Pientä rajaa!!!

Sinä senkin pässi farmari-Passattisi kanssa Töykkälänkadulla eilen(7.1.) noin klo 17 aikaan.
Olin ajoradan reunassa kävelemässä(vasenta puolta menosuuntaan, kuten kuuluukin) autolleni, kun tulit ko kadun päästä sieltä "paremman väen" taloyhtiöiden suunnalta. Eli tämä tapahtui kirjaston puoleisella pätkällä Töykkälänkatua.
Siinä mun aika liki ihan mun kohdalla sattui olemaan aika iso vesilätäkkö, mihin ajoit melko reippaalla vauhdilla. Et hiljentänyt, et väistänyt vaikka tilaa oli, etkä tehnyt ylipäätään mitään senkään vertaa fiksua, mitä NORMAALIN ihmisen kuuluisi tuossa tilanteessa tehdä autonsa kanssa. Vaikka näit minut ihan varmasti siinä kohdalla, ja lisäksi olin kyllä itse tarpeeksi sivussa tieltä. Päin vastoin, tuli vähän fiilikset että teitkö tarkoituksella ihan silkkaa vittumaisuuttasi tuollaisen tempun.
Tämän sinun temppusi ansiosta kastuin sitten kunnolla tästä sinun roiskuttamasta kuravedestä, housutkin olivat läpimärät tästä hyvästä etc.
Olisi kiva tietää, että oliko tosiaan ihan pakko tehdä noin ja tuleeko sinulle tuollaisesta kyrpämäisyydestä hyväkin mieli??? Vai pidätkö itseäsi muuten vain sen verran hyvänä, ettei sinun tarvitse varoa/välittää muusta kuin itsestäsi tien päällä ja ehkä muutenkin.
Et ole kyllä ensimmäinen autoileva pöhlö sillä kadun pätkällä, mutta silti..
Harmi vaan, etten saanut autosi rekisterinumeroa muistiin, mutta auton merkki malli väri sentäs jäi mieleen.
Ensi kerralla heitän kyllä kivellä perään tai vastaavaa, jos se vaikka muistuttaisi sinua noista käytöstavoista tai jotain. Ja jos vaikka saisin otettua silloin rek.nron muistiin, niin voisin vaikka vastaavasti ihan silkkaa veemäisyyttäni soitella poliisille. Puuttuvat sitten asiaan, jos siihen on tarvetta.
Mutta tietysti olisi parempi, jos tämä tapahtuma jäisi sinun viimeiseksi mulkkuilukerraksi ja jatkossa tosiaan omaisit edes sen verran tilannetajua, ettet nyt ainakaan uudestaan kastele sotke jalankulkijoita lätäkkövesillä tms.
7235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

mikä sääntö toi on . IKINÄ kuullukkaan.mitäs siinä kävelit juntti.

Äänestä
  • Mieti sitä ja opettele vähän liikennesääntöjä.

    Äänestä

Voi vitun Paasmajalainen spurguöykkäri!
Ensinnäkin,vitut sulla mitään autoa oo,olit menossa pöllimään jonkun menopelistä stereoita,jos siellä Paskalandian parkkipaikalla nyt mitään ihmisautoja ylipäätään on.
Toisekseen,Paasmajassa asuvana olet yhteiskunnan paskasakkia.Narkkari,juoppo,pilleripelle,työtön.
Turpa umpeen kusipää!

Äänestä
  • Oletkos nyt aivan varma, että olen juuri sitä, miksikä minua väität? Siis ihan varma?
    Kun tuskin kuitenkaan olet ikinä edes tavannut minua.
    Taidat olla tämä helvetin pölöpässi itse kun noin meuhkaat.
    Ja toisekseen, auto on ja ihan omalla rahalla ostettukin vielä. Työpaikka myöskin on, vakituinen vielä, ja tienaan ihan varmasti enemmän kuin sinä.
    Ja voisin kyllä jatkaa listaa tästä yhteiskuntakelpoisuudestani sinulle vaikka kuinka paljon, mutta minulla on sellainen tunne(mikä on varmasti oikeakin), ettet sinä saatanan runkkuturpa reppana ymmärtäisi niitä faktoja kuitenkaan.
    Mutta jos kuitenkin edes yrittäisit senkin vajakkipelle itse pitää sen turpasi kiinni, kun et oikein vaikuta tietävän asioista mitään.

    Äänestä

  • Mikä on ihmisauto?? Tarkennapa vähän.
    Onko olemassa autoja pelkästään eläimille?
    Olisikin ihmetyksen paikka, jos näkisin esimerkiksi naapurin mummon Musti ajelemassa uuden karhealla citymaasturilla tuossa kylillä parin puudelipimun kanssa.

    Äänestä

persuongelmia osa 2334

Äänestä
  • Sä ja sun persus. Sä ja kaltaisesi tarjoatte sitä persua joka paikkaan.
    Hinuri.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Haista vittu!! kirjoitti:

Sinä senkin pässi farmari-Passattisi kanssa Töykkälänkadulla eilen(7.1.) noin klo 17 aikaan.
Olin ajoradan reunassa kävelemässä(vasenta puolta menosuuntaan, kuten kuuluukin) autolleni, kun tulit ko kadun päästä sieltä "paremman väen" taloyhtiöiden suunnalta. Eli tämä tapahtui kirjaston puoleisella pätkällä Töykkälänkatua.
Siinä mun aika liki ihan mun kohdalla sattui olemaan aika iso vesilätäkkö, mihin ajoit melko reippaalla vauhdilla. Et hiljentänyt, et väistänyt vaikka tilaa oli, etkä tehnyt ylipäätään mitään senkään vertaa fiksua, mitä NORMAALIN ihmisen kuuluisi tuossa tilanteessa tehdä autonsa kanssa. Vaikka näit minut ihan varmasti siinä kohdalla, ja lisäksi olin kyllä itse tarpeeksi sivussa tieltä. Päin vastoin, tuli vähän fiilikset että teitkö tarkoituksella ihan silkkaa vittumaisuuttasi tuollaisen tempun.
Tämän sinun temppusi ansiosta kastuin sitten kunnolla tästä sinun roiskuttamasta kuravedestä, housutkin olivat läpimärät tästä hyvästä etc.
Olisi kiva tietää, että oliko tosiaan ihan pakko tehdä noin ja tuleeko sinulle tuollaisesta kyrpämäisyydestä hyväkin mieli??? Vai pidätkö itseäsi muuten vain sen verran hyvänä, ettei sinun tarvitse varoa/välittää muusta kuin itsestäsi tien päällä ja ehkä muutenkin.
Et ole kyllä ensimmäinen autoileva pöhlö sillä kadun pätkällä, mutta silti..
Harmi vaan, etten saanut autosi rekisterinumeroa muistiin, mutta auton merkki malli väri sentäs jäi mieleen.
Ensi kerralla heitän kyllä kivellä perään tai vastaavaa, jos se vaikka muistuttaisi sinua noista käytöstavoista tai jotain. Ja jos vaikka saisin otettua silloin rek.nron muistiin, niin voisin vaikka vastaavasti ihan silkkaa veemäisyyttäni soitella poliisille. Puuttuvat sitten asiaan, jos siihen on tarvetta.
Mutta tietysti olisi parempi, jos tämä tapahtuma jäisi sinun viimeiseksi mulkkuilukerraksi ja jatkossa tosiaan omaisit edes sen verran tilannetajua, ettet nyt ainakaan uudestaan kastele sotke jalankulkijoita lätäkkövesillä tms.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu