Hoffan rasvatauti

Pakko kysellä kokemuksia muilta tätä kautta, sillä netistä löytyy todella suppeasti tietoa kyseisestä vaivasta.
Eli, itselläni alkoivat polvivaivat jo monia vuosia sitten, ärtyen pikku hiljaa, kunnes kerran kävin salilla viimeisen kerran, olen siis 27-vuotias nainen, perus lenkkeilyä ja sali käyntejä taustalla. Molemmat polvet olleet aina sellaiset että jos vaikka istuu autossa pitkän aikaa, tule tunne että ne pitää "rusauttaa" tai naksauttaa. Kesällä toinen polvi ärtyi sali käynnin jälkeen, en silloin tehnyt mitenkään normaalista poikkeavaa lihastreeniä, seuraavana päivänä polvi tuntui jo paremmalta vaikkakin oli ehkä kerryttänyt hiukan nestettä, lähdin juoksulenkille jolloin polvi petti alta, tästä lähti ortopedi ja tutkimus kierre joka päättyi magneettikuvien perusteella polven tähystykseen, siellä poistettiin kysta sekä ortopedin sanojen mukaan tehtiin täydellinen rasvaimu, eli poistettiin iso määrä ärtynyttä hoffan rasvaa sekä liikakasvua. Tästä pääsemme siis itse aiheeseen, leikkauksen jälkeen polvea on kuntoutettu ja liikerata on miltei normaali, MUTTA kyykkyyn en pääse enkä pysty olemaan polvillaan, polvessa selkeitä tuntohäiriöitä sekä kun jalka rasittuu, esim rappujen nousussa tuntuu kipua edelleen samassa paikassa kuin ennen leikkausta, polven sisäsyrjällä, näitä vaivoja tässä nyt seurailen ja yritän palauttaa reiden lihaskuntoa lääkärin sallimissa rajoissa mutta minua askarruttaa se, että toinen polvi on alkanut myös reistailemaan, kipua pääosin lumpion seudulla mutta myös leikatun polven tavoin sisäsyrjällä, voiko siis olla mahdollista että myös toisessa polvessa on tätä ärtynyttä hoffan rasvaa? Kyseessä on kuitenkun pehmytkudos sairaus ja koska leikattu jalka oli enemmän ja vähemmän pois pelistä 2 kuukautta, on tietysti toinen jalka/polvi joutunut tekemään enemmän töitä. Nyt painiskelen siis tämän asian kanssa miettien mikä on normaalin ja epänormaalin ärtymisen raja ja siis onko tosiaan edes mahdollista että tämä Hoffan syndrooma olisi molemmissa polvissa?
411861
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hei,

minulle tuli Hoffan tauti molempiin polviin yhtä aikaa, ensin oikeaan ja muutaman päivän (!) päästä vasempaan. Olin tavallinen kuntoilija, lenkkejä ja kuntosalia. Hoffan rasvat turposivat kaupunkilomalla ulkomailla, pariin kuukauteen en voinut kävellä, ja molemmat polvet leikattiin yhtä aikaa. Diagnoosin sain melko äkkiä, turvotusta yritettiin poistaa täyslevolla, särkylääkkeillä, fysioterapialla, jääpusseilla, muttei mitäään tulosta, joten leikkaus oli välttämätön. Nyt leikkauksesta melkein puoli vuotta, kyykkyyn en uskalla, portaiden nousu vieläkin kömpelöä, välillä polvet kipeytyvät yllättäen, mutta pääosin voin jo kävellä 7-9 km päivässä ongelmitta ja vesijuoksut ym. päälle. Tsemppiä!

Äänestä

Päivitystä omaan tilanteeseen, toisessa polvessa myös ärtynyttä hoffan rasvaa elikkäs toisen polven leikkaus odottaa! Ja sama täällä kyykkyjen ja portaiden kanssa, ehkä jonain päivänä :)

Äänestä

Minulta on poistettu hoffan rasvaa vasemmasta polvesta ja paljon. Polvi alkoi vaivata jo 13 vuotiaana ja monen monella lääkärillä ravasin ja 14 vuotiaana polvi tähystettiin ortopedin toimesta mutta hän sanoi ettei siellä näy mitään. Lopetettiin ratsastus ja siirryin kuntosalille, ei vaikutusta. Kipuilu vain jatkui ja paras oli kun en liikkunut ollenkaan. Taas kun jaksoin aloin taistelemaan että saisin hoitoa. Kolmas ortopedi ja ei mitään, magneetti kuvissa ei näy mitään. Muutaman vuoden jälkeen pyysin taas lähetettä ortopedille ja omalääkäri halusi ottaa magneetti kuvat ja sanoi ei siellä mitään ole mutta kinusin ja sain kun sainkin lähetteen ortopedille. Aikaa odotellessa muutin takaisin paikkakunnalle missä ensimmäinen tähystys tehtiin. Neljäs ortopedi: ei mitään polvessa ei ole mitään. Sain kuitenkin ajan uuteen tähystykseen, Kuin onnen kaupalla leikkaava lääkäri vaihtui, ennen leikkausta tapasin uuden ortopedini joka sanoi heti että minulla on todella paljon hoffan rasvaa että polvi narskuu ja naksuu. Olin aivan ällikällä lyöty että mitä, joku tietää mikä mua vaivaa ja se hoidetaan. Siinä sitten leikkaus tehtiin, pari viikkoo kepeillä, kolme-neljä kuukautta ei pystynyt kunnolla kyykistyyn mutta kuukauden päästä leikkauksesta olin jo raskaassa fyysisessä työssä. Nyt polvi on kunnossa eikä merkkiäkään että olisi josku leikattu. Nyt leikkauksesta kaksi vuotta

Äänestä

Terve! Täällä yksi rasvapolvi ilmottautuu! Oikea polvi oireillut viime helmikuun tapaturmasta lähtien ja nyt lokakuussa pääsin vihdoin magneettikuvaan. Yllätyksekseni polvessa ei kuvien mukaan ollut tapaturman jäljiltä vammaa, mutta kyseisistä kuvista paljastui tämä minulle entuudestaan täysin tuntematon pehmytkudossairaus, Hoffan tauti.

Viime keväänä pääsykokeisiin lukiessa liikunta jäi vähemmälle ja nyt syksyllä aktiivisuuden lisäännyttyä myös polven oireilu on lähtenyt nousukiitoon.. Jomottavaa/ polttavaa kipua levossa; välähdysmäisiä, voimakkaita kipuvihlaisuja rasituksessa, pääasiassa polven sisäetusyrjällä. Nyt mietin voiko tilanne itsekseen rauhoittua/ poistua vai paheneeko vaiva tätä menoa jatkuvasti, kunnes on pakko hakeutua hoitoon? Omatoimisesti olen pitänyt välillä taukoja rasituksesta toivoen oireiden katoavan, mutta rasituksen jatkuessa ne taas palaavat. Olen parikymppinen nuori nainen ja liikun melko aktiivisesti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


polviongelmainen kirjoitti:

Pakko kysellä kokemuksia muilta tätä kautta, sillä netistä löytyy todella suppeasti tietoa kyseisestä vaivasta.
Eli, itselläni alkoivat polvivaivat jo monia vuosia sitten, ärtyen pikku hiljaa, kunnes kerran kävin salilla viimeisen kerran, olen siis 27-vuotias nainen, perus lenkkeilyä ja sali käyntejä taustalla. Molemmat polvet olleet aina sellaiset että jos vaikka istuu autossa pitkän aikaa, tule tunne että ne pitää "rusauttaa" tai naksauttaa. Kesällä toinen polvi ärtyi sali käynnin jälkeen, en silloin tehnyt mitenkään normaalista poikkeavaa lihastreeniä, seuraavana päivänä polvi tuntui jo paremmalta vaikkakin oli ehkä kerryttänyt hiukan nestettä, lähdin juoksulenkille jolloin polvi petti alta, tästä lähti ortopedi ja tutkimus kierre joka päättyi magneettikuvien perusteella polven tähystykseen, siellä poistettiin kysta sekä ortopedin sanojen mukaan tehtiin täydellinen rasvaimu, eli poistettiin iso määrä ärtynyttä hoffan rasvaa sekä liikakasvua. Tästä pääsemme siis itse aiheeseen, leikkauksen jälkeen polvea on kuntoutettu ja liikerata on miltei normaali, MUTTA kyykkyyn en pääse enkä pysty olemaan polvillaan, polvessa selkeitä tuntohäiriöitä sekä kun jalka rasittuu, esim rappujen nousussa tuntuu kipua edelleen samassa paikassa kuin ennen leikkausta, polven sisäsyrjällä, näitä vaivoja tässä nyt seurailen ja yritän palauttaa reiden lihaskuntoa lääkärin sallimissa rajoissa mutta minua askarruttaa se, että toinen polvi on alkanut myös reistailemaan, kipua pääosin lumpion seudulla mutta myös leikatun polven tavoin sisäsyrjällä, voiko siis olla mahdollista että myös toisessa polvessa on tätä ärtynyttä hoffan rasvaa? Kyseessä on kuitenkun pehmytkudos sairaus ja koska leikattu jalka oli enemmän ja vähemmän pois pelistä 2 kuukautta, on tietysti toinen jalka/polvi joutunut tekemään enemmän töitä. Nyt painiskelen siis tämän asian kanssa miettien mikä on normaalin ja epänormaalin ärtymisen raja ja siis onko tosiaan edes mahdollista että tämä Hoffan syndrooma olisi molemmissa polvissa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu