Elatusmaksuista, kokemuksia kohtuullistamisesta?

Lopussa

Terve,

Lähtökohta: maksan jo lähes 900€ kuussa kolmesta lapsesta yhteensä. Elatusvelvollisuuslaskelma lastenvalvojalla on tehty. Olemme yhteisesti sopineet "skaalaetua" lasten lukumäärän johdosta siten, että käytetään kerrointa 0,9. Sen mukaan maksu oli 850€/kk. Maksan vapaaehtoisesti 50€/kk ylimääräistä harrastuksiin (jotka suurelta osin ovat jo laskelmassa) ja annoin vapaaehtoisesti uuden elatussopimuksen astua voimaan etuajassa, jotta hän saisi viime vuoden lopulle 300€ ylimääräistä harrastuksia varten. Osuuteni lasten elatuksesta on 80%.

Tämä on vahvistettu syyskuussa 2013. Nyt exä haluaa lisää. Alan olemaan loppu. Muutostarve tulee siitä, että avioeron taustalla ollut exän sivusuhde muuttaa hänen ja lasteni luokse asumaan ja hänen asumiskulujensa pudotessa uuden avopuolison myötä, hän haluaa nostaa osuuttani elatusmaksuista, jotta ne eivät putoaisi/putoisivat mahdollisimman vähän.

Exä on keskituloinen, minä hyvätuloinen en kuitenkaan rikas. Vuosi sitten ensimmäistä sopimusta tehdessämme (800€/kk) teimme laskelmat hieman pyöristellen ja kohtuullistaen asioita, jotta maksuista ei tulisi minulle aivan poskettomia. Pyöristimme palkkaani vähän alaspäin (hänen aloitteestaan), asumiskuluja hänen osaltaan vähän, koska ne osoittautuivat omistuasunnossa korkeammiksi kuin mistä olimme keskustelleet ennen hänen asunnon hankintaa jne. (mm. ylimääräinen yhtiövastike rivitalopihan asvaltoinnista). Silti hänelle tulee vain 20% elatuksesta. Omat asumiskuluni ovat laskelmassa alakanttiin todellisuudesta, halusin panostaa asumiseen itseni ja nimenomaan lasten takia mm. teettämällä heille oman viikonloppuhuoneen. Hän on kyllä hyväksynyt hieman normia korkeammat asumiskulut minulle.

Nyt hän haluaa vetää kaiken tappiin hänen asumiskulujensa laskiessa. Purkaa kaiken sen yhdessä sovitun kohtuullistamisen ja reilun meiningin. Asunkin nyt tarpeettoman isossa asunnossa, jonka hankkimiselle sovimme raamit/luvan etukäteen (olen asunut asunnossa 3kk), alaspäin pyöristettyä palkkaani hän ei enää hyväksy, hän on kuulemma ilmoittanut oman palkkansa yläkanttiin (en tiennyt tätä), hän haluaa asumiskulunsa ylös ja sen kohtuullistamisen sieltä pois, harrastuskulut ovat todellisuudessa vielä enemmän kuin hän ilmoittanut...

Eli hänen asumiskulujensa puolittuessa elatusmaksu ei muutu. Jos jonain päivänä (uskallan) uuden parisuhteen ja omat asuimiskuluni puolittuisivat jonkun muuttaessa luokseni, elatusmaksut taas nousevat. Yli 100% ne ei tietysti nousta, mutta ihmetyttää miten lähes 3000€ kuussa tienaava ihminen ei vastaa lastensa laskennallisesta elatuksesta käytännössä kohta lainkaan. Edes sitä selkärankahalua vastata taloudellisesti ei tunnu olevan, vaikka hän on tietysti sitä mieltä, että hänen selkänahastaan on pois kaikki lasten menot ja minä pääsen helpolla.

Lapsilla on älypuhelinta, tietokoneet, läppärit, taulu-tv:t, kaikki. Ihan kaikki. tiedän, että vaikka antaisin kaikki tuloni heille ja asuisin pahvilaatikossa, lapset eivät juuri enempää saa, eivätkä tarvitse.

Kysymykset?
- onko mitään kohtuullistamisen tietä? Vai onko se oikeusministeriön laskelma todella absoluuttinen totuus? On vain yksi luku: maksimi.
- Lapset yöpyvät luonani 6 yötä/kk juhlapyhiä, lomat puoliksi jne. Kesälläkin yli 2 viikkoa. Joskus yökylää viikolla. Voinko vaatia alennusta elatusmaksuihin 7 yötä/kk periaatteella, jolloin maksut hieman tippuvat?

Asumme eri paikkakunnilla, vuoroviikkosysteemi ei tule kyseeseen. Se olisi taloudellisesti minulle varmaan yhdenvertainen ratkaisu.

Tämä on siis kolmas toinen korotuskierros maksuihin vuoden aikana. Edellinen oli syyskuussa.

Exäni on sosiaalitylntekijä ammatiltaan. Hän tietää, mistä nyhtää. Järjestelmä tuntuisi olevan hänen puolellaan.

Kokemuksia, neuvoja? Onko joku ollut oikeudessa näistä?

Jos ei muuta iloa tästä kirjoituksesta ole, niin toimikoon neuvona teille lukuisille yh-äideille, joiden lapsien isät olisivat velvollisia maksamaan enemmän sen 150€ sijaan.

130

8371

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lopussa.

      Korjaus. Maksan siis tasan 900€/kk.

    • Ristuksen perkele

      Ymmärrän niin hyvin sinua. Minun oma tarina löytyy tältä sivustolta palstalta Yhteis-ja yksinhuoltajuus, nim. "Ristuksen perkele".

      Multa meni toinen työni alta ja hain siis tietysti elatusmaksujen kohtuullistamista. Mutta auta armias, siitä tuli monen kuukauden soppa, lue tarkemmin siltä toiselta "osastolta". : )

      Valitettavasti tämä yhteiskunta toimii niin, että äiti, ja vain äiti, varsinkin lasten kanssa asuva äiti, on AINA oikeassa. Ja hänellä on oikeus sanella ja määrätä elatustuen laskennassa yllätävän paljon kaikille tahoille. Ihmeellistä, tiedän... Tämä käsittämätön "laki", mikä on säädetty vuonna kirves ja kivi elatustuesta, ei huomioi isää tai hänen tilannettaan millään lailla. Valitettavasti. Rahat vain pois ja hoitoon... (Toiv. ei kuitenkaan... : )

      Hirveetä sanoa näin, mutta itse en ole toivonut pitkään aikaan mitään muuta kuin, että lapseni tulisivat täysi ikäisiksi ja pääsisi tästä kidutuksesta näiden maksujen ja ex:n suhteen.

      Hirvittää, että ex:si on sosiaalityöntekijä... Hän varsinkin tietää ns. porsaanreiät systeemissä... Itse hankin asianajajan homman hoitamiseksi (nainen), ja sekin meni siinä mielessä vähän käteen, että ensimmäiseksi hänkin kyseenalaisti minun maksukykyni vaikka hänen olisi pitänyt olla minun puolellani. Noh, pitkä, juttu... Lue jos kiinnostaa tosiaan yhteis-ja yksihuoltajuus palstalta !

      Todella paljon tsemppiä sulle !!

      P.S. Meillä ei homma ole vieläkään ohi, nyt ollaan Kelan kanssa solmussa, kun haen sieltä takautuvasti maksuvapautusta niistä 800€/kk/kaksi lasta maksuista minkä ex kiikutti sinne... Hohhoijaa...

      • Ristuksen perkele

        Niin ja vielä vastaus yhteen kysymykseesi: MITÄÄN maksujen kohtuullistamisen tietä ei ole. Se riippuu täysin lasten äidistä (nainen), lastenvalvojasta (nainen), käräjäoikeuden tuomarista (nainen). Kaikki he ovat AINA äidin puolella (vaikka siis sanovat, että ovat lasten puolella).

        Hyvänä esimerkkinä voin kertoa eronneen kaverini tarinan;

        Hän saa palkkaa nykyään n. 1500€/kk. Palkasta menee ulosottoon n. 550€/kk, (firma meni konkurssiin koska tuli avioero jne., ei siis mitään maksuhäiriöitä tms.) Noh, hänelle jää käteen per kk n. 950€. Siitä kuulemma hänen pitäisi maksaa lastenvalvojan mukaan kahdesta lapsesta yli 300€/kk elatustukea äidille, joka saa tukien kanssa (lapsilisät, asumistuki plus ties mitkä tuet) n. 2200€/kk rahaa. Isän pitäisi elää, maksaa vuokra, ruoka jne. Noh, isän tilanne on, kuten arvaat aika vaikea.

        Mutta "hauskinta" tässä on se, että lastenvalvojalta tuli kaverilleni kirje, kun hän haki ns. 0€ sopimusta heiltä. Kaikki , siis kaikki todisteet ja kuitit ja liput ja laput todistivat sen, että hänellä EI OLE elatuskykyä tällä hetkellä. Jopa itse lastenvalvoja sanoi, että kenelläkään voi olla noin huonot tulot.

        Kirjeessä lastenvalvojalta luki; Elatustuki on ankara velvollisuus, eikä sitä voi millään laistaa ja muuta pskaa... Eli hän ei saanut 0€ sopimusta. Toisin sanoen, elatusmaksut menevät automaatisesti ulosottoon ja näin ollen kaverini on loppuelämänsä velkavankeudessa ja hänellä ovat luottotiedot meneet moneksi vuodeksi eteenpäin. Tervetuloa äitien Suomeen !

        Elatustuki laissa sanotaan kuulemma (en ole sen kummemmin itse tutustunut), että määrät ja lastentatavat ovat "ohjeellisia", niitä voi kuka tahansa sossutantta tai tuomari "soveltaa" tilanteen mukaan. Että näin... Olen pahoillani, tuskin saat oikeutta ihan heti... Ellet löydä jotain tosi hyvää asianajajaa (ja kallista)...

        Et niinkuin aika syvältä, valitettavasti...

      • Lopussa
        Ristuksen perkele kirjoitti:

        "Niin ja vielä vastaus yhteen kysymykseesi: MITÄÄN maksujen kohtuullistamisen tietä ei ole. Se riippuu täysin lasten äidistä (nainen), lastenvalvojasta (nainen), käräjäoikeuden tuomarista (nainen). Kaikki he ovat AINA äidin puolella (vaikka siis sanovat, että ovat lasten puolella)."

        Lastenvalvojat on sen työkavereita. Pitää varmaan siirtää asian hoito omaan kuntaan.

        Uskon, mutta ihmettelen vain miksi. Hänhän sen eron teki ja halusi. Mä tuin sitä sen masennuksissa vuosikausia ja kuuntelin sen traumoja lapsuudesta, hoidin 12v sen lasta edellisestä suhteesta kuin omaani... Sekin revittiin multa pois.

        No lopussa kiitos seisoo. Pakkohan se on maksaa jos laki niin sanoo. Omat lapset sentään jäi.

      • mek
        Lopussa kirjoitti:

        Sanot ihan suoraan että rahat eivät riitä omaan elämisen ja maksat vain vaikka 500€ ja se siitä. Itse en tuollaisia elareita suostuisi maksamaan koksaan ja se siitä.

      • oikeus4
        Ristuksen perkele kirjoitti:

        Niin ja vielä vastaus yhteen kysymykseesi: MITÄÄN maksujen kohtuullistamisen tietä ei ole. Se riippuu täysin lasten äidistä (nainen), lastenvalvojasta (nainen), käräjäoikeuden tuomarista (nainen). Kaikki he ovat AINA äidin puolella (vaikka siis sanovat, että ovat lasten puolella).

        Hyvänä esimerkkinä voin kertoa eronneen kaverini tarinan;

        Hän saa palkkaa nykyään n. 1500€/kk. Palkasta menee ulosottoon n. 550€/kk, (firma meni konkurssiin koska tuli avioero jne., ei siis mitään maksuhäiriöitä tms.) Noh, hänelle jää käteen per kk n. 950€. Siitä kuulemma hänen pitäisi maksaa lastenvalvojan mukaan kahdesta lapsesta yli 300€/kk elatustukea äidille, joka saa tukien kanssa (lapsilisät, asumistuki plus ties mitkä tuet) n. 2200€/kk rahaa. Isän pitäisi elää, maksaa vuokra, ruoka jne. Noh, isän tilanne on, kuten arvaat aika vaikea.

        Mutta "hauskinta" tässä on se, että lastenvalvojalta tuli kaverilleni kirje, kun hän haki ns. 0€ sopimusta heiltä. Kaikki , siis kaikki todisteet ja kuitit ja liput ja laput todistivat sen, että hänellä EI OLE elatuskykyä tällä hetkellä. Jopa itse lastenvalvoja sanoi, että kenelläkään voi olla noin huonot tulot.

        Kirjeessä lastenvalvojalta luki; Elatustuki on ankara velvollisuus, eikä sitä voi millään laistaa ja muuta pskaa... Eli hän ei saanut 0€ sopimusta. Toisin sanoen, elatusmaksut menevät automaatisesti ulosottoon ja näin ollen kaverini on loppuelämänsä velkavankeudessa ja hänellä ovat luottotiedot meneet moneksi vuodeksi eteenpäin. Tervetuloa äitien Suomeen !

        Elatustuki laissa sanotaan kuulemma (en ole sen kummemmin itse tutustunut), että määrät ja lastentatavat ovat "ohjeellisia", niitä voi kuka tahansa sossutantta tai tuomari "soveltaa" tilanteen mukaan. Että näin... Olen pahoillani, tuskin saat oikeutta ihan heti... Ellet löydä jotain tosi hyvää asianajajaa (ja kallista)...

        Et niinkuin aika syvältä, valitettavasti...

        Ei mene näin. Käytettiin viittä asianajaa ja tuomarina oli nainen. Aina olivat isän puolella. Isä persoonallishäiriö teki aina syvän vaikutukseen tuomariin. Oikeudenkäynnit maksoi maltaita, ei saanut yksin huoltajuutta. Sossun, mies lähes pakoitti allekirjoittamaan yhteishuoltajuuden, isän oireilut , lelujen ja kalutojen särkemiset ei vaikuttanut mitään. Äidissä olisi pitänyt olla ruhjeita tai teräaseen käytön jälkiä. Mies oli myöskin putkassa, ajeli moottorivenellä humalassa, uhkasi enoaan leipäveitsellä, osallisyui useampaan tappeluun. Tuomarin mielestä kaikki oli vanhoja asioita. Lapsi pelkäsi pimeää ja yksinoloa, illalla pakotti pimeään huoneeseen yksin nukkumaan jo 1 v. Ennen oikeuskäsittelyä , kaikki oli sovittu tuomarin kanssa. Viisi asianajaa , joiden piti puolustaa äitiä---kääntyivät tuomarin puoleelle, laskua tuli kuitenkin 300 e tunti. Käytettiuin psykiatrialla----tulos lapsi kaipaa isää, ei mitään todellisia tutkimuksia, lapsi pelkä'si ja oli alkistuntu kun piti lähteä isänmukaan,. Todettiin oikeutta tässä maassa ei saa-- asiat hoidetaan pujelimitse...ja suurin virhe oli ottaa asianajat samasta kaupungista---lisäksi tuomaroi oli puolueellinen. Isän todistajista yksi teki väärän valan---asianajat eivät uskaltaneet nostaa asiaa esille ohi tuomarin. Tehtiin kaikista valitus----mihin , asianajajajien omaan liittoon----tiedttiin etukäteen ettei mitään tapahdu---eikä tapahtunut. Tehtiin valitus oikeuskanslerille---ei mitään tulosta. Äiti aina väärässä. Isä oli hyvä , avoliitto päätyi hänen hurvitteluun äidin lomamatkan aikana, sen jälkeen 2-3 uutta naista ja lapsia lisää jokaiselle. Näin meillä toimii oikeus ja äidin oikeudet, tarjottiin jopa vapautusta kaikista maksuista, mkiehen asianajaja ei suostunut yksihuoltajuuteen. Äidin isä olis ollut läsnä kuulemassa oikeuden valmistautumis käsittelyä, lain mukaan oilsi ollut oikeus olla läsnä----nais tuomari ei antanut. Lilampiiri oli valmiiksi luotu äidin vastaiseksi joka asiassa. Kuullessan äidin todistajia --toi istunnon aikana ilmeellään esille vieläkö näitä riittää, uupui vain haukoitus. Käsittelyssä piti olla kolmetuomaria---mitä teki päätuomari, toi yhdeksi tuomariksi oman asistenttina ja näin äiti hävisi oikeuden käynniin 1--vastaan 2. Näin Suomessa toimii oikeuslaitos. Kysyttäessä toisen kaupungin asianajalta, jos valitetaan hoviin, vastaus oli ei kannata. Koska saman oikeislaitoksen tuomarit käsittelee asian, samainen tuomari istuu jopa itse hovissa. Näin toimii oikeus , hyvät veljet ja siskot toimii yhdessä ja pää'tökset tehdään ennakkoon. 5 asianajajasta yksikään ei lähtenyt puolustamaan äitiä ja sopivat äidin seläntakana asiat tuomarin kanssa etukäteen. Oikeuttavastaan teki tuomari myöskin soittelemassa asianajajille uhkaavaan sävyyn asioitteen kulusta. Olis pitänyt olla paljon rahaa viedäkseen tuomari rikossyytteeseen. Lisäksi äidiltä evättiin kaikki oikeusavut jotka olisi kuulunut hänelle, kaikki asianajajat kertoi äidin saavan ilmaisen oikeudenkäynniin ---käsittelyn jälkeen tuli kaikilta asianajajilta laskut äidille lähes 20 tuhatta, opiskelija ja lopussa työtön. Näin oikeutoimii demokratia Suomessa. Ihmisiltä on viety oikeusturva täysin, rikolliset saavat valita asianajat ja miten kalliitti hyvänsä. Murhamiehet käyttävät näitä huippuja valtiomaksaa. Yksinhuoltaja äiti on on todella yksin. Lapsivaltuutettu---ei mitään tulosta , eivät hoida yksittäisiä tapauksia, sitten julkisuudessa valittavat työnpaljoutta. Oikeuskäsittelyt kestävät älyttömän pitkään, toisaalta oli lapsen kannalta hyväkin, ehti kasvamaan ja kehittymään . Nämä tapahtumat ovat Kuopiosta, täällä isä saa mellastaa miten tahtoo, asiat menee vanhaksi ja ätiä pitää vähintään puukottaa ennen kuin mitään tapahtuu. Eräällä isä-lapsi taapamisella, lapsi olei kateissa puolipäivää--ei vastannut puhelimeen isä. Soitettaessa poliisille--vastaus ei kuulu heille. Soitettaessa lastensuojeluun---heillä ei ole aikaa tälläiseeen, heitä on vain kaksi päivystämässä, pyysin voitteko edes puhelimella tavoittaa--oli hyvin väkinäistä, no voimme yrittää soittaa isälle. Isä yritti myöskin autolla ajaa perheensä metsään--ei vaikutusta mihinkään---pitää olla todisteita ruhjeita ym.

      • Ristuksen perkele kirjoitti:

        Niin ja vielä vastaus yhteen kysymykseesi: MITÄÄN maksujen kohtuullistamisen tietä ei ole. Se riippuu täysin lasten äidistä (nainen), lastenvalvojasta (nainen), käräjäoikeuden tuomarista (nainen). Kaikki he ovat AINA äidin puolella (vaikka siis sanovat, että ovat lasten puolella).

        Hyvänä esimerkkinä voin kertoa eronneen kaverini tarinan;

        Hän saa palkkaa nykyään n. 1500€/kk. Palkasta menee ulosottoon n. 550€/kk, (firma meni konkurssiin koska tuli avioero jne., ei siis mitään maksuhäiriöitä tms.) Noh, hänelle jää käteen per kk n. 950€. Siitä kuulemma hänen pitäisi maksaa lastenvalvojan mukaan kahdesta lapsesta yli 300€/kk elatustukea äidille, joka saa tukien kanssa (lapsilisät, asumistuki plus ties mitkä tuet) n. 2200€/kk rahaa. Isän pitäisi elää, maksaa vuokra, ruoka jne. Noh, isän tilanne on, kuten arvaat aika vaikea.

        Mutta "hauskinta" tässä on se, että lastenvalvojalta tuli kaverilleni kirje, kun hän haki ns. 0€ sopimusta heiltä. Kaikki , siis kaikki todisteet ja kuitit ja liput ja laput todistivat sen, että hänellä EI OLE elatuskykyä tällä hetkellä. Jopa itse lastenvalvoja sanoi, että kenelläkään voi olla noin huonot tulot.

        Kirjeessä lastenvalvojalta luki; Elatustuki on ankara velvollisuus, eikä sitä voi millään laistaa ja muuta pskaa... Eli hän ei saanut 0€ sopimusta. Toisin sanoen, elatusmaksut menevät automaatisesti ulosottoon ja näin ollen kaverini on loppuelämänsä velkavankeudessa ja hänellä ovat luottotiedot meneet moneksi vuodeksi eteenpäin. Tervetuloa äitien Suomeen !

        Elatustuki laissa sanotaan kuulemma (en ole sen kummemmin itse tutustunut), että määrät ja lastentatavat ovat "ohjeellisia", niitä voi kuka tahansa sossutantta tai tuomari "soveltaa" tilanteen mukaan. Että näin... Olen pahoillani, tuskin saat oikeutta ihan heti... Ellet löydä jotain tosi hyvää asianajajaa (ja kallista)...

        Et niinkuin aika syvältä, valitettavasti...

        moi
        Ensinnäkin 950€ tuloista kk ei tarvii maksaa yhtään elatusapua.
        Toisekseen aloittelijalle:aikoinaaan kävin oikeudenkäyntiä elatusmaksuista ja exä vetos avomiehensä pieniin tuloihin niin sanoin tuomarille että eihän avopuolison tulot vaikuta mitenkään minun maksamiin rlatusmaksuihin niin tuomari sanoi että ei vaikuta!Turha vedotaäidin omiin tuloihin sillä jokainen maksaa kykynsä mukaan.

      • .......
        Ristuksen perkele kirjoitti:

        Niin ja vielä vastaus yhteen kysymykseesi: MITÄÄN maksujen kohtuullistamisen tietä ei ole. Se riippuu täysin lasten äidistä (nainen), lastenvalvojasta (nainen), käräjäoikeuden tuomarista (nainen). Kaikki he ovat AINA äidin puolella (vaikka siis sanovat, että ovat lasten puolella).

        Hyvänä esimerkkinä voin kertoa eronneen kaverini tarinan;

        Hän saa palkkaa nykyään n. 1500€/kk. Palkasta menee ulosottoon n. 550€/kk, (firma meni konkurssiin koska tuli avioero jne., ei siis mitään maksuhäiriöitä tms.) Noh, hänelle jää käteen per kk n. 950€. Siitä kuulemma hänen pitäisi maksaa lastenvalvojan mukaan kahdesta lapsesta yli 300€/kk elatustukea äidille, joka saa tukien kanssa (lapsilisät, asumistuki plus ties mitkä tuet) n. 2200€/kk rahaa. Isän pitäisi elää, maksaa vuokra, ruoka jne. Noh, isän tilanne on, kuten arvaat aika vaikea.

        Mutta "hauskinta" tässä on se, että lastenvalvojalta tuli kaverilleni kirje, kun hän haki ns. 0€ sopimusta heiltä. Kaikki , siis kaikki todisteet ja kuitit ja liput ja laput todistivat sen, että hänellä EI OLE elatuskykyä tällä hetkellä. Jopa itse lastenvalvoja sanoi, että kenelläkään voi olla noin huonot tulot.

        Kirjeessä lastenvalvojalta luki; Elatustuki on ankara velvollisuus, eikä sitä voi millään laistaa ja muuta pskaa... Eli hän ei saanut 0€ sopimusta. Toisin sanoen, elatusmaksut menevät automaatisesti ulosottoon ja näin ollen kaverini on loppuelämänsä velkavankeudessa ja hänellä ovat luottotiedot meneet moneksi vuodeksi eteenpäin. Tervetuloa äitien Suomeen !

        Elatustuki laissa sanotaan kuulemma (en ole sen kummemmin itse tutustunut), että määrät ja lastentatavat ovat "ohjeellisia", niitä voi kuka tahansa sossutantta tai tuomari "soveltaa" tilanteen mukaan. Että näin... Olen pahoillani, tuskin saat oikeutta ihan heti... Ellet löydä jotain tosi hyvää asianajajaa (ja kallista)...

        Et niinkuin aika syvältä, valitettavasti...

        Kyllä elatus maksuista pääsee tai maksaja vaihtuu ! Anna mennä ulosottoon niin jää ainakin lakisääteinen elämiseen ja vuokrarahat.

      • Kiilikko

        Ulosottoa EI oteta huomioon elatuskykyä laskiessa. Se lasketaan ko. henkilön tuloksi, sen vain ulosotto mittaa aivan oikein näin.

      • kolmen_äiti

        Ei se kyllä ainakaan tässä kaupungissa ole niin, että äiti saisi tahtoaan läpi elatusasioissa... Isä maksaa jos jaksaa ja silloin kun häntä huvittaa - mutta kuitenkin maksaa joskus, joten Kela ei ota asiaa hoitaakseen. En viitsisi viedä asiaa oikeuteen, mutta tämä on älytöntä, ettei asiat voi hoitua - tai ei voi ilmoittaa minulle suoraan jos jotain ongelmia on tullut.

        Suomalaiset päättäjät: tähän elatusmaksuasiaan pitää saada selvyyttä! Ei ole kenenkään etu jos käytännöt ovat paikkakuntakohtaisesti näin epämääräisiä ja sekavia. Korkean työttömyyden aikana pitäisi saada nopeammin muutettua maksuja, jos se on ongelman ydin, mutta etenkin tiedon pitäisi kulkea maksuista paljon nykyistä avoimemmin! Huono selitys nykyään on sekin, että pankit ovat hitaita siirtämään rahoja toistensa välillä - aina voi vaihtaa päivää, jolloin laittaa sen rahan maksatukseen tai siirtää sopimuksella tai sos.toimen avulla maksupäivää.
        Ja täytyy sanoa, että lauseke "kummallakin vanhemmalla on oikeus pyytää elatusavun tarkistamista olosuhteiden muuttumisen perusteella" on todella epämääräinen. Kun sopua ei ole mistään muustakaan asiasta, niin tuskin se sovussa tuo muutosehdotuskaan tulisi menemään - ei sillä, että olisin muutosta hakemassa, sillä en halua olla yhtään enempää yhteydessä kyseiseen ihmiseen kuin on pakko.

        Hiivatin turhauttava systeemi.

      • vieraannutettuisä
        kolmen_äiti kirjoitti:

        "Suomalaiset päättäjät: tähän elatusmaksuasiaan kuten muihinkin lasta koskeviin asioihin pitää saada selvyyttä! "
        Aivan oikein, selvyyttä, selvyyttä- ja järkeä koko systeemiin; lastenvalvolla ei muuten ole oikeutta ottaa edes kantaa
        koko asiaan "viran" hoidossaan, laatia vanhempien välsiä lapsiansa koskevia keskinäisiä- ja vapaaehtoisia sopimuksia "viran" hoidossaan. Lapsenvalvoja ei ole sopimusosapuoli.
        Mikäli äiti vaihtaa lapsen nimet uuden aviopuolisonsa nimiin lapsen toiveiden vastaisesti; manipulloimalla lapset valehteölemaan maistraatissa, ettei isä välitä lapsistaan,
        halua tavata- eikä ole syntynyt luottamuksellsita suhdetta
        lapsen ja isän välille ei myöskään elatusta kuulu periä; eihän "isälle" anneta edes mitään lasta koskevaa tietoa elatus-velvollisena, mm. lapsen yhteystietoja, puheölinnumeroa, koulutietoja ym perusteettömassa, luonnehäiriöisessä sairaassa viranomaismenettelyssä järjestettäessä äidille sosiaaalitoimen/ "lastensuojelun" tarkoitushakuinen "yksinhuolto-" perättömin lausumin, selvityksin, lapsen tarkoitushakuisin vieraannuttami sin- ja vainoamisin mm.tuomioistuimessa lapsen olosuhteista-
        Ei nimeä, ei yhteystietoja, ei mitään tietoja omista lapsistaan; EI SIIS ELATUSTA. MIKSI ISÄLLÄ EI OLE SUOMESSA OIKEUTTA SAADA ELATUSVELVOLLISENA LASTENSA YHTEYSTIETOJA; ISÄLLÄ EI OLE LÄHESTYMISKIELTOA ???

