Annu teki hyvän avauksen, jossa hän pohti sitä, että mitä kaikkea pahuutta se Jumala vielä salliikaan, ennen kuin saa takapuolensa ylös taivaalliselta taikaistuimeltaan ja karauttaa tänne jakamaan "oikeudenmukaisia" teloitustuomioitaan.
No Alex päätti pilata hyvän keskustelun siirtämällä taas vaihteeksi keskustelun pelkästään minuun, sillä Alex ei muuta osaa. Joten jos sinulla rakas Alex ei ole yhtään mitään sanottavaa itse aiheesta, pysy poissa. Jos haluat kirjoittaa minusta, etkä nk jumalastasi, niin avaa sellainen ketju, jossa purat kaikki paineesi minua kohtaan ja kirjoita siinä omassa ketjussa niin paljon minusta kuin ikinä kehtaat. Sen sinä osaat, etpä oikein muuta.
Joten aiheeseen. Annu kirjoitti minusta hienosti, sillä Jumala todellakin sallii pahuuttaa aivan hirvittäviä määriä. Jumala salli veriset maaimansodat, eikä tullut. Jumala salli juutalaisten joukkotuhon, eikä tullut. Meni Vietnamin sato, ei tullut. Meni Irakin sota, ei tullut. Eipä tullut ristiretkienkään aikaan, vaikka hän salli hirvittäviä julmuuksia tehtävän nimissään eri puolilla Aasiaa ja Lähi-Itää.
Annu oli hieman sitä mieltä, että esimerkiksi maailmansodat eivät olleet Jumalan mielestä riittävää pahuutta, mutta nyt nämä kirjoitukset ja kirjoittelut täällä ovat sellaista pahuutta, että ne Jumala vielä sallii, ennen kuin pistää hallavan hevosen selkään satulan ja tulee tekemään lopun tästä kauheasta saastasta.
Joten onko todellakin näin, että juutalaisten joukkotuho oli Jumalan mielestä jokin pieni kiusallinen pikkupahuus, jonka takia ei kannata vaivautua nostamaan jumalallista takapuolta valtaistuimelta, vaan nykyinen kauhea meno keskustelupalstoilla on sellainen synti, että paluu on lähellä?
Vielä kertauksena Annun uskoa sanasta sanaan:
>>> Olen tullut siihen tulokseen, että nyt on aika, jolloin Jumala itse sallii ihmisten kautta näitä "väkeviä" eksytyksiä niille, joilla ei ole rakkautta totuuteen. Totuus löytyisi Raamatusta, kun sitä todella etsittäisiin, mutta miksi ei! Ei ole tosi rakkautta ja halua edes löytää. >>>>
Salliko Jumala myös toisen maailmansodan? Salliko juutalaisten joukkotuhon? Salliko ristiretket? Salliko noitavainot?
No tietenkin, sillä jos ei olisi sallinut, hän olisi nostanut jumalallisen takapuolensa valtaistuimeltaan ja tullut takaisin, mutta nytkö hän on tulossa, koska täällä kirjoitellaan niin, että Annu pahoittaa mielensä?
Juutalaisten joukkotuho ei ole mitään, mutta kun Annu pahoittaa mielensä, niin siinäpä on syy tulla takaisin?
Paljonko pahuutta Jumala vielä sallii?
22
78
Vastaukset
- rakastaa
Paljon, sillä Jumala rakastaa pahuutta. Ei Jumala muuten olisi luonut Paholaista, jonka tiesi loikkaavan toiseen leiriin. Siksi olen luopunut uskostani pahuuden rakastajaan, joka sallii pahuuden olla. Sinun jutuissasi on paljon asiaa.
- höpönlöpön
Jumala ei luonut paholaista. Hän loi kauniin enkeliolennon, joka lankesi syntiin.
- !voivoi!
Jumalassa ei ole mitään pahuutta. Jos olet luopunut, olet mennyt paholaisen puolelle.
höpönlöpön kirjoitti:
Jumala ei luonut paholaista. Hän loi kauniin enkeliolennon, joka lankesi syntiin.
>>> Jumala ei luonut paholaista. Hän loi kauniin enkeliolennon, joka lankesi syntiin. >>>
Eli Jumalasi ei pystynytkään näkemään sitä, mitä tuo "enkeliolennon" luominen tulee aiheuttamaan tulevaisuudessa?
Toisaalta ihan loogista, sillä Jumalasi olisi varmaan jättänyt kyseisen "kauniin enkeliolennon" luomatta, jos hän kykenisi näkemään nenäänsä pidemmälle.
Eli puheet kaikkivaltiudesta ovat huuhaata?
- ei ole
helppo vastaus. nimittäin se ettei ole persoonallista hyväntahtoista jumalaa joka välittäisi. tuo on kaikkein yksinkertaisin ja loogisin vaihtoehto. ei ole pahantahtoistakaan persoonallista jumalaa joka sallisi pahuutta. ei vain ole.
- rakastava isäkö?
Jos nyt puhutaan Raamatun Jumalasta, niin hänhän on mielipuolinen sadisti, joka oikein nauttii ihmisen kiusaamisesta ja vain siksi, että hänellä itsellään ovat pelinappulatat kadoksissa ja hän suuruuden hulludessa teki liian suuren "pelikentän" itselleen?
Nyt hän vasta tajuaa, että "kilpalaulanta" hänen pahimman vastustajansa kanssa on johtanut hänet pahanpäiväiseen umpikujaan.
Järjetön määrä tähtiä ja planeetoja pörrää täysin autioina ja vailla minkäänsortin tarkoitusta ympärillä ja vain siksi, että hänellä oli tarve näyttää, että kuka on se suurin ja kaunein mestari?
Aivan hukkaan heitettyä energiaa.
Sitten on vielä se yksi "hyttysen pissa" siellä jossain niiden miljardien ja taas miljardien autioiden tähtien keskellä? Oikein riesa.
Piti oikein lähettää ainoa viaton ja puhdas poika sinne peräkylään tapettavaksi?
Tämäkö on sitä kaikkitietävän ja viisaan Jumalan toimintaa? - !voivoi!
rakastava isäkö? kirjoitti:
Jos nyt puhutaan Raamatun Jumalasta, niin hänhän on mielipuolinen sadisti, joka oikein nauttii ihmisen kiusaamisesta ja vain siksi, että hänellä itsellään ovat pelinappulatat kadoksissa ja hän suuruuden hulludessa teki liian suuren "pelikentän" itselleen?
Nyt hän vasta tajuaa, että "kilpalaulanta" hänen pahimman vastustajansa kanssa on johtanut hänet pahanpäiväiseen umpikujaan.
Järjetön määrä tähtiä ja planeetoja pörrää täysin autioina ja vailla minkäänsortin tarkoitusta ympärillä ja vain siksi, että hänellä oli tarve näyttää, että kuka on se suurin ja kaunein mestari?
Aivan hukkaan heitettyä energiaa.
Sitten on vielä se yksi "hyttysen pissa" siellä jossain niiden miljardien ja taas miljardien autioiden tähtien keskellä? Oikein riesa.
Piti oikein lähettää ainoa viaton ja puhdas poika sinne peräkylään tapettavaksi?
Tämäkö on sitä kaikkitietävän ja viisaan Jumalan toimintaa?Olette kaikki Jumalan syyttäjät hulluja.
Kun puhutaan Jumalasta, niin puhutaan jostakin sellaisesta, jota meidän pienet harmaamme eivät oikein hyvin pysty analysoimaan. Tuomas Akvinolainenkin jonakin hyvänä hetkenään totesi, ettemme ymmärrä edes yhtä kärpästä, kuinka voisimme ymmärtää jotakin Jumalasta. Raamatun mukaan voimmme tajuta hänestä vain äärten häämötystä.
