Eräs evoluutiopropagandan piirros kuvaa ihmisen kehitystä ns. ihmisen ja apinan yhteisestä kantamuodosta.
Ihmisen "kehitystä" on kuvattu monissa evoluutiota käsittelevissä kirjoissa kuvasarjalla, missä ensin on kuvattu neljällä jalalla liikkuva simpanssin kaltainen olento, jolla on tumma iho ja karvapeite. Seuraavissa kuvissa kuvataan asteittaista nousua kahdella jalalla kulkevaksi olennoksi. Aluksi se kulkee selkä köyryssä, sitten yhä pystymmässä ja pystymmässä. Samalla ihonväri vaalenee ja karvapeitekin asteittain vähenee.
Kuinkahan paljon tämä vastaa todellisuutta?
Kaikki ns. alkuihmisen löydetyt jäännökset ovat olleet pääosin irrallisia luita, kalloja tai sen osia.
Kukaan ei voi siten tietää niiden todellista ulkonäköä, kun ihosta ja lihaksista ei ole jälkeäkään, sisäelimistä puhumattakaan.
Taiteilijoiden piirustukset ihmisen kehityksestä ovat siten silkkaa mielikuvituksen tuotetta, joilla ei ole mitään tieteellistä arvoa.
Kuitenkin tällaista kuvasarjaa käytetään petkuttamaan lukuisia biologiaa opiskelevia nuoria uskomaan evoluutioon.
Biologian opiskelijoita petetään
36
209
Vastaukset
H.e.m.k.e.p.o.
- kymysys
Mitä hemkepo tarkoittaa?
- Hiski+naapurin.kissa
kymysys kirjoitti:
Mitä hemkepo tarkoittaa?
Häpeisi edes mutta kun ei perkeIe osaa.
- vaara paikka
Hiski+naapurin.kissa kirjoitti:
Häpeisi edes mutta kun ei perkeIe osaa.
Eikös tuo ole jonkun muun keskustelupalstan aihe????
- Fiksu kreationisti
"Kuitenkin tällaista kuvasarjaa käytetään petkuttamaan lukuisia biologiaa opiskelevia nuoria uskomaan evoluutioon."
Jep.
-- Ja selväähän on, että eokki uskoo, kun ei todisteita ole. Pääsääntöisestihän perustavanlaatuinen sääntö tuntuisi olevan se, että evokki uskoo mihin vain soopaan mitä hänelle syötetään, kunhan se vaan ei nouse Raamatusta.
Evolutionismi on siis lähinnä jonkinnäköinen sosialisfilosofistinen vastalause Raamatun esittämälle elämänfilosofialle. Siksi se onkin enemmän uskonto kuin tiede, vaikka siinä silloin tällöin joitakin tieteellisiä piirteitä ja tunnusmerkkejä esiintyy.- örts.
Minkä takia kreationismiä ei opeteta kouluissa !....siksi kun monikaan ei usko siihen.
- Totuudentorvettaja
örts. kirjoitti:
Minkä takia kreationismiä ei opeteta kouluissa !....siksi kun monikaan ei usko siihen.
Jos nyt pilkkua viilataan, niin suosio tai sen puute ei ole syy, miksi kreationismia ei opeteta kouluissa, vaan se että olemassaolevan näytön perusteella kreationismi ei ole totta.
- Nuori Kreationisti
Totuudentorvettaja kirjoitti:
Jos nyt pilkkua viilataan, niin suosio tai sen puute ei ole syy, miksi kreationismia ei opeteta kouluissa, vaan se että olemassaolevan näytön perusteella kreationismi ei ole totta.
"Jos nyt pilkkua viilataan, niin suosio tai sen puute ei ole syy, miksi kreationismia ei opeteta kouluissa, vaan se että olemassaolevan näytön perusteella kreationismi ei ole totta."
Väärin. Olemassaoleva evidenssi ei kumoa kreationismia mitenkään.
Ai, ja ennenkuin kysyt, niin kyllä, evoluutikkomielisten harhaisia mielikuvaelmia ei lasketa todisteeksi. Nuori Kreationisti kirjoitti:
"Jos nyt pilkkua viilataan, niin suosio tai sen puute ei ole syy, miksi kreationismia ei opeteta kouluissa, vaan se että olemassaolevan näytön perusteella kreationismi ei ole totta."
Väärin. Olemassaoleva evidenssi ei kumoa kreationismia mitenkään.
Ai, ja ennenkuin kysyt, niin kyllä, evoluutikkomielisten harhaisia mielikuvaelmia ei lasketa todisteeksi.>Olemassaoleva evidenssi ei kumoa kreationismia mitenkään.
Ei dogmaattista fundisuskontoa voi eikä tarvitsekaan tieteellisesti kumota. Jos on niin surkimus ettei ilman sellaista pärjää vaan kaali meinaa räjähtää, siitä sitten vaan kaatuilemaan.- tieteenharrastaja
Nuori Kreationisti kirjoitti:
"Jos nyt pilkkua viilataan, niin suosio tai sen puute ei ole syy, miksi kreationismia ei opeteta kouluissa, vaan se että olemassaolevan näytön perusteella kreationismi ei ole totta."
Väärin. Olemassaoleva evidenssi ei kumoa kreationismia mitenkään.
Ai, ja ennenkuin kysyt, niin kyllä, evoluutikkomielisten harhaisia mielikuvaelmia ei lasketa todisteeksi.Ei tietenkään sinulle:
"Olemassaoleva evidenssi ei kumoa kreationismia mitenkään."
Tietävämmille kyllä ja myös Suomen krisitttyjen valtaosalle. Totuudentorvettaja kirjoitti:
Jos nyt pilkkua viilataan, niin suosio tai sen puute ei ole syy, miksi kreationismia ei opeteta kouluissa, vaan se että olemassaolevan näytön perusteella kreationismi ei ole totta.
xxxxx Jos nyt pilkkua viilataan, niin suosio tai sen puute ei ole syy, miksi kreationismia ei opeteta kouluissa, vaan se että olemassaolevan näytön perusteella kreationismi ei ole totta xxxxx
Jos olisi olemassa olevaa näyttöä ihmisen kehityksestä, ei tarvittaisi taiteilijoiden piirustuksia, vaan ne voitaisiin korvata valokuvilla.Jaakob kirjoitti:
xxxxx Jos nyt pilkkua viilataan, niin suosio tai sen puute ei ole syy, miksi kreationismia ei opeteta kouluissa, vaan se että olemassaolevan näytön perusteella kreationismi ei ole totta xxxxx
Jos olisi olemassa olevaa näyttöä ihmisen kehityksestä, ei tarvittaisi taiteilijoiden piirustuksia, vaan ne voitaisiin korvata valokuvilla.Ja sitten narisisit että kivikaudella kuvattiin vain mustavalkofilmille.
Jaakob kirjoitti:
xxxxx Jos nyt pilkkua viilataan, niin suosio tai sen puute ei ole syy, miksi kreationismia ei opeteta kouluissa, vaan se että olemassaolevan näytön perusteella kreationismi ei ole totta xxxxx
Jos olisi olemassa olevaa näyttöä ihmisen kehityksestä, ei tarvittaisi taiteilijoiden piirustuksia, vaan ne voitaisiin korvata valokuvilla.Meinaat että ihminen olisi niinku kehittynyt tässä vajaan 200 vuoden aikana, kun valokuviakin pitäisi olla. :D
Aika huonosti on raamatun tapahtumistakaan valokuvia, mutta jokaisen uskot täydellisesti ja lyhentämättömänä kuin neljävuotias.
- Mirka ,,,:-).,.,
Evoluutio perustuu tutkittuun tietoon, kun taas uskonnot perustuu satuihin ja höpötyksiin.
Miten se jessenne kuvataan, vaaleaihoisena hippinä jolla valorengan leujuu pään päällä. Ai niin, afrikassa jessen ihonväri on musta.
