MIKÄ KENNELI KYSEESSÄ?????

Kenllelliitto=paska

Voihan vitt.u jos mat piiritkn on tietäneet VUOSIKYMMENIÄ tästä, eivätkä ole itse tehneet mitään saati antaneet asiaa kennelliiton hoidettavaksi..........
Kennelliittokn on kyllä niin täysin munaton hoitamaan näitä, kun tietää heille rahojen loppumista.
Rekkauksista jne.........OKSETTAVAA TOIMINTAA!!!!!!!!!

Aiemmalla koiratarhalla eläinsuojeluviranomaiset ovat käyneet Etelä-Suomen aluehallintoviraston tietojen mukaan tarkastamassa tilanteen kolmesti vuosina 2008 ja 2009. Kaikilla kerroilla todettiin, että koirilla ei ollut vettä tarjolla, niiden liikunnan tarpeesta ei ollut huolehdittu, eikä myöskään paikkojen siisteydestä. Toisella tarkastuskäynnillä omistajalle annettiin yksi viikko aikaa laittaa kennelin olosuhteet kuntoon. Tuolloin todettiin myös, että osa koirista, joiden joukossa emä ja pennut, elivät liian pienissä tiloissa.

Mäyräkoirapiireissä naisen kasvatustoiminta ja koirien kohtelu on puhuttanut vuosikymmeniä. Suomen Kennelliiton tietoon vakavia rikkeitä ei kuitenkaan ole viime vuosina kulkeutunut. Kennelliitto käsittelee rikkomusasioita omassa kurinpitolautakunnassaan, eikä kyseisen kasvattajan asioita ole siellä tiettävästi käsitelty useampaan vuoteen. Vuonna 2007 hyväksytyn sääntömuutoksen myötä Kennelliitto ryhtyi julkaisemaan kurinpitolautakunnan toimenpiteitä lehdessään. Sitä aiemmista lautakunnan päätöksistä järjestö ei kerro kuin asianosaisille.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014010817904700_uu.shtml

17

213

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Käsittämätöntä täysi

      Ei voi olla totta!

      OMAT PIIRIT TIENNEET V U O S I K. M M E N I Ä, asiasta ja mitään eivät olet tehneet/ saaneet aikaiseksi.
      Suorastaan kuvottavaa.......

      Kuinka kukaan pennun ostaja voi olla tuollaisesta tietoinen, jos kerran tietoa ei saa ja kukaan ei tee mitään........

      No, mäykkyä ei meille ainakaan tule IKINÄ noin munattoman toiminnan vuoksi. Jos ei edes makaan pidä yhtään huolta asioista..........

      • jotai itekki

        "Kuinka kukaan pennun ostaja voi olla tuollaisesta tietoinen, "

        Kai jokaisella nyt silmät on päässä kun tollaseen paikkaan menee ja näkee olosuhteet!!?? En ymmårrå kennelliiton toimintaa, mutta kyllä sen paikan siisteyden nyt jokainen voi nähdä ja muiden koirien ja pentujen kunnon.Niin elleisitten osta koiraa Esson takapihalla.......

        Kyllä JOKAINEN jolla on normi äly ja silmät päässä näkee koska asiat kasvattajalla on hyvin ja koska on kyse tehtailusta.Ja rekatuista pennuista on netti pullollaan tietoa ja sitähän voi vielä kysyä kasvattajalta.Jos pennut rekattu, niiden määrän ja pennutustiheyden näkee netistä.

        Melkoista uusavuttomuutta, jos vielä netti aikana ei saa tietoa rekisteröinti määristä.

      • Johan taas on juttua
        jotai itekki kirjoitti:

        No, mä en osaa ainakaan käyttää mitään jalostusnettiä.
        Lisäksi jos niitä pentuja teetetään sijoituskoirilla, niin kuka sanoo, että just ne pennut olis kasvattajalla.....voihan se toinenkin ne myydä omassa asunnossaan...nehän on vain rekattu kennelnimelle.
        Eli, jos ei ole ihan suoraan ko.pakassa ollut, ei voi mitenkään nähdä " millaset olot" niillä koirilla on. Lisäksi kesällä joku tuollainen häkityskin on ihan eri näköinen ja oloinen kuin syksyllä kurakeleissä........

        Lisäksi, jos on pitkäikäinen kasvattaja ja on palkinnot, niin kyllä se antaa väärän turvallisuuden tunteen...vaikka olisi kunka normaali koiranostaja.

        Että älä syyllistä ostajaa......

      • äläselitä
        Johan taas on juttua kirjoitti:

        Siis mitä?Et osaa katsoa kennelliiton sivuiltakoirien rekisteröinti määriä???Kun jokaisen kasvattajan pentueet on aikajärjestyksessä??!!Sijoitusnartunkin pennut näkyvät ja pennutustiheys,ja vaikka pennut myy kuka tahansa jamyydään nemistä tahansa myynti sopimuksen allekirjoittaja on kasvattaja.Ja vaikka myyjä olisi ostanut koko pentueen kasvattajalta jamyy näin pennut, niin ostaja voi ääneen ihmetellä, miksi pentueen OIKEA kasvattaja ei sitä myy.

