"Vuonna 1956 yleislakon, suurlakon aikaan, miksi sitä nyt kukin haluaa nimittää, remarit teki esityksen, ettei leivän hintaa nostettaisi vaan valtion varoista maksettaisiin maataloudelle tukea.
Siihen tarkoitukseen osoitettiin miljardi markkaa (apulanta miljardi) jaettavaksi peltopinta-ala perusteisesti. Se oli suurin silloisen keskipinta-alan (8-12 ha) tiloilla.
Silloin alkoi ns. pinta-ala lisän maksu.
Kyllä minä pidän tätä maataloustukien alkuna. On huomioitava, että esitys tuli nimenomaan remareilta, olihan se vaihtoehto leivän hinnan nousulle.
Epäilijöitä kun aina on, niin tämän asian voi kyllä käydä tarkastamassa eruskunnan pöytäkirjoista.
Kekkonen oli kyllä silloin "remmissä", mutta ei suinkaan maataloustukien alulle pania."
Siihen tarkoitukseen osoitettiin miljardi markkaa (apulanta miljardi) jaettavaksi peltopinta-ala perusteisesti. Se oli suurin silloisen keskipinta-alan (8-12 ha) tiloilla.
Silloin alkoi ns. pinta-ala lisän maksu.
Kyllä minä pidän tätä maataloustukien alkuna. On huomioitava, että esitys tuli nimenomaan remareilta, olihan se vaihtoehto leivän hinnan nousulle.
Epäilijöitä kun aina on, niin tämän asian voi kyllä käydä tarkastamassa eruskunnan pöytäkirjoista.
Kekkonen oli kyllä silloin "remmissä", mutta ei suinkaan maataloustukien alulle pania."
Vastaukset 286
Vanhimmat
Minä taas muistan, kuinka demarit 70-luvulla eduskuntavaalien alla lupasivat Suomen kansalle ilmaiset sokerit, kunhan vaan sokerijuurikkaantuotanto lopetetaan.
Ja Arvo Salo (sos.dem) ehdotti että joka päivä tapettaisiin yksi talonpoika.
Jaahas, jaahas. Sitä ollaan oikein tukipummien kaaderia, vai
---
---
---
---
---
---
---
---
---
---
---
---
fdiffoöödfl fdkdfoööföfdf
rtduyihu jioooppo
szdextfyg zsxedrcytfsrdtrf,
antakkee rahhooooooooo,
antakkee,
nyt pitteee suaha rahhooooooo,
sasajsakj saiowqoiwqioqwoiioio121...
trt6gyiuk ui98oioo0p657t8ihu
5r678y89ioiib iuoiioiooi
destrdtyfgi uikjkjkjtxrtyukjv yuiojkio8oil
dtyughjiokll iobkojlk.hlvyik.ilkl
wq89w0qbwq09wq9pwqiopweioew90wepowe
eiooei wwowpoown wwklw
eiooei wwowpoown wwklw,
navettaan pittee männä,
ko äeti ei piästä ttm-puariin,
ei se anna rahhoo...
weq8weoiwennewn wekllkweweoppweowe
sdidsisdn dldsldklksddsdsöldlösd
etryu iuhjuii bikjikj
etryu iuhjuii bikjikj
etryu iuhjuii bikjikj
etryu iuhjuii bikjikj
eoowepjew we kopwelwekew
eoowepjew we kopwelwekew
weiiowbwe sjksdlksdlksd swbwhj qwjgwqj
weiiowbwe sjksdlksdlksd swbwhj qwjgwqj
oweppowe wepweo wewpeoewpweo
oweppowe wepweo wewpeoewpweo
oweppowe wepweo wewpeoewpweo
oweppowe wepweo wewpeoewpweo
dfgftgh bnhj j nkjkjkuiytu
dfgftgh bnhj j nkjkjkuiytu
euewywe weyuweuywe67e87
euewywe weyuweuywe67e87
ewbewiiowewweioweo weuweweiwe
etrdfygujhbhuoipioiojpouiy87y9u0 09poiokl
etrdfygujhbhuoipioiojpouiy87y9u0 09poiokl
etrdfygujhbhuoipioiojpouiy87y9u0 09poiok,
ttm-puariin pittee piästä,
äet ei piästä,
eese anna rahhoo,
aatakkee hyvät immeiset,
etrdfygujhbhuoipioiojpouiy87y9u0 09poiok...
ioi iowewiooidsjisdoosd
kyä näirn o
dddddddddddddddddddddddd
weoopnwesd8sd9osdisd
uiwjd dsjisdsdniods dsdiowdklw
jewjwe dsisdkjsddsoisdmsdisd
dsisd ds dsisdkm,sd klsdklsd
ewiweoie nweioweowenoeiwile
uuuiiiiijjjuuuiiiooookkw wwiiiijjuuuk,
kyl meil olis haaskaa yhessä,
ttm-puarissa...
ssddddddddddddddddddddddd
rtyyk joiiopopoöklip9ugiu
sdioewio weioweoiwenkj ewopweolwek
sdioewio weioweoiwenkj ewopweolwek,
muaseuvvun tulevaisuuden toimittajakin,
yritti syyvä pelekkee suomalaista ruokoo,
vitukshan se män, koko savotta,
ei pärjännä ies viikkova,
nym'myö lähetään kyllää,
ttm-puariin......
Eiköhän ne syöntipalkkiot keksitty jo aiemmin joskus sodan jälkeen. Kuka muuten on lanseernnut käsitteen maataloustuki, sitähän voisi edelleenkin nimittää syöntipalkkioksi..
skjewjk duiwe8ihubkwe
skjewjk duiwe8ihubkwe,
muaseuvvun tulevaisuuden toimittajakin,
yritti syyvä pelekkee suomalaista ruokoo,
vitukshan se män, koko savotta,
ei pärjännä ies viikkova,
nym'myö lähetään kyllää,
ttm-puariin......
didj nd8dciudfjkerjerkjkerre
weiiowe 2iooi wuefhef fff3f3iooi
djjjjdv dvdkkvd dvvlkdvvd
weiiowe 2iooi wuefhef fff3f3iooi,
vitutus valvotti,
nym'myö lähetään kyllää,
ttm-puariin...
djjjjdv dvdkkvd dvvlkdvvd,
muaseuvvun tulevaisuuden toimittajakin,
yritti syyvä pelekkee suomalaista ruokoo,
vitukshan se män, koko savotta,
ei pärjännä ies viikkova,
nym'myö lähetään kyllää,
ttm-puariin......
fieion gpegpogmgpg
fieion gpegpogmgpg,
vitutus valvotti,
navettoon pittee männä,
vaik'se ttm-puari kiinnostoo...
Minä muistan kun Kekkonen Urho oli pressa siinä sitä ruotsissa oli vain töitä suomalaisille.
sdiosdi ccklclkcpoweec
dwoiwd wccwiiowcnwcoiwcwc
dsidiow coicwiwcn wcwoiwccw
ttuy vuiyiuugiuguiiuu
---
---
---
---
weuiwej sdisdiosdlsd
saiosai adopdapodan adpoac ac
saiosai adopdapodan adpoac ac,
miksem'mie piäse ttm-puariin...
Kyllä maataloustukiaisia on ollut jo ennen vuotta 1958.
Muun muassa nämä päätökset löytyvät eduskunnan asiakirjoista:
"Valtioneuvoston päätös 5 päivältä maaliskuuta 1953 maatalouden
tuotantokustannusten tasoittamiseksi ja tuotannon edistämiseksi
viljelijöille myönnettävistä avustuksista."
"Valtioneuvoston päätös 13 päivältä toukokuuta 1954 maatalouden
tuotantokustannusten tasoittamiseksi ja tuotannon edistämiseksi
viljelijöille myönnettävistä avustuksista."
Maksakie tukiaissia, maksakie. Antakkie rahhaa.
Ennen vanhaan tämä jeremiadi kuului:
"Antakkie avustuksija, antakkie."
Vuonna 1953 oli vallassa maalaisliittolaisen Urho Kaleva Kekkosen
kolmas hallitus ja vuonna 1954 taas RKP:n Ralf Törngrenin hallitus, jossa
siinäkin oli maalaisliittolaisia ministereitä.
"Laki ennen meitä syntynyt myös jälkehemme jää". Sinä poloinen olet vastustanut yli 50 v vanhaa lakia vasta pari vuotta, onkohan siinä mitään toivoa jatkaa? Kommenteista huolimatta ei, mutta hyvähän se on ihmisellä olla visioita... ( visio=harhanäky)
tuo kohta tarkoittaa eräiden säädösten purkamista sotaajalta..
Maataloustukiaiset olivat päiväpoliittista keskustelua jo paljon ennen yleislakkoa. 50-luvun alkupuolella ihmeteltiin apulantamiljardien jakelua. Paljon saivat huomiota myös "sonnimiljoonat". Hulvaton ja mielikuvituksen rajat ylittänyt maataloustukiais-hulluttelu on jo yli 60 näännyttänyt ja kurjistanut kansakuntaa.
kirjoitustako harrastat, eduskunnan pöytäkirjat kertovat että kuuluisa "apulantamiljardi" maksettiin -56 jälkeen, jolla estettiin maidon hinnannousu kun meijerityöväen palkkoja nostettiin yleislakon seurauksena, siitä voi katsoa tukitalouden alkaneen Suomessa..
Entäs sitten?
tyfyv iooioioionoioioioio
Hallituksen tiedot ja kokoonpano
Puoluejakauma
20.9.1951
maalaisliitto 7
SDP 7
RKP 1
ammatti/virkamies 1
9.7.1953
SDP 8
Maalaisliitto 7
RKP 2
Puoluejakauma
5.5.1954
Maalaisliitto 6
SDP 6
RKP 1
ammatti/virkamies 1
20.10.1954
Maalaisliitto 6
SDP 6
RKP 1
ammatti/virkamies 1
http://valtioneuvosto.fi/tietoa-valtioneuvostosta/hallitukset/vuodesta-1917/tulokset/fi.jsp?report_id=M1&selectedCriterion.hallitus_id=35
Etkö tiedä että hallituksessa päätökset tehdään yhteispäätöksinä eikä maalaisliitto ole missään noissa hallituksissa ollut enemmistönä.
---
we9oinddnw s9diokdslsdopsd iopwds
Ja mistä nämä pöytäkirjat voi löytää, vai valehtelitko taas tukipummi.
Finlex
Puhuit paskaa kuten aina.
jkewie n we kwiwekjwekjweew
swqohinwoqnkqws nsqaioqsoiwqioqwlk
swqohinwoqnkqws nsqaioqsoiwqioqwlk
he he heelle:
Oletko todella noin yksinkertainen, että et tunne historiaa.
Tuon ajan johtava sosialidemokraatti oli Väinö Tanner, Paavo Lipposen idoli, joka eräänä Suomen suurimmista kartanonomistajista markkinoi maataloustuotteensa Helsinkiin Osuusliike Elannon kautta.
Oli Elannon pääjohtaja ja köyhä kansa riemuitsi kun sai nauttia oman miehen kusetuksesta huippuhintaan.
Kyseessä oli siis "edistysmielinen osuuskauppaliike".
Silloin ruoka oli arvossaan.
Vai omisti Väinö Tanner kartanon. Ihanko aakkees laakkees.
Hyvinkäällä Väinö omisti!
Jopa, taas olet ymmärtänyt väärin...
"Valtioneuvoston päätös 5 päivältä maaliskuuta 1953 maatalouden tuotantokustannusten tasoittamiseksi ja tuotannon edistämiseksi viljelijöille myönnettävistä avustuksista".
Tämä säädös on annettu seuraavien säädösten nojalla
Asetuskokoelma 113/1953,
Päätös maatalouden tuotantokustannusten tasoittamiseksi ja tuotannon edistämiseksi viljelijöille myönnettävistä avustuksista
Tämä säädös on annettu seuraavien säädösten nojalla.
Laki talouselämän säännöstelemisestä poikkeuksellisissa oloissa.
303/1941
Valtalaki (1941)
Laki talouselämän säännöstelemisestä poikkeuksellisissa oloissa eli niin sanottu valtalaki oli Suomessa vuosina 1941–1955 voimassa ollut poikkeuslaki, jolla valtioneuvostolle annettiin erityiset valtuudet säännöstellä maan talouselämää jatkosodan aikana ja sen jälkeen.[1] Laki säädettiin toukokuussa 1941 määräaikaisena, ja sen voimassaoloaikaa jatkettiin yhdellä vuodella kerrallaan vuosina 1942–1954. Yhdessä tämän lain kanssa vuonna 1941 säädettiin myös laki väestön toimeentuloa vaarantavien rikosten rankaisemisesta (304/1941).[2]
Näitä molempia lakeja koskeva ensimmäinen hallituksen esitys annettiin vuonna 1940 (HE 157/1940).[3] Valtalaki hyväksyttiin eduskunnassa toukokuussa 1941 äänin 147–33.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Valtalaki_(1941)
---
uuiwe weioiewbewiwe ioweiewwe
iopsdpoissdosd spopsdmdspomwin wo skl
sddsikdsksd dsposölsdsds
---
erdcgvvjhhjbyugreswaa3WRSTRCYRSAE4RE
erdcgvvjhhjbyugreswaa3WRSTRCYRSAE4RE
vitutusko se tuas valavotti...?
Jopal eir olehen käsitysträhään komioodehen työ ajoistrahan. Sosiaalipummi voi ryypätä aamut.
vitutushan se juoppoa pummia valvotti,
ja kännissä ei tullut ulos kuin siansaksaa...
sdiowoiweiewjndsjk sdklskjsdlksdklsdlkds
sdiowoiweiewjndsjk sdklskjsdlksdklsdlkds
sauoisnbsd sdlosdldsoilsdklklksdsd
diowdwnc wcpowcmcwpowcw w
diowdwnc wcpowcmcwpowcw w,
lähettään ttm-puariin...
Eipä Jopa tietenkään tahdo tunnustaa tietämättömyyttään. Tukien alku on ammoisina aikoina annettu pienviljelijälisä. Isommat tilat eivät saaneet sitä lainkaan.
Tukien, millä nimellä niitä sitte aikoinaan onkin nimitetty, tarkoituksena on nimenomaan ollut elintarvikkeiden raaka-aineiden hintojen pitäminen kurissa, että kaikilla olisi varaa ostaa niitä.
Hintakompensaatiota tarvittiin takaamaan elintason nousu maaseudullakin. Koska tehdastyöläisten palkat nousivat haluttiin taata osa tuosta elintason noususta myös elintarvikkeiden tuottajille ja siten taata yhteiskuntarauhaa. Ensin nostettiin teollisuuden palkkoja ja koska ei haluttu nostaa peruselintarvikkeiden hintoja kustannusten nousun mukaan tarvittiin kompensaatiota tuotantopanosten nousua vastaan.
Tukien äitinä voidaan pitää kommunisteja ja sosiaalidemokraatteja. Tämä saattaa tuntua hullulta nykypäivänä asiaa ja historiaa tietämättömistä kaupunkilaisista. Tuohon aikaan valtakunnan väestön pääosa asui maalla ja sai elantonsa maataloudesta. Tilakoko oli pieni ja vasemmisto halusi saada myös heidän ääniään, joten heille oli myöskin taattava edes osa elintason noususta kuin tehdastyöväellä. Joten täyti aloittaa tukea pienviljelijöitä
Sinun luikuripojan kanssa kukaan tahdo alkaa hippasille.
sattuu..
rdtfygiubjk saiosnsa dosi sdosdo
Eikös näiden tukien pitänyt loppua kun liityttiin eu-hun? Ilo oli silloin ylimillään että vihdoin ja viimein normaali markkinatalous tulee maatalouteen. Niin ainakin propagandakoneisto jauhoi. Paljonkohan tämä maataloushallinto ja se kulut on v95 jälkeen paisunut? Se luku lienee niin ruma että siitä ollaan hijaa,koska siihen velvoittaa Brysselin paavit ,niistä ei saa huudella. Että turha on muistella 60v takaisia asioita.
EU:n myötä, ennen ei EU:ta ei ollut varsinaisia maataloustukia, tuo "apulantamiljrdi" oli sosiaalitukea, jota maksettiin pienille tiloille..
Normaali markkinatalous on tulossa.
"8.1.2014 Maailmaa uhkaa ankara pula – kaikesta.
Varsin pelottavalta vaikuttaa kuitenkin se, että ensimmäisenä maailmaa uhkaa pula kaikkein tärkeimmistä tuotteista, eli ruuasta ja vedestä.
YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO on pitkää varoittanut, että maailmaa uhkaavat yhä pahenevat ruokakriisit. Maailman väestö kasvaa, kulutustottumukset muuttuvat, joten ruokaa tarvittaisiin koko ajan enemmän.
Mutta tuotanto ei enää kasva toivotulla tavalla. Esimerkiksi monien tehoviljeltyjen niin sanottujen vilja-aitta-alueiden sadot eivät enää kasva, maaperät ovat köyhtyneet.
Haluatko tehdä rahaa: osta maatila!
Myös monet sijoittajat ovat havainneet tulevan resurssipulan.
Esimerkiksi maatalousmaan hinta Yhdysvalloissa on moninkertaistunut viime vuosina. Tässä grafiikassa taas näkyy eräitä tulevaisuustutkijoiden arvioita siitä, miten eri resurssien kysyntä kasvaa".
http://yle.fi/uutiset/maailmaa_uhkaa_ankara_pula__kaikesta/7018115
ytfygibj ioyuhiouoink jnoio
ccpoicmcnwcpowcnwcpcw wcpowpowwc
ccpoicmcnwcpowcnwcpcw wcpowpowwc,
miksem'mie piäse ttm-puariin...
sqibnpc ccowpcpwoc
sqibnpc ccowpcpwoc,
miksem'mie piäse ttm-puariin...
1917 olisi kanssa tarvittu tarttettu tukee. Törsäke myi Seppo Aallon kirjan mukaan elintarvikkeensa mieluummin Petrogradiin kuin omilleen. Kymenlaaksosta on hyvät railit vennainmaalle jo 1917
Jopa huusi, antakiieee, antakiee, eir tu ulokoo ja halapoo, antrakieeeeeee
weweoib woweopweowepowepo
Täällä on vaadittu maatalouden markkinataloutta, eli viljelijä esimerkiksi myy tuotteensa sille joka parhaiten maksaa.
1917 maatalous ei saanut tukea ja kymenlaaksolaisen viljelijät saivat parasta hintaa Venäjältä. Aitoa markkinataloutta.
Ja miksei kymenlaaksolaisen ostaneet ruokaansa ulkomailta koska sieltä sitä kuulemma saa halvemmallakin,
Ja seuraavana vuonna kaikki sosialistit olivatkin näille ahneille kaurahatuille 'ryssän kätyreitä'. Vasemmisto oli vuoden 1918 jälkeen lähinnä törsän työkalu. Vasemmiston eliitin muodostaneet ahtaajat ja selluköpit tukivat maataloustukia vastineeksi omien tienestien noususta.
SOSIAALITUKI PUMMEJA EI TUNNETTU, nykyisyys näkyy palstalla siitä on tehty ammatti kaupunkeihin.
Tapa demu päivässä.
wa3esrdyt 7yu8io0o9
Mitäs sitten? Sysmän demarit on samanlaisia talikkokommareita kuin alueen kokareet ja kepulitkin. Aina vinkumassa muilta rahaa omaa hyödyttömään elämiseensä.
szdextfyg zsxedrcytfsrdtrf
szdextfyg zsxedrcytfsrdtrf,
antakkee rahhooooooooo,
antakkee,
nyt pitteee suaha rahhooooooo,
sasajsakj saiowqoiwqioqwoiioio121...
erreioore 3o3op3jon 33op3or
qwaesrdrtfyg uihiuoioioioio
AWESRXC6YV UYG8GYIBIK
trdfyugu iyuiuiooioi ioioiio
wiooiwbwinbwe doidwbwdoiiowwwe
Libertalistina sanon, että pääsääntöisesti KAIKKI tukiaiset ja hintojen sorkkimiset ovat aivan hanurista, syvältä (siis huonoja ja tyhmiä).
Tukiaiset mahdollistuvat koska on »ilmaista rahaa», siis sellaista, joka on otettu väkivalloin (l. verot). Sitä on sitten helppo ja kiva jakaa — ja hamstrata lisää!
Itse haluaisin, että koko homma nollattaisiin, julkinen sektori lakkautettaisiin ja aloitettaisiin alusta. Kohta varmaan oltaisiin taas samassa tilanteessa :-)
"Libertalistina"....... kivat sulle
Minäkin luin oikeinväärin ja ajattelin,että eihän toi mikää liperaali ole. Selevä stalinistihan hän on ; yberstalinisti oikee.
Voisi vierä saunan taakse ja ravistaa stalinismi poijes...
weewiuouwe weoiweioweopepowoewew
No mikäs nyt on?
Olen oikeasti sitä mieltä, että mitä vähempi sääntelyä niin sitä parempi. Yrittäjänä olen kurkkua myöten täynnä typeriä asetuksia, säätöjä, kieltoja ja vaikka mitä. Sairasta.
Siksi libertalisti (ei siis mitään tekemistä liberaalin tai muun homppelijoukon kanssa).
szdextfyg zsxedrcytfsrdtrf,
antakkee rahhooooooooo,
antakkee,
nyt pitteee suaha rahhooooooo,
sasajsakj saiowqoiwqioqwoiioio121...
Ei tukijussi veroja maksa, päinvastoin vähentää veroja itseltään, loinen kun on.
Ei kai sellaisen pidä vielä verojakin maksaa, joka sinutkin elättää. Et ole selvästikään töissä kun päivisin nettiä vahtaat. Terveisin veroja maksava eläkeläinen.
Veroja maksetaan käteenjäävistä tuloista.
wqw90nw 00112kpåo12på21öä
gfxcygiu ioipojopkåpm påpååpä
Eläkkeesi sinä vanha paska olet nuorten taskuista syönyt. Eläkemaksut olivat Kekkosen aikana kaikille lähes olemattomat, ja tukijusseille käytännössä täysin olemattomia.
Miten takuueläkettä saava maatalonemäntä on veroja juuri maksanut? Kerrohan tukipummi.
Verojahan maksetaan tuloista. Kun tekee ilmaistyötä valtiolle ei siitä dorka kukaan verota.
wretr uoioiiooiiojpo
saopwqnqop aspoosdpoopdsopds
saopwqnqop aspoosdpoopdsopds.
kyl meil olis haaskaa yhessä, ttm-puarissa,
lähetään ttm-puariiiiiiiin...
trdyfgiuo noppopouiugu
trdyfgiuo noppopouiugu,
kun on vilijelijä tekee töitä,
mutta kun on näennäisvilijelijä,
silloin elättää itsensä muiden työtuloilla, tätä loisimista tulisi vähentää,
ttm-puariiiiiiiin...
sdiwio wowop wdsdpåsdnsd
ddwuiobdwwbcioscoc iscooicvcwoiciocqwwq
disidnds wiwwown dwdoowpo
dfdiifn feekeflkevlv
dfdiifn feekeflkevlv,
arf, arf, arf,
ttm-puariin,
lähetään ttm-puariin...
dsidsi dwopwnwd wckwcwc
doiopwnf feonvep evoevnvevepve
pittee piästä ttm-puariin,
navettaeakkauskaan,
ei uo ennee rikollista...
Tapa demu päivässä.
Sopii tulla koettaa, jos MS-tautisena jaksat eres yrittämähä.
wqiiowqb issaisalkposaposasasa
wqiiowqb issaisalkposaposasasa,
pittee piästä,
ttm-puariin...
sa7uisdoubsdosdi jsavgyusgiuskjsdksd
sa7uisdoubsdosdi jsavgyusgiuskjsdksd
sa7uisdoubsdosdi jsavgyusgiuskjsdksd
weuiewb vwebiuuiweuwebjkewwewewejkjkklkll c,mcsd
Antakiee leippä. antakiee eir ole vara ostaa.
No sitähä annetaa, mee käys vaikka Hellusten jakopaikalla. Ja muita Kirkkosia ja järjestöjä on vaikka kui jotka jakelee.
ONks joku laskenu paljon julkisen puolen toiminta käyttää rahaa vuosittain?
Julkinen puoli on suuri työllistäjä tukijullien alueella, jokaisessa pajukossa on terveyskeskus, päiväkoti, peruskoulu, lukio, uimahalli ja vieläpä palatsia muistuttava kunnantalo.
ewiioew iweiwe weipowewewe
u7uirurbe erioroeh904 54i5i45l54
u7uirurbe erioroeh904 54i5i45l54
muaseuvvun tulevaisuuden toimittajakin,
yritti syyvä pelekkee suomalaista ruokoo,
vitukshan se män, koko savotta,
ei pärjännä ies viikkova,
nym'myö lähetään kyllää,
ttm-puariin......
piowqmiq owpmwpw,
pittee piästä ttm-puariin,
navettaeakkauskaan,
ei uo ennee rikollista...
Demarithan ne nytkin antaa Lintilälle luvan rosvota. Toivottavasti törsäkkeen kerskuminen menee todella kaupunkien äänestäjiin perille. Pääkaupunkiseudun työläisiähän suomalainen vasemmisto ei ole koskaan satamajätkiä lukuunottamatta auttanut. Pääkaupunkin duunarin taskusta se Lintilänkin VARASTAMA ELEVYTYS tukijusseille ja muille maksetaha.
Huomenta. Lähdenpäs tästä navetalle, koska kaikki paitsi ruuantuotanto on turhaa, aivan turhaa, kaikki! Jopaa jurpii kun puolilta päivin herättyyään tämän lukee ja joutuu sisimmässään toteamaan että niin totta kuin olla voi!
niin onhan se mansikki,
peräkammarin hinkutukselle vaihtelua...