PUUAAAHHHH ... HEH HEH HEH ...xxxxxx Evoluutio perustuu tutkittuun tietoon, kun taas uskonnot perustuu satuihin ja höpötyksiin xxxxx
Aloituksessani mainitusta kuvasarjasta ei ole olemassa mitään tutkittua tietoa. Sillä kuten kerroin yhdellään ns. alkuihmisellä, joka on löydetty, ei ole ollut jäljellä ihoa tai lihaksia. Siten ei ole mitään perustetta väittää, että kuvasaraja perustuisi tutkittuun tietoon. Se perustuu 100%:sti mielikuvitukseen, kuten koko evoluutioteoria.- tieteenharrastaja
Jaakob kirjoitti:
xxxxxx Evoluutio perustuu tutkittuun tietoon, kun taas uskonnot perustuu satuihin ja höpötyksiin xxxxx
Aloituksessani mainitusta kuvasarjasta ei ole olemassa mitään tutkittua tietoa. Sillä kuten kerroin yhdellään ns. alkuihmisellä, joka on löydetty, ei ole ollut jäljellä ihoa tai lihaksia. Siten ei ole mitään perustetta väittää, että kuvasaraja perustuisi tutkittuun tietoon. Se perustuu 100%:sti mielikuvitukseen, kuten koko evoluutioteoria.Näköjään "kuten kerroit" vaihdat tarinaasi lennossa.
"Sillä kuten kerroin yhdellään ns. alkuihmisellä, joka on löydetty, ei ole ollut jäljellä ihoa tai lihaksia." (nyt)
"Kaikki ns. alkuihmisen löydetyt jäännökset ovat olleet pääosin irrallisia luita, kalloja tai sen osia." (avauksessa)
Melko luova tapa suhtautua valeesta kiinni jääntiin.
Poliisit käyttävät muuten kallosta tehtyjä kasvokuvia vainajien tunnitamiseen oikein hyvällä menestyksellä.
Mikäs on seuraava "kuten kerroin" -versiosi? - hallelujaaah
Jaakob kirjoitti:
xxxxxx Evoluutio perustuu tutkittuun tietoon, kun taas uskonnot perustuu satuihin ja höpötyksiin xxxxx
Aloituksessani mainitusta kuvasarjasta ei ole olemassa mitään tutkittua tietoa. Sillä kuten kerroin yhdellään ns. alkuihmisellä, joka on löydetty, ei ole ollut jäljellä ihoa tai lihaksia. Siten ei ole mitään perustetta väittää, että kuvasaraja perustuisi tutkittuun tietoon. Se perustuu 100%:sti mielikuvitukseen, kuten koko evoluutioteoria.Näin on. Jaakob on taas oikeassa ja lyttää palstan evoluutikot 100-0.
hallelujaaah kirjoitti:
Näin on. Jaakob on taas oikeassa ja lyttää palstan evoluutikot 100-0.
Kun kiksautan, korjaan napsautan sormiani, heräät.
- halle lujaa
RepeRuutikallo kirjoitti:
Kun kiksautan, korjaan napsautan sormiani, heräät.
Jaakoppi saa ratsastella aasillaan paratiisiin. Mä lähden kohta toyotalla töihin.
En muista opiskeluaikanani koskaan nähneeni tarkoittamaasi kuvasarjaa missään tenttikirjassani enkä kenenkään luennoitsijan kalvoilla. Toki luulisin tietäväni millaista kuvasarjaa tarkoitat. En ole opiskellut paljoakaan varsinaista evoluutiobiologiaa, mutta voin vakuuttaa, että evoluutiosta opetettaessa ei tarvitse turvautua pelkästään tuohon kuvasarjaan.
Tutkimustiedon mukaan tuo kuvasarja vastaa jossain määrin todellisuutta, koska todisteiden - joita tälläkin palstalla on kerrottu paljon - mekin olemme evoluution tulosta ja meillä ja nykyisillä lähisukulaislajeillamme on yhteinen kantamuoto menneisyydessä. Tiedemaailma on tätä mieltä, Raamattua vertauskuvalliseksi, aikansa ihmisille kirjoitetuksi kirjaksi ymmärtämättömät ovat toista mieltä.
Kun opetetaan raamatullista luomista, ainoa mihin voidaan tukeutua on yhdessä itse itsensä todeksi toteavassa kirjoituskokoelmassa mainittu kertomus maailman synnystä ja siihen liittyvät taiteilijain näkemykset. Tieteellistä todistetta kirjaimellisesti Raamatun mukaan tapahtuneesta eliöiden tai ihmisen luomisesta ei ole.- hupsutkretuliinit
Hassua miten kreationistit kuvittelevat omaavansa jotain pohjaa kumota eri tieteenaloja. Ilman minkäänlaista koulutusta. Miten he voivat olla niin pihalla?
"Hassua miten kreationistit kuvittelevat omaavansa jotain pohjaa kumota eri tieteenaloja. Ilman minkäänlaista koulutusta. Miten he voivat olla niin pihalla?"
Tämä on todella hauska ilmiö. Ajatellaanpa esim. jotain toni t.tä, joka kertoilee meille vakavalla naamalla mitä tiede on ja mitä se ei ole, ja selvästi täysin ilman mitään tieteellistä koulutusta, edes tieteenfilosofian alkeiskurssia yliopistossa käymättä.moloch_horridus kirjoitti:
"Hassua miten kreationistit kuvittelevat omaavansa jotain pohjaa kumota eri tieteenaloja. Ilman minkäänlaista koulutusta. Miten he voivat olla niin pihalla?"
Tämä on todella hauska ilmiö. Ajatellaanpa esim. jotain toni t.tä, joka kertoilee meille vakavalla naamalla mitä tiede on ja mitä se ei ole, ja selvästi täysin ilman mitään tieteellistä koulutusta, edes tieteenfilosofian alkeiskurssia yliopistossa käymättä.Tonin naamasta ei ehkä muuten voisi olla varma, mutta hänen asemansa Sauluslähetyksessä viittaa kyllä tuohon mitä siitä sanoit.
- houho
RepeRuutikallo kirjoitti:
Tonin naamasta ei ehkä muuten voisi olla varma, mutta hänen asemansa Sauluslähetyksessä viittaa kyllä tuohon mitä siitä sanoit.
houho kirjoitti:
Havainnollinen yhteenveto moka... siis mikaeltorppien kehityksestä:
https://www.google.fi/search?q=mikael torppa&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=3yTQUsP5HOXmywPGsoKAAQ&sqi=2&ved=0CAcQ_AUoAQ&biw=1568&bih=774#facrc=_&imgdii=_&imgrc=jLWkCv0iYS-1sM:;PtVOZks8_kbEyM;http://kuvatorni.com/wp-content/kuvat/ihmisen_evoluutio/ihmisen_evoluutio011.jpg;http://mikaeltorppa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/142917-evoluutio-ei-ole-tieteellinen-tosiasia;700;255
Ihmisen kehityksestä tiedetään joitakin kohtia varmasti, joitakin kohtia voidaan pitää todennäköisinä ja jotkut kohdat perustuvat kokonaan arvauksiin. En tiedä täsmälleen mitä piirrosta tarkoitat (vaikka voinkin arvata), mutta tuon piirrustuksen tarkoitus on tuskin olla tieteellinen julkaisu, vaan pikemminkin havainnekuva siitä millaisia välimuodot ovat saattaneet olla.
Siis taiteilijan näkemys, juuri kuten sanoit.
Opiskelijoille tuskin kukaan väittää, että välimuodot ovat olleet juuri tuollaisia, joten mistään petoksesta ei ole kyse.
Asiaan liittyen, tässä linkki: http://www.smbc-comics.com/?id=3232#comic- tieteenharrastaja
Jaakobin "taiteellinen" väittämä perustuu lisäksi emävalheeseen:
"Kaikki ns. alkuihmisen löydetyt jäännökset ovat olleet pääosin irrallisia luita, kalloja tai sen osia."
Tällainenhan se kreationistinen toivekuvitelma on, mutta todelliset fossiilit eivät sitä alkuunkaan tue. - Fiksu kreationisti
tieteenharrastaja kirjoitti:
Jaakobin "taiteellinen" väittämä perustuu lisäksi emävalheeseen:
"Kaikki ns. alkuihmisen löydetyt jäännökset ovat olleet pääosin irrallisia luita, kalloja tai sen osia."
Tällainenhan se kreationistinen toivekuvitelma on, mutta todelliset fossiilit eivät sitä alkuunkaan tue."Tällainenhan se kreationistinen toivekuvitelma on, mutta todelliset fossiilit eivät sitä alkuunkaan tue."
Ei tue? Et sitten ole tutustunut edes fossiiliaineistoon laisinkaan.
Sitten varmaan ihmettelet myös sitä, että miksi kaltaisillesi tietämättömille tolloille nauretaan kurkku vääränä palstalla. Fiksu kreationisti kirjoitti:
"Tällainenhan se kreationistinen toivekuvitelma on, mutta todelliset fossiilit eivät sitä alkuunkaan tue."
Ei tue? Et sitten ole tutustunut edes fossiiliaineistoon laisinkaan.
Sitten varmaan ihmettelet myös sitä, että miksi kaltaisillesi tietämättömille tolloille nauretaan kurkku vääränä palstalla.Ei hullunnauru herätä kuin sääliä.
- lentävä lehmä
--- Asiaan liittyen, tässä linkki: http://www.smbc-comics.com/?id=3232#comic ---
Missäs välissä Remu on kasvattanut parran? - tietomies
RepeRuutikallo kirjoitti:
Ei hullunnauru herätä kuin sääliä.
Tällä kuvalla ei ole mitään yhteyttä tieteeseen.
Q)Miksi sitä sitten käytetään?
A) Siksi kun ei tiedetä oikeaa!
https://www.google.fi/search?q=mikael torppa&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=3yTQUsP5HOXmywPGsoKAAQ&sqi=2&ved=0CAcQ_AUoAQ&biw=1568&bih=774#facrc=_&imgdii=jLWkCv0iYS-1sM:;B_DPw_ZpjIez3M;jLWkCv0iYS-1sM:&imgrc=jLWkCv0iYS-1sM:;PtVOZks8_kbEyM;http://kuvatorni.com/wp-content/kuvat/ihmisen_evoluutio/ihmisen_evoluutio011.jpg;http://mikaeltorppa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/142917-evoluutio-ei-ole-tieteellinen-tosiasia;700;255
- sikavaakuna
Se on nyt Jaakob sillä lailla, että jos sinussa on vähänkään miestä, niin käyt korjaamassa Wikipedian artikkelin oikeiden tietojesi mukaiseksi ja aloitat asiasta laajan keskustelun lehdistössä. Jos et uskalla, Jumala passittaa sinuut heIvettiin.
- Bokaaj
Kuinka hölmö ja yksinkertainen olet:) tarkoitat varmaan jotakin tämän tapaista piirrosta
http://vektori.pixmac.fi/4/ihmisen-evoluutio-evolution-pixmac-vektori-85188284.jpg
Siinähän on kysymyksessä hyvin yksinkertaistettu periaatepiirros. Ensin oli puissa elelevä kädellinen, sitten maassakin käsiä käyttäen liikkuva kädellinen, sitten pystykäveleviä kädellisiä joista varhaisemmat hyvin apinamaisia ja ihmisen sukupuussa myöhemmät yhä ihmismäisempiä, kunnes lopuksi nykyihminen. Juuri niin kuin fossiilihavainnoista huomataan. Ei siinä väitetä että marakatista tuli simpanssi joka sitten alkoi ihmismäistymään ja lopulta tuli ihmiseksi.xxxxx Kuinka hölmö ja yksinkertainen olet:) tarkoitat varmaan jotakin tämän tapaista piirrosta
http://vektori.pixmac.fi/4/ihmisen-evoluutio-evolution-pixmac-vektori-85188284.jpg
Web of Trust xxxxxx
Tarkoitan muuten samanlaista piirrosta, mutta sellaisia, joissa on myös kuvattu selvästi ihonvärin vaaleneminen ja karvoituksen asteittainen väheneminen.
Kummassakin tapauksessa on kuitenkin piirrossarja, josta ei ole olemassa näyttöä luonnossa.
Ihmisiä on kaikkina aikoina ja nykyäänkin hyvin erilaisia, joilla on hyvin erilainen ruumiin rakenne. Niiden perusteella ihmisiä ei voida pistää mihinkään kehitysjärjestykseen. Tästä syystä kaikki löydetyt ns. alkuihmisten jäännökset ovat 100 prosenttisia nykyihmisiä tai nykyapinoita.
Siinähän on kysymyksessä hyvin yksinkertaistettu periaatepiirrosJaakob kirjoitti:
xxxxx Kuinka hölmö ja yksinkertainen olet:) tarkoitat varmaan jotakin tämän tapaista piirrosta
http://vektori.pixmac.fi/4/ihmisen-evoluutio-evolution-pixmac-vektori-85188284.jpg
Web of Trust xxxxxx
Tarkoitan muuten samanlaista piirrosta, mutta sellaisia, joissa on myös kuvattu selvästi ihonvärin vaaleneminen ja karvoituksen asteittainen väheneminen.
Kummassakin tapauksessa on kuitenkin piirrossarja, josta ei ole olemassa näyttöä luonnossa.
Ihmisiä on kaikkina aikoina ja nykyäänkin hyvin erilaisia, joilla on hyvin erilainen ruumiin rakenne. Niiden perusteella ihmisiä ei voida pistää mihinkään kehitysjärjestykseen. Tästä syystä kaikki löydetyt ns. alkuihmisten jäännökset ovat 100 prosenttisia nykyihmisiä tai nykyapinoita.
Siinähän on kysymyksessä hyvin yksinkertaistettu periaatepiirros> Tästä syystä kaikki löydetyt ns. alkuihmisten jäännökset ovat 100 prosenttisia nykyihmisiä tai nykyapinoita. <
Määrittele nykyapina.
> Siinähän on kysymyksessä hyvin yksinkertaistettu periaatepiirros <
Hup. Lipsahdit tajuamaan. Mihinkäs nyt risti vedetään?
- jyrrr
Niin se on Jaakob.
Jopa kaikkein älykkäimmätkin lapset saadaan tuollaisella aivopesulla uskomaan evoluutioon, sillä lapsilla on luonnostaan voimakas taipumus uskoa vanhempia ihmisiä auktoriteetteina..
Joillekin tämä ehdoton auktoriteettiousko jää valitettavasti päälle loppuiäksi. Vrt. Moloc, Apo, Repe yms.
--- Luulenpa että kestää vielä jonkin aikaa ennen kuin he pääsevät mm. ufouskovaisuudestaa eroon.
Olin oikeasti melkoisen yllättynyt siitä että kun kerran piloillani pilkkasin heitä ufouskovaisiksi niin he tottavie kaikki yhdestä suusta kertoivat uskovansa avaruudessa pörrääviin ufoihin alienit kyydissään.
Ihme kun pääsivät joulupukkiuskostaan eroon.
Mutta kun sanoin että koulujen evoluutio-pakkosyöttö-aivopesu-opetus sumuttaa kaikkein älykkäimmätkin, niin tarkoitin tietysti meitä jotka aikuistuttuamme opimme ajattelemaan itsenäisesti ja rohkenimme kyseenalaistaa evoluutioteorian tieteelliseen kritiikkiin vedoten.
---Ja nyt kun olemme riittävästi tutkineet asioita perin juurin, niin me olemme 100 % varmoja siitä että evoluutioteoria on suuri kupla, sillä mitään evoluutioteorian ehdottamaa evoluutiota ei ole koskaan reaalimaailmassa tapahtunut kuten tiede kiistatta osoittaa, siitä huolimatta että evoluutioteorian hypoteesipaljous väittää muuta.
Minä käyn tällä palstalla silloin tällöin kuulostelemassa sitä että onko tuolla aivopesusta vapautumisrintamalla tapahtunut mitään uutta, sillä ihan vain psykologiselta kannalta katsoen on sairaan hauskaa seurata kuinka jotkut älykkäätkin kaverit pakottautuvat jatkuvasti uskomaan lähes mitä tahansa järjen- ja tieteenvastaisia evoluutio-uskomuksia tosiksi.
Esim. heidän aivosoluissaan ei tapahtunut värähdystäkää kun äskettäin julkaistiin tieto siitä että DNA:n datatallenuskapasiteetti tuplaantui.
Jo tähän asti monille biologeille on ollut vaikeaa, ja jopa mahdotonta hyväksyä ajatusta siitä että edes alkeellisinkaan alkusolun DNA olisi voinut ylittämättömän monimutkaisuutensa takia voinut syntyä sattumalta, mutta nämä meidän evokkimme vain lisäsivät ihailuaan kaikkivaltiaan sattuman voimallisia luomiskykyjä kohtaan.
Ihailtavaa itsesuggerointia.
Kun koulujen aivopesu loppui niin nämä jatkavat samassa hengessä aivopesemällä itse itseänsä.
Olen tutkinut huolella sitä että mistä tämä selvästi tahallinen reaalimaailmasta irtautuminen johtuu, ja olen tullut siihen tulokseen että kysymys on henkisestä turvallisuudentunteen kaipuusta.
---Sillä niin kuin lapsi tuntee turvallisuutta vanhempiensa sylissä kun hänen ei tarvitse itse ottaa vastaan kovaa maailmaa, eli ei tarvitse ajatella yhtään mitään, vaan hän vain kellii hyvänolon tuntemuksessa äitinsä sylissä, niin saman tunteen aivopestyt koululapset säilyttävät luottamalla lainkaan itse ajattelematta opettajiin koulussa.
Ja kun alemmat kouluasteet on jätetty niin tuota luottamus-turvallisuutta jota vastaan ei kapinoida, ja joka sallii sekä oikeastaan vaatii omien aivojen lepuuttamista, haetaankin sitten yhä niistä auktoriteeteista joihin kouluissa opetettiin luottamaan.
Tämä on henkinen äiti-lapsi suhde eikä sitä tosiaankaan voi helposti murtaa, ja se kestää kyllä kaikki älyyn, järkeen, ja reaalitieteeseen vetoamiset.
Äidin tuutulaulu tyynnyttää ja rauhoittaa lapsen uneen ja sama toistuu evokkien kohdalla kun joku Dawkins tyynnyttää höpinöillään evokkimme älylliseen henkiseen uneen lepuuttamaan aivojaan.
Tämä on pitkällisen tutkimukseni loppupäätelmä koskien henkistä sairautta nimeltä evoluutioteoria-syndrooma.
Tämä on ihmiskunnan vahingollisin sairaus sillä se turmelee yksilöiden elämänlaadun lisäksi myös koko yhteiskuntaa mädättäen sitä henkisesti ja fyysisesti sisältäpäin.
Tätä sairautta voitaisiin torjua pakollisella koulujen tieteis-luomisopetustunneilla.
Ja aikuisten evokkien pakkohoidolla. Eli lääkkeeksi pari tuntia järkipuhetta päivittäin niin eiköhän se siitä lähtisi toipuminen alkuun.
- Ja tauti olisi helppoa diagnosoida, ei muuta kuin rasti ruutuun siitä asiasta että uskooko rastittaja että ulkoavaruudessa voi olla ufoja, eli alieneja, eli elämää vai ei.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Täytyi haukkuu sut lyttyyn
En haluu tuntee rakkautta sua kohtaan enää ja haluun unohtaa sut mut sit tulee kuiteki paha olo kun haluis vaan oikeesti611507SINÄ nainen hyvin läheltä
Pidän sinusta. Mutta mene ensin juttelemaan lääkärin luokse, ja hoida itsesi kuntoon. Sit kun sä olet kunnossa, niin mä70866- 37862
Ajatus aamuun
Tämä jollekin tärkeälle. On asioita mistä jutellaan, on asioita mistä vitsaillaan, on myös asioita mistä ei puhuta kenen58809Nainen mitä tekisit
Joutuisit tekemään miehelle ja sinulle tai sinulle ja miehellesi ja kahdelle lapselle ruokaa ja kaapista löytyy 2 litraa158809- 42782
Martina kauniina lehtihaastattelussa
Martina antoi hyväntuulisen haastattelun lehteen. Tyylikkäitä kuvia ja kivoja vaatteita kauniilla Martinalla.182735Minä en luota sinuun yhtään nainen
ja aistin että yrität taas satuttaa henkisesti koska tiedät että olet heikkouteni joten siksi tein mitä tein mutta en ki44719- 49672
Et voi olla loputtomasti hiljaa
Nainen. Tarkoitan siis meidän juttua. Eihän tämä tällaiseen epätietoisuuteen voi jäädä siinä vaan särkyy kumpikin. Kerto43667