        Jane palkinnotkin näkyysiellä jalostustieto järjestelmässä, niinkuin vanhempien terveystiedotkin, kuten vanhempien sisarusten ja edellisten pentueiden.

      • Johan on taas juttua
        äläselitä kirjoitti:

        Kuule en osaa.
        Sivuilla käynyt ja en valikoista todellakaan löydä rekkausmääriä.

        Hyvin ovat piilottaneet.........

        Ja mistä sitä kukaan tietää jos sijoitettuja pentuja myydään? Varsinkaan jos niitä ei rekata edes kasvattajan kennelnimelle....kyllä sulla tuntuu olevan tosi mustavalkoinen ja ylihelpon ajattelun tavat, joilla jäljittää huono kasvattaja.
        Kyllä ne kuule porsaanreijät tietää, millä välttää syynäystä ja uuden koiran ostaja ei noita todellakaan voi tietää......

        Ihan oikeasti.

      • Tämmönenkin vielä

        Ja hei, kuuleman mukaan kaikkia terveystietojakaan ei tuollakaan näy.....

        Ei se 100% luotettava ole.

        Näin mulle kerrottiin kun kysyin asiaa..................

      • onneton tunari
        Johan on taas juttua kirjoitti:

        Kuule en osaa.
        Sivuilla käynyt ja en valikoista todellakaan löydä rekkausmääriä.

        Hyvin ovat piilottaneet.........

        Ja mistä sitä kukaan tietää jos sijoitettuja pentuja myydään? Varsinkaan jos niitä ei rekata edes kasvattajan kennelnimelle....kyllä sulla tuntuu olevan tosi mustavalkoinen ja ylihelpon ajattelun tavat, joilla jäljittää huono kasvattaja.
        Kyllä ne kuule porsaanreijät tietää, millä välttää syynäystä ja uuden koiran ostaja ei noita todellakaan voi tietää......

        Ihan oikeasti.

        Hyvin piilotettu?Pentu ja pentue määrät on heti kennelnimen perässä ja siitä kun alkaa selaamaan alaspäin niin näkyy jokainen pentue, viimeisin ensimmäisenä ja luonnollisesti ensimmäinen viimeisenä.Ja kaikki terveystiedot, siis viralliset ja vaadittavat sieltä löytyy, muttei tietenkään kaikkia kasvattien korvatulehduksia tai muita vastaavia,

        En tähän todellakaan halua linkittää kenenkään kasvattajan tietoja, ettei häntä turhaan sotkettaisi tälläiseen eläinrääkkäyskeissiin turhaan ja ilkeyksissä.

        Minä en todellakaanole mikää hakkeri, mutta kun googlettaa kennelliiton jalostusnetin niin se kyllä' löytyy.Mutta hyvä kunolet löytänyt tänne Suoli24 sivuille puolustamaan tehtailijoita tukevaa käytöstä!

      • onneton tunari osa2
        Tämmönenkin vielä kirjoitti:

        Ja hei, kuuleman mukaan kaikkia terveystietojakaan ei tuollakaan näy.....

        Ei se 100% luotettava ole.

        Näin mulle kerrottiin kun kysyin asiaa..................

        Juu, eiiellä kaikki ripulit, tulehdukset ja leikkaukset näy, eikä kaikki kuvauksetkaan, josei ole virallistettu, mutta kaikki ne mitä kunkin rodun pevisa vaatii pentueen rekisteräöintiin.JA KAIKKI REKISTRERÖIDYT PENTUEET!

        Juu ei tod.ole 100% tietoa, mutta on JOTAKIN kuitenkin ja antaa varmasti enemmän tietoa kuin jos ei sitä olisi.Turha sitä on selittää etteikö tietoa saa, ja siinä kohtaa voi vertailla kenelläsitätietoa siellä on eniten niin voijopäätellä jotain kasvattajan rehellisyydestä ja kasvatusperiaatteista.

        Kotiinko teille ne tiedot pitää tuoda, niin ette valittas ja ottais koiraa mistä sattuu.Vai vielä sittenkin tulis jotain vikinää uusavuttomilta???

      • Äiti varmaan tyytyvä
        onneton tunari osa2 kirjoitti:

        On se hienoa, että oot noin pätevä!

        Propsit sulle!

    • Jotan joo löytyy

      Sen verran mitä itse katsoin, niin
      Löytyy 3 "tehtailijaa" kaikilla kolmella 200 pentuetta........ei ole normaalia "kasvatustoimintaa" tuollainen... Ainakaan mun mielestä.....varsinkin jos polvivikaisia narttuja käytetään.

      Miksei rotujärjestö tee mitään ja kennelliitto.

      Sitä sopii kysyä.

      • en tunne

        Onkos noi pitkäkarvaisia vai mitä mäyriksii ?

      • Sieltä ne löytyy
        en tunne kirjoitti:

        Onkos noi pitkäkarvaisia vai mitä mäyriksii ?

        Käppänöitä.

      • maleco????
        Sieltä ne löytyy kirjoitti:

        Käppänöitä.

        Onko se millä on pitkäkarvaisia kääpiöitä ja kaniineja 262 pentuetta, siis kumpiakin!?

    • Miinukka

      Huom! Näistä keskustellaan ja tietoa löytyy kahdessa muussa ketjussa, joilla on melkein sama otsikko kuin tällä.

      • tärkeää tod.

        No, nyt saat sitten kolmessa paikassa ilmoittaa tuon asian.

    • Oksettavaaaa

      Tän aamun iltalehdessä..........

      Virolahdelle siirtynyt koirankasvattaja ja hänen rikoskumppaninsa saivat perjantaina tuomion eläinsuojelurikoksesta. Todistajana toiminut kunnaneläinlääkäri arveli oikeudessa, että raha näyttää olleen kasvattajan ainoa motiivi.

      Mäyräkoirien kasvattaja sai tuomion ja on parhaillaan toistamiseen epäiltynä eläinsuojelurikoksesta. (MARKO LINDGREN/PÄÄKAUPUNKISEUDUN ELÄINSUOJELUYHDISTYS RY.)
      TAUSTA

      Eläinsuojelurikoksesta epäilty on maineikas kasvattaja

      LUE MYÖS

      Huostaan otetut mäyräkoirat etsivät koteja

      Maineikas Kennelliiton koirankasvattaja tuomittiin perjantaina Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa eläinsuojelurikoksesta 75 päivän ehdolliseen vankeuteen ja pysyvään eläintenpitokieltoon.

      Hänen rikoskumppaninsa, keski-ikäinen mieshenkilö tuomittiin eläinsuojelurikoksesta 75 päivän ehdolliseen vankeuteen eläinsuojelurikoksesta. Miehen saama eläintenpitokielto on voimassa kahdeksan vuotta.

      Molempien eläintenpitokiellot koskevat vain koiria.

      Vakavia laiminlyöntejä

      Tuomio perustuu kunnaneläinlääkärin yhdessä toisen eläinlääkärin kanssa tekemiin eläinsuojelutarkastuksiin, joista kaksi tehtiin loppuvuodesta 2008 ja yksi maaliskuussa 2009.

      Eläinlääkärit totesivat kaikilla käynneillä, että koirilla ei ollut vettä, paikat olivat likaiset sisätiloissa ja ulkona, koiria oli liian ahtaissa tiloissa, eivätkä ne olleet saaneet tarvitsemaansa hoitoa ja mahdollisuutta toteuttaa lajityypillisiä käyttäytymistarpeitaan.

      Tarkastuskäynneillä sisätiloista löytyi imettävä emo pentujen kanssa kuljetuskopissa ilman vettä. Myös muita koiria pidettiin liian pienissä tiloissa. Koiria oli myös paikoissa, joista niitä ei olisi heti tajunnut etsiä. Esimerkiksi kuistin alle oli rakennettu tila, josta löytyi yksi koira.

      Koirien ulkoiluttamisen puutteesta puhuivat hankalakulkuiset paikat rakennuksessa sekä se, ettei paikan päällä ollut ainuttakaan hihnaa. Koirien turkkeja ja kynsiä ei eläinlääkäreiden havaintojen mukaan ollut hoidettu.

      Koirien käyttäytymisessä näkyi viitteitä laiminlyönneistä: monessa ilmeni neuroottisuutta ja yksi koira oli selvästi sairas ja vapisi.

      Ensimmäisellä käynnillä koiria oli 30, toisella 40 ja kolmannella enää 14. Epäselväksi jäi, minne koiria oli hävinnyt.

      Todistajana toiminut kunnaneläinlääkäri arveli oikeudessa, että koirankasvattajan ainoa motiivi näyttää olleen raha.

      Vältteli haastetta yli neljä vuotta

      Koirankasvattajana toimiva nainen ja hänen kanssaan koiratarhaa pitänyt mies kiistivät syyllistyneensä eläinsuojelurikokseen, mutta käräjäoikeus piti näyttöä selvänä ja totesi heidän syyllistyneen eläinsuojelurikokseen sellaisena kuin se syytteen teonkuvauksessa kerrottiin.
      Tuomiosta selviää myös, millä asialla poliisi vieraili koirankasvattajan luona Virolahdella 29. joulukuuta 2013.

      Kasvattajan oli onnistunut vältellä haastetta peräti neljän vuoden ajan. Saadessaan 29. tammikuuta haasteen välitettyä poliisi teki samalla rikosilmoituksen uudesta epäillystä eläinsuojelurikoksesta.

      Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden antama tuomio naiselle ja hänen kanssaan toimineelle miehelle ei ole vielä lainvoimainen.

      • Ootetaas seuraavaa

        Hovioikeus tulee hyssyttelemään tätäkin.......katsokaa vaan......

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      7
      2508
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      118
      1756
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      38
      1475
    4. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      122
      1408
    5. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      167
      1299
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      146
      1250
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      152
      1241
    8. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1188
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1127
    10. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      48
      1014
    Aihe