Olen pian parikymppinen nuori mies, joka on kärsinyt koko ikänsä narsistisesta isästä, poislukien viimeistä kahta vuotta, jotka olen onneksi asunut jo omillani.Tässä minun tarinani, joka ei ikävä kyllä ole päättynyt vielä.
Perheeseeni kuuluu isäni lisäksi äiti ja pikkuveli. Lapsuuteni oli pelottavaa, mutta toisaalta ei pelottavaa aikaa, koska narsisti onnistuu aina saamaan luottamuksen takaisin. Fyysistä väkivaltaa sain kokea onneksi pienimuotoisesti, eli tukistamista/risua, mutta sitä tulikin sitten mitättömistä asioista, esimerkiksi maitopurkin kaatamisesta jne. Henkistä pelottelua/väkivaltaa sain kokea sitäkin enemmän. Pelkästään esimerkiksi leivän pudottamisesta maahan seurasi narsisti-isäni toimittamaa kurkku suorana karjumista, josta tietenkin pienenä lapsena tuli todella paha mieli ja itkun pidättelystä johtuva palan tunne kurkkuun. Monesti menin näiden aiheettomien huutojen jälkeen omaan huoneeseen itkemään yksikseni peiton alle. Huutoa tuli päivittäin useista eri arioista. Samaa hullunhuutoa tuli myös tottakai esimerkiksi siitä, jos koulussa kokeesta tuli tavoitellun kasin sijaan seiska.. Siitä seurasi huutelun lisäksi, vähättelyä ja aliarvioimista. Isäni vertasi aina tuloksia itseensä: "minä sain koulussa vain ysejä". Vihasin aina isääni näiden huutamisien jälkeen, mutta hän osasi aina jälkikäteen pahoitella asiaa ja pyytää anteeksi niin uskottavasti, että annoin hänelle jokainen kerta anteeksi ja lopulta olimme aina taas puheväleissä. Tämä oli loputon kierre.
Teini-ikään tullessa isäni tyhjästä huutelu vähentyi, johtuen kenties siitä että aloin kasvamaan isääni isommaksi, mutta turhia riitojä hän sai silti aina aikaiseksi. Teini iässä nämä turhasta syntyneet riidat pistivät sappeni sen verta kiehumaan, että sitä tuli sitten lähdettyä kylille poikien kanssa juopottelemaan ja sekoilemaan. Että siitä tulikin hyvä mieli, kun narsisti isäni toive tunnollisesta ja hyvätapaisesta nuoresta miehestä oli mennyt päin honkia. Siellä istuin kaljapullo kädessä, rööki toisessa ja hajotin puiston penkkejä, tai roskiksia tai mitä nyt tielle sattuikaan. Tällä tavalla purin huonot kotioloni. Huonot kotiolot ajavat siihen, että nuori etsii tapaa jolla saa purkaa tuon helvetin. En siis todellakaan tuomitse nuoria, jotka joutuvat huonoille teille huonojen kotiolojen takia. Olen sen itse kokeut.
Hauskaahan tässä on se, että meidän perhe näytti ulospäin hyvinvoivalta ja kaikki kehui vanhemmilleni, kuinka kilttejä lapsia mä ja broidi ollaan. Tottakai sitä nyt kilttejä oltiin, kun isän raivokohtauksien pelossa ei uskaltanut muuta tehdä kuin pitää turpansa kiinni ja istua paikallaan.
Skipataan tästä vähän eteenpäin. 16-vuotis-syntymäpäiväkutsilla isäni haukkui minut vieraiden edessä idiootiksi sekä ja huumeidenkäyttäjäksi, koska myöhästyin omista juhlistani puolella tunnilla. Ko. myöhästyminen oli toki tahallaan aiheutettua isäni aikaisemmin aloittaman turhan riidan johdosta. Isäni tarkoitus oli siis nolata minut mahdollisimman pahalla tavalla näiden vieraiden edessä, ja siinä hän onnistuikin. Vielä näin vuosienkin jälkeen sukulaiseni kyselevät oliko isäni minusta heittämä huumeväite paikkaansa pitävä.
Tämän jälkeen välimme olivat pidemmän aikaa huonot, mutta lopulta tuo mestaripaskiainen onnistui kuin onnistui jälleen saamaan minut antamaan anteeksi hänelle. Sama paska jatkui niin kauan kunnes pääsin muuttamaan kaksi vuotta sitten kotoa vihdoin ja viimein pois.
Perheeseeni kuuluu isäni lisäksi äiti ja pikkuveli. Lapsuuteni oli pelottavaa, mutta toisaalta ei pelottavaa aikaa, koska narsisti onnistuu aina saamaan luottamuksen takaisin. Fyysistä väkivaltaa sain kokea onneksi pienimuotoisesti, eli tukistamista/risua, mutta sitä tulikin sitten mitättömistä asioista, esimerkiksi maitopurkin kaatamisesta jne. Henkistä pelottelua/väkivaltaa sain kokea sitäkin enemmän. Pelkästään esimerkiksi leivän pudottamisesta maahan seurasi narsisti-isäni toimittamaa kurkku suorana karjumista, josta tietenkin pienenä lapsena tuli todella paha mieli ja itkun pidättelystä johtuva palan tunne kurkkuun. Monesti menin näiden aiheettomien huutojen jälkeen omaan huoneeseen itkemään yksikseni peiton alle. Huutoa tuli päivittäin useista eri arioista. Samaa hullunhuutoa tuli myös tottakai esimerkiksi siitä, jos koulussa kokeesta tuli tavoitellun kasin sijaan seiska.. Siitä seurasi huutelun lisäksi, vähättelyä ja aliarvioimista. Isäni vertasi aina tuloksia itseensä: "minä sain koulussa vain ysejä". Vihasin aina isääni näiden huutamisien jälkeen, mutta hän osasi aina jälkikäteen pahoitella asiaa ja pyytää anteeksi niin uskottavasti, että annoin hänelle jokainen kerta anteeksi ja lopulta olimme aina taas puheväleissä. Tämä oli loputon kierre.
Teini-ikään tullessa isäni tyhjästä huutelu vähentyi, johtuen kenties siitä että aloin kasvamaan isääni isommaksi, mutta turhia riitojä hän sai silti aina aikaiseksi. Teini iässä nämä turhasta syntyneet riidat pistivät sappeni sen verta kiehumaan, että sitä tuli sitten lähdettyä kylille poikien kanssa juopottelemaan ja sekoilemaan. Että siitä tulikin hyvä mieli, kun narsisti isäni toive tunnollisesta ja hyvätapaisesta nuoresta miehestä oli mennyt päin honkia. Siellä istuin kaljapullo kädessä, rööki toisessa ja hajotin puiston penkkejä, tai roskiksia tai mitä nyt tielle sattuikaan. Tällä tavalla purin huonot kotioloni. Huonot kotiolot ajavat siihen, että nuori etsii tapaa jolla saa purkaa tuon helvetin. En siis todellakaan tuomitse nuoria, jotka joutuvat huonoille teille huonojen kotiolojen takia. Olen sen itse kokeut.
Hauskaahan tässä on se, että meidän perhe näytti ulospäin hyvinvoivalta ja kaikki kehui vanhemmilleni, kuinka kilttejä lapsia mä ja broidi ollaan. Tottakai sitä nyt kilttejä oltiin, kun isän raivokohtauksien pelossa ei uskaltanut muuta tehdä kuin pitää turpansa kiinni ja istua paikallaan.
Skipataan tästä vähän eteenpäin. 16-vuotis-syntymäpäiväkutsilla isäni haukkui minut vieraiden edessä idiootiksi sekä ja huumeidenkäyttäjäksi, koska myöhästyin omista juhlistani puolella tunnilla. Ko. myöhästyminen oli toki tahallaan aiheutettua isäni aikaisemmin aloittaman turhan riidan johdosta. Isäni tarkoitus oli siis nolata minut mahdollisimman pahalla tavalla näiden vieraiden edessä, ja siinä hän onnistuikin. Vielä näin vuosienkin jälkeen sukulaiseni kyselevät oliko isäni minusta heittämä huumeväite paikkaansa pitävä.
Tämän jälkeen välimme olivat pidemmän aikaa huonot, mutta lopulta tuo mestaripaskiainen onnistui kuin onnistui jälleen saamaan minut antamaan anteeksi hänelle. Sama paska jatkui niin kauan kunnes pääsin muuttamaan kaksi vuotta sitten kotoa vihdoin ja viimein pois.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jatkuu ->
Mutta entäs äitini? Tuo mitäänsanomaton hiiri. Kaikki nämä vuodet on vain vierestä hiljaa katsellut kun isäni haukkuu minut (ja tietenkin veljenikin) maan rakoon. Koskaan, ei koskaan hän ole puolustanut omaa poikaansa missään tilanteessa ja aina tämä on johtanut siihen, että narsisti-isäni on uskonut olevan lopulta oikeassa.
Pidän äitiäni aivan yhtä syyllisenä helvetilliseen lapsuuteeni, kuin isääni, vaikka äitini ei ole minulle koskaan huutanut tai pahoinpidellyt minua fyysisesti. vanhempani ovat klassinen: narsisti narsistin lemmikki -pariskunta. Äitiini ei myöskään järkipuhe auta, häntä ei saa ko. narsistista irti tekemälläkään.
Miksi kirjoitan asiasta nyt, miksi haluan jakaa tämän?
Viimeisimmän tapauksen johdosta. Viimeiset pari vuotta kun olen käynyt tapaamassa perhettäni, eli vielä kotona asuvaa broidia ja äitiäni, niin isäni käyttäytyy hyvin epäilyttävällä tavalla. Kun keskustelen äitini kanssa, niin isäni alkaa vieressä puuskuttelemaan ja pudistelemaan päätään. Sama tapahtuu kun äitini puhuu minulle. Narsisti-paska-isäni ei siis selvästikään pidä siitä, että keskustelen oman äitini kanssa. Tämä pahasti sekaisin oleva narsisti on siis äitiäni kohtaan jo niin omistuksenhaluinen, että hän ei saa puhua enää edes omalle pojalleen.
Otin asian tänään lopulta puheeksi, kun jälleen äidilleni puhuessa isäni alkoi saman tien pudistelemaan päätään ja päästämään sellaisia "huokauksen ääniä". Siitä sitten riita syntyi ja hän oli kuulemma syytön ja alkoi haukkumaan minua henkisesti sairaaksi henkilöksi. Hän ei omien sanojensa mukaan päästänyt mitään ääniä, kun puhuin äitini kanssa. Kuulen kuulemma hänen mukaansa omiani. Haukkui samalla minut huumeiden käyttäjäksi ja uskoo pelkäävänsä että puukottaisin hänet. Mitä helvettiä? Ikinä en ole ollut väkivaltainen ketään kohtaan.
Jälleen kerran, kun olisin tässä asiassa jos jossain uskonut viimein, että äitini avaisi suunsa, mutta mitä vielä. Siinä tuo hiiri seisoo tämän narsisti-kusipään takana ja narsisti-isäni luulee olevansa jälleen kerran oikeassa. Oma äitini valitsee siis tuon narsistipaskan ennemmin kuin oman poikansa, eli minut joka on aina ollut äitiään kohtaan hyvä ihminen, toisinkuin tuo narsisti, joka on käytännössä teljennyt äitini neljän seinän sisään?. En kauaa jaksanut tuota paskaa kuunnella, vaan poistuin nopeasti paikalta, lopullisesti. Äitini käytös todisti minulle sen, että tuossa perheessä ainoastaan veljeni on ainoa, kehen tulen vielä yhteyttä pitämään.
Jos joku jaksoi lukea, niin kiitos hänelle. Kuinka vakavaa on, että narsisti on niin omistuksen haluinen, että ei anna oman poikansa puhua omalle äidilleen? Pitäisikö isäni henkisistä ongelmista huolestua?
Unohtui mainita, (ennekuin kukaan kerkeää viilaamaan pilkkua), eli en ole siis koskaan käyttänyt huumeita. En ole edes kokeillut, enkä tule kokeilemaan. Enkä myöskään ole edes liikkunut huumeita käyttävissä porukoissakaan, joten isäni vuosia kestänyt väite huumeista on jopa kunniaa loukkaavaa.
On hyvin mahdollista, että isäsi on narsisti ja äitisi hänen ensimmäinen uhri. Äitisi on ollut hänen uhri, jo ennen teidän syntymäänne ja luultavimmin teidän isänne on valinnut uhriksi sopivan henkilön, ilman sen kummempia tuntemuksia. Älä syytä äitiäsi, äläkä isääsi, vaan keskitä voimasti, että veljesi pääsee tuosta helvetistä irti selväjärkisenä. Panosta kavereihin ja ota etäisyyttä vanhempiisi. Sinulla on käynyt huono tuuri vanhempiesi suhteen, mutta voit valita kaverisi. Voit pärjätä vielä elämässäsi ihan hyvin, jos teet oikeita valintoja. Älä odota koskaan, että tilanne kotonasi muuttuu paremmaksi. Tulet vain pettymään, jos niin ei käy. Älä myöskään vaivu mihinkään aineisiin tai masennukseen. Pärjäät kyllä, jos tarpeeksi yrität. Suomi on siinä mielessä kiva maa opiskella ja mennä työelämään:-)
Narsisti on tosiaan omistuksenhaluinen henkilöstä jonka on valinnut uhrikseen. Narsisti tuhoaa uhrinsa puolustuskyvyn,tavallaan se on voinut olla heikko jo parisuhteen alkumetreillä ja siksi jäänyt siihen suhteeseen.Aikanaan uhrista tulee äiti. Näin ollen lapsen asema perheessä on turvaton. Äitisi on ilmeisesti alistunut kohtaloonsa tai ei näe sitä vääräksi. Hän tarvitsisi silmien avautumista ja paljon tietoa narsismista ja siinä vaiheessa rohkeutta katsella totuutta silmästä silmään.Ei voi tietää käykö niin. Narsistin lähellä sairastuu itsekin siksi sanotaan pakene kun vielä voit. Joten olet tehnyt oikeita johtopäätöksiä. Pakeneminen on eri asia kuin hylkääminen. Voit elää rohkeasti omaa elämääsi ja pitää välit veljeesi hyvinä. Välillä ottaa yhteyttä äitiin. Heikkoudestaan huolimatta hän varmasti rakastaa sinua ja kaipaakin ajan kuluessa. Narsistin muuttuminen on epätodennäköistä.Hänen pitäisi ensin tiedostaa oma vajavaisuutensa,mutta täydellisenä ihmisenä harvoin niin käy.
Emme voi valita vanhempiamme.Omat ratkaisut aikuisina ihmisinä on lupa tehdä. Olet lähtenyt oman elämään se on hienosti tehty.Älä anna katkeruuden pilata elämääsi. Onnea matkaan.
olen elänyt yli neljäkymmentä vuotta narsisti miehen kassa ja tiedän että narsisti on myös väkivaltinen omistus halun lisäksi . narsisti ei päästä irti ihäsestä jonka on saanut koukkuun olen koettanut monta kertaa erota mutta rihdit ympärilläni olivat ja ovat edelleen niin hyvin ,että vomat eivät koskkaan riitä. taival on ollut tosi rankka koska narsisti pitää huolen että han on kylillä se hyvä ja ylivertainen ja vaimo se joka on vappaehtoisesti on jäänyt kaiken eämän ulkopuolle , nuorempana väkivaltaisuus täytti kotimme näen sielluni silmissä miten lapseni itkivät nurkassa kun äitiä pahoinpileltiin. toivon että lapseni pärjäävät maailmalla vaikka en saanut helle järjestettyä turvallisempaa kotia. kävin tänään henkilön luona jolle saatoin puhua vapaasti pelkäämättä, että minua väheksytään tai minua ei uskota olin kuitenkin onnekas siltäosin että mieheni ei ollut väkivaltainen lapsille ei kylläkään välittänyt niistä eikä ollut silloikaan koskaan kotona semppiä kaikille kohtalo toverrille