Olen uskovainen nainen. Nuorena, parikymppisenä, tein abortin. Seuraavan tarinani kirjoitin alun perin, vuonna 2011, kristinusko-palstalle, mutta halusin kopioida sen nyt tänne teidän luettavaksenne. Lue tarinani, uskon että se voi olla sinulle antoisa, mikä tahansa onkaan oma suhteesi aborttiin! Tarinani ei sisällä tuomitsemista eikä manipuloivaa sentimentaalisuutta. Olen kirjoittanut sen sydämestäni, lisäksi sillä on onnellinen loppu :)
Tulin uskoon reilu puoli vuotta sitten. Olin kärsinyt vakavasta ahdistushäiriöstä, johon olin saanut myös lääke- ja terapeuttista hoitoa. Mistään en ollut saanut kuitenkaan apua. Sain ahdistuskohtauksia monta kertaa viikossa, joskus kokonainen päiväkin saattoi kulua ahdistuksen vallassa.
Yksi keskeisimmistä ahdistukseni aiheuttajista oli abortti, jonka olin tehnyt vuosia aiemmin. En ollut päässyt yli abortista. En kuitenkaan ollut tuntenut erityistä, voimakasta syyllisyyttä sen vuoksi, vaan vain epämääräistä ahdistusta, jonka saattoi laukaista periaatteessa mikä vain, etäisestikin abortista, raskaudesta, synnytyksestä jne muistuttava asia. Muutaman kerran jopa pyysin Jumalaa (johon "uskoin" epämääräisellä, agnostisella tavalla tuolloin) auttamaan minua abortin aiheuttamassa ahdistuksessani. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, eli en kokenut että Jumala olisi millään tavoin auttanut minua. Kerran menin niinkin pitkälle että sanoin Jumalalle: "Okei, JOS abortti on syntiä, niin anna mulle anteeksi se ja auta minua!". Mitään ei edelleenkään tapahtunut, en edes kokenut että Jumala olisi kuullut mitä hänelle sanoin. Ahdistukseni paheni ajan kuluessa.
Kaikesta huolimatta aloin tuntea voimakasta vetoa Jumalaan ja Raamattuun. Osaksi siitä syystä, että unettomina öinä silloin tällöin katselin tv:n kristillisen tv-kanavan ohjelmia, joissa elämässään pahastikin mokailleet ihmiset kertoivat, kuinka olivat tulleet uskoon jne. Aloin lukea Raamattua sieltä täältä, lähinnä Jobin kirjaa, Psalmeja ja evankeliumeja. Kaikki mitä luin Raamatusta, ihan jokainen jaekin, kosketti minua voimakkaasti, ja aloin vähä vähältä kokea, että luen Jumalan sanaa.
Viime talvena yhtenä päivänä olin bussissa matkalla toiseen kaupunkiin. Matkalla katselin ulos bussin ikkunasta kirkaassa auringonpaisteessa kimaltavia lumihankia. Ajattelin Jumalaa ja sitä, olenko oikeasti uskossa. Yhtäkkiä sanoin Jumalalle suurin piirtein näin: "Anteeksi että tein sen abortin. Se OLI synti. Se on kaikkein pahin synti. Saanko sen anteeksi?". Heti sen sanottuani sisimpääni, koin että juuri sydämeeni, alkoi tulvia voimakasta levollisuutta ja rakkautta. Näin mielessäni aurinkoisen kukkaniityn, jonka tiesin olevan Taivasten valtakuntaa, ja Jumala sanoi minulle rakkaudella, mutta myös vakavasti: "Olet saanut sen anteeksi."
Sillä hetkellä tunsin oloni niin onnelliseksi, suorastaan tunsin riemua, että minun oli vaikea istua paikallani bussissa. Olisin halunnut juosta ulos lumihangille tanssimaan ja telmimään! Sain kuitenkin hillittyä itseni ja vain hymyilin leveästi paikallani, samalla itkien onnesta.
En tiedä, mikä on virallinen eli opillinen kanta asiaan, mutta katson tuolla hetkellä tulleeni uskoon. Jos joku kysyy minulta koska ja miten tulin uskoon, mainitsen tuon ajankohdan ja tapahtuman :)
Mutta jotain muutakin tapahtui. Nimittäin ihme. Tapahtui jotain missä lääketiede, kemianteollisuus ja terapia-instituutio vuosien yrittämisestä huolimatta olivat epäonnistuneet. Sillä parannuin siitä traumaattisesta ahdistuksesta, johon olin abortin jälkeen sairastunut! Parannuin vieläpä hetkessä, parissa sekunnissa. Tiesin heti siltä istumalta että olen parantunut. Nykyään mikään, siis MIKÄÄN, ei enää pysty laukaisemaan minussa sitä ahdistuskohtausta, jonka aiemmin laukaisi jopa esim. jokin luontodokkari vaikka jostain tiineenä olevasta jyrsijästä. Vähän aikaa sitten katsoin tv-ohjelman suomalaisista vauvaa odottavista pariskunnista (jossa näytettiin synnytykset ja kaikki) ilman ahdistuksen häivää. Tunsin vain kiitollisuutta siitä, että olen saanut tekoni anteeksi ja että saan uskoa Jumalaan!
(Kertokaa muutkin jotka olette uskossa, että miten tulitte uskoon, miten määrittelette uskoon tulemisen hetken jne. Minulle siis sydämestä tuleva synnintunnustus poisti kaikki "esteet" ja tulin uskoon, mutta kai tämä on yksilöllistä tämäkin :)
Tulin uskoon reilu puoli vuotta sitten. Olin kärsinyt vakavasta ahdistushäiriöstä, johon olin saanut myös lääke- ja terapeuttista hoitoa. Mistään en ollut saanut kuitenkaan apua. Sain ahdistuskohtauksia monta kertaa viikossa, joskus kokonainen päiväkin saattoi kulua ahdistuksen vallassa.
Yksi keskeisimmistä ahdistukseni aiheuttajista oli abortti, jonka olin tehnyt vuosia aiemmin. En ollut päässyt yli abortista. En kuitenkaan ollut tuntenut erityistä, voimakasta syyllisyyttä sen vuoksi, vaan vain epämääräistä ahdistusta, jonka saattoi laukaista periaatteessa mikä vain, etäisestikin abortista, raskaudesta, synnytyksestä jne muistuttava asia. Muutaman kerran jopa pyysin Jumalaa (johon "uskoin" epämääräisellä, agnostisella tavalla tuolloin) auttamaan minua abortin aiheuttamassa ahdistuksessani. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, eli en kokenut että Jumala olisi millään tavoin auttanut minua. Kerran menin niinkin pitkälle että sanoin Jumalalle: "Okei, JOS abortti on syntiä, niin anna mulle anteeksi se ja auta minua!". Mitään ei edelleenkään tapahtunut, en edes kokenut että Jumala olisi kuullut mitä hänelle sanoin. Ahdistukseni paheni ajan kuluessa.
Kaikesta huolimatta aloin tuntea voimakasta vetoa Jumalaan ja Raamattuun. Osaksi siitä syystä, että unettomina öinä silloin tällöin katselin tv:n kristillisen tv-kanavan ohjelmia, joissa elämässään pahastikin mokailleet ihmiset kertoivat, kuinka olivat tulleet uskoon jne. Aloin lukea Raamattua sieltä täältä, lähinnä Jobin kirjaa, Psalmeja ja evankeliumeja. Kaikki mitä luin Raamatusta, ihan jokainen jaekin, kosketti minua voimakkaasti, ja aloin vähä vähältä kokea, että luen Jumalan sanaa.
Viime talvena yhtenä päivänä olin bussissa matkalla toiseen kaupunkiin. Matkalla katselin ulos bussin ikkunasta kirkaassa auringonpaisteessa kimaltavia lumihankia. Ajattelin Jumalaa ja sitä, olenko oikeasti uskossa. Yhtäkkiä sanoin Jumalalle suurin piirtein näin: "Anteeksi että tein sen abortin. Se OLI synti. Se on kaikkein pahin synti. Saanko sen anteeksi?". Heti sen sanottuani sisimpääni, koin että juuri sydämeeni, alkoi tulvia voimakasta levollisuutta ja rakkautta. Näin mielessäni aurinkoisen kukkaniityn, jonka tiesin olevan Taivasten valtakuntaa, ja Jumala sanoi minulle rakkaudella, mutta myös vakavasti: "Olet saanut sen anteeksi."
Sillä hetkellä tunsin oloni niin onnelliseksi, suorastaan tunsin riemua, että minun oli vaikea istua paikallani bussissa. Olisin halunnut juosta ulos lumihangille tanssimaan ja telmimään! Sain kuitenkin hillittyä itseni ja vain hymyilin leveästi paikallani, samalla itkien onnesta.
