Onko kukaan tullut (tai kuullut että joku muu olis tullut) raskaaksi kun syö useamman liuskan pillereitä putkeen? Itse syön yleensä 2-3 liuskaa peräkkäin ja pidän sitten viikon tauon. Edellisen tauon pidin muistaakseni marras-joulukuun vaihteessa. Viime viikolla unohdin kahdesti pillerit, tosin ei peräkkäisinä päivinä. Voi myös olla että olen jo aiemminkin joulukuussa unohtanut pillereitä (sitä sattuu...). Mistään tavallisista kierroista ei ole mitään hajua.
Unohdukset oli viime tiistaina ja lauantaina, heti seuraavina päivinä söin kyllä myös ne unohtuneet pillerit. Seksiä harrastin koko joululoman maanantaihin asti. Onko kukaan tullut tästä raskaaksi?
Vaikea on alkaa ainakaan oireiden perusteella mitään jäljittämään, voin pahoin aina silloin tällöin, maha on sekaisin aina joskus ja ravaan vessassa lähes 10 kertaa päivässä ihan normaalistikin. Koska tää on näin tuore tapahtuma niin kuinka kauan kannattaa odottaa ennenku tekee mitään testejä?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Niin, no niissä pilleripaketeissakin taitaa lukea, että jos unohtaa ottaa lääkkeen säännöllisesti oikeaan aikaan, ehkäisyteho heikkenee.
Oireiden perusteella raskautta nyt ei voi muutenkaan diagnosoida, niitä kun ei kaikilla ole.
Itse odottelisin muutaman viikon ja tekisin testin ja toisen vielä vaikka kuuden viikon kuluttua.
Toki e-teho heikkenee kun unohtaa pillereitä. Se että syö putkeen niitä ei tietenkään heikennä e-tehoa. Ja varmasti joku on raskaaksi tullut vaikka on ottanut ajallaan pillerit, syönyt us.laatan, kas kun pillerit eivät ole 100%:n varmoja, oikeinkaan otettuina. Mikään ei ole, paitsi selibaatti, ei edes sterilisaatio ole 100%:n varma.
Nyt odottelet ja teet ajallasi testin, lasket 19 vrk siitä viimeisimmästä yhdynnästä, sen jälkeen tehdyn testin tulos on suht varma.