    • Vanhat naiset hunnin

      Miten ihmeessä sää ton 900 maksat joka kuukausi... tuloja sulla on siis reilusti yli 5000 euroa / kk. Itse ottaisin tuossa tilanteessa pienen yksiön ja käskisin eks-akan lähettää sinne lapset nukkumaan, kun hän viilettää vapaillaan hame korvissa. En maksaisi mitään yhtään ylimääräistä. Kaikki omat rahat jonnekin jemmaan turvaan ja lapsien tapaamiset siellä yksiössä, eikä sekunninkaan joustoa eks-akan huvittelua varten. Eksakka saa siis panna minkä ehtii (ja todellakin ehtii), mutta niin, ettei minulle tule ylimääräistä vaivaa.

      • 15+3

        No no. Meillä lapset on isällään ja minä äiti maksan 1350€ nettotuloista 455€ elareita. Ei puhettakaan kohtuullistamisesta. Samalla elätän pitkäaikaistyötöntä aviomiestäni ja maksan 250€ tapaamiskuluja kuussa omasta pussistani tai noh... Tässä vaiheessa minä olen jo sossun luukulla hakemassa tukea.

      • Laittakaa rattaat pyörim
        15+3 kirjoitti:

        No no. Meillä lapset on isällään ja minä äiti maksan 1350€ nettotuloista 455€ elareita. Ei puhettakaan kohtuullistamisesta. Samalla elätän pitkäaikaistyötöntä aviomiestäni ja maksan 250€ tapaamiskuluja kuussa omasta pussistani tai noh... Tässä vaiheessa minä olen jo sossun luukulla hakemassa tukea.

        Ota lapset luoksesi ja ota luuseri ukosta ero.
        Ja sille yhelle tuolla: eron takia firma meni konkkaan???? WTF?? Valetta.

      • OY Oyj
        Laittakaa rattaat pyörim kirjoitti:

        Ota lapset luoksesi ja ota luuseri ukosta ero.
        Ja sille yhelle tuolla: eron takia firma meni konkkaan???? WTF?? Valetta.

        Kyllä voi huonosti hoidettu firma esim.toiminimimuoto mennä konkkaan, koska sekin lasketaan osituksessa puoliksi, se olis voinu jo muuteski mennä konkkaan.
        Oy on parempi muoto kun tulee ero..

      • SyySeuraus
        OY Oyj kirjoitti:

        Kyllä voi huonosti hoidettu firma esim.toiminimimuoto mennä konkkaan, koska sekin lasketaan osituksessa puoliksi, se olis voinu jo muuteski mennä konkkaan.
        Oy on parempi muoto kun tulee ero..

        Silloinhan syy on huonosti hoidetussa firmassa, eli omistajissa, eikä erossa.

      • öpokåioe

        Kyllä mikä tahansa firma voi mennä eron takia konkkaan, tai joutua vetämään alas, jos avioehtoa ei ole. Itsekin olen miettinyt asiaa... Minä (nainen) omistan Oy:n jonka arvo on nykyisellään n. 130t euroa. Se on minun omistuksessani ja minä tienaan sen avulla elantoni. Jos ero tulisi, sekin jaettaisiin puoliksi, eli minun pitäisi maksaa miehelle käytännössä 75t euroa. Millä rahalla? Kannattaisiko minun nostaa niin paljon lainaa? Vai myydä firma pois? Yrityksen myyminen Suomessa on kuitenkin nihkeää. Mahdollisesti saattaisin pistää vain lapun luukulle, konkkaan tavalla tai toisella, lopettaa liiketoiminnan.

        Noh, en ole nyt eroamassa, ja miehen kanssa on puhuttukin, että firma vedetään sopparilla eroon tästä liitosta, jos joku katatrofi koittaisi. :)

    • Äly älä jätä

      Paljon pidätte puhetta näistä lasketuista elatusmaksuista.
      Ne lasketaan lain mukaan teidän tuloistenne, ottaen huomioon tietyt vähennykset.
      Tulojesi mukaan niitä maksat, se ovatko ne kohtuulliset ovat asia erikseen.
      Varsin erisuuruisia ovat lasten maksut, sijoitetun lapsen kulut ovat valtavat kunnille, sillä puhutaan monista tuhansista euroista kuukaudessa, no siinä on palkka sijoittajalle, eikä todellakaan mikään pieni eli mikä osa siitä lapsen hoitoon kuluu, olisi hyvä saada yleiseen tietoon.

      Sitten ovat nämä lasten omien vanhempien elatusmaksut, hirvittävän suurin eroin, monet saavat vain tuon saman mikä on alin maksu, minkä kunta maksaa jos vanhempi on maksukyvytön. Se ei todellakaan kata lapsen kuluja.

      Mutta mielestäni sinun isotuloinen pitää maksaa myös tulojesi mukaan, näkisin kuitenkin, että osa rahasta talletettaisiin lapsen tuleviin tarpeisiin opiskeluun ym.

      Valvontaa elatusmaksujen käyttöön tarvittaisiin ja pian, on se samanlaista edunvalvontaa kuin muutenkin oikeustoimikelvottien kohdalla.Sillä en minäkään hyväksy ajatusta, että kustannetaan uuden suhteen kanssa elämistä näillä varoilla ja sitä tapahtuu ja en myöskään sitä että erossa saadut varat sidotaan uuden suhteen kanssa yhteisiin hankkeisiin, kyllä ne varat pitää olla täysin erillään, ainakin silloin kun lapsia kuuluu ex-suhteisiin.
      Pidän sitä aina hyväksikäyttönä, jos näin ei ole ja hyväksikäyttö ei ole rakkautta, sen kun jokainen uuden kumppanin kanssa elävä ymmärtäisi. Ja monta muutakin asiaa.

      Nytkin yksi uusi suhde ei maksa minkäänlaista osuutta ei asumisen eikä mistään muistakaan kuluista, joten kyllä hän tällä tavoin vapaamatkustaa lapsen elatusmaksuilla.

      Minun on vaikeaa ymmärtää, että kukaan äiti tai isä tekisi näin, mutta totta se näyttää olevan.

      • Lopussa

        Mä maksan jo 80% lasten kustannuksista. Vielä pitäisi maksaa lisää. Ollaan kohta tilanteessa, jossa minä vastaan taloudellisesti lapsista yksin. Hän elää uusioperhe-elämää ja mulla ihan oikeesti menee kohta niin tiukalle, että mun tehtäväksi loppuelämäkseni jää tienata hyvin lasten/eksän talouteen ja käyttää loput rahat lapsiin kun ne on mun luona. Yli 100€ meni jouluna kun ostin uimapuvut, pannat ym. Niille ja käytiin vesipuistossa. 60€ hop-lop keikkaan...

        Ei mulla jää itelleni mitään mahdollisuutta kohta elää uutta elämää. Mun kaikki rahat mene muihin. Mikä mun funktio on tän kaiken jälkeen? Lapset, mut kun mä olen myös paljon muuta, mies, ihminen, joka haluaa harrastaa, parisuhteen, joskus lomalle.

        Ja vähän isompien tulojen ei kannata antaa hämärtää, verottaja vie ihan törkeesti. Ei se netto enää verojen, isojen elareiden ja asumiskustannuksien jälkeen ole mikään älytön. Ei ole tuhansia, todellakaan. Ykkösellä alkaa ja se ei tee musta oikeesti rikasta.

      • uusi kumppani

        Toi on aivan törkeen väärin!! Tämä Suomi on kyllä aivan ihme maa äidin oikeuksien suhteen. Mieheni on varakas. Kun hänelle ja exälle tuli ero, niin vanhempi lapsi jäi miehelle ja nuorempi äidilleen. Lapset olivat joka toinen viikonloppu äidillä ja joka toinen isällä.. ja sen lisäksi toinen lapsi asui äidillä ja toinen isällä. Kun vanhempi kasvoi, hän ei halunnut käydä äidillä kuin satunnaisesti ja lisäksi nuorempi oli kaikki lomat isällä.

        Ja mitenkä meni elatusmaksut? Isä maksoi ja maksaa äidille elatusapua 400 euroa kuussa nuoremmasta eli halvemmasta lapsesta, joka ei ole vielä teini iässä. Isälle kuuluu siis vanhemman lapsen kaikki kulut ja myös nuoremman lapsen kaikki kulut!! Äidillä on uusi kumppani, jonka kanssa jakaa asumiskuluja, mutta se ei muuta kuulemma tilannetta mitenkään.

        Ja äidin tulot? Äiti tienaa noin 1500 euroa nettona kuussa. Hän sai useita vuosia sitten mittavan perinnön.. mutta kaikesta tästä huolimatta äidille ei kuulu mitkään kustannukset. Aika erikoista toimintaa!!

        Kyllä se tuntuu siltä, että tässä maassa sorsitaan pahasti miehiä näiden oikeuksien suhteen. Miestä ei kuunnella. Miehestä tehdään roisto. Miehelle kuuluu pelkkä elatus. Ihan oikein, että miehet ovat alkaneet puhua näistä asioista. Olisi aika tulla asioille muutos.

    • lastenelatus

      Anna exän vaatia, edes käräjäooikeus ei määrää sinulle 300 € enempää, kun lapsia on kuitenkin kolme ja sinun ei tarvitse tukea exän elintasoa. Lasten laskennallinen asumiskustannushan on lasta kohden huomattavasti pienempi kuin yhdellä lapsella, joten kyllä exäsi pitäisi pärjätä. Minä elätin kaksi lasta ihan ilman elareita 2400e nettopalkalla ja pääkaupunkiseudulla asutaan rivarissa. Kaikkea ei aina saa mutta ihan hyvin tulee sentään toimeen. Vaikka laspsilla on jopa kalliita harrastuksia- kulut pitää oppia suhteuttamaa tuloihin ja exäsi on tottunut sinun tuomaasi korkeaan elintasoon ja ei nyt millään tahdo sopeutua omaan nykyiseensä.

    • Iskä

      Kokemuksesta voin sanoa, että mies ei saa neuvoja, eikä reilua kohtelua. Liity elatusvelvollisten liittoon (jäsenmaksu 25e/v) saat sieltä lakimiehen asiantuntija-avustusta.

      • Lopussa

        Olen ollut sinne jo yhteydessä. Täytyy hommata se jäsenyys joo.

        Ja siis mä olen tullut vastaan monessa muussakin asiassa lasten nimissä. Kuten annoin exälle erossa mielettömän alhaisella korolla tehdyn kiinteäkorkoisen 20v asuntolainan, jotta lasten asuminen ei ikinä vaarantuisi korkojen takia. Sopimuksen arvo laina-ajalle laskettuna oli 7000€ jo sillä hetkellä kun sen hänelle ilman "vastalahjaa" luovutin osituksessa.. nykyään enemmän. Elatusvelvollisten liitosta jo vihjattiin, että tällaiset asiat voidaan laskea osaksi elatusta sitä kohtuullistamista mietittäessä.

        Mä vaan haluan, että näissä olisi joku kohtuus minuakin kohtaan. Kuinka paljon tarvitsee antaa, ennenkuin on antanut tarpeeksi? Mielestäni olen yrittänyt tehdä kaiken reilusti ja tyhmänä (taas kerran) odotin vastavuoroisuutta ja reilun pelin henkeä.

        Joillekin vaan ei mikään riitä.

        Kiitos tsemppauksesta, alan nyt laittamaan kampoihin.

      • Haastemies polkee

        Tuttua. Omassa osituksessa talo - asuntolaina oli 78 000 eli 39 000 per naama. Ositusta tehdessä maksamattomia elareita oli noin 4500. Exä lunasti puolikkaan hintaan 30 000 ja samalla sovittiin elatusrästit kuitatuiksi. Puolet irtaimistosta ja muusta exä sai lahjoituksena. Lisäksi exä oli hyötynyt perheensä kanssa huomattavan summan, kun olivat asuneet talossa pelkkiä lainan korkoja maksellen (alle 300 euroa kuussa). Osituksen jälkeen exä pisti kuitatuiksi sovitut elatukset Kelan perintään korkoineen, vähän vajaa 5200. Käräjät ratkaisevat, oliko tämä kohtuullista.

    • ...........

      Jos teillä on vain muutamaa kuukautta sitten tehty ja lastenvalvojalla vahvistettu sopimus elatusmaksuista, niin ei sitä tarvitse siitä mihinkään muuttaa. Ilmoitat vain, että et suostu nostamaan sitä, maksat sen mitä on sovittu ja jatkat elämääsi. Sanot, että jos entinen vaimo ei pärjää noilla, niin voit ottaa lapsesi isellesi ja hän maksaa sinulle kohtuulliset elatusmaksu. Sitten unohdat koko jutun ja jos tulee kutsu lastenvalvojalle, niin mene sinne, mutta älä allekirjoita mitään. Ei ne siitä mihinkään muutu.

      • auringonpaistetta

        Älä missään nimessä allekirjoita mitään uusia sopimuksia. maksat nyt jo tarpeeksi lastesi elatusta ja harrastuksia. Oletko miettinyt ettei lastenkaan tartte ihan kaikkea saada, tarkoitan tuolla nyt sitä että rahan säästämiseksi ei ole ollenkaan välttämätöntä käydä hop-lopeissa tai vastaavissa. Muutenkin voi viettää mukavaa aikaa lasten kanssa. Olen eronnut NAINEN ja en ymmärrä alkuunkaan lapsilla rahastamista tai muuten lasten kautta saatavaa hyötyä, varsinkaan rahallista. Törkeää, ja kerroit että exäsi on vielä sosiaalipuolen ammattilainen (todellakin...)

