Kunnalliveron osuus

kuntalainen

Hei,

Kuinka lasken kunnallisveron osuuden tuloistani?
Olen vuosikymmenen laskettanut verottajalla tarkkaan veroprosenttini ja myös tarkkaillut, ettei tuloni ylitä verokortin enimmäistuloa (joka on aika helppoa vakipalkalla), mutta silti joka ikinen vuosi olen saanut jälkiveron kunnallisverosta.

Miten on mahdollista, ettei verottaja osaa laskea kunnallisveron osuutta mukaan veroprosenttiin, mutta osaa kyllä laskea sen veropäätökseen ja todeta sen jälkeen maksetun veromäärän riittämättömäksi?

Haluaisin itse laskea kyseisen veron määrän, että voisin esittää laskelman seuraavan kerran kun käyn verotoimistossa. Aina yhtä yllättävä jäännösvero ei oikein ole mukava, mutta kukaan ei tähän mennessä ole osannut sanoa, mikä on kunnallisvero, miten se lasketaan ja mistä se lasketaan ja paljonko esimerkiksi 19,25 kuntaäyriä on valtion tuloveroprosentiksi muutettuna?

Annetaan laskemista helpottamaan määreet palkka 38.000/v., as-työp. matkakulut 2500 €/v (summasta vähennetty jo omavastuuosuus), ei muita pyydettyjä vähennyksiä.

3

69

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

      Pelkästään näiden tietojen perusteella ei kunnallisveron määrää voi laskea.

      Verokortin ennakonpidätysprosenttiin on laskettu yhteen kunnallis- ja kirkollisverot sekä sairaanhoito- ja päivärahamaksu. Kunnallisvero siis sisältyy mukaan veroprosenttiin, sitä ei lasketa verokortin laskennassa erikseen. Koska kuntien päättämät kunnallisverot ovat tiedossa jo verokortteja laskettaessa, pitäisi verokortilla ja lopullisessa verotuksessa käytettyjen kunnallisverojen määrien vastata toisiaan. Tämä edellyttää, että verokortin laskennassa käytettyjen tulojen ja vähennysten määrä on ollut sama kuin lopullisen verotuksen tulojen ja vähennysten määrä.

      Kunnallisvero määrätään tulosta, joka puhtaasta ansiotulosta jää jäljelle tiettyjen vähennysten vähentämisen jälkeen. Vähennykset on selvitetty sivulla http://www.vero.fi/fi-FI/Syventavat_veroohjeet/Henkiloasiakkaan_tuloverotus/Vahennykset_ansiotulosta_ja_verosta/Mita_vahennyksia_puhtaasta_ansiotulosta_. Puhtaalla ansiotulolla tarkoitetaan ansiotuloa, josta on vähennetty tulon hankkimisesta ja säilyttämisestä johtuneet menot.

      Jäännösverosi johtuu todennäköisimmin siitä, että joko tulot tai vähennykset ovat verokortilla olleet erilaiset kuin lopullisessa verotuksessa toteutuneet tulot tai vähennykset. Kun tulojen ja/tai vähennysten määrä muuttuu, muuttuu myös puhtaan ansiotulon määrä ja sitä myöten kunnallisveron perusteena olevan tulon määrä. Tällaisessa tapauksessa kunnallisveron määrä on erilainen verokortin tiedoksiannolla ja lopullisen verotuksen verotuspäätöksessä. Siitä taas saattaa syntyä käsitys, että jäännösvero on aiheutunut virheellisestä kunnallisverosta.

      Koska asiaa ei tällä palstalla voida tarkemmin selvittää, kehotan ottamaan yhteyttä puhelimitse palkan- ja eläkkeensaajien palvelunumeroon p. 020 697 002. Numero palvelee arkisin klo 9.00-16.15 ja sitä kautta virkailija voi tarkistaa verotustietosi ja selvittää, mistä vuodesta toiseen toistuva jäännösvero johtuu.

      Ystävällisin terveisin
      Päivi Verotiimistä

    • Miksi laittaa niin tiukka raja?

      Itse lasken ensin tuloarvion, tarkistan sille veroprosentin verottajan palvelulla.

      Sen jälkeen lisään tulojeni summaa, että saan veroprosentiksi 0,5%-yksikköä suuremman kuin ensimmäinen ehdotus.

      Sitten lisään tulorajani niin suureksi, kuin kyseisellä prosentilla on mahdollista.

      Tämän voi toki tehdä verottajan kanssa puhelimessakin.

      Eikä ole jälkiverojs tullut, vaan palautusta joulurahaksi :-)

    • Hei RipsaK ja kiitos kommentistasi!

      Veroprosenttilaskurilla www.vero.fi/verolaskuri voit tarkistaa veroprosenttisi oikeellisuuden.

      Prosenttia voi itse korottaa ilmoittamalla uuden prosentin työnantajalle, siihen ei välttämättä tarvitse uutta verokorttia. Sen sijaan uuden verokortin tarvitset, jos tulorajaa pitää muuttaa tai prosenttia pienentää.

      Sekä verokortin ennakonpidätysprosentti että vuoden lopullisen veron määrä lasketaan periaatteessa samalla tavalla. Kun verokortin prosenttia lasketaan, tulojen ja vähennysten todellinen määrä ei kuitenkaan ole vielä tiedossa, vaan laskeminen perustuu arvioon. Lopullinen vero voidaan laskea vasta seuraavana vuonna, kun Verohallinnolla on tarkat tiedot kuluneen vuoden tuloista ja vähennyksistä.

      Ystävällisin terveisin
      Päivi Verotiimistä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      121
      7055
    2. Miksi persut eivät häädä mamuja pois Suomesta?

      Sitä vartenhan persut äänestettiin valtaan. Nyt valta on persuilla. Mamut nostaa työttömyyskorvauksia. Persut huutaa mam
      Maailman menoa
      55
      4787
    3. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      74
      3734
    4. Sinä olet minun forEver

      Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,
      Ikävä
      27
      2824
    5. Sanna Marinille pedataan paluuta pääministeriksi?

      Näyttäisi mylly lähteneen käyntiin nyt toden teolla. Nykyiset oikeistodemarit haukutaan vasemmistodemareiden toimesta ni
      Maailman menoa
      33
      2489
    6. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

      Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
      Filosofia
      22
      1936
    7. Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan

      Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei
      Ikävä
      207
      1462
    8. Martinan prinsessahäät peruuntui

      Seiska uutisoi Kauneus ja Terveyslehden artikkeliin perustuen mihin nämä häät kosahti.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      319
      1254
    9. Vakavasti psyykkisesti sairas on pakkohoidossa - Ja asuu silti kotona

      Miten käy, kun vakavasti psyykkisesti sairas "hoidetaan" kotona? Norjassa psyykkisesti sairaiden vuodepaikkojen määrä on
      42
      1065
    10. Nainen, kaiken aikaa olin yläpuolella

      Ja olen edelleen kaiken yläpuolella. Ja niin on aina oleva. :/
      Ikävä
      162
      911
    Aihe