Peräkammarin pojat on nykyään kaupunkien ilmiö, siellä ollaan vanhempien helmoissa paljon pitempään. Mutta ottaahan se pattiin kun itse nostaa työttömyyskorvausta ja asumistukea, ja tietää että vain vessapaperia tarvitaan, mikäli vain ruokaa löytyy suuhunpantavaksi. Ilman ruuantuottajaa ei tarvita edes vessapaperia. Kun kaikki paitsi ruuantuotanto on turhaa, aivan turhaa. Harmittaako?
oikeana yrittäjänä täällä tuohuan,
ilman minua ei sullakaan olis pötyä pöydässä,
kiitä nätisti kun puuhastelusi rahoitan,
ei täällä kaupungissa naisista pula ole,
maalta tulee solkenaan uusia,
viikonloppuna tulee taas kaksi,
mehmetin kanssa vingutetaan niitä oikein huolella,
maasedun tyttäret kun ei ole pihejä parhaastaan...
Vituttaako...?
Yrittäjä tosiaan! Naista et ole pitkään aikaan nähnytkään, ellei äitiäsi lasketa. Pidä vain Mehmet tyytyväisenä, kyllä se siitä. Ota vain taas pesäpallomaila sängynalta, ja Kokeilkaa hutunkeitolla kummalla ensin sisävuoro.... Yrittäjä tosiaan, paljon ehkä olet yrittänyt, mutta vähä saanut. Mutta joko olet muuten syönyt? Kyllä mua taas naurattaa kun voin kuvitella v....sen määrän kun tätä luet ja mielessäs tiedät että vain ruuantuottajaa tarvitset, kaikki muu on turhaa. Jopa se Mehmettisi...
no mutta,
kuinkas sinä nyt noin, elättäjääsi kiität,
tyttäret ja mehmetti lähtivät,
vietettyään viikonlopun täällä,
ei tiedä tukijuntti mualiman mahtavimmman massika puikoissa,
että tyttäret tykkää mokkakepistä,
ja miks ei tykkäis kun hyvänä pidetään,
vai oletko sinä se jyrinkyrpä,
niin kuin tytär kuvaili isäänsä...
tgyuibiioiopopn iopopinopinpopopoponpopopo
Keskity nyt vain Mehmettiisi, teillä tuntuu synkkaavan hyvin. Mutta muistakaa käydä syömässä välillä, jaksatte hoitaa parisuhdettanne.
muaseuvvun tyttäret tykkää mokkakepistä,
tuas oll uus piäsiäisenä,
ei piässy kottiin ku rajat oll kii,
koeta sie juntti tehä jottain tukies etteen,
lahkolainen ei uo ennee jakamassa iltalypsy milijoonija...
No siinähän meitill on uusi Ralla-Aho...
Lataamo-Aho hesasta.
isnndid qiodiqdnqdqddq
Antakiee leippää, antakiee eir ole varaa ostaa kaupast, antakieeee
qiuoiqwonb wqioqwoiwqowq
wertfgyuh tyuppååpåkppp
qsuiewoi dwdwwdoiwdiowd dwowdnw
qsuiewoi dwdwwdoiwdiowd dwowdnw,
pittee lähtee ttm-puariin,
kiiruusti...
re9pernrperpoerjreoperop
Maatalous on sikäli tärkeää, että siitä saa ruokaa ja metsä, josta saa lämmintä, järvestä kalaa. Teollisuus, että on traktori ja työkoneet ja polttoainetta. Vaatteita ja työrukkasia.
Vihreät ovat kaikki hulluja ja Ohisalo kieltää puunpolton, kun Vapo lopetti turpeentuotannon.
Maatalous on sikäli tärkeää, että siitä saa ruokaa ja metsä, josta saa lämmintä, järvestä kalaa. Teollisuus, että on traktori ja työkoneet ja polttoainetta. Vaatteita ja työrukkasia.
Vihreät ovat kaikki hulluja ja Ohisalo kieltää puunpolton, kun Vapo lopetti turpeentuotannon.
Syö sinä ihan vapaasti niitä myrkkypitoisia Bolidenin ja muiden 'virmojen' tuhoamia kaloja.
Sulle maistu uhanalainen tonnikala ja fukusiman meren terveellinen säteilytetty makrilli.
En oikein ole kalaruokien ystävä. Sinua paremmin törsäke tajuan ihmisen myrkyttäneen ison osan maapallon vesistä.
asuusa bjakkjasbsa sakjsa
rtfyub ioioioio ioiooib iuytfyuiujk
rtfyub ioioioio ioiooib iuytfyuiujk,
miksem'mie piäse ttm-puariin...
kYÄ NÄIRN O.
Vinkuna alkoi 56 ja jatkuu edelleen. Antakie leippäääää antakiiee, maksaa liikaa kaupas, antakie valtio meille raaka-aine alennusta ei o varaa ostaa leippää.
oiwqn sadsdnlsddsklds
Eipä ne silloin tienneet minkälaista vaikutusta lihalla ja viljoilla on sperman laatuun. Minä syön ulkomaalaisia pähkinöitä ja parsaa, törsäke saa tuhota siittiönsä ihan vapaasti 'muaaliman puhtaimmalla ruoalla'.
”Ruoat, joita ei missään nimessä kannata ostaa kaupasta talvella – sorrutko?
Parsaa on saatavilla vuoden ympäri, mutta se on parhaimmillaan keväisin. Esimerkiksi Perusta tai Kiinasta kuljetetut parsat voivat olla paljon kotimaisia versioita puisempia maultaan.”
https://www.mtvuutiset.fi/makuja/artikkeli/naita-ruoka-aineita-ei-kannattaisi-koskaan-ostaa-talvella/5710806#gs.bosnxk
Vai puisempia! Kaikkea sie törsäke keksit virkaveljesi poromiehen tavoin.
Puupäälle tungetaan heikoin ruoka, hesalaisen gourmee.
Et tainnut ymmärtäää. Tuo oli lainaus mtv uutiset sivulta. Oletko huomannut, jos kirjoituksessa o lainausmerkit ja heti jutun jälkeen linkki niin se tarkoittaa että kirjoitus on lainaus joltain sivulta eikä kirjoittajan oma mielipide.
Saathan sinä väittää sitä sun tätä. Suomalainen parsahan on käytännössä tomaatin ja kurkun tavoin kasvihuoneessa verovaroilla tuotettua paskaa.
”Parsaa viljellään Suomessa vain muutaman hehtaarin verran. Kysynnän perusteella viljelyalan voisi moninkertaistaa.”
https://yle.fi/uutiset/3-6137372
asiosaon sopsqsq qopqpqq
asiosaon sopsqsq qopqpqq,
vitutus valvotti,
nym'myö lähetään kyllää,
ttm-puariin...
9iodinwl wccwkwlwlwcwcwc
oppsdok fodfopofgfgf,.gf
ionqanfso999
oppsdok fodfopofgfgf,.gf,
vitutus valvotti,
nym'myö lähetään kyllää,
ttm-puariin...
Laittovat ttdm buarin kiinni, ei hesalainen piäse.
antakiee leippää , antakiee ei me haluta maksaa kaupass, antakii
sd9podenw efpoefofopåofepåfe
Mukavaa miten törsä jaksaa hehkuttaa 50-lukua, kaksi vuotta myöhemmin tuosta Aune Haarlan sananvapautta sensuroitiin tämän sanottua avoimesti nykyisten törsien isien, isoisien ja isoisän isien elävän avoimesti Saarijärven Paavon sitkeyden sijaan maataloustuilla.
50000 maatilaa tuottaa ruuan suomalaisille n kahdella miljardilla syöntipalkkioita. 500000 elättiä nostaa kelan luukulta yli 16 miljardia "työttömyyskorvausta" ja asumistukea tuottamalla vain p....kaa Itämereen. Mutta kaikki paitsi ruuantuotanto on turhaa, aivan turhaa, kaikki! Paitsi syöminen. Kun syöminen loppuu, ei sinun tarvitse murehtia verovaroista maksetuista syöntipalkkioista. Mutta menehän nyt syömään, ja sitten takaisin maata.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/11/05/aune-haarlan-radioparodioita
”Satovahinkokorvaus
Tässä laissa tarkoitettuja korvauksia (satovahinkokorvaus) voidaan maksaa vahingosta, joka aiheutuu:
1) kasvavalle tai korjuuvaiheessa olevalle sadolle hallasta, raesateesta, kaatosateesta, rajuilmasta, poikkeuksellisista tulvista, poikkeuksellisesta kuivuudesta tai muusta vastaavasta viljelijästä riippumattomasta, poikkeuksellisen suuresta luonnonolojen vaihtelusta;
2) talvehtivalle kasville poikkeuksellisista talvehtimisolosuhteista; taikka
3) poikkeuksellisen tulvan tai poikkeuksellisen runsaiden sateiden aiheuttaman märkyyden vuoksi kylvämättä jäämisestä.
Viljelmäkohtainen satovahinko lasketaan vähentämällä viljelmän normisadon arvosta vahinkovuoden sadon arvo. Jos poikkeuksellisten talvehtimisolosuhteiden johdosta talvehtimisvahingon kärsinyt kasvusto rikotaan ja kylvetään uudelleen tai jätetään kesannoksi, viljelmäkohtaista satovahinkoa laskettaessa otetaan kuitenkin huomioon vain 30 prosenttia asianomaisen kasvin normisadon arvosta tuhoutuneella viljelyalalla. Tarkempia säännöksiä talvehtimisvahingon korvaamisesta voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella.
Viljelijän omavastuuosuus viljelmän satovahingosta on 30 prosenttia viljelmän normisadon arvosta.”
https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2000/20001214
Tuo radiojuttu oli barodia, ei satovahinkokorvausta yksittäisestä korresta maksettu ja pelto piti olla kylvetty. Satovahingon pitijohtua myös olla hallasta, raesateesta, kaatosateesta, rajuilmasta, poikkeuksellisista tulvista, poikkeuksellisesta kuivuudesta tai muusta vastaavasta viljelijästä riippumattomasta, poikkeuksellisen suuresta luonnonolojen vaihtelusta.
Mitäpä jos työläisten työttömyyskorvausta olisi joku pilkannut samalla lailla, olisi SAK reagoinut siihen. Uskoisin että melko varmasti.
Ja sen ruoaksi kutsutun teurasjätteen kulutus näkyy suomalaisten kasvavissa syöpäluvuissa, diabeteksen nousussa ja muissa sairauksissa.
Törsän suhtautuminen myös omiakin kohtaan on ollut aina autoritaarinen, kuten Hoskosen tapauksessa näkee. Ihme ettei idiootti Kurvinen muiluttanut Hoskosta takaisin itään.
Eliniänodote nousee koko ajan. Ihmekös tuo, kun syödään hyvin, syöntipalkkioilla lisäksi edullisesti. Muuhan onkin turhaa, aivan turhaa. V....ko turhaketta? No selvästi V. ..taa.
Kummallista,+aina+on+syöty+suomalaista+ruokaa+mutta+nyt+vasta+kun+suomalaisen+suomalaisen+ruuan+osuus++on+laskenut+niin+syöpä++ja+diebetes+on+lisääntynyt.
Ei+tunnu+loogiselta+että+syynä+olisi+suomalainen+ruoka.
Asiantuntijamme+Jopavain+kirjoitaa+”+Maataloustuki+Kotim.+alkutuotannon+osuus+vain+10+%”
https://keskustelu.suomi24.fi/t/10914705/kotim--alkutuotannon-osuus-vain-10-
Jos+Jopavainin+väite+pitää+paikkansa+syömme+90%+ulkolaista+ruokaa.
Mistä se sinä tiedät Kepulandian syöpätilastot 40-luvulta. Viljoja on Homo Sapiens syönyt vasta 11 000 vuotta, vaikka tukijussit toki uskovat Jahven luoneen ihmiset 6000 vuotta sitten.
Eihän nouse. Maa-aatelistosta on ainakin moni menossa Lapissa kaulakiikkuun Kiurun toimien takia, mutta mehän kaikki järkevät tiedämme totuuden. Kepulit vinkui myös Tuho Ahon aikana vetävänsä itsensä jojoon. Antakie rahhaa, poronliha ääääh, huoltovarmuus, antakiiieeeee.... Maa-aateliston maat kansallistetaan ja elossa olevat maa-aateliset maksevat vuosikymmeniän maataloustuet ja porotalouden tuet takaisin korkoineen päivineen.
Jopa Neuvostoliitossa ymmärrettiin, että kaikki paitsi ruuantuotanto on turhaa, ja siksi kolhoosit lopetettiin. Vai että kansallistettaisiin maat! Jopa Jopa vitsin murjaisi. Nyt alkaa Jopalla olla vitsit vähissä, vaikka aika humoristi onkin. Menehän nyt syömään, tuo verensokerin lasku aiheuttaa melkoisia aivopieruja, kun ei sinulla yläpäässä tunnu ristimitta olevan kohdillaan muutenkaan.
Vai että kansallistettaisiin!!!! Kiitos kuitenkin päivän piristyksestä, pyyhin silmäni ja lähden takaisin töihin. Siis tuottamaan maailman puhtainta ruokaa, sinullekin. Ps. Miksi Suomessa on ruoka kalleudessaan Euroopan kärkipäässä, vaikka tuottajahinnat enintään keskitasoa. Löytyykö liian monen duunarin sormenjäljet kauppakuitista... Aattelepa ite!
20 000 tilaa,
on olemassa vain nostaakseen tukiaisia,
aatteleppa ite...
Mistä tiedät. Tuehdoissa vaaditaan tuottamaan markkinakelpoinen sato.
Sitäpaitsi pieniä tiloja ei juuri ole enää.
Niinpä, kuikahan monta tilaa tuosta 20000 on vuokrannut peltonsa isommalle tilalle lisämaaksi.
Itsekin vuokrasin 30ha tilani naapurille jolla on yhteensä omien ja vuokrattujen peltojen kanssa miltei 200ha.
Oma 30 tilani on kuitenkin tilastoissa itsenäisenä maatilana.
niim'miekin nostan tukia,
vaik'en mitteen tuota...
Viljely keskittyy Etelä-Venäjälle, pösilö. Ei Karjalan kolhoosit sääolosuhteiden takia omillaan pärjänneet, Suomessahan niitä olisi tuettu miljardeilla 'huoltovarmuuden takia.
Muiden rahoilla elät, pummi.
No miksi tukijussi saa sitten katovuotena samat tuet? Ääliö. Törsäkehän on laskelmieni mukaan vuodesta 2016 lähtien saanut aina EU:lta tai valtiolta vinkuessaan 800 miljoonan euron edes kriisirahaa. On märkää, kuivaa, kylmää, kosteaa, sateista, räntää, kuumaa, Venäjä pakotteeet painaaa ääääääääääh antakie rahhooo. Rahaa mä tartte Jontikan ostoon Komiaa.
”Maatalouskomissaari ei lupaa kriisirahaa – maataloudessa käynnistymässä “rankka pudotuspeli. 31.05.2016”
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/maatalouskomissaari-ei-lupaa-kriisirahaa-maataloudessa-käynnistymässä-rankka-pudotuspeli-1.146887.
” MTK: Orpolta ei herunut kriisirahaa maataloudelle”
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/mtk-orpolta-ei-herunut-kriisirahaa-maataloudelle/539ac2ec-4465-34b6-b7a5-ab38abea793e
” Suomi on menettämässä yli 300 miljoonaa EU:n maataloustukia.”
https://www.satakunnankansa.fi/kotimaa/art-2000007012245.html
” Suomea uhkaavat 420 miljoonan leikkaukset EU:n maataloustukiin .”
https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000007423577.html
No ok, näytät olevan oikeassa.
Marinhan juuri kerskui miten sai nuo tuet säilytettyä neuvotteluissa. Pummitörsä on aina elännyt torpparin, mäkitupalaisen tai veronmaksajan siivellä.
Kirjoittajahan puhui ylimääräisistä kriisituista ja Marin tarkoitti normitukia.
” Tutkija: Suomen maataloustuet pysyivät entisellä tasolla.”
https://yle.fi/uutiset/3-11457708
Torppareita ja mäkitupalaiset 2020 luvulla ???
Eikös ole kummallista kun demaripääministerikin puolustaa maataloustukia.
Onko siis suomella vuodesta toiseen väärät hallitsijat kun ovat erimieltä luin sinä.
Marin kyllä muistaakseni kerskui saaneensa vähän lisääkin. Törsän aiheuttama lasku yhteiskunnalle on toki valtava diabeteksen, tukkeutuneiden sepelvaltimoiden ja verisuonien sekä tietysti syöpää synnyttävän ummetuksen takia. Törsä sai toki Venäjä-pakotteisiinkin apua, vaikka yrität pohjalaisslaavilaisen itsepäisesti väittää muuta ja 'saara viimese sanan'.
Eli siis ulkomailta tuotu ruoka ei aiheuttaisi mainitsemiasi sairauksia.
Onko tuosta tutkimustuloksia.
Miten esimerkiksi saksalainen sianliha eroaa Suomessa kasvatetun sian lihasta.
Olisi ihan mielenkiintoista tietää perustelusi väitteellesi että Suomessa Suomessa tuotettu ruoka aiheuttaa mainitsemiasi sairauksia mutta ei ulkomailla.
”Törsäkehän on laskelmieni mukaan vuodesta 2016 lähtien saanut aina EU:lta tai valtiolta vinkuessaan 800 miljoonan euron edes kriisirahaa.”
” Maa- ja metsätalousministeriö tiedotti torstaina, että hallitus hyväksyi sianlihan- ja maidontuottajille maksettavan väliaikaisen kriisituen, noin 18 miljoonaa euroa. Tuki rahoitetaan Euroopan unionin ja Suomen varoista.”
https://www.ksml.fi/paikalliset/2555992
Väitit että suomen viljelijät olisivat saaneet 800 miljoonaa euroa kriisirahaa, tukea on tullut 18 miljoonaa euroa. Sanoisin että väitteessäsi on pieni liioittelun maku.
Kriisitukea ovat siis saaneet. Sinä yritit vihjailla etteivät enää muka saa.
Tuskinpa se riisi kovinkaan paljoa sairastuttaa ainakaan Japanista tuotuna, niiden terveystilastot ovat meitä valovuosia parempia.
Japanilaiset syövät paljon sieniä. Törsei opetti kirkon ja muiden maa-aatelisten eli poromiesten välityksellä sienten olevan sikojen ruokaa, tuloksena oli 1867 katastrofi.
Sinä kirjoitit että kriisitukea on saatu 800 miljoonaa euroa, todellisuudessa sitä saatu 44 osa väittämästäsi.
Millainen ?
Ihmisten kuoleminen nälkään ei siis törsälle ole katastrofi?
Sitä saatiin kuitenkin. Yhtenä vuonna saatiin 17 miljoonaa euroa, toisena vuonna enemmän. On kylmää, kuumaa, sataa, märkää, kuivaa, Venäjä-pakotteet painaaa äääääh.... antakie rahhaa.
Eihän kukaan kuole nälkään kun maksetaan tuottajille.
Silläkö tavalla vuoden 1867 tilanteelta pummitörsän mielestä oltaisi vältytty. Etelärannikon auki pysyminen huoltaa maata, ei rahan kimppaaminen tappiolliseen maatalouteen tai turhaan porotalouteen.
diinfd fe fklfeklk eklvekvleveev
diinfd fe fklfeklk eklvekvleveev
navettaan pittee männä,
ko äeti ei piästä ttm-puariin,
ei se anna rahhoo...
Törsäke haluaisi 50-luvun Suomen jossa oli pakko syödä poromiehen ja tukijussin tuottamaa paskaa maataloustullien takia.
Mistä niin päättelet? Etkö ole huomannut että kaupoissa on valinnanvaraa ja vapaaoikeus valita.
Jospa ottaisit joskus selvää asioista ennekuin tuot omia väitteitäsi tänne.
” Tavaroiden vapaa liikkuvuus on yksi Euroopan unionin takaamista perusvapauksista, jonka mukaan tuotteiden tulee voida liikkua vapaasti sisämarkkinoilla. Tullimaksut sekä kaikki näitä vaikutuksiltaan vastaavat maksut jäsenvaltioiden välillä ovat kielletty. Kiellettyjä ovat myös tavaroiden määrälliset rajoitukset ja näitä vaikutukseltaan vastaavat toimenpiteet.”
https://tem.fi/tavaroiden-vapaa-liikkuvuus-sisamarkkinoilla1
Tuossa sanottiinkin ETTEI NIITÄ SILLON OLLUT. Avauksen tehnyt tukijussi kerskui miten jo vuonna 1956 oli turvattu maa-aatelille muiden taskuista rahat.
50-luvulla ei ollut mitään Euroopan Unionia. Avauksen tehnyt törsäke hehkuttaa juuri vuotta 1956 jolloin oli yleistä sanoa 'Pani ukko, ukko tai halla; Kekkonen maksaa'.
”Pinta-alalisää edelsi väkilannoitteiden hinnanalennusjärjestelmä. Ajatus siitä syntyi vuoden 1946 tuloratkaisun yhteydessä. Osa maatalousväestön tulokorotuksesta sovittiin suunnattavaksi lannoitteiden hintoja alentamaan, jotta voitaisiin estää elintarvikkeiden hintojen korotukset ja siitä seuraavat palkankorotusvaatimukset.”
https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000003450967.html
Elintarvikkeiden hintoja olisi pitänytkin korottaa. Maataloustukia eniten puoltaneet kommunistit opettivat vihaamansa suomalaiset juuri hotkimaan maidon, perunan, maitotuotteiden, lihan ja viljan tapaisia myrkkyjä. Suomalaisille olisi tehnyt hyvää elää vähän laihemmin 1947-1980. Lihominen alkoi heti auton yleistyessä, koska vilja on persesuolet tukkivaa paskaa.
”Palkkasäännöstelypäätös kytki maatalouden hinnat palkka- kehitykseen, kun maataloustyöntekijöiden palkat olivat keskeinen peruste maataloushintoja määrättäessä. Näin Suomen tulonja- kopolitiikka muotoutui epävakaassa nelikannassa, kun hinta- ja palkkapäätökset kytkeytyivät läheisesti toisiinsa. Tämän nelikannan muodostivat valtiovalta, maataloustuottajien järjestöt, työnantaja- järjestöt ja ammattiyhdistysliike. ”
https://www.sak.fi/serve/sakn-historia
http://www.palkkatyolainen.fi/pt2002/pt0209/p021105-a4.html#ti1
”Maa-aatelien” omistajien tilojen koko oli 50-luvulla alle 10 hehtaaria.
”Muiden taskusta”, siis ruuan käyttäjien taskusta rahat oman ruokansa maksamiseen.
Kenen ruoan tuottamisen kustannukset pitäisi maksaa?
”Tutkimustulosten perusteella täysjyväviljat ja pitkälle prosessoitu vilja ovat täysin eri asioita. Näiden kahden viljatyypin yhdistäminen ei ole lainkaan perusteltua, professori korostaa.
Kun valkoisen leivän jättäminen vähemmälle on ihan fiksua, täysjyväviljan välttämiseen ei löydy mitään tieteellisiä perusteita.”
https://www.is.fi/terveys/art-2000005630097.html
https://www.lihatiedotus.fi/tilastotietoa/lihankulutus-euroopassa.html
Lihan kulutus Suomessa on vähäisemmästä päästä verratessa Euroopan rikkaimpiin teollisuusmaihin.
Paljon MTK, Pellervo, Pro Agria ja muut törsien eturyhmät maksoivat noista 'tutkimuksista'. Nicoyassa Costa Ricassa on maailman pitkäikäisimpiin ja terveimpiin kuuluva väestö; he eivät kuluta maitoa, lihaa, viljoja ja muutakaan suomalaisen sian syömää paskaa.
Maksavat käytännössä myrkkynsä, Costa Ricassa Nicoyassa taitavat pitkäikäiset ihmiset voida ihan luomuna syödä hedelmiä.
Valitettavasti moni suomalainen on kirottu paskaan maahansa. Maatalouden koneellistuessa verovarojen ansiosta isännät potkivatkin nuo työntekijät helvettiin mailtaan. Isäntähän ei varsinaisesti koskaan juuri perintömaillaan itse mitään tekee, homman teki aikoinaan maattomat orjat, nykyään veronmaksajien palkkaamat lomittajat ja hevosenhoitajat.
Koko Suomi laskettuna. Siellä missä on Suomessa eniten suolistosyöpää, lihaa kuluu valtavia määriä.
Suomessa elinikäodote on 82 vuotta, Costa ricassa 80 vuotta.
https://www.globalis.fi/Tilastot/Elinikae
”Isäntähän ei varsinaisesti koskaan juuri perintömaillaan itse mitään tekee, homman teki aikoinaan maattomat orjat, nykyään veronmaksajien palkkaamat lomittajat ja hevosenhoitajat.”
”Saat lomituspalveluja, jos kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät:
työskentelet päivittäin välttämättömissä kotieläinten hoitotöissä
sinulla on pakollinen MYEL-vakuutus maatalousyrittäjänä tai perheenjäsenenä, poikkeuksia lukuunottamatta
kotieläintuotanto on maatilatalouden tuloverolain (543/1967) mukaan verotettua
kotieläimiä on vähintään 6 kotieläinyksikköä
et saa ns. estävää eläkettä
tilasi ei ole vaikeuksissa oleva yritys EU:n maatalousalan valtiontukisäännösten mukaan.
Vuosilomaa ja niin sanottua tuettua maksullista lomitusta saadaksesi sinun täytyy lisäksi työskennellä maatalousyrittäjänä päätoimisesti.”
https://www.mela.fi/maatalousyrittajat/maatalouslomitus/kuka-voi-saada-lomituspalveluja/
Maatalomituspalveluja saa vain päätoiminen kotieläituottaja, EI VILJANVILJELIJÄ.