En tiedä, mikä on virallinen eli opillinen kanta asiaan, mutta katson tuolla hetkellä tulleeni uskoon. Jos joku kysyy minulta koska ja miten tulin uskoon, mainitsen tuon ajankohdan ja tapahtuman :)
Mutta jotain muutakin tapahtui. Nimittäin ihme. Tapahtui jotain missä lääketiede, kemianteollisuus ja terapia-instituutio vuosien yrittämisestä huolimatta olivat epäonnistuneet. Sillä parannuin siitä traumaattisesta ahdistuksesta, johon olin abortin jälkeen sairastunut! Parannuin vieläpä hetkessä, parissa sekunnissa. Tiesin heti siltä istumalta että olen parantunut. Nykyään mikään, siis MIKÄÄN, ei enää pysty laukaisemaan minussa sitä ahdistuskohtausta, jonka aiemmin laukaisi jopa esim. jokin luontodokkari vaikka jostain tiineenä olevasta jyrsijästä. Vähän aikaa sitten katsoin tv-ohjelman suomalaisista vauvaa odottavista pariskunnista (jossa näytettiin synnytykset ja kaikki) ilman ahdistuksen häivää. Tunsin vain kiitollisuutta siitä, että olen saanut tekoni anteeksi ja että saan uskoa Jumalaan!
(Kertokaa muutkin jotka olette uskossa, että miten tulitte uskoon, miten määrittelette uskoon tulemisen hetken jne. Minulle siis sydämestä tuleva synnintunnustus poisti kaikki "esteet" ja tulin uskoon, mutta kai tämä on yksilöllistä tämäkin :)
Vastaukset 12
Vanhimmat
Minä olen sitä mieltä että ahdistuksesi ei johtunut abortista. Olisit löytänyt vain muun syyn jos aborttia ei olisi tehty.
Jos sait uskonnosta apua se on hyvä, itse olen sitä mieltä että uskonto saa vielä ahdistuneemmaksi eikä sovi mielenterveyshäiriöisille.
toivottaan että hyvä olosi jatkuu.
"ahdistuksesi ei johtunut abortista"
Sinäkös sen paremmin tiedät mistä jonkun toisen ahdistus johtuu, tai mitä ilman aborttia ois tuntenu??
Hyvä, että tänne uskalletaan tulla jo kertomaan kokemuksia abortista toipumisesta. Itse olen aikoinaan avannut omaa hengellistä kokemustani, joka on ehkä hieman toisen tyyppinen kuin aloittajan uskoon tuleminen, mutta sain silti siitä paljon kuraa niskaan, koska tällä palstalla sana hengellisyys on yhtä kuin järjettömyys.
Aloittajan kuvaama ahdistus liittyy aborttiin, kuten myös jatkuva ärtyneisyys, stressi tai unettomuus.
Hengellisyys tai usko on tällä palstalla punainen vaate, mutta mielestäni ne liittyy ihmisenä olemiseen ja henkiseen kasvuun. Myös muita kipeitä kokemuksia omasta elämästä voi kunnolla avautua vasta sen jälkeen kun aborttitrauman saa purettua.
Ateismissa on kyse siitä, että ihminen on korottanut itsensä ikään kuin kukkulan kuninkaaksi, omavoimaiseksi ja erehtymättömäksi luomakunnan valtiaaksi, jonka pitää selvitä tästä abortti asiastakin voittajana ja yksin. Oikeasti jonkun pitäisi työntää tyyppi alas sieltä kukkulalta mesoamasta. jolloin hän pikkuhiljaa maasta ylös kömpiessään löytää oman paikkansa tässä maailmankaikkeudessa. Se paikka on kukkulan juurella.
Uskoon tuleminen on voimakas kokemus, joka voi tietysti myös horjuttaa mielenterveyttä. Siinä on varmaan mukana myös ihan aivokemiaa, koska traumat (toipuminen) vaikuttavat myös aivojen toimintaan. Voi viedä useamman kuukauden, että ns. löytää itsensä. Tasapaino itsensä ja terveen hengellisyyden löytämiseksi on matka, jota tehdään pikku hiljaa.
Mikä on oikea uskonto?
Varsinkin heille ketkä ovat tehneet abortin?
Tekstisi on täynnä samoja mitä uskovaiset väittävät ateisteille. Ihmisiä me kaikki olemme. Kuoleman jälkeen jokainen joutuu kuuden jalan syvyyteen mullan alle ja jää sinne. Ei ole taivasta, ei helvettiä. Ei kiirastulta eikä nirvanaa.
Mutta tämä onkin vain minun näkemykseni asiaan, en usko mihinkään jumaliin saati muuhunkaan tuollaiseen. Olen ateisti ja ylpeä siitä.
Olen käynyt riparin vuonna miekka ja makkara, mutta en enää kuulu edes kirkkoonkaan. Miksi kuuluisin? Säästän rahaa siinäkin, etten maksele suotta veroja kirkolle jonka palveluita en käytä.
Mutta niin, vastaisitko kysymyksiini mitkä alussa esitin? :)
Huomasitko, että en edes käyttänyt sanaa uskonto. Voin siitä huolimatta vastata kysymykseesi, että mikä on oikea uskonto. Vastaus; ei mikään ja kaikki.
Ei tarvitse kuulua kirkkoon kokeakseen hengellisiä kokemuksia.
"Ateismissa on kyse siitä, että ihminen on korottanut itsensä ikään kuin kukkulan kuninkaaksi, omavoimaiseksi ja erehtymättömäksi luomakunnan valtiaaksi, jonka pitää selvitä tästä abortti asiastakin voittajana ja yksin."
Minusta tuossa sinun mesoamisessai on kyse siitä, että olet ikään kuin korottanut itsesi kukkulan kuninkaaksi, omahyväiseksi erehtymättömäksi tietämään, miten ihmisten pitäisi toimia, elää ja reagoida, tuntea ja parantua. Sinulla on yksi lääke =
Uskoon tuleminen.
Älköön kukaan pitäkö muita jumalia eikä muita lääkkeitä, kuin sinun Usko. Pahimpia ovat mielestäni uskovaiset ihmiset, jotka sen uskonsa varjolla korottautuvat kukkulan kuninkaaksi ja alkavat yhtäkkiä tietää ihan jumalan valtuuttamina, miten muiden pitää elää ja tuomitsevat kaikki muut tavat ajatella.
Nämä asiat on sinulle todella vaikeita. Tämän osoitti se taannoinen ryöpytyskin, jonka papille täällä annoit, vaikka pappi yritti vaan auttaa nuorta ihmistä. Hyökkäsit sutena papin kimppuun. Siinä kohdassa, joku kollegasi varmaan tunsi taas suurta myötähäpeää.
Älä höpise joutavia ja totuudenvastaisuuksia.
Jos kirkon työntekijältä kysyy, että miten kirkko lähestyy ja miten vastaa aborttiasiassa neuvomisen kohdalla, niin se on sinusta "sutena kimppuun käymistä".
Kuitenkin olet sutena tyrkyttämässä täällä niitä traumojasi jokaiselle vastaantulijalle, oli tämä synnyttänyt tai ei, oli abortin kokenut tai ei, oli kirjoittaja nainen tai ei. :D
Mikä ihme siinä on, että abortinvastustajat näyttävät olevan järjestään valehtelijoita?
"Uskoon tuleminen on voimakas kokemus, joka voi tietysti myös horjuttaa mielenterveyttä"
Näin ilmeisesti on päässyt juuri käymään. Aistin kirjoittelustasi myös hengellisen väkivallan käyttöä ja psykoterrorismia:
"Luterilaisen kirkon sanaston määritelmän mukaan uskonnollisen (hengellisen) väkivallan ilmenemismuotoihin kuuluvat pelottelu, käännyttäminen, syyllistäminen, eristäminen ja kontrollointi. Menettelyn perimmäinen tarkoitus on toisen ihmisen elämänkatsomuksen, elämäntavan tai mielipiteiden nujertaminen."
Sinähän todella olet yrittänyt koko ajan nujertaa täällä ihmisiä väittämällä että heidän kokemuksensa abortista ovat merkityksettömiä ja vääriä, jos niitä ei ole koettu sinun tavallasi. Yrität myös nujertaa muut ihmiset pudottamalla heidät kukkulalta alas sinne kukkulan juureen "omalle paikalleen", jotta he "oppisivat" ajattelemaan samalla lailla kuin sinä.
"Yrität myös nujertaa muut ihmiset pudottamalla heidät kukkulalta alas sinne kukkulan juureen "omalle paikalleen", jotta he "oppisivat" ajattelemaan samalla lailla kuin sinä."
Olen itsekin ollut omavoimaisena siellä kukkulalla, siksi näistä asiosta niin hyvin tiedänkin. Sinä sen sijaan et ole vielä uskaltanut sieltä pudottautua;).
Alat jo käydä niin sietämättömäksi, että toivon, että joku kohta työntää sinut sieltä alas, tai että suoli24 ylläpito poistaa kirjoittelusi.
"abortinvastustajat näyttävät olevan järjestään valehtelijoita"
...totuudenvastaisuuksia.
Sullehan tietysti "valhetta" on se kun tänne tunkemaas kiihkofemakoiden harhaanjohtavaa valhepropagandaa kiusallisesti oikastaan....
Onneksi olkoon ! Nyt sinulla on huolet ohi. Parasta kaikessa on se, että kun aikanaan pääset taivaaseen, niin vauvasi on siellä odottamassa sinua !