nyt tuulee? Tapailemani narsu lähetti kyselyviestin huolehtivaiseen sävyyn siitä, että miksi minä olen ollut niin hiljaa. Itse asiassa, luulin jo päässeeni hänestä eroon, kun en saanut minkäänlaisia vastauksia omiin itse viimeksi lähettämiini viesteihin pitkään aikaan. Ei edes tivaa vastausta, niin kuin yleensä, jos hänelle ei heti vastata. En nyt vaan oikein ymmärrä tätä peliä ollenkaan,en ole ymmärtänyt alkuunkaan tämän tapauksen motiiveja jatkaa ns. suhdetta kanssani ollenkaan puhumattakaan omista motiiveistani :D.Ellei sitten kyse vain kiusaamisen ja hämmentämisen ja asioiden sekoittamisen tarpeesta, saamansa hyöty tapaamisistani, kun on ollut tosi vähäinen. Kysymyksessä on ihan ilmiselvä täysverinen, jyräävä ja peittelemättömän narsisti, mutta jotenkin niin haluttava. Tai oli, luulin nyt jo ettei enää itseäni kiinnosta ja pääsen näin helposti eroon koko tyypistä, vaan kuinkas kävikään, yksi viesti ja kaikki ajatukset taas siinä kiinni. En haluaisi, että uteliaisuuteni taas pilaa koko elämän. Oli välillä paljon muuta puuhaa, mutta nyt pelkään, kun ankea arki taas alkaa ja elämäni muuttuu tasapaksuksi ja tappavan tylsäksi ja alkaa masentaa, että en jaksa pysyä lujana, narsu kun tuo vähän väriä mun tylsään ja joskus niin yksinäiseltä tuntuvaan elämään.
Mistäköhän päin
28
281
Vastaukset
- Minä olen luov.
"en jaksa pysyä lujana, narsu kun tuo vähän väriä mun tylsään ja joskus niin yksinäiseltä tuntuvaan elämään. "
Minä olen luovuttanut jo ajat sitten. Pidän hauskaa niin kauan kuin se on hauskaa. Sitten kun löydän oikean miehen, niin jätän hänet.
Toivottavasti olet ottanut selvää narsismista. Se on todella tuhoisa sairaus. Narsisti on oikeastaan pelkkä ihmisen kuori, koska kaikki hänen tekemisensä on pelkkää näytelmää. Mikään ei ole totta.
Sinulla on kuitenkin tieto, että hän on narsisti? - itsetuhontiellä
Hän sanoi itse olevansa narsisti, ei kukaan sellaista myönnä ellei tosiaan ole narsisti.
- Kuule väitetään,
Kuule väitetään, että narsismi olisi itsensä kieltävä sairaus, jota narsisti ei koskaan myönnä. Että tuo, että sanoo olevansa narsisti, kuulostaa vähintäänkin sellaiselta, että sitä ei kannata huomioida.
" Kysymyksessä on ihan ilmiselvä täysverinen, jyräävä ja peittelemättömän narsisti, mutta jotenkin niin haluttava"
Mitä vikaa hänessä on sinun mielestäsi? - uiooiuytfrtuioiuytfr
Kuule väitetään, kirjoitti:
Kuule väitetään, että narsismi olisi itsensä kieltävä sairaus, jota narsisti ei koskaan myönnä. Että tuo, että sanoo olevansa narsisti, kuulostaa vähintäänkin sellaiselta, että sitä ei kannata huomioida.
" Kysymyksessä on ihan ilmiselvä täysverinen, jyräävä ja peittelemättömän narsisti, mutta jotenkin niin haluttava"
Mitä vikaa hänessä on sinun mielestäsi?Niinkö todella? Googlaamalla löytyy uutisjuttuja ihan suomalaisistakin narsuista, jotka tiedostavat ja avoimen ylpeilevästi kertovatkin asiasta. Samoin Sam Vaknin on tunnustanut jo aikoja sitten olevansa narsisti.
Kyllä narsistit tiedostavat olevansa erilaisia ja jonkin olevan oudosti heissä jo hyvinkin varhain, kun elämä ei sujukaan lainkaan niin kuin muilla. Hyvin monet heistä alkavat itse etsimään syytä asioihin ja osa syyn löytää, toiset taas päätyvät loppuiänsä syyttämään ongelmiaan aspergermäisyydestä tai muista asioista, jotka eivät oikeasti ole ainakaan koko totuus.
On totta, että monet narsistit pyrkivät salaamaan narsisminsa sittenkin, kun sen saavat selville, koska salaamalla asian he voivat paremmin manipuloida ihmisiä ja heidän sumuverhonsa taakse ei näe yhtä helposti. Narsistit eivät pidä narsismiaan sairautena vaan heille se on vain osoitus heidän ylivertaisuudestaan ja pitävät täydellistä empatiakyvyttömyyttään ja tunteettomuuttaan hyvinä asioina ja muiden olevan alhaisempia, koska tuntevat. Mutta hyvin suuri osa narsisteja kyllä tunnistaa ja tietää olevansa narsisteja, vaikka siitä ei usein virallisia diagnooseja olekaan ja he itse eivät pidä tätä sairautena vaan positiivisina ominaisuuksina. - apitse..
Tuo en ollut minä, aloittaja
uiooiuytfrtuioiuytfr kirjoitti:
Niinkö todella? Googlaamalla löytyy uutisjuttuja ihan suomalaisistakin narsuista, jotka tiedostavat ja avoimen ylpeilevästi kertovatkin asiasta. Samoin Sam Vaknin on tunnustanut jo aikoja sitten olevansa narsisti.
Kyllä narsistit tiedostavat olevansa erilaisia ja jonkin olevan oudosti heissä jo hyvinkin varhain, kun elämä ei sujukaan lainkaan niin kuin muilla. Hyvin monet heistä alkavat itse etsimään syytä asioihin ja osa syyn löytää, toiset taas päätyvät loppuiänsä syyttämään ongelmiaan aspergermäisyydestä tai muista asioista, jotka eivät oikeasti ole ainakaan koko totuus.
On totta, että monet narsistit pyrkivät salaamaan narsisminsa sittenkin, kun sen saavat selville, koska salaamalla asian he voivat paremmin manipuloida ihmisiä ja heidän sumuverhonsa taakse ei näe yhtä helposti. Narsistit eivät pidä narsismiaan sairautena vaan heille se on vain osoitus heidän ylivertaisuudestaan ja pitävät täydellistä empatiakyvyttömyyttään ja tunteettomuuttaan hyvinä asioina ja muiden olevan alhaisempia, koska tuntevat. Mutta hyvin suuri osa narsisteja kyllä tunnistaa ja tietää olevansa narsisteja, vaikka siitä ei usein virallisia diagnooseja olekaan ja he itse eivät pidä tätä sairautena vaan positiivisina ominaisuuksina."Kuule väitetään, että narsismi olisi itsensä kieltävä sairaus, jota narsisti ei koskaan myönnä"
Niin mene ja tiedä kuinka tuo asia on...
Omasta kokemuksestani olen päätellyt, että kyllä hän tiesi ja halusi kertoakkin sen minulle oitis kun seksiä ei ollutkaan tarjolla tyyliin "ku mä oon mikä oon, niin ei mulla oo aikaa eikä kiinnostusta ihmisiin joista ei ole mitään hyöytyä..."
Ettei varsinaisesti suoraan sano "mikä on", mutta tuo loppu kertoi asian...
jälkiviisaana tulee vielä mieleen se, että kertoi senkin ettei ole koskaan rakastanut ketään (=ollut naimisissa, lapsia ja lapsenlapsiakin) ja tosiaan sana narsisti vilahteli puheissa usein, ne narsistit olivat vaan "kaikki" hänen ent./nyk.naistensa puolisoita...
Että tavallaan voisin ajatella, että tiesi, muttei suoraan ilmaissut asiaa...Sitä en tiedä miten olisin suhtautunut jos olisin tiennyt asian ns. hyvissä ajoin, aloin tiedostamaan että tuo ihminen ei ole ihan okoo siinä vaiheessa kun sitä mitätöintiä/ilkeitä vihjailuja alkoi tulla/tajusin ettei hän pitänyt minusta ollenkaan kuin myös suhde muuttui lähes päivittäin on/off tyyppiseksi...
Että tavallaan halusi itse minusta eroon, muttei kyennyt päättämään suhdetta...mikä käsittääkseni on myös hyvin tyypillistä narsisteille, että vaikka kumppani mitätöidään ja todetaan kaikin tavoin kelvottomaksi niin siinä roikutaan vähintäänkin niin kauan kuin ns. uusi on saatu koukkuun ja vielä senkin jälkeen kelpaisi ainakin seksi...
Että yhdyn kyllä ajatukseen, että narsistit tietävät mutta eivät suoraan myönnä...- Häviävän pieni osa
uiooiuytfrtuioiuytfr kirjoitti:
Niinkö todella? Googlaamalla löytyy uutisjuttuja ihan suomalaisistakin narsuista, jotka tiedostavat ja avoimen ylpeilevästi kertovatkin asiasta. Samoin Sam Vaknin on tunnustanut jo aikoja sitten olevansa narsisti.
Kyllä narsistit tiedostavat olevansa erilaisia ja jonkin olevan oudosti heissä jo hyvinkin varhain, kun elämä ei sujukaan lainkaan niin kuin muilla. Hyvin monet heistä alkavat itse etsimään syytä asioihin ja osa syyn löytää, toiset taas päätyvät loppuiänsä syyttämään ongelmiaan aspergermäisyydestä tai muista asioista, jotka eivät oikeasti ole ainakaan koko totuus.
On totta, että monet narsistit pyrkivät salaamaan narsisminsa sittenkin, kun sen saavat selville, koska salaamalla asian he voivat paremmin manipuloida ihmisiä ja heidän sumuverhonsa taakse ei näe yhtä helposti. Narsistit eivät pidä narsismiaan sairautena vaan heille se on vain osoitus heidän ylivertaisuudestaan ja pitävät täydellistä empatiakyvyttömyyttään ja tunteettomuuttaan hyvinä asioina ja muiden olevan alhaisempia, koska tuntevat. Mutta hyvin suuri osa narsisteja kyllä tunnistaa ja tietää olevansa narsisteja, vaikka siitä ei usein virallisia diagnooseja olekaan ja he itse eivät pidä tätä sairautena vaan positiivisina ominaisuuksina.Häviävän pieni osa ihmisistä kertoo yleensä mitään itsestään julkisesti missään. Onhan alkoholistejakin, jotka sanovat olevansa alkoholisteja, yleensä ovat se pieni ryhmä, jotka ovat raitistuneet. Alkoholismi on nimenomaan itsensä kieltävä sairaus.
Voithan sinäkin yrittää saada julkisuutta erilaisilla tempauksilla. Nykyään tehdään melkein mitä vain, että päästäisiin esiin julkisuuteen, joten mikäpä sen yksinkertaisempaa, kuin sanoa olevansa vaikka narsisti...
Jos on vielä läheisriippuvainen, niin onkin ohutnahkainen narsisti, mutta se on ihan eri asia kuin paksunahkainen narsisti, joista täällä enimmäkseen puhutaan.
Että edelleen väittäisin, että narsisti ei itsestään suurta vikaa löydä, yleensä ei mitään.
Yltille: on minunkin narsistini sanonut itsestään, että ei ole oikein mikään jne. Mutta hyvin privatisti, että ei leviä laajemmalle, ja takana myös sitä halua selittää järkyttävää käytöstään ikään kuin pakenemalla sen taakse, että vähättelee itseään. Mitättömyyskin on hyvä pakopaikka... Mutta ymmärrän toki. Häviävän pieni osa kirjoitti:
Häviävän pieni osa ihmisistä kertoo yleensä mitään itsestään julkisesti missään. Onhan alkoholistejakin, jotka sanovat olevansa alkoholisteja, yleensä ovat se pieni ryhmä, jotka ovat raitistuneet. Alkoholismi on nimenomaan itsensä kieltävä sairaus.
Voithan sinäkin yrittää saada julkisuutta erilaisilla tempauksilla. Nykyään tehdään melkein mitä vain, että päästäisiin esiin julkisuuteen, joten mikäpä sen yksinkertaisempaa, kuin sanoa olevansa vaikka narsisti...
Jos on vielä läheisriippuvainen, niin onkin ohutnahkainen narsisti, mutta se on ihan eri asia kuin paksunahkainen narsisti, joista täällä enimmäkseen puhutaan.
Että edelleen väittäisin, että narsisti ei itsestään suurta vikaa löydä, yleensä ei mitään.
Yltille: on minunkin narsistini sanonut itsestään, että ei ole oikein mikään jne. Mutta hyvin privatisti, että ei leviä laajemmalle, ja takana myös sitä halua selittää järkyttävää käytöstään ikään kuin pakenemalla sen taakse, että vähättelee itseään. Mitättömyyskin on hyvä pakopaikka... Mutta ymmärrän toki.Yltille: on minunkin narsistini sanonut itsestään, että ei ole oikein mikään jne.
Mutta hyvin privatisti, että ei leviä laajemmalle, ja takana myös sitä halua selittää järkyttävää käytöstään ikään kuin pakenemalla sen taakse, että vähättelee itseään. Mitättömyyskin on hyvä pakopaikka... Mutta ymmärrän toki. "
Noh, käsitit ny vähän väärin , narsisti nimenomaan mieluusti mitätöi/alentaa/halveksii kumppaniaan...ei itseään...
Toki tiedetään että tuon kumppanin mitätöimisen taustalla lienee se oma erit huono itsetunto, tietävät sisimmässään olevansa feikkejä...tai se kuuluisa projektio...
En usko narsistien jotka kokevat olevansa suurin piirtein jumalista seuraavia vähättelevän itseään kuin pelkästään manipulointi tarkoituksessa...- Tarkoitin kyllä
yhteenlaskutoimitus kirjoitti:
Yltille: on minunkin narsistini sanonut itsestään, että ei ole oikein mikään jne.
Mutta hyvin privatisti, että ei leviä laajemmalle, ja takana myös sitä halua selittää järkyttävää käytöstään ikään kuin pakenemalla sen taakse, että vähättelee itseään. Mitättömyyskin on hyvä pakopaikka... Mutta ymmärrän toki. "
Noh, käsitit ny vähän väärin , narsisti nimenomaan mieluusti mitätöi/alentaa/halveksii kumppaniaan...ei itseään...
Toki tiedetään että tuon kumppanin mitätöimisen taustalla lienee se oma erit huono itsetunto, tietävät sisimmässään olevansa feikkejä...tai se kuuluisa projektio...
En usko narsistien jotka kokevat olevansa suurin piirtein jumalista seuraavia vähättelevän itseään kuin pelkästään manipulointi tarkoituksessa...""ku mä oon mikä oon, niin ei mulla oo aikaa eikä kiinnostusta ihmisiin joista ei ole mitään hyöytyä...""
Tarkoitin kyllä ihan tuohon... että kun on sanonut että on mikä on...
Niin tuollaista "vähättelyä" on minunkin narsistissani joskus ollut. Eihän narsisteilla ole itsetuntoa juuri ollenkaan pohjimmiltaan. Niin kyllä se jossain ajanmittaan sitten näkyy ja kuuluukin kun paremmin tuntee...
Alentaa kumppaniaan, mutta itse on sitten se huono jostain ihmeen syystä. Olen alusta asti ollut huolissani narsistini huonosta itsetunnosta, vaikka en vielä narsismista mitään tiennyt. Se korostaminen ja oikeassa oleminen ja voittaminen ja pärjääminen on sellaista pätemistä vain.
Että tilaisuuden tullen aina mielelläni ihan oikeasti haluan tukea narsistini itsetuntoa, tiedä sitten, onko siitä mitään hyötyä. Meillä kuitenkin on riidatonta ja hyvät välitkin oikeastaan, -kun en mitään vaadi enkä mitään tiedä, niin sopu säilyy.
Tiedoksi: kun joku joka ei tiedä meistä mitään ja lukee tätä, niin tapailemme vain harvakseltaan, emme siis asu yhdessä emmekä edes seurustele. - 10+2=?
Tarkoitin kyllä kirjoitti:
""ku mä oon mikä oon, niin ei mulla oo aikaa eikä kiinnostusta ihmisiin joista ei ole mitään hyöytyä...""
Tarkoitin kyllä ihan tuohon... että kun on sanonut että on mikä on...
Niin tuollaista "vähättelyä" on minunkin narsistissani joskus ollut. Eihän narsisteilla ole itsetuntoa juuri ollenkaan pohjimmiltaan. Niin kyllä se jossain ajanmittaan sitten näkyy ja kuuluukin kun paremmin tuntee...
Alentaa kumppaniaan, mutta itse on sitten se huono jostain ihmeen syystä. Olen alusta asti ollut huolissani narsistini huonosta itsetunnosta, vaikka en vielä narsismista mitään tiennyt. Se korostaminen ja oikeassa oleminen ja voittaminen ja pärjääminen on sellaista pätemistä vain.
Että tilaisuuden tullen aina mielelläni ihan oikeasti haluan tukea narsistini itsetuntoa, tiedä sitten, onko siitä mitään hyötyä. Meillä kuitenkin on riidatonta ja hyvät välitkin oikeastaan, -kun en mitään vaadi enkä mitään tiedä, niin sopu säilyy.
Tiedoksi: kun joku joka ei tiedä meistä mitään ja lukee tätä, niin tapailemme vain harvakseltaan, emme siis asu yhdessä emmekä edes seurustele."Että tilaisuuden tullen aina mielelläni ihan oikeasti haluan tukea narsistini itsetuntoa, tiedä sitten, onko siitä mitään hyötyä. Meillä kuitenkin on riidatonta ja hyvät välitkin oikeastaan, -kun en mitään vaadi enkä mitään tiedä, niin sopu säilyy".
Narsisti on mentaalinen narkomaani. Käyttäytymistäsi voisi verrata alkoholistin puolisoon, joka kannattelee partnerinsa haitallista käytöstä ja riippuvuutta (mahdollistat alkoholismin jatkumisen). Olet 10 pisteen uhri! 10+2=? kirjoitti:
"Että tilaisuuden tullen aina mielelläni ihan oikeasti haluan tukea narsistini itsetuntoa, tiedä sitten, onko siitä mitään hyötyä. Meillä kuitenkin on riidatonta ja hyvät välitkin oikeastaan, -kun en mitään vaadi enkä mitään tiedä, niin sopu säilyy".
Narsisti on mentaalinen narkomaani. Käyttäytymistäsi voisi verrata alkoholistin puolisoon, joka kannattelee partnerinsa haitallista käytöstä ja riippuvuutta (mahdollistat alkoholismin jatkumisen). Olet 10 pisteen uhri!"Meillä kuitenkin on riidatonta ja hyvät välitkin oikeastaan, -kun en mitään vaadi enkä mitään tiedä, niin sopu säilyy".
Juu tuo voisi olla kuvaus minusta menneessäni avioliitossani, hyvinhän se sopu säilyy kun mitään ei vaadi...voi jopa kuvitella itsensä hyväksi ihmiseksi...
no jossain kohtaa onneksi uskaltauduin katsomaan itseäni enkä ollut tyytyväinen näkemääni...
noh tarvitsin vielä toisenkin käytännön kokemuksen oppiakseni, joka kielii siitä miten syvään juurtunut se malli saattaa olla, vaikka teorian tasolla jo oma "vika" ja sen syntytapa olikin jo tullut ymmärretyksi...- 1 a. En ole kenenk.
10+2=? kirjoitti:
"Että tilaisuuden tullen aina mielelläni ihan oikeasti haluan tukea narsistini itsetuntoa, tiedä sitten, onko siitä mitään hyötyä. Meillä kuitenkin on riidatonta ja hyvät välitkin oikeastaan, -kun en mitään vaadi enkä mitään tiedä, niin sopu säilyy".
Narsisti on mentaalinen narkomaani. Käyttäytymistäsi voisi verrata alkoholistin puolisoon, joka kannattelee partnerinsa haitallista käytöstä ja riippuvuutta (mahdollistat alkoholismin jatkumisen). Olet 10 pisteen uhri!"Narsisti on mentaalinen narkomaani. Käyttäytymistäsi voisi verrata alkoholistin puolisoon, joka kannattelee partnerinsa haitallista käytöstä ja riippuvuutta (mahdollistat alkoholismin jatkumisen). "
1 a. En ole kenenkään puoliso, eikä minua voi verrata kenenkään puolisoon millään tavalla.
Missä sanoin, että kehuskelen häntä valheellisesti miellyttääkseni hänen pinnallisuuttaan?
Olen kaivanut hänestä kaivamalla hänen hyvät puolensa, joita oikeasti pidän sellaisina.
Kuvitteletko sinä 10 2=?, että alkoholisti raitistuisi, jos häntä haukkuisi riittävästi? Tai kaataisi hänen viinansa viemäriin? - Ja tuo "mitään ei
yhteenlaskutoimitus kirjoitti:
"Meillä kuitenkin on riidatonta ja hyvät välitkin oikeastaan, -kun en mitään vaadi enkä mitään tiedä, niin sopu säilyy".
Juu tuo voisi olla kuvaus minusta menneessäni avioliitossani, hyvinhän se sopu säilyy kun mitään ei vaadi...voi jopa kuvitella itsensä hyväksi ihmiseksi...
no jossain kohtaa onneksi uskaltauduin katsomaan itseäni enkä ollut tyytyväinen näkemääni...
noh tarvitsin vielä toisenkin käytännön kokemuksen oppiakseni, joka kielii siitä miten syvään juurtunut se malli saattaa olla, vaikka teorian tasolla jo oma "vika" ja sen syntytapa olikin jo tullut ymmärretyksi...: ). Juu tuo voisi olla kuvaus minusta menneessäni avioliitossani, hyvinhän se sopu säilyy kun mitään ei vaadi...voi jopa kuvitella itsensä hyväksi ihmiseksi...".
Ja tuo "mitään ei vaadi" piti sisällään?
(Verrataan voiko meitä verrata? En tutkimatta kiellä enkä myönnä.) - Mitä siitä, jos on
10+2=? kirjoitti:
"Että tilaisuuden tullen aina mielelläni ihan oikeasti haluan tukea narsistini itsetuntoa, tiedä sitten, onko siitä mitään hyötyä. Meillä kuitenkin on riidatonta ja hyvät välitkin oikeastaan, -kun en mitään vaadi enkä mitään tiedä, niin sopu säilyy".
Narsisti on mentaalinen narkomaani. Käyttäytymistäsi voisi verrata alkoholistin puolisoon, joka kannattelee partnerinsa haitallista käytöstä ja riippuvuutta (mahdollistat alkoholismin jatkumisen). Olet 10 pisteen uhri!Mitä siitä, jos on kymmenen pisteen uhri, kun muusta suorituksestaan saa 10 .
- 10+17=?
1 a. En ole kenenk. kirjoitti:
"Narsisti on mentaalinen narkomaani. Käyttäytymistäsi voisi verrata alkoholistin puolisoon, joka kannattelee partnerinsa haitallista käytöstä ja riippuvuutta (mahdollistat alkoholismin jatkumisen). "
1 a. En ole kenenkään puoliso, eikä minua voi verrata kenenkään puolisoon millään tavalla.
Missä sanoin, että kehuskelen häntä valheellisesti miellyttääkseni hänen pinnallisuuttaan?
Olen kaivanut hänestä kaivamalla hänen hyvät puolensa, joita oikeasti pidän sellaisina.
Kuvitteletko sinä 10 2=?, että alkoholisti raitistuisi, jos häntä haukkuisi riittävästi? Tai kaataisi hänen viinansa viemäriin?10 2=? vastaa: Sen tiedän, että narsisti ei "parane" häiriöstään ihailulla ja kehuilla tai sillä, että keskittyy kohottamaan hänen itsetuntoaan kaivamalla esiin hänen hyvät puolensa. Narsisti on emotionaaliselta kehitykseltään kypsymätön, parivuotiaan lapsen tasolla, eikä ymmärrä tuon taivaallista noin hienoista ja jaloista tarkoitusperistä.
- Luultavasti noin.
10+17=? kirjoitti:
10 2=? vastaa: Sen tiedän, että narsisti ei "parane" häiriöstään ihailulla ja kehuilla tai sillä, että keskittyy kohottamaan hänen itsetuntoaan kaivamalla esiin hänen hyvät puolensa. Narsisti on emotionaaliselta kehitykseltään kypsymätön, parivuotiaan lapsen tasolla, eikä ymmärrä tuon taivaallista noin hienoista ja jaloista tarkoitusperistä.
Luultavasti noin. Olen samoilla linjoilla.
Koska kuitenkin tapailemme, niin puhallan oikeaan suuntaan. En ala vääristelemään totuuksia enkä kohtelemaan narsistia siten, kun ku*****tä k u u l u u kohdella...
Heittelin häntä aikani mädillä omenoilla, mutta koska nykyään käyttäytyy asettamissani rajoissa, niin toimin niin kuin toimin.
Itselläni on näkemys jaloista päämääristä ja se on tärkeämpää tällä hetkellä. Narsisti reagoi niin kuin reagoi, ja koska ei ole pahempaan suuntaan mennyt, vaan päin vastoin, niin jatkan valitsemallani tiellä.
Varmuuteni siitä, että kaveri on ns. paksunahkainen narsisti, on luokkaa 99 pros. Eikä minulla ole mitään syytä alkaa häntä pahentamaankaan.
- Kuulostaa siltä,
Kuulostaa siltä, että hän käyttäisi sinua mielellään hovilaisena, eli tarkoittaa sitä, että kun sinä otat häneen yhteyttä, niin olet osa sitä joukkoa, joka pitää yllä sitä harhaluuloa, että narsisti on suosittu.
Sellaiseen narsisti käyttää naisia mielellään. Eli suomeksi, hän tarvitsee naisia että nämä lähettävät hänelle esim. tekstiviestejä, joilla hän sitten leveilee toisille naisille, varsinkin sille, kuka kulloinkin on pääpyöritettävä. - menetetty elämä
Reppanoita sellaiset, joiden elämä on yhden narsistin varassa. Maailma on täynnä toinen toistaan mielenkiintoisempia, kivoja ei-narsistisia ihmisiä. Ylös ja ulos katselemaan narsistista pois päin.
Miksi henkisesti ja tai fyysisesti väkivaltaista narsistia kestetään päivästä ja vuodesta toiseen? Parempi olisi ilman narsistia, mutta veri nenusta tuo väriä elämään muodossa tai toisessa.- Kannattaa suuntautua
Kannattaa suuntautua pois päin narsistista. Näin tulee antaneeksi itselleen mahdollisuuden edes siedettävään elämään.
Tuosta sen sijaan, että maailma olisi täynnä toinen toistaan mielenkiintoisempia, kivoja ei-narsistisia ihmisiä, uskallan olla eri mieltä.
Ainakin Suomen aikuiselämä on avioliittovoittoista. Ihmisillä on puolisot ja perheet. Sitten suuri osa ulosheitetyistä on alkoholisteja ja sitä myöden äärettömän vaikeita myös.
Ja koska arvonsa tuntevalla ihmisellä on melkoisesti kriteereitä kumppaninsa suhteen, niin eipä noita niin vain löydy.
- Keksi muuta.
Älä ala.
Se ruokkii vain sun omaa narsistisuuttasi. Sulle käy huonosti. Sairastut lopulta henkisesti. Sinusta tulee ihmisraunio. Olet toisen pompoteltavissa etkä löydä sopivampaa ihmistä elämääsi sen vuoksi. Pahimmassa tapauksessa pilaat elämäsi. Parempi olla yksin kuin huonossa suhteessa. Hanki ennemmin lemmikki ja uusi harrastus. Mielummin vielä sellainen eläin, jolle narsku on allerginen ;-)
Toisaalta... Jos sinussa itsessäsi on niin paljon naristisuutta että ajattelet hyötyväsi hänestä, niin ehkä olette hyvä pari. Mieti kuitenkin, ehkä sinulla sittenkin on sielu, jota ei kannata rikkoa. - 4321
Narsisti tulee entisen uhrinsa luokse takaisin kun jokin suhde on päättynyt. Tai jossain suhteessa on riitaa. Itse menin useasti narsistin ihaniin uudelleen yrittämisiin mukaan. Kuvittelin hänen muuttuneen ja oppineen. Ja kuuntelin hänen ihania rakkauslupauksia.
Kaikki vain niin kuin pettävällä jäällä olisin kävellyt. Rikoin itseäni jokaisen uudelleenyrityksen takia yhä enemmän. Monesti narsisti vain hävisi elämästäni muutaman päivän jälkeen kun se rakkaus ei sitten ollutkaan todellistä hänen puoleltaan tai hän sopi riitansa. Miten helppoa olikaan vain hänen häipyä ja jättää toisen itkemään peräänsä. Mikään ei ikinä päättynyt kunnolla ja huomaan, jotta narsisti tietää mitenkä helppoa minut on takaisin puhua kun hän tarvitsee jotain minulta. - älä ota takas..
Kyllä. Hän käyttää sinua vain hyväkseen. Tarvitsee vakio seksiseuraa ja saat kenkää heti, kun yksi entisistä muista ottaa hänet takaisin. Narsistilla pitää olla monta naista tulessa. Viestejä pitää tulla paljon ja numeroita myös pitää olla useampia. Sinun ollessa töissä, hän tekstaa muille ja flirttaa menemään sen minkä kerkeää. Yksi hyvä tapa tietää onko hän sinun kanssa tosissaan, niin pyydä häntä esittelemään sinut vanhemmillensa. Minun narsu ei esitellyt baarituttavia, tai kotisiivojiansa koskaan vanhemmille. Huolitemaltu ulkoasu ei kerro, sitä että hän olisi heikko itsetuntoinen. Minun narsu pukeutui baareihin baarivaatteissa ja kotona vetikin sitten valkoisen kauluspaidan kanssa, ei lökäpöksyt vaan suorat housut..Tunsin täysin sekopää narsistin ja olen onnellinen, että jätin hänet.
- Demoni-kauhu
Narsisti tosiaankin tesktailee heti, kun uusikon silmä välttää. Olen saanut viestejä jo 8 vuotta, vaikka en halua olla missään tekemisissä ja narsulla on kaikkien nentisten uhrien sekä uusimpien uhrien (joista nykyinen tuskin on selvillä) numerot visusti tallessa. Narsisti ei osaa hetkeäkään olla yksin, vaan tarvistee lapsernvahtia tai hovia jatkuvasti ympärilleen, muuten narsisti kuolee tyhjyyteen.
Oman suhteeni aikana soitteli näille exille minun kuulleni ja teki tikusta asiaa ja olen varma, että tekee sitä edelleen. Jostainhan se riita pitää saada nykyisen kumppanin kanssa aikaiseksi ja sidottua kiinni itseensä pihtien lailla, vaikka tekemällä mustasukkaiseksi. Luojan kiitos, että pääsin eroon ja kauas! Draamaa pitää olla päivittäin levottomalle sielulle.- Omahyväiset ihmiset
"Jostainhan se riita pitää saada nykyisen kumppanin kanssa aikaiseksi ja sidottua kiinni itseensä pihtien lailla, vaikka tekemällä mustasukkaiseksi. Luojan kiitos, että pääsin eroon ja kauas!"
Omahyväiset ihmiset ajattelevat helposti, että joku on mustasukkainen. En tiedä, ymmärtääkö narsisti kenenkään mustasukkaisuuden päälle, kuin ei muidenkaan toisten reaktioiden, mitä toisissa aiheuttaa.
Narsisti ei osaa pelätä toisten reaktioita, kun sen tunne-elämän ymmärrys on niin heikko, kun ei itsellään ole oikeata tunne-elämää. Narsistien peesaajat myös mielellään nimittelevät mustasukkaisiksi narsistien uhreja... Ovat sitten olevinaan vahvempia.
Kukaan noista ei pysty kirjoittamaan a-nelosta mustasukkaisuudesta, eikä osaakaan tuosta. Eikös narsistin uhri ole ihan oikeutetusti raivostunut ja kiukkuinen, mitä narsistien luomiin tilanteisiin tulee?
- kauan sitten
Silloin 30-vuotta sitten hairahduin ns. narsistiin, kuulin montakertaa hänen suustaan,olen mikä olen,hän puhui paljon "kohtalostaan".Oli siis oman kohtalonsa orja.Elikkä voin väittää,hän tiedosti,mikä oli. Pakoon pääse en kohtaloain....Hän oli mies joka halusi kulkea omiateitään.....suotakoon hälle se ja minä kuljen kans omia teitä.....Voimia kaikille teille ystävät.jotka painitte rikotun ihmisen kanssa....Tienne ei ole helppo!
- rikkoNainen
Minä annoin narsistin pilata itseni. En usko, että täysin parannun enää koskaan. Oma syyni tietysti, itse annoin hänelle vallan määritellä minut. Hän analysoi minut puhki. Ei ainoastaan itseluottamukseni kadonnut, vaan myös itsetuntemukseni täysin kokonaan. Jatkuvaa haukkumista, nöyryytystä, että vieläkin häpeän itseäni vaikkemme ole enää tekemisissä. Sain niin suuren lastin hänen pahoinvointiaan päälleni, että on paha olla itseni kanssa. Pysykää kaukana ihmisistä joiden seura myrkyttää omaa elämäänne. Siinä ei ole mitään kiehtovaa eikä jännittävää. Minä kadun niin paljon, että annoin toisen ihmisen rikkoa minut.
- rikkoNainen
rikkoNainen kirjoitti:

Kaikkea ei voi korjata. Elämä ei ole kenraaliharjoitusta. Ei kannata pelleillä oman terveytensä kustannuksella. Pitäkää huolta ITSESTÄNNE, ja ajoissa!
- pois
Vaihtakaa nyt hyvät ihmiset ne puhelinnumerot salaisiin, muuttakaa muualle älkääkä olko missään tekmisissä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2001546
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?58961Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140954- 85902
- 53826
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t264738Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10730Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä338681Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58674Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol74666