Uskonnon uhri

Onko myös minun tyttäreni wanhoillis-lestadiolaislahkon uhri.. Mitä hänelle tapahtuu, onko rauhanyhdistys hyvä esikuva pienelle lapselle, kesäseuratko vaaraksi tyttärelleni..


Afganistanin viranomaiset kertoivat maanantaina pidättäneensä kymmenvuotiaan tytön, joka oli pakotettu yrittämään itsemurhaiskua.


Tyttö kertoi Lashkar Gahin kaupungissa Etelä-Afganistanissa pidetyssä tiedotustilaisuudessa, että hänen veljensä oli pakottanut hänet pukemaan räjähdeliivin päälleen. Tytön oli sen jälkeen määrä kävellä läheiselle poliisin tarkastuspisteelle ja räjäyttää itsensä.

Tyttö sanoi tiedotustilaisuudessa irrottaneensa räjähdeliivin ja paiskanneensa sen jokeen. Toisten tietojen mukaan tytöllä olisi kuitenkin ollut liivi edelleen päällään, kun hänet otettiin kiinni. Se ei kuitenkaan ollut räjähtänyt, koska tyttö ei ollut osannut painaa laukaisinta oikein.

Taleban-sissejä on toistuvasti syytetty lasten käyttämisestä itsemurhapommittajina. Talebanit ovat kiistäneet syytteet.
6168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Älä sotke kristittyjä ja muslimeja. Kristityt eivät harrasta itsemurhaiskuja.

Äänestä

UKIlaiset Suomi24 lukijat ovat Lagerbomin uhreja. Miekkonen täyttää hyvän keskustelupalstan sekavilla ja pähkähulluilla sepustuksillaan.

Äänestä

Von Kaistapää on suuresti erehtynyt. Erheiden mies vuodesta toiseen. Piiri näyttää tosiaankin pyörivän, ei ihme että viiraa nupissaan. Eipä tässä olla kuin V.Pumpan uhreja..Hyvää kevään jatkoa vaan sinne... Pakkaset paukkukoot :D

Äänestä

Tarkoitatko minua, itseäsi vai von Lagerbomia ? Teksti on hiukan tulkinnanvarainen.

Äänestä
  • Edellinen viesti siis keskustelun aloittelijalle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kartanomagister kirjoitti:

Onko myös minun tyttäreni wanhoillis-lestadiolaislahkon uhri.. Mitä hänelle tapahtuu, onko rauhanyhdistys hyvä esikuva pienelle lapselle, kesäseuratko vaaraksi tyttärelleni..


Afganistanin viranomaiset kertoivat maanantaina pidättäneensä kymmenvuotiaan tytön, joka oli pakotettu yrittämään itsemurhaiskua.


Tyttö kertoi Lashkar Gahin kaupungissa Etelä-Afganistanissa pidetyssä tiedotustilaisuudessa, että hänen veljensä oli pakottanut hänet pukemaan räjähdeliivin päälleen. Tytön oli sen jälkeen määrä kävellä läheiselle poliisin tarkastuspisteelle ja räjäyttää itsensä.

Tyttö sanoi tiedotustilaisuudessa irrottaneensa räjähdeliivin ja paiskanneensa sen jokeen. Toisten tietojen mukaan tytöllä olisi kuitenkin ollut liivi edelleen päällään, kun hänet otettiin kiinni. Se ei kuitenkaan ollut räjähtänyt, koska tyttö ei ollut osannut painaa laukaisinta oikein.

Taleban-sissejä on toistuvasti syytetty lasten käyttämisestä itsemurhapommittajina. Talebanit ovat kiistäneet syytteet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu