiseen. Näin Me voitamme!!!!! On paljon helppoja keinoja parantua. Aloita jo tänään uskoa paranemiseen!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

Kiitos kaikille vastanneille, eritoten suuri kiitos asiallisista ja auttavista viesteistä. Viestien myötä mieli on jo parempi ja pohdinnan jälkeen itsellekkin selvisi paras vaihtoehto. Kyllä tämä paranee!

:)

Äänestä

ole jättänyt häntä oikeastaan lopultakin täyden epätietoisuuden valtaan?? Ei niin saisi tehdä kenellekään.

Äänestä

Olen ihan varma että kaikkien kannalta on paras kun kerrot totuuden. Eihän tuossa ole mitään järkeä! Katkaista suhde siksi että.. älytöntä. Se aika mikä on jäljellä, on myös arvokasta. Myös sille toiselle joka halusi olla kanssasi.

Äänestä
  • Millainen sairaus jos saa kysyä?

    Äänestä

  • gtrfgtrfgtrf kirjoitti:

    Millainen sairaus jos saa kysyä?

    Aloittaja olis sen kyllä kertonut aloituksessaan. Korrekti oltava palstallakin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onneton kirjoitti:

Hei.

Ehkäpä on turha täältä etsiä vastausta, mutta kaipaisin kipeästi uusia näkökulmia ja neuvoja, jotta voisin pohtia asiaa uudelleen.

Tilanne on tämä, että jouduin lopettamaan suhteeni rakastamani naisen kanssa joku aika sitten. Syynä oma, henkilökohtainen terveydentilanne, joka alkaa olemaan huolestuttavan paha. Tämä naisenalku tietää tilanteeni osittain, myös sen, että nykyään olen vieläkin huonommassa kunnossa kuin erottuamme.

Olemme pitäneet yhteyttä tiiviisti, ja tunteita on molemmin puolin vielä hirveästi. Omalta osaltani ne eivät ole edes missään välissä kadonneet. Itseasiassa ongelma onkin siinä, että lopetin suhteeni häneen siksi, että hänen ei tarvitsisi kärsiä tätä kanssani ja pääsisi minusta yli. Tätä hän ei tiedä.

Jotenkin toivon, että saisin katkaistua kaikki välit, jotta hänenkin olisi helpompi jatkaa arkea jos tämä sairaus menee osittain ennustetusti lopulliseen pisteeseensä. Se on vain hirveän vaikeaa, ja nyt olenkin alkanut miettimään, pitäisikö kertoa totuus hänelle, satuttaisiko se entistä enemmän etten ole kertonut. Mitä tapahtuu, jos en kerrokkaan ja hän saa tietää vasta sitten, kun on myöhäistä?

En tosiaan tiedä, miten toimisin! Molemmissa ratkaisussa on niin paljon huonoja puolia. Auttakaa naiset, kuvitelkaa itsenne samaan tilanteeseen!?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu