Varoitus!

Älkää tehkö niin kuin minä tein! Älkää katsoko noita teloitusvideoita, jos haluatte säilyttää rippusenkin viattomuutta itsessänne.

En aikaisemmin ole niitä katsonut, mutta mikä piru iski nyt, kun menin katsomaan kaulan katkaisua. Minusta tuntuu saastaiselta sisältä ja ulkoa, on kuin olisin iäksi kadottanut jotain kallisarvoista - jotakin mitä koskaan en saa enää takaisin.

Rehellisesti sanottuna: tekisi mieli ottaa kahdenviikon torpedokänni.
4413
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Sinulle ja minulle tulee paha olo nähdessämme tuollaista suttuiselta videolta. Mietipä hetken mielessäsi millainen kultuuri kasvattaa ihmisiä, jotka pystyvät oikeasti tekemään omilla käsillään jotain tuollaista. Mieti millaisessa kulttuurissa tuollaiset ihmiset voisivat olla sankareita.

Kyseinen kulttuuri on hyvin erilainen verratuna siihen, jossa me elämme, jonka arvomaailmaan me olemme kasvaneet.

Kenties nyt ymmärrät miksi ei ole järkevää ottaa maahan väkeä, jotka euforisessa hurmostilassa ylistävät kuvitteellista jumalaansa tuollaisen teon tehtyään. Ehkä jopa ymmärrät miksi ei ole järkevää ottaa maahan edes sellaista väkeä, jotka, vaikka eivät itse tuollaisia tekoja tekisikään, eivät kuitenkaan täydestä sydämestään tuomitse tuollaisia tekoja. Islam on uskonto, jonka perustaja (muslimien ihanne, kysy heiltä), Muhammed ei oleellisesti eroa teoissaan naamioiduista miehistä, jotka videolla mestauksen suorittivat. Oikeastaan 'profeettan' 'urotyöt' tuolla saralla olivat paljon mittavammat.

Erilaisuus on rikkautta sanotaan, mutta tuollaista 'rikkautta' nähdessäni haluan mieluummin olla köyhä.

Äänestä
  • Minä en saa sitä kuvaa pois silmistäni !

    En ole enää se sama ihminen kuin iltapäivällä eikä minulla ole mitään välineitä estää tuollaisten tekojen tekemistä. Tuntuu turhauttavalta kirjoitella tätäkin.

    Mutta tiedän, että kostaminen ei ole oikea keino ja tiedän myöskin sen, että suurin osa muslimeista tuomitsee nuo teurastukset.

    Työvälineet ovat vähissä yhden ihmisen tehdä mitään konkreettista väkivaltaisuuksien estämiseksi. Jotain kouriintuntuvaa pitäisi löytää - silmiäänkään ei voi hyvällä omallatunnolla ummistaa.

    Äänestä

katsottavaa, kuulemma totuus tai todellisuus vapauttaa, ei tunnu vapauttavan, ainakaan tällä tapaa.

Äänestä
  • Totuus vapauttaa ajattelemaan vapaasti ja kriittisesti, siksi on nähtävä nämä videot, vaikka tuntuu pahalta. Sitäpaitsi on muistettava, että videot kääntyvät tekijöitään vastaan lopulta varmasti. Al-Zargawi murharyhmällä lienee pian lähtö edessä tästä maailmasta - elleivät sitten antaudu elävinä, mikä olii parempi sen puoleen, että heidät saataisiin oikeuden eteen tuomittaviksi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


AHH kirjoitti:

Älkää tehkö niin kuin minä tein! Älkää katsoko noita teloitusvideoita, jos haluatte säilyttää rippusenkin viattomuutta itsessänne.

En aikaisemmin ole niitä katsonut, mutta mikä piru iski nyt, kun menin katsomaan kaulan katkaisua. Minusta tuntuu saastaiselta sisältä ja ulkoa, on kuin olisin iäksi kadottanut jotain kallisarvoista - jotakin mitä koskaan en saa enää takaisin.

Rehellisesti sanottuna: tekisi mieli ottaa kahdenviikon torpedokänni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu