Maria Kaisa Aula eroaa lapsiasiavaltuutetun tehtävästä.
Mitä valtuutettu on saanut aikaan?
-Huostaanotot vai lisääntyvät hänen kaudellaan ja lapsivaltuutettu laulaa vain sosiaalitätien lauluja.
- Lapsi bisnes vuosivuodelta on saanut hänen kaudellaan vain räikeimpiä muotoja.
- Joka notkoon ja saarelmaan perhekoti, se lienee ollut tavoite
- Lapset valtion kasvatettavaksi, lienee hänen ydin politiikkaansa, tämä on viimevuosina yhä laajemmin toteutunut.
- Perheiden selän takana toimiva urkita ja ilmianto järjestelmät on vain laajentuneet, neuvoloihin, terveyskeskuksiin ja kouluihin. ( Varhainenpuuttuminen, perheiden asioita pengotaan, ilman että perhe siitä tietää)
Siis mitä hyvää hän on saanut aikaa?
Surullista kyllä, ei tule mitään mieleen.
Maria Kaisa Aula ero
Kaarlo
2
216
Vastaukset 2
- frederika
Kyllä sijaisperheiden toimeentulo on parentunut huimastai hänen aikanan.
Nyt siitä voi saada jopa ammatinkin, tämä on hänelle suuri plussa.
Ei ole enää vatvomista onko lapsi sijaisperheessä vain kotonaan.
Biologiset vahhemmat eivät ole enää kijumassa jokapaikassa, jos heiltä lapsi on otettu pois niin nykyjään se on selvä peli. Eikä sitä tarvitse enää ihmetellä.
Myöskin perhekotien taloudellinen tilanne on parantunut Aulan aikana.- frederika2
joopa joo, huostaanottoihin on panostettu......
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062205- 103886
- 66823
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21726Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23580- 57551