Ennenkuin nyt joku viisas väittää, että kyllähän nyt, toisin kuin Tuomaksen aikana, kärpänen ymmärretään, niin sanottakoon, että varmaan paremmin kuin silloin. Kärpäsestä voidaan antaa tarkka kuvaus ja geeneistäkin tiedetään jotakin - mutta missä on sellainen tiedemies, joka pystyisi edes yhden elävän kärpäsen tekemään? Nobeli olisi varma. Emme vieläkään ymmärrä kärpästä. Kuinka ymmärtäisimme Jumalaa?
Uskovat (adventistit myös) usein unohtavat tämän ja selittävät Jumalaa niinkuin tietäisivät kaiken. Minäkin siihen lankean, mutta hyvinä hetkinä ymmärrän, että tässä on kysymys vähän samantapaisesta jutusta, kuin joku yrittäisi selittää sokeana lapsuudestaan eläneelle, mitä on vihreä, keltainen tai punainen... tai millainen on lämmin väri. Puhua voi paljon, mutta loppujen lopuksi ei meillä ole sellaisia sanoja, joilla joku, joka ei ole koskaan värejä nähnyt, tämän tajuaisi. Seuraavassa oma yritykseni selittää sokealle, millainen lämmin väri on.
Alku Jumalan määritelmälle on se, että Jumala on se, joka ymmärtää sen kärpäsen, eikä vain sitä kärpästä vaan koko universumin - siis universumin, josta on havaintoja 125 miljardista linnunradasta (tai laskelmia 500 miljardista), jonka joka linnunradassa (tai ainakin meidän) on 200-400 miljardia tähteä, joista muutamilla ympärillään vielä tällaisia pyöriviä tomupalasia niinkuin meidän maamme... ja jonka universumin havaintoihin perustuva laskettu koko voi olla yli 90 miljardia valovuotta.
Jumala on siis se, joka pitää tikittämässä tämän kaiken siitä kärpäsestä koko universumiin. Toisin sanoen myös veli Bushmannilla ja muilla Jumalaa tässä moittineilla on jumala, ainakin jonkunlainen, liekö nimeltään sattuma, luonnonnlait, evoluutio tai mikä onkin. Ei kovin hyvä jumala minun arvioni mukaan, mutta jumala kuitenkin. Ja taatusti (siihen jumalaan uskovalle) juuri hänen (sattuman, evoluution, luonnonlakien tms.) täytyy olla syyllinen siihen, että tässä maailmassa on kärsimystä.
Kristilliseen jumalakuvaan kuuluu edelläolevan lisäksi toinenkin näkökulma: rakkaus, toivo, Kristus. Raamatun mukaan Kristus kertoo Jumalasta kaiken, mitä tarvitsee tietää. Te valitatte tässä sitä, että Jumala ei tee kärsimyksestä heti loppua. Se on vanha valitus ja muuten sellainen valitus, joka löytyy Raamatusta ja jonka usein kuulee myös adventtikirkossa. (...ehkä olettekin salaa kristittyjä ja adventisteja, kun veisaatte samaa virttä Raamatun ihmisten kanssa! :)
Tähän Jumala vastaa kahdella tavalla. Ensinnäkin hän kärsii Jeesuksessa ja selvästi ilmoittaa kärsivänsä... Jumala ei siis ole tämän kärsimyksen ulkopuolella niinkuin oletatte vaan sen sisällä. Se on oikeastaan aika yllättävä vastaus.
Toinen vastaus on se, että Raamattu sanoo, ettei hän viivyttele lupauksensa täyttymistä vaan hän ei halua, ettei kukaan joutuisi kadotukseen. Odottaakohan veli B:ia? En tiedä.
Joku viisas varmaan keksisi muitakin hyviä vastauksia, mutta tässä lyhyt versio minun kurssistani elämän ymmärtäminen 101, mutta ei se pitkäkään versio, jos sellainen olisi, olisi muuta kuin reunan raapimista.
Sitä taustaa vasten, että vanhin havaittu valo on jostakin 12 miljardin valovuoden takaa, odotus siitä, että Jumalan piti tämä asia teidän mielenne mukaan eiliseen mennessä hoitaa, osoittaa vain sen ettette oikein ymmärrä tai halua ymmärtää, että jollakin asialla voi olla joku isompi perspektiivi. Jos mikään uskon kysymyksistä niin tähän liittyy tällaisia kosmisia ulottuvuuksia. Loppujen lopuksi kristityilläkään ei kuitenkaan taida juuri muuta vastausta olla kuin se, että Jumala tietää, me emme tiedä.
Toivon hän on kuitenkin meille antanut. Ja toivo on paljon kivampi kuin kärttyisä ruikutus. Ihan totta! Sorry vaan guys...
Kai :)>>> Kun puhutaan Jumalasta, niin puhutaan jostakin sellaisesta, jota meidän pienet harmaamme eivät oikein hyvin pysty analysoimaan. >>>
Tästä olemme varmaan harvinaisen samaa mieltä.
Ongelmat alkoivat siinä vaiheessa, kun ihmiset loivat tarinoissaan persoonallisen Jumalan, joka vaikuttaa kaikkialla, on kaikessa ja näkee kaiken, niin tulevankin yms, niin kun suurin osa luonnonilmiöistä on poistettu Jumalan hallinnasta, jäljelle jäi vain pahuus ja sen hallinnointi.
Ja mitä jo aiemmin kerroin, eli kun individualismi muotoitui juutalaisuuteen, eli Jumala rankaisi tai palkitsi yksilöitä, eikä enää pieksänyt voimillaan koko heimoa yhden toilailuista. Tämän jälkeen pahuus oli vaikeammin käsitettävä ja ihmiset joutuivat pohtimaan sitä, että miten kaikki kärsivät jos yksi mokaa.
>>> Toisin sanoen myös veli Bushmannilla ja muilla Jumalaa tässä moittineilla on jumala, ainakin jonkunlainen, liekö nimeltään sattuma, luonnonnlait, evoluutio tai mikä onkin. >>>
Ihmiset, minäkään, ei enää palvo luonnonilmiöitä, eikä sattumaakaan, ei evoluutiotakaan, sillä ei sellaista voi palvoa, joka ei kykene vaikuttamaan asioihin. Jumalat ja uskonnot ovat perusteneet sillä ajatukselle läpi historian, että kun nyt tapamme vuohen jumalan X:n kunniaksi, niin saamme hyvän sadon tai voitamme vihollisen taistelussa. Nyt emme enää tapa vuohia, mutta rukoilemme samaa ilman veren vuodatusta.
Siihenhän persoonallisen jumalan palvominen perustuu, että palvominen tai rukoileminen muuttaisi asioita, eli salama ei iskisikään adventtikirkkoon tappaen viattomia ihmisiä. Siihen rukoilemisella ja varjeluksen hakemisella pyritään.
>>> Toinen vastaus on se, että Raamattu sanoo, ettei hän viivyttele lupauksensa täyttymistä vaan hän ei halua, ettei kukaan joutuisi kadotukseen. Odottaakohan veli B:ia? En tiedä. >>>
Tämä onkin hyvin mielenkiintoista. Eli Jumala ei välitä ihmisen elämästä ja tämän fyysisen elämän kärsimyksistä tuon taivaallista, vaan hän vain toivoo, että pahuuden sallimisen venyttäminen tuo hänelle sitten lisää palvojia ikuisuuden ajaksi?
Mehän tiedämme tuonpuoleisesta hyvin vähän ja yksi versio on Ilmestyskirjan versio, joka kertoo, että taivaassa ei tehdä mitään muuta, kuin palvotaan Jumalaa ikuisuus koko ajan. Jokainen hetki menee Jumalan palvomiseen ja hänen nimensä hokemiseen seuraava ikuisuus 24/7.
Joten Jumala salli maailmansodat, noitavainot, Vietnamin, holokaustin ja ties mitä vain siksi, että häntä olisi isompi joukko palvomassa ikuisuuden?
Aika itsekäs ja sanoisinko kusipäinen jumala ja itse ainakin toivon komennusta sille toiselle osastolle, mikäli toiveita ylipäänsä kuunnellaan. SIinäkin tapauskessa, että olisin pääsemässä nk. parempien uskovaisten joukkoon.
Vastauksestasi voisi kuitenkin päätellä sitä, että vastasipa niin tai näin, olipa kuinka diplomaattinen tahansa, persoonallisen jumalan aika on ohitse, eikä sellaista hirviöitä taida edes kukaan toivoa, jos asiaa miettisi vakavasti edes hetken.
On vain huonoja selityksiä tai vielä huonompia tai sitten me emme vain ymmärrä Jumalaa, sillä hän ei selityksin muutu yhtään paremmaksi.- höpönlöpön
bushmanni kirjoitti:
>>> Kun puhutaan Jumalasta, niin puhutaan jostakin sellaisesta, jota meidän pienet harmaamme eivät oikein hyvin pysty analysoimaan. >>>
Tästä olemme varmaan harvinaisen samaa mieltä.
Ongelmat alkoivat siinä vaiheessa, kun ihmiset loivat tarinoissaan persoonallisen Jumalan, joka vaikuttaa kaikkialla, on kaikessa ja näkee kaiken, niin tulevankin yms, niin kun suurin osa luonnonilmiöistä on poistettu Jumalan hallinnasta, jäljelle jäi vain pahuus ja sen hallinnointi.
Ja mitä jo aiemmin kerroin, eli kun individualismi muotoitui juutalaisuuteen, eli Jumala rankaisi tai palkitsi yksilöitä, eikä enää pieksänyt voimillaan koko heimoa yhden toilailuista. Tämän jälkeen pahuus oli vaikeammin käsitettävä ja ihmiset joutuivat pohtimaan sitä, että miten kaikki kärsivät jos yksi mokaa.
>>> Toisin sanoen myös veli Bushmannilla ja muilla Jumalaa tässä moittineilla on jumala, ainakin jonkunlainen, liekö nimeltään sattuma, luonnonnlait, evoluutio tai mikä onkin. >>>
Ihmiset, minäkään, ei enää palvo luonnonilmiöitä, eikä sattumaakaan, ei evoluutiotakaan, sillä ei sellaista voi palvoa, joka ei kykene vaikuttamaan asioihin. Jumalat ja uskonnot ovat perusteneet sillä ajatukselle läpi historian, että kun nyt tapamme vuohen jumalan X:n kunniaksi, niin saamme hyvän sadon tai voitamme vihollisen taistelussa. Nyt emme enää tapa vuohia, mutta rukoilemme samaa ilman veren vuodatusta.
Siihenhän persoonallisen jumalan palvominen perustuu, että palvominen tai rukoileminen muuttaisi asioita, eli salama ei iskisikään adventtikirkkoon tappaen viattomia ihmisiä. Siihen rukoilemisella ja varjeluksen hakemisella pyritään.
>>> Toinen vastaus on se, että Raamattu sanoo, ettei hän viivyttele lupauksensa täyttymistä vaan hän ei halua, ettei kukaan joutuisi kadotukseen. Odottaakohan veli B:ia? En tiedä. >>>
Tämä onkin hyvin mielenkiintoista. Eli Jumala ei välitä ihmisen elämästä ja tämän fyysisen elämän kärsimyksistä tuon taivaallista, vaan hän vain toivoo, että pahuuden sallimisen venyttäminen tuo hänelle sitten lisää palvojia ikuisuuden ajaksi?
Mehän tiedämme tuonpuoleisesta hyvin vähän ja yksi versio on Ilmestyskirjan versio, joka kertoo, että taivaassa ei tehdä mitään muuta, kuin palvotaan Jumalaa ikuisuus koko ajan. Jokainen hetki menee Jumalan palvomiseen ja hänen nimensä hokemiseen seuraava ikuisuus 24/7.
Joten Jumala salli maailmansodat, noitavainot, Vietnamin, holokaustin ja ties mitä vain siksi, että häntä olisi isompi joukko palvomassa ikuisuuden?
Aika itsekäs ja sanoisinko kusipäinen jumala ja itse ainakin toivon komennusta sille toiselle osastolle, mikäli toiveita ylipäänsä kuunnellaan. SIinäkin tapauskessa, että olisin pääsemässä nk. parempien uskovaisten joukkoon.
Vastauksestasi voisi kuitenkin päätellä sitä, että vastasipa niin tai näin, olipa kuinka diplomaattinen tahansa, persoonallisen jumalan aika on ohitse, eikä sellaista hirviöitä taida edes kukaan toivoa, jos asiaa miettisi vakavasti edes hetken.
On vain huonoja selityksiä tai vielä huonompia tai sitten me emme vain ymmärrä Jumalaa, sillä hän ei selityksin muutu yhtään paremmaksi.Höpönlöpön.
Ihminen ei luonut Jumalaa, vaan Jumala loi ihmisen. Sinutkin. höpönlöpön kirjoitti:
Höpönlöpön.
Ihminen ei luonut Jumalaa, vaan Jumala loi ihmisen. Sinutkin.>>> Ihminen ei luonut Jumalaa, vaan Jumala loi ihmisen. Sinutkin. >>>
No kannattaa lukea sitä pyhää kirjaa ja tärkeintä on tietenkin se, että ymmärtää lukemansa. Kyllä sieltä aika hyvin selviää se, että raamatun verenhimoinen ja kostava jumala on juuri selllainen taikaolento, jonka ihmiset ovat luoneet omia tarpeitaan tyydyttämään.
Etenkin kun tämä persoonallinen, asioihin vaikuttava jumala on jostain syystä vaipunut päiväunille, eikä ole suostunut eväänsä väräyttämään yli 2000 vuoteen, eikä ole näyttäytynyt, ei auttanut, ei lohduttanut, ei antanut mannaa taivaasta eikä ole yhtään mitään muutakaan saanut aikaiseksi.
- Toinen Tuomas
"Tuomas Akvinolainenkin jonakin hyvänä hetkenään totesi, ettemme ymmärrä edes yhtä kärpästä, kuinka voisimme ymmärtää jotakin Jumalasta"..
Eikö Kai_A tiedä mitään Jumalastaan johon uskoo.. ?
Ei edes että Jumala on aina oikeudenmkainen ja rakkaudellinen kaikissa teoissaan.
Onko tämä "tietämättömyys" yleistäkin adventistipastoreiden keskuudessa ? >Eikö Kai_A tiedä mitään Jumalastaan johon uskoo.. ?
Ei kovin paljon. Äärten häämötystä, joihin kyllä kuuluvat ajatus rakkaudesta ja oikeudenmukaisuudesta.
>Onko tämä "tietämättömyys" yleistäkin adventistipastoreiden keskuudessa ?
Toivottavasti, koska se, joka luulee kaiken tietävänsä tietää vielä vähemmän.
Tuomakseen liittyy muuten sellainen hauska(?) episodi, että kun hän kirjoitti kirjan Summa teologica, kirjaa pidettiin niin täydellisenä Jumalan ja pelastussuunnitelman kuvauksena, ettei kukaan voisi pystyä parempaan. Tuomasta kutsuttiin enkelten opettajaksi. Koska Tuomas oli sanonut Jumalasta kaiken, mitä voi sanoa pari piispaa jopa yritti saada hänet tuomituksi kirkonkiroukseen. Vuonna 1273 noin 50 vuotiaana Napolin dominikaaniluostarissa hän oli kirjoittamassa tutkielmaa katumuksesta. Messussa hän sai kokemuksen ristiinnaulitusta Kristuksesta ja lopetti äkkiä kirjoittamisen. Tästä aina kuolemaansa asti Tuomas ei juuri puhunut eikä kirjoittanut mitään. Kun hänen kirjurinsa itki ja rukoili häntä jatkamaan, hän totesi, ettei enää kirjoita ja kaikki hänen kirjoituksensa ovat kuin olkia. Pieni välähdys Jumalan suuruudesta sai hänet näkemään, etteivät sanat sen kuvaamiseen riitä.
Loppu ei ollut niin hauska. Seuraavana vuonna munkkiveljet hermostuivat Tuomaksen puhumattomuuteen ja (liekö totta vai ei) katsoivat parhaaksi päättää hänen päivänsä antamalla hänelle myrkkyä. Kun Tuomas oli kuolintoreissaan häneltä kysyttiin, halusiko hän jotakin erityistä ruokaa ja Tuomas pyysi silliä (tai silakkaa?). Ei Italiassa ole silliä ja Tuomakselle tarjottiin sardiiniateria. Tuomas siunasi ruuan ja söi. Hän sanoi niiden olleen parhaita koskaan syömiään sillejä. Sitten hän kuoli.
Kun Tuomaksen kanonisoinnnista keskusteltiin, pyhimykseksi julistettavalta edellytetään ihmettä. Tuomaksen kohdalla mainittiin kaksi. Sardiinien muuttuminen silleiksi ja Summa Theologican tekstin täydellisyys. :)
Kai- Toinen Tuomas
Et siis usko "että Jumala on aina oikeudenmkainen ja rakkaudellinen kaikissa teoissaan". Muistaakseni kerran kuitenkin luin sinun kirjoittaneen, että Jumala ei voi tehdä mitään itseään vastaan. Oletko muuttanut mielesi.
- näinkö on?
>>>Toivottavasti, koska se, joka luulee kaiken tietävänsä tietää vielä vähemmän.
- häh!?
Toinen Tuomas kirjoitti:
Et siis usko "että Jumala on aina oikeudenmkainen ja rakkaudellinen kaikissa teoissaan". Muistaakseni kerran kuitenkin luin sinun kirjoittaneen, että Jumala ei voi tehdä mitään itseään vastaan. Oletko muuttanut mielesi.
Ja missäs kohtaa Kai muka sanoi, että ei usko??
>Tästä aina kuolemaansa asti Tuomas ei juuri puhunut eikä kirjoittanut mitään. Kun hänen kirjurinsa itki ja rukoili häntä jatkamaan, hän totesi, ettei enää kirjoita ja kaikki hänen kirjoituksensa ovat kuin olkia. Pieni välähdys Jumalan suuruudesta sai hänet näkemään, etteivät sanat sen kuvaamiseen riitä.<
Legendoja on tietysti moneen lähtöön ja kristinuskon tiimoilla on kyllä osattu kertoa tarinaa jos toistakin ja kukaan ei esim. keskiaikana uskaltanut inkvisition pelossa kyseenalaistaa kehiteltyjen kristinuskoon liitettyjen tarinoiden todenperäisyyttä?
Voimmeko siis tästä jo suoraan tehdä sen johtopäätöksen, että esim. Ellen White ei koskaan ollut nähnyt Jumalallista suuruutta, koska hän ja hänen kirjurinsa vain jatkoivat kirjoittelemistaan ja puhumistaan?
Jos Jumala oli kerran niin suuri, että Tuomas A. lopetti kirjoittelemisena ja jopa puhumisen välittömästi nähtyään jumalan suuruuden, niin tokkopa se mahtava kaikkitietävä Jumala Ellen Whiten aikana pienemmäksi oli käynyt?- Höpönlöpön
Höpönlöpön.
- petonaiseksi
Ei Jumala ollut pienentynyt, vaan Ellu oli vain paisunut omissa fantasioissaan?
Ellu koki olevansa Jumalan Pojan sijainen kaikessa viisaudessaan?
Se Jumalasta vähän pienempi valo?
Lusifer.
666- Sopiiko?
Sovitaanko että jos nyt valehtelit Ellusta, niin menet vapaaehtoisesti sinne helvettiisi?
- petonaiseksi
ELLEN = 0 50 50 0 0 = 100
GOULD = 0 0 5 50 500 = 555
WHITE = 10 0 1 0 0 = 11
=666
Totuus esiin! - rajansa kaikella
Ei pajoa enempää
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1384350Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3382184Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik32074Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481881- 1071800
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4561770Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4831621MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar571449Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4821343Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441316