mä painan 53kg ja oon 165 pitkä. mä en noitten lasku homma juttujen mukaan oo viel alipainonen. ja omasta mielestä oon älyttömän lihava. parin kuukauden aikana oon laihtunu 12kg. ennen nukuin yöt tosi hyvin ja sikeesti. nykyään herään pitkin yötä painajaisiin ja siihen kun paikat puutuu ja luut painaa sängyn patjaa vasten. mä en pysty syömään paljon mitään päivän aikana pari leipää syön korkeintaan päivässä. mul tulee vähäsestäkin syömisestä maha niin kipeeks ettei pysty liikkuu. mä en haluu kuolla anoreksiaan. ei tää elämä paljon kiinnosta, mut en haluu sentään tollaseen sairauteen kuolla. pitäiskö mun mennä käymään lääkäril? mä tiiän, et tää mun laihtuminen on tullu masennuksesta. mä en vaan jaksa. mitä mun pitäis tehä? kertokaa joku. mua oikeesti alkaa pelottaa.
apua
jotain vikana
91210
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mee terkkarille juttelemaan asioistasi.
Se helpottaa kun saa purettua huolia jollekkin...*hali*
Sitä yleensä itse tietä jos on syömishäiriöinen...tai sitten on vaan niin masentunut että ei ruoka maistu. En tiedä kummin on laita sun tapauksessasi.
joo mene. et voi jaksaa elää jos et saa nukuttua. tiedän kokemuksesta mulla o sama ongelma.käyn psykologilla...
Sä kuulostat ihan multa. Viime keväänä laihduin 11kg. Mustakin tuntuu et mä oon hirveen lihava vaikka painoindeksin mukaan oon mukamas alipainoinen (162/47 ennen 158/58). Mulla on sama juttu unien kanssa. Ruokahaluni on pudonnut puoleen. Mulla törröttää lonkkaluut, solisluut, selkäranka, kylkiluut ja häntäluu on tiellä kun yrittää tehä vatsalihaksii, pitää laitta tyyny pepun alle ettei perseeseen sattuis kun häntäluu osuu lattiaan tai mattoon. Puisilla tuoleilla en voi istuu jalat sylis koska muuten mun selkäranka työntyy ulos ja se osuu tuolin selkänojaan ja se sattuu, sama juttu käytävillä istuessa. Vaikka vaivoja löytyy nii en haluis missään tapauksessa olla lihavempi koska olen tyytyväisempi itseeni ja itsevarmempi kuin vuosiin. Olen 15-vuotias, entä sä? (tiedän että tää mun teksti ei oo hirveen kannustava mut ei voi mitään...):/
Mä haluaisin kanssa, että mulla näkyisi hyvin etenkin solisluut ja kylkiluut. Ja muutkin luut. En vaan oo saanu vielä laihdutettua tarpeeksi, mutta pitää vielä laihduttaa lisää. Vaikka varmaan siinä on noita huonojakin puolia, niin kuin sulla, mutta se on tosi kaunista kun luut törröttää kunnolla. Sä oot tosi onnellinen!
Sä et oikeesti tiiä miten tuskasta on tehä vatsalihaksii ku perseeseen sattuu perkeleesti tai ei voi maata lattialla mahallaan ku lonkkaluut osuu lattiaan ja sattuu. En sanois et oon onnellinen mut kuten jo sanoin, en haluis olla yhtään läskimpi. Mut oot oikees siin et on nätimpää et luut näkyy kuin et ois iso pömppömaha...:/
mä olen 160/ 43. (ja läski, sanokoon muut mitä vaan)
en ole syönyt kunnolla kuukausiin. jos olen jonkun pakottamana syönyt niin on tullut oksennettua. haukusta omenaa tulee jo huono omatunto.
lonkkaluut ja kylkiluiden kaari näkyy vaatteidenkin läpi. Perseluut aiheuttaa mustelmia perseeseen istun ihan missä vaan... lonnkaluiden kohdilla on mustelmat, selkälihaksien tekemisestä.
toisaalta on kiva kun on niin laiha et luut paistaa, mut jos kaverit valittaa et sattuu kun istun sylissä, niin se ei oo ihan niin hauskaa...
:(
No kyl mä ymmärrän, et on noita huonojakin puolia. Mut pitäs vaan ajatella niitä hyviä puolia aina, kuten et on paljon kauniimpi kun luut näkyy hyvin. Musta on kyllä tosi kaameen näköstä, kun jollain on kauheesti läskiä. Paljon ihanampaa on katsoa kun on hyvin kaartuvat luut ja ne näkyy ja paistaa hyvin :)
ajatelkaas tätä tosiasiaa: kun ihminen menettää tarpeeksi painoaan elimistön kyky ylläpitää lämpöä heikkenee. tästä seuraa, että anoreksiaa sairastavalle henkilölle kasvaa pieniä "ihokarvahaituvia" tavallisesti raajojen alueelle. Näin keho yrittää sopeutua kestämään ääriolosuhteissa. En ole nähnyt ammatissani yhtään kaunista anorektikon vartaloa.
Valitan, että joudun olemaan ikävä ihminen ja häiritsemään tyytyväisyyden tunnettanne ("on ihanaa kun luut törröttää"). Pidättekö itseänne anorektikkoina? Olen muillekin jo kirjoittanut, että anoreksia ei ala sellaisilla fyysisillä oireilla kuin tukanlähdöllä tai menkkojen poisjäämisellä vaan PSYYKKISILLÄ.
Todellisuudentaju hämärtyy oman kropan ja sen suhteen miltä kroppa näyttää. Jos teillä koskaan on ollut pelkoa sekoamisesta tai psyykkisestä sairastumisesta, ottakaa tämä nyt onkeenne. Nuo ajatukset luurankomaisuuden kauneudesta ovat täysin omassa päässänne ja vääristyneitä. Ehkä kohtalotoverinne ovat samaa mieltä, mutta me muut lähinnä huolestumme ja mielellämme ohjaisimme teitä ammatti-ihmisen puheille.
Tilanne saattaa olla jo se, että ruokavalionne on tietämättänne jo aiheuttanut pysyvän osteoporoosin tai hormonitoimintanne ei koskaan palaudu sellaiseksi, että saisitte lapsia, puhumattakaan muista seurauksista. Tiedän mistä puhun, hoidan anorektikkoja sairaalassa. Monelta heiltä puuttuu sairaudentunto jopa vielä sairaalassa. Väittävät voivansa hyvin ja käyvät lenkillä pari kertaa päivässä (oma kunto voi tuntua pettävän hyvältä), vaikka hengenlähtö on lähellä esim. vaarallisten sydänoireiden muodossa. On myös niitä, jotka tiedostavat sairautensa, mutta eivät enää pysty saamaan leivänpalaa alas vaikka kuinka haluaisivat. Sitten ruokitaankin letkun avulla.
Voi että... olen niin täynnä tätä anoreksian ihailua, jota tällä palstalla näkee, että on pakko välillä yrittää herätellä teitä nuoria naisia, jotka varmasti olette muuten ihan fiksuja!