        Mutta; pidä omasi ja lastesi puolta, toivon valoisampaa kevättä!

    • ......

      Tolla hinnalla jättäisin elarit maksamatta ja antaisin kunnan ja ulosoton hoitaa niin jäis ainakin elämiseen rahaa

    • laske sieltä

      Ihmettelen vähän nyt.. Jos eksäsi asumiskulut tippuvat puoleen miksi sinun pitää maksaa hänelle enemmän?
      kannattaa tutustua huolella oikeusministeriön ohjeeseen lapsen elatuksen suuruudesta.
      http://oikeusministerio.fi/fi/index/julkaisut/julkaisuarkisto/200702ohjelapsenelatusavunsuuruudenarvioimiseksi.html sieltä löytyy PDF-linkki.

      Sossussa on taulukko kohtuullisista asumiskuluista, vaikka lapsesi eivät ole sinun luona kirjoilla lasketaan asumiskuluissa kumminkin talouteesi 4 henkeä. Hyväksyy lähivanhempi sitä tai ei. (asumistukea hakiessa sinut katsottaisiin yksin asuvaksi, koska he eivät ole kirjoilla luonasi) Näin ainakin meillä sossussa katsottiin elareita laskiessa kunnan keskiarvon mukaan etälapset talouteen laskettuna.

      Maksat nyt jo melko paljon millä perusteilla?

      kohta 2.2.2. Yleisten kustannusten määränä pidetään:
      lapsen ollessa 0–6-vuotias 291 euroa kuukaudessa;
      lapsen ollessa 7–12-vuotias 338 euroa kuukaudessa;
      lapsen ollessa 13–17-vuotias 455 euroa kuukaudessa.

      Yleisiin kustannuksiin kuuluu vaatteet, ruuat, pienet harrastuskulut yms..
      Tiesithän, että sinulla on oikeus myös luonapitovähennykseen? ja elatuksen tarpeesta vähennetään lapsilisä ilman yh-korotusta?

      Jos ajatellaan, että yksi lapsistasi on vaikka 7-vuotias on hänen yleisten kustannusten määrä kuussa 338e tähän lisätään hänen asumiskulunsa (jotka saat kertomalla lähivanhemman asumiskulut 0,14 prosentilla, jos hänellä asuu 4lasta) on yhden lapsen osuus vaikka 80e näin tulee 7-vuotiaan lapsen kuluiksi 418e/kk tästä vähennetään lapsilisä 140,3e (4.lapsen keskiarvo lapsilisistä) jää jäljelle 277,7e tästä vähennetään luonapitovähennys on se kohdallanne vaikka 30e/kk jää jäljelle 247,7 euroa. tämän summan te vanhemmat jaatte tulojenne suhteessa. jos se on siis 80/20 jää sinulle tästä lapsesta maksettavaa 198,18 euroa kuussa. Lapsella voi tietysti olla muita kuluja, jota en tässä ottanut huomioon vakuutuksia tai harrastuksia..

      Sinun ei tarvitse mihinkään nostoon suostua, jos hänen asumiskulunsa ei todellisuudessa edes nouse vaan laskee. Kannattaa varmaan varata itse aika lastenvalvojalle ja teidän molemman ottaa tilinauhat sekä asumiskuluista kuitit mukaan.

      Sekava kirjoitus, mutta ajan tässä sitä takaa ettei ne sinun suuret tulot tarkoita mitään, vaan ne lapsen menot voit tienata vaikka 5000e mutta jos lapsen elatuksen tarve sinulta on 200e ei ne siitä nouse vaikka sinun tulosi nuosisivat.

      Huh tsemppiä!

    • kas näin

      Sinä voit itse olla aloitteellinen ja pyytää tapaamista lastenvalvojalla ja elatusmaksujen kohtuullistamista sillä perusteella että eksäsi asumiskulut lasekvat kun huushollissa on toinen aikuinen; et toki halua eksäsi nyksää elättää.

      Eikö vain?

      • Lopussa

        Me olimme sopineet e-maksujen kohtuullistamiseksi tiettyjä juttuja, jotka hän nyt haluaa purkaa. Hän osti mm. kalliin asunnon ja sanoi itse kantavansa siitä vastuun, että pärjää, niinpä sopimuksessa asumuskulut eivät ole täydet. Jne.. Nyt hän vaattii niitä täysmääräisiksi eli maksattaa asunnon minulla..

        Eli hän kiristää kaiken yhteisesti sopimamme löysän pois laskelmista ja kaataa käytännössä lasten elatuksen kokonaan minulle. Hän hakee e-maksun pysymistä ennallaan huolimatta asumiskulujen pudotuksesta.

        Tämä on kolmas elatusmaksuvääntö 12kk sisään, tapaamissopimuksia on rukattu kahdesti. Jatkuvaa vaatimusten esittämistä ja riidan haastoa hänen puoleltaan.

        Lastenvalvoja hyväksyy ainoastaan KOHTUULLISET asumiskulut. Heillä on siellä kyllä taulukko mikä on on teidän kunnassa kohtuullista millekkin perhekoolle.

      • Laskemaan menossa
        laske sieltä kirjoitti:

        Lastenvalvoja hyväksyy ainoastaan KOHTUULLISET asumiskulut. Heillä on siellä kyllä taulukko mikä on on teidän kunnassa kohtuullista millekkin perhekoolle.

        Tämä kiinostaa itseäni ja olenkin menossa neuvottelemaan asiasta neuvojalle. Oma tilanne siis seuraavanlainen exän asumiskulut on meidän kunnassa kohtuuttomat 1300€ ja neliöitä 170m2 kolmelle. Sitten siellä on vielä asunut exän uusi mies joka on vanhempiensa luona kirjoilla.
        Näin ollen saavat siis maksimi hyödyn minusta ja valtiosta... Meillä myös tilanne vielä sellainen että vaimoni tienaa enemmän kuin minä. Toivottavasti nyt saadaan noi asumis kulut kohtuulisiks ja äiti saa maksaa ylimenenvän osuuden omistaan.

      • laske sieltä
        Laskemaan menossa kirjoitti:

        Kannattaa mennä. Meidän kunnassa kohtuulliset asumiskulut kolmelle hengelle taisivat sossun mielestä olla 750e luokkaa.. Myös sinun taloutesi asumiskuluihin lasketaan nämä etälapset.

    • eikö niin

      Oliskohan sinun kannattanut lapsia hankkiessasi ajatella jo mitä ne maksaa ,, ja ottaa vastuu ,eikä lähteä luikkimaan ja heittää lapset äidille ,koska äiti saa kantaa suuremman vastuun jonka luona he ovat eikä se ole rahassa mitatattavissa.On helppo vain rahalla vastuuta ottaa ja täällä itkeä kun pitää "omille lapsille antaa "Häpeä !

      • lopussa

        Luitko aloituksen?

        Avioliitto kaatui exän ulkopuoliseen suhteeseen, joka nyt muuttaa hänen luokseen. Avioliiton loppu on melkoisen silmitöntä henkistä väkivaltaa hänen puoleltaan ja mt-ongelmia piisaa.

        Ja olisi varmaan pitänyt miettiä. Olin 24, nuori ja sinisilmäinen..

        Kiitos kannustavasta kommentista.

      • Lopussa

        Siis..

        Exä rikkoi perheen ja avioliiton ja tekee kaikkensa kaataakseen lasten elatuksen minun harteille.

        Sehän tässä kyrsii ja on koko jutun pointti.

        Kenen tässä pitää hävetä? Minun vai hänen?

      • Raaaaivostunyt
        lopussa kirjoitti:

        Luitko aloituksen?

        Avioliitto kaatui exän ulkopuoliseen suhteeseen, joka nyt muuttaa hänen luokseen. Avioliiton loppu on melkoisen silmitöntä henkistä väkivaltaa hänen puoleltaan ja mt-ongelmia piisaa.

        Ja olisi varmaan pitänyt miettiä. Olin 24, nuori ja sinisilmäinen..

        Kiitos kannustavasta kommentista.

        Ex petti ja tuli raskaaksi ja hääti minut yhteisestä asunnosta uuden tieltä ja vaatii minun maksamaan lainanlyhennykset (en ole maksanut)ja yhteisistä lapsista elkut (ei suostu maksaman osuuttani asunnosta/as veloista eikä suostu myyntiin). Mitä tehdä????

      • yyfhgiuk
        Raaaaivostunyt kirjoitti:

        Ei ex voi kieltäytyä myynnistä, jos ei lunasta asuntoa ja velkoja itselleen. Ota yhteys lakimieheen, niin rupeatte jakamaan omaisuutta. Myyntiin sitten, jos ei muuta sopua.

        Elarit ovat asia erikseen, ja ne sinun tulee maksaa. Siitäkin pitää tehdä kirjallinen sopimus. Varatkaa aika lastenvalvojalle.

      • pesänjakaja
        Raaaaivostunyt kirjoitti:

        Ex petti ja tuli raskaaksi ja hääti minut yhteisestä asunnosta uuden tieltä ja vaatii minun maksamaan lainanlyhennykset (en ole maksanut)ja yhteisistä lapsista elkut (ei suostu maksaman osuuttani asunnosta/as veloista eikä suostu myyntiin). Mitä tehdä????

        Jos olitte aviossa, niin lain mukaan kuuluu tehdä ositus, ota yhteyttä juristiin.

    • onko se niin kohtuut

      maksat 50€ / kk/ lapsi enemän kuussa kun mieheni, jolla on perus liksa.

      Ihan vaan toteamuksena.

    • hfdhdhd

      Mä ja lasten isä tehtiin viime vuonna elarisopimus, laskelma näytti 420 e per lapsi mutta kohtuullistettiin 280 e kuukaudessa. Eli hän olisi joutunut maksamaan laskelmien mukaan 840 e kahdesta lapsesta mutta lasten isä osallistuu menoihin muutenkin joten en halunnut laittaa laskelmien mukaisia summia.

      Joten siinä mielessä toi 900 e ei ole ihan älytön summa kolmesta lapsesta jos itse olisin sen saanut kahdesta koululaisesta.

      Mä olen maksanut vuosien aikana kuitenkin paljon enemmän koko ajan kuin lasten isä, jos miettii pelkkiä ruokakuluja, lapset ovat isällään 4 päivää kuukaudessa joten mä maksan oikeestaan melkein koko kuukauden ruokakulut. Vaatteet, vakuutukset, lääkkeet, lasten kuskaaminen harrastuksiin ja kun lapset pienempiä niin päiväkotiin ja kouluun eli bensakulut, maksan kaverisynttärilahjat, olen maksanut kännykät, lasten synttärit esim. mäkkärissä, luokka kerää rahaa retkeen joten kouluunkin pitää aina silloin tällöin antaa rahaa, harrastusvälineet, listaa voisi jatkaa.

      MUTTA, en valita yhtään, olen onnellinen kun lapset saa tarvitsemansa, olen oppinut tyytymään itse vähempään joten mulle aivan sama kuka maksaa, kunhan lapset saa mitä tarvitsevat. Mutta se että etäisät valittavat usein että äiti eläisi paremmin ja että hänellä ei menisi mihinkään suunnilleen rahaa kun saa elarit, ei pidä paikkaansa. Itsellä ei ole rahaa ostaa tupakkaa ja alkoholia, joten niihin ei mene senttiäkään rahaa mistään elareista.

      • äititekeeteinilepää

        Niin siis lapsia ei ole tarkoitus miellyttää leluilla yms (elarit). VAAN kouluttaa ja käskeä tekemään kotitöitä/kesätyöt ja opettaa tulemaan toimeen ja työllistymään ja pyörittämään tätä yhteiskuntaa.
        Äidit usein vain yrittävät miellyttää poikalapsiaan....ja kaikki menee sitä myöten päin honkkelia, kun sitä isää ei ole siinä käskemässä.
        Yksinhuoltajaäidit tekevät niitä uusavuttomia kakaroita.Ja kirjoitin tarkoituksella kakaroita, koska minun ja suurimman osan muistakin ihmisistä naapurin lapset on VAIN kakaroita.
        Ja sitten kun kasvetaan aikuisiksi,niin uusavuttomista luusereista ei ole muuta, kuin haittaa yhteiskunnalle, jos ne eivät osallistu työntekoon....siis täysin hyödyttömiä olentoja...vois vaikka lähettää kuuhun...

      • näinnpä

        Olet maksanut vuosien aikana paljon enemmän joo, mutta eikö etäisä osallistu näihin sun maksamiin kustannuksiin 280e per lapsi? Jos koululaisen yleiset kustannukset kuukaudessa ovat 338euroa johon sisältyy ruuat, vaatteet, lääkkeet harrastukset yms. Sinähän saat tämän summan jo pelkästään isältä ja lapsilisistä ja itselle omasta rahastasi jää maksettavaksi vain asumiskulut. Joten sinun onkin turha valittaa.

    • long trip

      Vanhempana pari eroprosessia kokeneena erosin pian kirkosta. Armeijaan en kehoita ketään menemään sen aiheuttaman pakon takia.(on mentävä kun määräävät vaikka henki menisi ja jos ei mene, rankaisevat. Sivareita kunnioitan, kirkko, sosiaalitoiminta ja yhteiskunnan päätöksentekijät, avionrikkojanaiset
      ovat aina muistissani ja heidät Jumalakin muistaa(rangaista).
      Mieti sinäkin miten voit keventää tuskaista oloasi.

    • Sinulla on oikeusministeriön (vääryysministeriön) ohjeen mukaan luultavasti liian pienet elatusmaksut. Esim. ohjeessa ei puhuta lasten lukumäärän mukaan mitään muuta skaalauksesta kuin että sitä ei lasketa, koska se on niin hankalaa. Toisaalta kaikki korottavat tekijät kyllä lasketaan, vaikka se on hankalaa. Minä olen joutunut keskituloisena maksamaan pahimmillaan lähes 1200 € neljästä lapsesta. Lasten luonapitovähennys on korkeintaan 52 €/lapsi, jos lapsi asuu puolet tai enemmän etävanhemmallaan (isällään). Nämä ja muut epäoikeudenmukaisuudet osittavat, kenen etua ajetaan ohjeella. Ja sitä käytetään nykyään aivan lain kaltaisena ohjeena oikeudessa, vaikka se on kiellettyä. Tuomarit kun saavat käytännössä tehdä minkälaisia päätöksiä tahansa. Joten jos sosiaalivirkailijaexäsi haluaa nostaa elatusmaksuja, hän sen myös pystyy tekemään. Eikä siinä ole mitään tekemistä lastesi elatuksen kanssa.

    • gjhkgjhjk

      Oikeudessa kohtuullistetaan selkeästi etävanhempaan päin. En ymmärtänyt tuota että kun ex puolisiosi asumiskulut laskee niin sinun osuus elatusmakuista nousee? Miten se on mahdollista? ex puolisosi elatuskykyhän periaatteessa nousee (asumiskuluja vähemmän, mutta lapsilisän yh korotus pois).

    • ekkui

      Haet itelle lasten huoltajuuden jos kerran jo nyt maksat 80% niiden elatuksesta, samalla haet äidiltä elatusmaksut. Tarvittaessa vaikka oikeuteen. Ite maksan 161 euroa yhdestä lapsesta elareita. Kun olin työttömänä,sain maksuista vapautuksen kokonaan ja kela maksoi ne rahat lapsen äidille. Muistakaa hakea maksuvapautusta jos olette siihen työttömyyden kautta oikeutettuja.

    • Pa-te

      nim. hfdhdhd kirjoitit että etäisät valittavat. kerroit maksavasi lähes kaiken, miksi? kun totuus aivan toinen. EX- miehesi kuuluu maksaa puolet lastenne elatuksesta, joka on siis tuo 280/ lapsi. Kahdesta lapsesta siis 560. Sinun osuutesi on maksaa lastesi elatusta myös tuolla summalla, vai kuvittelitko että elatus maksun täytyisi kattaa sinunkin osuutesi. Sinun osuutesi myös laskettuna onkin summa jo1120 siihen kun lisätään lapsilisät kahdesta lapsesta niin jos tuolla summalla et pysty lastasi elättämään ei vika ole ex-miehessäsi tai lapsissasi vaan ihan äidissä itsessään joka tulee tänne itkemään kuinka joutuu maksaa ihan kaiken itse. Häpeä.

      • Eipäs mee noin

        Nyt oot Pa-te väärässä.
        Elatusmaksu jaetaan elatusvelvollisten maksukyvyn mukaan.
        Jos toinen tienaa 2 tonnia ja toinen 8, niin osaatko päätellä, miten elatusmaksuja määritellään?

        Ja sit vielä noista lasten kuluista... Voisitte kaikki miettiä, mitä kaikkee lapsen elättämiseen kuuluu ja paljonko se todellisuudessa maksaa. Ei kaikki oo aina niin mustavalkosta.

        Aloittajalle: En pidä 900e/kk kolmesta lapsesta mitenkään kohtuuttomana. Ettei sulla vaan ois vähän mustaa sukissas...

    • hfdhdhd

      Pa-te, missä kohdassa itkin elämääni ja raha-asioitani??

      Missä kohdassa valitin että en pysty elättämään lapsiani ja itseäni?

      Miten mun pitäisi hävetä kun annoin lasten isälle myöden elareissa mitkä lastenvalvoja olisi määrännyt mutta halusin itse kohtuullistaa koska tiedän ettei lasten isälläkään rahaa ole pilvin pimein? Annoin hänelle 280 e enemmän rahaa elämiseen mitä lastenvalvoja olisi määrännyt, joten edelleen mistä mun pitäisi hävetä?

      Hänellä on pari lasta uudessa liitossa joten kyllä hänen rahansa menevät ihan kiitettävästi lapsiin siis.

      Mulla ja lasten isällä on hyvät välit ja lapset onnellisia, emme riitele asioista vaan olemme edelleen vanhempia lapsillemme, erosta on jo aikaa joten katkeruutta ei ole..

      Puhuin tuossa kaikista muista etäisistä kuin lasteni isästä jotka yleensä täällä valittavat elareista. Lasteni isä on erosta lähtien maksanut sovitun summan emme ole tästä vääntäneet.

      Olen asunut lähes 10 v lasteni kanssa, maksanut yksin asuntolainat ja autot joten en todellakaan kitise vaan olen ylpeä itsestäni :)

      Oletko sä Pa-te jotenkin katkera exällesi tai jollekin naiselle, siltä vaikuttaa?

      Fakta vaan on että olen maksanut enemmän lasteni elämisestä mutta jos olisi lukenut, EN valita asiasta, totesin vaan faktat. Ihan itse olen itseni elättänyt, en ole tarvinnut siihen miestä :)

      kaikkea hyvää sulle Pa-te :)

      • Laskemaan menossa

        "Mulla ja lasten isällä on hyvät välit ja lapset onnellisia, emme riitele asioista vaan olemme edelleen vanhempia lapsillemme, erosta on jo aikaa joten katkeruutta ei ole.."

        Hieno asenne!

        Tätä olen myös koittanut ex-vaimolleni sanoa että meidän pitää olla asiallisia ja reiluja toisiamme kohtaan. Valitettavasti toinen on lähtenyt sille linjalle raha-asioissa että minulta kaikki mikä irti lähtee niin otetaan.

    • Äh ahnaa akat

      Joku keskituloinen maksaa siis 1200 egee kuussa elatusmaksuja? Sallikaa nauraa. Keskituloinen tarkoittaa, että ansaitsee n. 300 euroa bruttona. Siitä verot pois niin jää 2000. Eihän se pysty asumaan itse muualla kun teltassa. Mites sitte lähiäiskän suu pannaan, kun ei voi lapsia työntää isälle, kun pitäis pakkasella teltassa nukkua ;)

      • rfghjklöä

        Siitähä jäisi ainaki 800e/kk... Minun tulot edellisellä verokaudella olivat 5400e/vuosi, eli n. 450e/kk. Ok, nosti myös opintolainaa 3000e, eli todellisuudessa tulot n. 700e/kk. Minulla on myös kaksi lasta. Hyvin pysyttiin hengissä. Eiköhön se etäisäkin pysyisi 800 eurolla kuussa hengissä...

        En tarkoita sitä että se olisi kohtuullista tai järkevää, mutta turha alkaa liioittelemaan ja heittämään kommentteja teltassa asumisesta, kun meitä hyvin vähällä pärjääviä lähivanhempiakin on.

    • lähi-isä

      Paljonkos mielestänne olisi 'kohtuullinen' elatusapu, kun
      -etävanhemman bruttotulot 3750e/kk
      -etävanhemmalla uusioperhe, jossa uuden avokin 2 lasta edellisestä liitosta
      -lähivanhemman bruttotulot 2750e/kk
      -2 yhteistä lasta (7-12v)
      -lapset noin 60% lähivanhemmalla

      • ghgjk

        Riippuu paljolti lapsen elatuksen tarpeesta eikä niinkään teidän varoistanne. Uuden avokin lapset eivät vaikuta elatusapu laskelmiin

      • uygoyug
        ghgjk kirjoitti:

        Riippuu paljolti lapsen elatuksen tarpeesta eikä niinkään teidän varoistanne. Uuden avokin lapset eivät vaikuta elatusapu laskelmiin

        Uuden avokin lapsen eivät vaikuta laskelmiin, paitsi jos niin yhdessä sovitaan. Elari on aina sopimusasia, ja vanhemmat keskenään päättävät, mitkä seikat elarin määrään vaikuttavat. Esimerkiksi jos avokin laste tarhamaksut nousevat korkeiksi etävanhemma tulojej takia (tai sama tilanne jos lähivanhemman puolisolla on lapsia), niin on kohtuullista huomioida se, mikäli lasten omilla vanhemmilla ei ole elatuskykyä tarhamaksuihin. Parasta olisi siis laskea asiat todellisten kuluje mukaan. Elariohjeistuksessakin on pykälä kohtuullistamisesta todellisuuden mukaan, ja tällaisissa tapauksissa se on syytä huomoida.

        Lisäksi esimerkiksi jos jomman kumman uudella kumppanilla on lapsia, niin olisi inhimillistä huomioida ne siten, että isommat asumiskustannukset hyväksytään. Ettei siis käy niin, että jomman kumman vanhemman hyväksytyt asumismenot ovat vain 2 tai 3 hengelle, vaikka todellisuudessa talossa asuu 7 henkeä. Järjen käyttö on sallittua, ja todellisista menoista pitäisi laskelmat tehdä.

        Ei ne exän uuden kumppanin lapset ole tässä maailmassa yhtään vähemmän tärkeitä kuin ne omat lapset. Sama toisinpäin. (Ja minä olen muuten lähivanhempi. Exälläni on myös kaksi lasta uudesssa liitossaan.)

      • Juuuukkis

        Ratkaisevaa ei ole tulot, vaan elatuskyky ja lasten menot. Aika vaikea siis vastata näillä tiedoilla...

        Eli menoistanne vähennätte asumiskulut. Etävanhempi vähentää perheensä asumiskuluista 50% omista tuloistaan, sillä kumppani maksaa 50%. Mikäli uusi aviopuoliso on maksukyvytön (esim opiskelee ekaa ammattia tai on hoitovapaalla) niin sitten voi vähentää 100% perheen asumiskuluista. Mikäli uudella kumppanilla ei ole maksukykyä edes omaan elatukseensa, niin myös puolison elatuksen voi vähentää omista tuloistaan. Puolison lasten elatuksesta vastaa heidän isänsä, mikäli puoliso itse on maksukyvytön.

        Elarit muodostuvat lasten menoista. Yleiset kustannukset, asuminen, harrastukset, vakuutukset... Ja niistä vähennetään lapsilisä.

        Koska etävanhemmalla on laaja luonapito, vähentäisin elareista vähän enemmän kuin se normin luonapitovähennyksen, koska se ei huomioi asumiskustannuksia etävanhemman luona.

        Ja ei muuta kuin laskemaan! :)

    • Voi pientä ihmistä v

      TAPPELE VASTAAN HAE APUA LUE:JOLTAKI NAIS AS AJAJALTA JA ENNEN KAIKKEA KOITA JAKSAA.ITE HAIN KOHTUULLISTAMISTA JOHON LASTENVALJOJAKI OLI SUOSTUVAINEN,MUTTA KUINKA OLLAKKAAN TULI KUTSU KÄRÄJILLE,MIES TUOMARI JÄTTI HUOMIOIMATTA KAIKKI TOSI ASIAT JA VELVOITTI MINUT MAKSAMAAN 220 e LISÄÄ ENTISEN 460 E PÄÄLLE SIIS KAHESTA.TULOINA PUOLIKAS TYÖKYV:ELÄKE 1149 E - verot.....

    • omat lapset kuitenki

      Ota lapsesi itse luoksesi asumaan. Pyydä exältäsi 900 euroa/kk elatusmaksua. ja muista että on omista lapsistasi kyse.

      On outoa alkaa riitelemään omien lasten elatusmaksuista. Voithan mennä oikeuteen laskettamaan elatusmaksusi jos ne pienenisi. Et kuitenkaan maininnut omaa palkkaasi, minkä verran sitä saat kuukaudessa.

      Muistuttaisin kuitenkin, että huolehdi hyvin omista lapsistasi.

    • lillutilii

      Huhhuh! Meillä on vissiin vähän alakanttiin laskettu, kun elatusmaksu on KAHDESTA LAPSESTA 290 euroa/kk. Siis yhteensä saan tuon verran lasten isältä. Oma kuukausipalkkani on 1600 euroa kuussa. Että näinkin päin voi olla!

    • jotain pielessä?

      Lasketaanko elarit siis sen mukaan, mitä lapsen kuluihin menee vai vanhempien liksan? Auts.. Itse kun kävin lastenvalvojalla elareita määrittelemässä niin ihan suoraan kyllä katsoi liksan mukaan pelkästään...

      • laske sieltä

        Hyvin usein lastenvalvojat katsovat vain tuloja ja sen perusteella päättävät omasta mielestään sopivan summan. Elarit on kumminkin tarkoitettu lapsen kuluihin, joten sen perusteella ne pitäisi laskea ja jakaa sitten vasta vanhempien elatuskyvyn mukaan.

        Elarit samanikäiselle lapselle saattavat olla hyvinkin erilaiset riippuen lähin tuloista, meneekö päivähoitomaksua, saako asumistukea onko muita lapsia kuin tämä jolle elatusapua lasketaan yms.
        Suosittelen kaikkia laskemaan oikeusministeriön ohjeen mukaan itse nämä lapsen kulut ennen lastenvalvojalle menoa.

    • LAstenvalvoja neuvoo

      Huom lastenvalvoja EI PÄÄTÄ elatusmaksua! Hän laskee jonkun ehdotuksen ja vanhemmat sopivat siitä sitten taikka eivät sovi. Käytännössä jos sopua ei synny, täytyy hakea oikeuden päätös elatusmaksuista. Ilman oikeuden päätöstä ei voida ulosmitata elatusmaksuja. Ts. pelkkä lastenvalvojan ja äidin vaatimus ei vielä ole millään tavalla lainvoimainen/perintäkelpoinen, tarvitaan järeämpiä toimenpiteitä.

      • gfghk

        Missään nimessä ei kannata laittaa nimeään lastenvalvojan ehdottamaan sopimukseen jollei se oikealta tunnu, sen jälkeen on asiaa vaikeampi muuttaa. Jokainen voi tosiaan itse laskea oman lapsensa elatuksen tarpeen ja ehdottaa omia summia lastenvalvojalla.

    • Ristuksen perkele

      Niin, jos joku haluaa lähteä mun mukaan eduskuntaan muuttamaan tätä elatustuki "lakia", tervetuloa ! Ota yhteyttä ensiksi tätä kautta, perustan sitten oman sivuston.

    • ........

      HEI MUISTAKAA NYT KATSOA ETTÄ ELÄTÄTTE AINOASTAAN LAPSENNE ELÄMÄSTÄ 50%:IA ... ...MIKÄLI MAKSATTE ESIM.400 EUROA/KK NIIN ÄIDIN OSA ON MYÖS 400 !!! EI MISSÄÄN EHJÄSSÄ TAVALLISESSA PERHEESSÄ LAPSEEN MENE 800 EUROA KUUKAUDESSA . ELIKÄ MONI EX PUOLISO MAKSAA TIETÄMÄTTÄÄN EX PUOLISONSA ELÄMISEN NIMIKKEELLÄ ELATUSMAKSU.

    • Ristuksen perkele

      Niinpä, sehän tästä tekeekin asian suoraan perseestä... Maksut äidille, joka voi käyttää summan ihan miten lystää... : ( Yleensä itseensä...

    • Laskemaan menossa

      Nyt on käyty laskemassa ja kerrankin oli samalla linjalla sosiaalitoimistossa minun kanssa. Eli meillä kun on ex vaimolla asumiskulut 400e yli kohtuullisen. Minulla taas 100e alle. Näitä ei edes tarvittu vielä alkaa laskemaan. Vaan luonnapito vähennys oli jo sen verran mikä minusta kohtuullisti meidän asiaa.
      Siitä saatiinkin sitten kaikille reilu laskelma. Yllättäen äidille tämä ei käynyt, joten vääntö jatkuu... Nyt olen kuulemma ryöväämässä lapsilta. Kun kysyin että onko tullut mieleen millä lapset syövät minun kuona ollessaan. Ei kuulemma ole hänen ongelma. Se siitä reilusta yhteishuoltajuudesta.

      • .......

        Niin en sinun tilassasi edes menisi sossuun ilman lakimiestä ! Talouden menot jaetaan jokaisen taloudessa olijan kanssa ja jos on kaksi niin jaetaan kahdella ja lapsen osuus jaetan puoliksi isän ja äidin kanssa (äidin osuus on 3/4osa menoista) ja mikäli on kaksi aikuista niin menot menee puoliksi aikuisten osalta ja äiti maksaa omasta puolikkaasta3/4osan.
        Eikä lapsen tarvitsre saada kaikkia laitteita heti. Ja muistakaa elkku sit kattaa kaiken ei tarvitse maksaa harrastuksista erikseen mitään jollei halua.

      • Laskemaan menossa
        ....... kirjoitti:

        Toivottavasti saadaan asia hoidettua ilman lakimiehiä. Sossu oli ainakin toistaiseksi minun kanssa samalla linjalla. Joten katsellaan kuinka käy. Minä olen samaa mieltä ja lasten on sopeuduttava uuteen tilanteeseen mitä menoihin tulee. Uskon myös että äitillä on tiukkaa koska yksin omakotitalon pitäminen on raskasta. Se vaan on väärin että minä joudun hänen mielestään tukemaan sitä kallista asumista. Nyt siihen tulee loppu tavalla tai toisella.
        Harrastukset olen hoitanut puoliksi elareitten lisäksi. Nyt myös alkoi uhkailu että hakee yksinhuoltajuutta ja etten saisi tavata lapsia...

      • gfjkl

        Miten ihmeessä lastenvalvoja on voinut alunperin nämä äidin asumiskulut hyväksyä?
        Jollei äiti laita nimeään papereihin on sinun ainut vaihtoehto viedä asia käräjille.

      • ghkk

        Kaikki viestit kannattaa säilyttää mahdollisen oikeudenkäynnin takia. Uhkailla voi aina, mutta sitten menet oikeuteen ja haet sieltä sopimuksen täytäntöönpanoa jollei anna sinun nähdä lapsia näin joutuu äiti maksamaan sakkoa jollet lapsia näe silloin kun sopimuksessa lukee. Tuskin lasten elintaso tuosta mihinkään laskee jos tähänkin asti sinun liikaa maksettu elari on mennyt asuntoon?

      • Laskemaan menossa
        gfjkl kirjoitti:

        Miten ihmeessä lastenvalvoja on voinut alunperin nämä äidin asumiskulut hyväksyä?
        Jollei äiti laita nimeään papereihin on sinun ainut vaihtoehto viedä asia käräjille.

        Oma tyhmyys kun en asiaa nostanut silloin puheeksi. Oli vaan aika sekavaa aikaa tuolloin eron alkumetreillä.

    • kysmys

      Miten noi kohtuulliset asumiskustannukset huomioidaan laskemissa, ihan siis lukuja?

      • laskemaan menossa

        Pikku kaupunki niin täällä asuminen melko edullista. Kolmellelle kohtuuliset asumis kulut on 700€ joista lasten osuus 19%/lapsi. Siis omassa tapauksessa lasten eltukseen lasketaan 160€ ylimääräistä joka kuukausi. Tämäkään ei haittaisi yhtään, mutta kun ex vaimollani on hyvät tulot joten on myös kykenevä kustantamaan elintasonsa. Tämän lisäksi hänen luonaan asuu uusi miehensä joka on venhempiensa luona kirjoilla... tämä todennäköisesti siitä että saavat yh lisät maksimi elarit. Joten tuntuu reilulta menolta.

      • ........
        laskemaan menossa kirjoitti:

        Uuden miehen tulot ei vaikuta elareihin yhtään ja se että asuu vanhemmilla niin se vaikuttaa ex:si lapsilisiin nostavasti.

    • Laskemaan menossa

      Oikeastaan sen verran vaikuttaa että exän asumiskulut tippuu ja se taas vaikuttaa elareihin.

    • ei se raha vaan laps

      itse maksan kahdesta lapsesta 500€kuussa. PLUS elareiden ulkopuolla 60€/kk vanhemman pojan harrastusmaksuja.. ts. 700€/kausi. Tämä tekee siis 560€/ kk. Nyt lasten äiti aloitti opiskelut ja ilmoitti, että aikoo nostaa elareita.

      Eikai siinä sitten. Saisinpa edes yhteishuoltajuuden tai viikko-viikko asumisjärjestelyn. Nyt kun tuntuu, että olen vaan pelkkä elättäjä ilman että saisin olla isä lapsilleni.

      Mielestäni reilulla tonnilla kuussa pitäisi jo elättää kaksi lasta. Ottaen huomioon, että heidän ollessa luonani minä ostelen heille vaatteita, lääkkeitä ja muita tarvikkeita, joissa tietysti lasten äitijin säästää... Harmi vaan, että jotkut ajattelevat asiat pelkän rahan kannalta.. Itsellä se alkaa tätä menoa loppumaan hyvinkin pian, tuo lasten äiti kun ei näytä ymmärtävän elämän realiteetteja vaan kuvittelee, että minun koko bruttopalkkani pitäisi luovuttaa hänelle ja lapsille.

      • yu7i8o

        Opiskelut on vapaaehtoinen tulonalennus, joten hänen elatuskykynsä lasketaan siitä millainen se oli hänen työssä käydessään. Ainoastaan ensimmäiseen ammattiin opiskelu hyväksytään, mutta joku ammatti hänellä varmasti jo on. Voithan tietysti ehdottaa viikko-viikko asumista eikä elareita.
        Ihmetyttää tuo yleinen luulo, että äiti voi sanella mitä mies maksaa ja kuinka usein näkee, voit samalla tavalla myös itse ehdottaa ja nimeä ei tarvitse papereihin laittaa jollei se oikealta tunnu.

      • .......

        Harrastusten maksaminen on vapaehtoista !!! Elarit on ainoa pakollinen maksu mihinkään muuhun ei tarvitse rahaa antaa jollei halua !!!! (Olisi monelle paljon helpompaa jos ottaisi asioista selvää).

      • ei se raha vaan laps
        yu7i8o kirjoitti:

        Opiskelut on vapaaehtoinen tulonalennus, joten hänen elatuskykynsä lasketaan siitä millainen se oli hänen työssä käydessään. Ainoastaan ensimmäiseen ammattiin opiskelu hyväksytään, mutta joku ammatti hänellä varmasti jo on. Voithan tietysti ehdottaa viikko-viikko asumista eikä elareita.
        Ihmetyttää tuo yleinen luulo, että äiti voi sanella mitä mies maksaa ja kuinka usein näkee, voit samalla tavalla myös itse ehdottaa ja nimeä ei tarvitse papereihin laittaa jollei se oikealta tunnu.

        Onko näin? Voinko lastenvalvojan luona tarvittaessa esittää tuon lauseen? "Opiskelut on vapaaehtoinen tulonalennus, joten hänen elatuskykynsä lasketaan siitä millainen se oli hänen työssä käydessään. Ainoastaan ensimmäiseen ammattiin opiskelu hyväksytään" vai lytätäänkö minut niin lasten äidin kun lastenvalvojanki suunnalta enempi lyttyyn?

      • ............

        Kylla se elkku lasketaan reali tulojen mukaan.. ...jos olet työmarkkinayurlla niin kunta maksaa elkut.

      • ei se raha vaan laps
        ............ kirjoitti:

        Kylla se elkku lasketaan reali tulojen mukaan.. ...jos olet työmarkkinayurlla niin kunta maksaa elkut.

        Ihan työssäkäyvä olen ja maksan reilua elatusrahaa tällä hetkellä. Kun elareita "laskettiin" lastenvalvoja katto tilinauhaa ja määräs summan. Itse olen laskeskellut että silloin sen tilanteen mukaan olen mkasanut huomattavasti enemmän kuin edes lasten elatus vaatisi. Enpä ymmärtänyt silloin mistään mitään. Ja ihan hyvin olen nyt pystynyt nuo suht korkeat ruokot maksamaankin. Mutta jos meinaa alkaa vaatia enemmän vielä sen takia, että omasta valinnasta tulonsa tiputti.. en todellakaan ala elättää lasten äitiä. Tein sitä jo useamman vuoden ajan suhteessa ollessamme.

      • Laskemaan menossa
        ei se raha vaan laps kirjoitti:

        Sama tilanne myös itselläni että ei näistä paljoa tullut väänettyä. Oli muutenkin ymmärrys koko mylläkässä aika hukassa. Samoin täällä on selvitty hyvin toistaiseksi, mutta tullut myös huomattua että toisella vaan nälkä kasvaa syödessä. Nyt tehdään sille stoppi, ruokkikoon itse itsensä.

      • dfhjh
        ei se raha vaan laps kirjoitti:

        Onko näin? Voinko lastenvalvojan luona tarvittaessa esittää tuon lauseen? "Opiskelut on vapaaehtoinen tulonalennus, joten hänen elatuskykynsä lasketaan siitä millainen se oli hänen työssä käydessään. Ainoastaan ensimmäiseen ammattiin opiskelu hyväksytään" vai lytätäänkö minut niin lasten äidin kun lastenvalvojanki suunnalta enempi lyttyyn?

        Kannattaa tutustua oikeusministeriön ohjeeseen lapsen elatuksen laskennasta. siellä sanotaan näin:

        3.2.3 Mahdollisuudet hankkia tuloja
        1. Jos vanhemman tulot ilman hyväksyttävää syytä ovat alhaisemmat
        kuin mitä hän kykenisi hankkimaan, hänen tuloinaan otetaan huomioon
        se määrä, jonka hän voisi saada. Arvioitaessa vanhemman kykyä
        hankkia tuloja otetaan huomioon vanhemman työkyky, koulutus, työkokemus,
        ikä ja näihin verrattavat muut seikat.
        2. Hyväksyttävänä syynä tulojen alhaisuuteen pidetään:
        a) opiskelua ensimmäiseen ammattiin;
        b) jatko-, täydennys- tai uudelleenkoulutuksen hankkimista, jos sitä
        voidaan pitää perusteltuna vanhemman elatuskyvyn säilyttämiseksi
        tai parantamiseksi;
        c) työttömyyttä, joka ei johdu vanhemman omasta syystä;
        d) vankeusrangaistusta;
        e) äitiys-, isyys-, vanhempain- tai hoitovapaan taikka osittaisen hoitovapaan
        käyttämistä; sekä
        f) muuta näihin verrattavaa syytä

        ohje löytyy täältä:
        http://oikeusministerio.fi/fi/index/julkaisut/julkaisuarkisto/200702ohjelapsenelatusavunsuuruudenarvioimiseksi.html

    • Käräyttäkää huijarit

      Laskemaan menossa: käräytä se eks-akkasi ja uusi mies petoksesta. Jos uusi mies asuu siellä ja silti akka nostaa yh-lisät, on kyseessä nimenomaan petos.

      • .......

        Ei riitä että mies asuu naisen luona peruttamaan yh lisiä täytyy olla naimisissa.

      • fhjg
        ....... kirjoitti:

        Ei riitä että mies asuu naisen luona peruttamaan yh lisiä täytyy olla naimisissa.

        Riittää, että toista sukupuolta oleva muuttaa lähivanhemman luokse, tästä kela saa maistraatilta tiedon ja lähettää lähille kyselyn asiasta.
        Ja jos uusi mies asuu lähin luona lasketaan sossussa hänen maksavan puolet asumiskuluista, joten näinkin lähin elatuskyky nousee

      • ........
        fhjg kirjoitti:

        EI RIITÄ PELKKÄ ASUMINEN TARVITAAN AVIOLIITTO... ...olen omassa tilanteessa yrittänyt saada ex:tä yh korotukset pois edes lakimies ei ajanut asiaa koska kokemuksesta tiesi ettei onnistu.

      • dghjh
        ........ kirjoitti:

        EI RIITÄ PELKKÄ ASUMINEN TARVITAAN AVIOLIITTO... ...olen omassa tilanteessa yrittänyt saada ex:tä yh korotukset pois edes lakimies ei ajanut asiaa koska kokemuksesta tiesi ettei onnistu.

        kela-kertulta kysyttiin miten vuokralainen vaikuttaa yh-korotukseen ja kelasta vastattiin näin:

        Jos asuntoon muuttava vuokralainen on vastakkaista sukupuolta, Kela lähettää selvityspyynnön asiasta, kun osoitetiedot ovat päivittyneet. Selvityksesi perusteella Kela tutkii, onko kyse avoliitosta.

        Jos vuokralainen on samaa sukupuolta, ei sillä ole vaikutusta yksinhuoltajakorotukseen (jos ei ole kyseessä rekisteröity parisuhde).

        Jos sinulla on muita Kelan etuuksia maksussa, sinun kannattaa selvittää etukäteen, miten vuokralainen vaikuttaa maksussa oleviin etuuksiin. Voit tiedustella asioita etuuksien mukaisista palvelunumeroista http://www.kela.fi/palvelunumerot.

        Terveisin

        Kela-Kerttu"

        Pitää toki olla kirjoilla toisen luona, jotta tämä onnistuu.

    • Laskemaan menossa

      Minun puolesta vekslatkoon miten haluavat asumisensa, joten ei jaksa sitä murehtia. Ainut mitä tässä oikastaan, niin se että äippä ottaa hiukan vastuuta elämästään. Koska meillä ei vaan toinen ole ymmärtänyt että elämä ei eron jälkeen taloudellisesti jatku samalla lailla. Eikä lasten siivellä pidetä kulisseja pystyssä.

      Nyt keskusteltiin harrastuksista ja ex sanoi suoraan jos en anna puolia niin lapset ei myöskään harrasta. Samalla ilmoitti että jos hän kerta joutuu sossuun menemään, niin aikoo aloittaa keskustelun siitä olenko millään tavalla sopiva vanhemmaksi.

      • huhhuhhhh

        No tuskin hän mitenkään sossussa saa sinun isä nimikettä poistettua vai mitä hän ajaa takaa?

      • Laskemaan menossa
        huhhuhhhh kirjoitti:

        No tuskin hän mitenkään sossussa saa sinun isä nimikettä poistettua vai mitä hän ajaa takaa?

        Ei tämä hirveästi huoleta :) Enemmänkin kertoo miten alas joku on valmis menemään...

        Itse saa onneksi huokaista helpotuksesta että pääsin tuollaisesta ihmisestä eroon.

      • ..........

        Hmmm. Sulla omisi oiva tilaisuus hakea yksihuoltajuutta ja laittaa ex maksamaan sulle elareita. Mikäli lasten harrastus riippu sinun maksuista niin eipä tee sinulle kiusaa vaa lapsille ja raukka käyttää lapsia lyömä aseena.
        HAE HUOLTAJUUTTA HETI ÄITI EI VAIKUTA TASAPAINOISELTA RAKASTAVALTA VANHEMMALTA... ...vaikuttaa RAHASTAVALTA.

    • laskemaan menossa

      Minä olin siitä hetkestä kuin erottiin sen kannalla että hoidetaan asiat lasten kannalta hyvin. Ei turhia riitoja,ei vihaa tai katkeruutta ainakaan niin että se näkyisi lapsille. Eikä koskaan lapsia lyömåaseena. taloudellinen puoli molemmille hyväksi. Erossa ex sai kuitenkin valmiin pohjan ainoa asia minkä joutui hankkimaan oli kahvinkeitin.Kerroin että antaa hetken tehdä kotia toisaalle, siis tulee vastaan elareissa. No se vastaan tulo loppui siihen paikkaan kun sain tilapäis yksiön. Samana päivänä sain sossusta puhelun että äiti on pyytänyt heitä lähestymään elatus asioissa. Joten se siitä vastaan tulosta. Edelleenkään en alennu tuolle tasolle että alan lasten kautta riitelemään.en edes uhkailemaan.

      • .............

        Ei se alentumista ole jos omaansa puolustaa ja ei suostu muiden elämää maksamaan kuin lapsen... ...ex:si veisi sun tuloista varmaan 110% ia olet selvä hyväksi käytön
        uhri ! Itse en maksa 2pojasta kuin 315 euroa kk. en mitään muuta en harrastusia ja vaatteetkin mitkä ostan ovat minun huoneistossa ( kyllä ex on yrittänyt saada harrastuksiin rahaa mut en oo antanut) tapaamisetkin tapahtuu aikataulun mukaan extra menot ex hoitaa hoitajan omalla kustannuksella ! Meillä ex ei sanele mitään... ...enään koska ei ole valtaa eikä kuunn3la häntä.

      • Laskemaan menossa
        ............. kirjoitti:

        Olet oikeassa että tilaisuuden saatua veisi sen 110%

    • silleen

      Mikä reiluus tässä piilee? Olen nykyään uusperheen isä, jonka talouteen kuuluu vaimon lisäksi, vaimon oma, meidän yhteinen ja entisestä avoliitostani oleva lapsi.
      Ennen avioliittoani minulla oli ollut jo yhdet käräjät lapsestani, jossa äiti haki lapsen laajempia tapaamisoikeuksia. Lapsemme oli tässä vaiheessa noin vuoden ikäinen. Kun laajemmat oikeudet myönnettiin jatkoselvitysten ajaksi, alkoi lapsen tolkuton hyppyyttäminen. Emme enää voineet suunnitella mitään perheen kesken, koska emme voineet tietää onko jo huomenna lapsen lähdettävä äitilleen, jos tämä niin asian ilmoittaa. Parhaillaan lapsi kävi äitinsä luona päivän oli kotona yhden ja palasi äidilleen kolmeksi päiväksi. Tätä tolkutonta menoa mentiin kuukausi tolkulla, kunnes lapsi alkoi väsyä. Sosiaalitoimistosta sanottiin vaan, että lapsen oikeus on tavata äitiään.
      Lopulta exäni lopetti työnsä ja lähti opiskelemaan, näin hänelle jäi enemmän aikaa lapsellemme. Sovimme että hän ottaa sitten lapsen itselleen vuodeksi asumaan ja katsomme tilannetta sitten uudestaan. Tähän sovintoon päädyin, koska en voinut enää antaa lapsen olla hyppyytettävänä ja apua en tilanteeseen saanut, koska lapsen äiti on aina oikeassa. Lapsi pääsi huokaisemaan, siirryin itse joka toiselle viikolle etävanhemmaksi pidennetysti. Säännöllinen arki palasti takaisin elämäämme. No ei ihan!!!
      Pian noin kilometrin päähän muuttanut lapseni siirrettiin toiselle paikkakunnalle äkisti.Tuttu tarha oli lopetettu jo aikaa sitten äidin toiveesta ja uusi mies oli kuvioissa, olihan niitä jo kasa takana. Minulta lupia ei kyselty muuttoon, eikä myöskään tarhamuutoksiin. Noin 40kilometrin päässä oleva lapseni katosi kuin tuhkatuuleen. Haastoin äidin käräjille, ja äiti haastoi minut. En saanut lastani takaisin enkä myöskään oikeutta. Sainn 65prosenttia elatuskykyä ja suppeat tapaamiset. Laspi oli vakiintunut äitinsä luokse oikeuden mukaan. Kaipa se sitten oli, kun hänet siihen pakotettiin, jopa välillä pimittämällä tapaamispäivinä lasta itsellään.
      Nyt kaiken sotimisen jälkeenkin minun vaan mietityttää, että miksi lapsi on äidillä joka sen vääryydellä vei, jolla ei omat rahat riitä elättämään ja joka muutenkin huteralla pohjolla on liikenteessä elämässään. Nykyinen avomies on omin sanoin elättänyt lastani ja entistä avokkia, mutta elatusta nostetaan jopa tiemaksusta.....

    • isäkkö

      Viime vuonna tehtiin meilläkin uudet laskelmat,Lähiäiti elää yhteiskunnan tuilla koska ei halua tehdä ikäviä töitä ja töitä mitä tekisi ei koulutuksellaan saa. Näin ollen koko elatus jäi etävanhemmalle, 500 euroa yhdestä lapsesta sekä kuljetukset ja lapsi paljon isällään. Lähivanhemmalla ei ole siis elatuskykyä, äiti ei suostu siihen että lapsi muuttaisi isälleen joten isä kustantaa koko lapsen elämisen äidin luokse.
      Ei ole aina ihan reiluja nämä jutut.

    • Laskemaan menossa

      Nyt on saatu uusi sopimus ja täytyy sanoa että meni yllättävän helposti. Siis siltä osin että lastenvalvoja oli minun kanssa samalla linjalla elatusmaksuista. Kannatti siis hakea uutta laskentaa sillä jos olisin tähän ensimmäiseen tyytynyt niin olisin jatkuvasti maksanut ylimääräistä.

    • voi

      Saan 380€ yhdestä lapsesta,tosin oma elatuskykyni on 0. Minkä ikäiset ovat lapset? Minulla on oikeuden päätös lastenvalvojalla summa oli 220€. Ex on uusissa naimisissa minä olen sinkkuna. Mihinkään ei tarvitse suostua jos ei halua,oikeus kun päättää sitten on lainvoimainen,ja ulosottokelpoinen jos on töissä ja omaisuutta. Uudella puolisolla on myös elatusvelvollisuus sinun lapsia kohtaan,mutta 900€ 3 lapsesta ei kovin isolle tunnu.

      • .....

        "Uudella puolisolla on myös elatusvelvollisuus sinun lapsia kohtaan,mutta 900€ 3 lapsesta ei kovin isolle tunnu."

        Olet väärässä.
        Uudella puolisolla ei ole elatusvelvollisuutta toisen lapsia kohtaan. Kenelläkään ei ole elatusvelvollisuutta kenenkään toisen lapsia kohtaan, vain LAPSEN OMILLA VANHEMMILLA.

      • ......

        Ja 380 on ylimitotettu yhdestä lapsesta... ...ex miehesi ei kuulu elättää sinua ! Jos olisin ex miehesi antaisin ulosoton hoitaa elarit niin et saisi kuin sen minimin n.138€:a/kk..

      • elatuksesta
        ..... kirjoitti:

        "Uudella puolisolla on myös elatusvelvollisuus sinun lapsia kohtaan,mutta 900€ 3 lapsesta ei kovin isolle tunnu."

        Olet väärässä.
        Uudella puolisolla ei ole elatusvelvollisuutta toisen lapsia kohtaan. Kenelläkään ei ole elatusvelvollisuutta kenenkään toisen lapsia kohtaan, vain LAPSEN OMILLA VANHEMMILLA.

        Samoilla linjoilla tämän kirjoittajan kanssa. Outoa, että kukaan ajattelee että muilla kuin lapsen omilla vanhemmilla olisi elatusvelvollisuus. Itse olin useita vuosia yksinhuoltajana, sain lapsilisän lisäksi elatusmaksua n. Kelan määrittelemän minimikorvauksen, joka noin 150 euroa/kk yhdestä lapsesta. Tällä tultiin ihan ok toimeen, vaikka rahaa ei ylettömästi ollutkaan. Nykyisin olen uusioperheessä, jossa puolisollani alaikäinen lapsi. Mieheni on lähivanhempi molempien yhteisellä päätöksellä eikä lapsen äiti ole huoltajuutta edes halunnut vaan on lapsensa kanssa joka toinen viikonloppu. Kaikkien näiden vuosien aikana hänen osuutensa lapsen elatuksesta on ollut joko 0 euroa tai 50 euroa kuukaudessa. Hän on työssäkäyvä ihminen. Mieheni bruttotulot ovat omiani n. 1500 euroa/kk suuremmat, maksamme yhteisessä omistuksessa olevasta asunnostamme kulut 50/50, joka mielestäni on oikeudenmukaista asunnon ollessa yhteinen. Sähköt, vedet, ruoka jne maksetaan puoliksi, joten siinä mielessä osallistun hänen lapsensa elintason ylläpitoon (koska yksinhuoltajan on mahdoton ylläpitää suurta asuntoa) mutta muuten lapsen kulut (harrastukset jne) kuuluvat mielestäni lapsen vanhemmille. Käytännössä kuitenkin meillä tilanne on se, että aina yhteisistä hankinnoista keskusteltaessa (esim. kodin remontit) meillä tilanne ajautuu siihen, että miehellä ei ole näihin varaa. Tämä silti, vaikka hänen tulonsa siis ovat omiani huomattavasti suuremmat ja itse myös autan jo täysi-ikäistä lastani tarpeen mukaan taloudellisesti suuremmissa hankinnoissa koska hän opiskelee.
        Ymmärrän täysin keskustelun aloittaja tuskan ja harmittaa, että ilmeisesti suuri osa naisista käyttää entisiä puolisoitaan taloudellisesti hyväkseen aika lailla käikäilemättömästi ja tuntuu siltä, että yhteiskunta on heidän puolellaan.
        Samalla olen sitä mieltä, että elatusmaksujen kuuluu ylläpitää lapsen perustarpeita, joihin on laskennallisestikin määritellyt rajat olemassa kuten yllä on eras kirjoittaja ilmoittanut. Elatusmaksu tai sen maksamatta jättäminen ei ole tarkoitettu kenenkään elitason ylläpitämiseen, vaan kalliit hankinnat (tietokoneet, älypuhelimet ja kalliit harrastukset) pitäisi erikseen keskustella vanhempien välillä.

    • Vain mä

      Mulla on myös kokemuksia... : )

      Minä, kahden lapsen äiti, olen eronnut lasteni isästä vuonna 2007. Kaikki meni osituksessa hyvin (mies osti minut ulos kämpästä, minkä silloin yhdessä omistimme), kaikki meni elatusmaksujen kanssa ok, eli kumpikaan ei maksa toisilleen penniäkään. Tietysti emme maksa, koska lapsemme ovat sekä minulla että isällään 50/50% ajstaan.

      Välimme ovar erittäin hyvät, koska ajattelemme vain ja ainoastaan lastemme parasta.

      Noh, nyt tulee The Funny Part...

      Rakastuin kolme vuotta sitten nykyiseen aviomieheeni. Ihanaa, upeeta, mahtavaa. : )

      Kunnes... Hänen ex (lastensa äiti, heillä myös 2 kpl lapsia) tajusi, että hänen ex miehellään menikin hyvin...

      Ex- nainen haastoi mun miehen oikeuteen siksi, koska mun mies (lapsensa isä), esti häntä pääsemästä ulos klo. 01.00 yöllä...

      Lisäksi äiti halusi elarit noin kolmenkertaiseksi, koska on hiukan katkera...

      Suomessa äidit pilaavat lapsensa, piste !

      • ..........

        Hmmmm. Samanlainen ex akka miehelläs kuin nm. Onnen ydin perhe.
        Vasta vetona olisitte vienyt asian lasten suojeluun klo 01.00 ei kenelläkään lapsella alle 18 vuotta ole mitään asiaa ulos ei todella mitään.

    • 3 vuotinen sota

      Nainen narsistina saa kaiken ja pilaa siinä samalla lasten elämän. On tämä niin uskomatonta. Oikeuteen tarvitaan pikaisesti psykologeja mukaan. En enää ihmettele, että jollakin keittää ja voi tehdä mitä vaan, kun kuppi menee lopulta kiusaamisesta nurin.

      • yli10vuotinensota

        Nainen ("äiti"), Raision kaupungin luonnehäiriöiset vieraannuttaja viranomaiset narsistina yrittää saada kaiken
        ja pilaa siinä samalla lasten elämän. On tämä niin uskomatonta. Oikeudenkäyntiä odotellessa- Oikeuteen tarvitaan pikaisesti tuomari, joka tekee muutakin kun antaa "äidin- ja viranomaisten" pompotella itseään miten sattuu. Vieraannuttaa lapset tarkoitushakuisesti omasta isästään- ja suvustaan; kopioimalla sanasta sanaan perättömän "viranomais-" selvityksen lapsen olosuhteista "riippumattoman tuomioistuimen-" omaksi päätökseksi, ratkaisuksi hovi- ja korkeimman oikeuden kieltäytyessä asiain käsittelystä johtopäätöksiin vedoten
        vastoin lainsäädäntöä, perustuslakia, lapsen etua, oikeuksia, ihmisoikeuksia- ja oikeudenkäymiskaaren säädöstä
        pääkäsittelyn järjestämisestä muutoksenhakutuomioistuimessa vaatimuksesta. En enää ihmettele, että jollakin keittää ja voi tehdä mitä vaan, kun kuppi menee lopulta lapsen tarkoitushakuisesta vieraannuttamisesta, lapsen- ja isän vainoamisesta- ja kiusaamisesta nurin. Raision kaupungin vahingonkorvaukset tarkoitushakuisesta lapsen "viranomais-" vieraannuttamisesta, vainoamisesta ym. paskanjauhannasta
        on edelleen suorittamatta lapsille- ja isälle korkoineen-

    • laskemaan menossa

      No näköjään exän pelleilylle ei näy loppua. Nyt alkoi perseily sit lapsilla kun joutui luonnapito vähennykseen taipumaan. Lapset tuli loman viettoon ilman vaihtokamppeita..

      • oehk

        Eikö se olisi kätevämpää, jos sulla olis siellä niille omat vaatteet?

      • ajattelen vaan
        oehk kirjoitti:

        Eikö se olisi kätevämpää, jos sulla olis siellä niille omat vaatteet?

        Mitä järkeä ostaa kahteen paikkaan samankokoisia vaatteita? Vielä jos toisessa paikassa ovat vain joka toinen vkonloppu.. Ja elareihin on myös laskettu vaatteet.
        Eikä tuollaisessa tunnu olevan muutakuin kiusantekoa lapsia kohtaan hehän siellä joutuvat samoilla vaatteilla olemaan, kun äidin täytyy saada tehdä kiusaa isille ja purkaa pahaa oloaan.

    • Laskemaan menossa

      Joo en minäkään tässä hirveästi järkeä nää että ostaisin tänne kaapillisen vaatteita ja maksaisin täysiä elareita. No ei lasten täällä kuitenkaan tarvii viikkoa samoissa lomalla kulkea. Tänään käytiin kamppet hakemassa kaupasta. Nyt viikko lomaillaan rauhassa ja sit katsellaan lisää muutoksia jotta tää perseily loppuu.

    • vantaa55555

      MOI

      Kysymys. Maksavatko kaikki työttömät 66€ elatusmaksun, yhdestä lapsesta? mulle jää 580€ nettona, mulla yks lapsi vielä ja hän asuu minun kanssa.
      minä ymmärsin niin että se on pakkomaksu vantaalla ainakin.
      Toisissa kaupungissa ovat eri mieltä :/ siellä voi olla 0€ elatusmaksu jos olet työtön.

      • jyoiygiu

        Riippuu sinun muista menoista. Eli mitä sinulle jää mm. asumisen jälkeen käteen. Jos asut vaikka vanhempiesi nurkissa ilman asumismenoja, niin sullehan saattaapi jäädä tuon verran elatuskykyä.

        Mitään minimiä ei ole, vaan jos on maksukyvytön, niin sitten summa on 0e. Silloin kela maksaa lähivanhemmalle sen reilut 150e.

      • öouoiyg
        jyoiygiu kirjoitti:

        Siis hetkinen... Lapsi asuu sinun kanssa? Kuka on työtön ja kuka maksaa kenellekin 66e? Ethän sinä maksa elareita, jos lapsi asuu sinun kanssasi.

    • vantaa55555

      yks lapsi minun kaa, toinen lapsi toisen vanhemman kaa. :)
      mulle jo kerrottiin että se on pakko maksaa 66€, lapsikorotus mene lapselle automaattisesti...

      • eiolelapsikorotukset

        menneet- eivätkä mene; lapsikorotukset ovat ainastaan tulleet
        vaikka sossua- ja äitiä niin vituttaa--

    • lmihemmp

      Ei ole.

      • varma.tieto

        Onhan.

    • cscsacas

      Tottakai rikkaampi lypsää köyhemmältä

    • Ossuusbankki

      Lastenvalvojan ehdotus oli yli 450 E / kk yhdestä lapsesta. Äiti on pankinjohtaja, joka jemmaa bonukset, ateriaedut ja ryhmäeläkevakuutukset nettotulojen ulkopuolelle ja asustelee 180 neliön kämpässä, jonka nollakorkoinen laina mun pitäisi kuitata. Hyvä, tasapuolinen ja hieno järjestelmä.

    • Juu45677777778

      Helppo juttu. Hankit kalliin käyttöetuauton ja mahdolliaen asuntolainan kk-lyhennykset tappiin. Sun nettotulot tippuu reippaasti ja samalla maksukyky. Siinähän sitte exäs on ihmeissään

      • eiautoa

        katsoivat sen varallisuudeksi ja määrisivät sen vuoksi
        elatusta maksettavaksi- osta auto mutta laita esim
        vanhempien tai sukulaisten nimiin vaikka itse käyttäisitkin-

    • inhotus

      Sitten on näitäkin isejä, jotka ihan itse ovat ulostaneet itsensä perheensä ja lapsiensa elämästä. Omat menot edelleen sijalle yksi, niin että lapsia ei oteta jos on oma meno. Korkeakoulut käynyt ja hyvin ansaitseva, miten kummalla maksaa ainoastaan tuon saman minkä kuntakin maksaisi lapsen elatuksesta ja sillähän ei harrastuksia tai aina tarvittaviakaan asioita saada.
      Lapset kaipaavat isäänsä, kuten varmasti monet muutkin eronneiden perheiden lapset Suomessa.

      Minäkin uskoin tämän alkuun olevan ihan perheestään välittävä ja kunnollinen mies, mutta on ollut pakko avata silmät ja nähdä että totuus on toinen, ei välitä tippaakaan lapsistaan, saatikka siitä mitä lapset voivat saada.
      Toinen lapsista oikein anomalla anoi, että olisi saanut mennä isän luokse, ei käynyt, kun hänelle tärkeämpää olivat ne hiton kaverit. Lapsi itkee.

      • inhotus

        Sitten on näitäkin "äitejä- ja Raision kaupungin luonnehäiriöisiä vieraannuttaja "viranoaisia-" perättömin lausumin, selvityksin; lapsen tarkoitushakuisin vieraannuttamisin, lapsen- ja isän vieraannuttamisin, vainoamisin , jotka ihan itse ovat ulostaneet lapset omasta isästään, isänpuoleisista isovanhemmistaan ym. isänpuoleisesta suvustaan lapsiensa elämästä. Omat äidin vieraannuttamis kaljoittelumenot edelleen sijalle yksi, niin
        että lapsia ei oteta jos on oma meno vieraannuttaja narsistina. Korkeakoulut käynyt ja hyvin ansaitseva, miten kummalla maksaa ainoastaan tuon saman minkä "kuntakin" maksaisi
        lapsen elatuksesta- oikeasti vain kunta ei maksa lapsen elatusta ja sillähän ei harrastuksia tai aina tarvittaviakaan asioita vieraan nuttaja- "yksinhuoltaja" äidin saada. Lapset kaipaavat isäänsä, kuten varmasti monet muutkin eronneiden perheiden lapset Suomessa. Minäkin uskoin tämän alkuun olevan ihan perhees tään välittävä ja kunnollinen nainen, mutta on ollut pakko avata silmät ja nähdä että totuus on toinen, sosiaalitoimen, "lasten-suojelun" tarkoitushakuinen lapsiaan vieraannuttava "yksinhuol-taja" ruikku perättömin lausumin, selvityksin lapsen olosuhteista narsistina- ei välitä tippaakaan lapsistaan, saatikka siitä mitä lapset voivat saada saadessaan oman isänsä elämäänsä takaisin-.
        Toinen lapsista oikein anomalla anoi, että olisi saanut mennä isän luokse, ei käynyt vieraannuttaja "äidille", kun hänelle tärkeämpää olivat ne hiton munattomat miehet, jotka varastivat toisen miehen lapset omiin nimiinsä, kun eivät itse pystynyt millään lisääntymään- Lapsi itkee.

    • jkuio

      Sinä joka käyttäydyt näin jopa täällä keskustelupalstalla, alla kirjoituksesi, joka kyllä toivottavasti kertoo monille lukijoille mielentilasi. Näin et tule koskaan saamaan mitään hyvää aikaan, lopeta katkeruudella kirjoitukset: Jos omat lapsesi kuulevat samantapaista sinulta, eivät he koskaan tule luoksesi.

      Kuinka ilkesit tämän kirjoittaa. Häpeä käytöstäsi.
      Sitten on näitäkin "äitejä- ja Raision kaupungin luonnehäiriöisiä vieraannuttaja "viranoaisia-" perättömin lausumin, selvityksin; lapsen tarkoitushakuisin vieraannuttamisin, lapsen- ja isän vieraannuttamisin, vainoamisin , jotka ihan itse ovat ulostaneet lapset omasta isästään, isänpuoleisista isovanhemmistaan ym. isänpuoleisesta suvustaan lapsiensa elämästä. Omat äidin vieraannuttamis kaljoittelumenot edelleen sijalle yksi, niin
      että lapsia ei oteta jos on oma meno vieraannuttaja narsistina. Korkeakoulut käynyt ja hyvin ansaitseva, miten kummalla maksaa ainoastaan tuon saman minkä "kuntakin" maksaisi
      lapsen elatuksesta- oikeasti vain kunta ei maksa lapsen elatusta ja sillähän ei harrastuksia tai aina tarvittaviakaan asioita vieraan nuttaja- "yksinhuoltaja" äidin saada. Lapset kaipaavat isäänsä, kuten varmasti monet muutkin eronneiden perheiden lapset Suomessa. Minäkin uskoin tämän alkuun olevan ihan perhees tään välittävä ja kunnollinen nainen, mutta on ollut pakko avata silmät ja nähdä että totuus on toinen, sosiaalitoimen, "lasten-suojelun" tarkoitushakuinen lapsiaan vieraannuttava "yksinhuol-taja" ruikku perättömin lausumin, selvityksin lapsen olosuhteista narsistina- ei välitä tippaakaan lapsistaan, saatikka siitä mitä lapset voivat saada saadessaan oman isänsä elämäänsä takaisin-.
      Toinen lapsista oikein anomalla anoi, että olisi saanut mennä isän luokse, ei käynyt vieraannuttaja "äidille", kun hänelle tärkeämpää olivat ne hiton munattomat miehet, jotka varastivat toisen miehen lapset omiin nimiinsä, kun eivät itse pystynyt millään

      • jkuio

        Sinä joka käyttäydyt näin jopa täällä keskustelupalstalla, alla kirjoituksesi, joka kyllä toivottavasti kertoo monille lukijoille mielentilasi.

        "Sinä joka käyttäydyt näin jopa täällä keskustelupalstalla, alla kirjoituksesi, joka kyllä toivottavasti kertoo monille lukijoille mielentilasi. Näin et tule koskaan saamaan mitään hyvää
        aikaan, lopeta katkeruudella kirjoitukset: Jos omat lapsesi kuulevat samantapaista sinulta, eivät he koskaan tule luoksesi".

        Kuinka ilkesit "äitinä- ja Raision kaupungin "lastensuojelun" vieraannuttaja viranomaisena" TARKOITUSHAKUISESTI VIERAANNUTTAA, VAINOTA PIENIÄ LAPSIA OMASTA ISÄSTÄÄN, ISÄNPUOLEISISTA ISOVANHEMMISTAAN
        YM. ISÄNPUOLEISESTA SUVUSTAAN LUONNEHÄIRIÖI-
        SESSÄ, SAIRAASSA "VIRANOMAIS-" MENETTELYSSÄ..
        Häpeä käytöstäsi. Näin et tule koskaan saamaan mitään hyvää
        aikaan, lopeta katkeruudella narsismisi: Jos omat lapsesi
        kuulevat samantapaista sinulta, eivät he koskaan tule luoksesi.

        Kuinka ilkesit "äitinä- ja Raision kaupungin "lastensuojelun" vieraannuttaja viranomaisena" TARKOITUSHAKUISESTI VIERAANNUTTAA LAPSET OMASTA ISÄSTÄÄN, ISÄNPUO LEISISTA ISOVANHEMMISTAAN YM. ISÄNPUOLEISESTA SUVUSTAAN; MENETELLEN "ÄITINÄ- JA VIRANOMAISENA" VASTOIN POLIISIN ESITUTKINTAA ELI LAPSEN EDUN, OIKEUKSIEN, LAINSÄÄDÄNNÖN, PERUSTUSLAIN VASTAI-SESTI ??????

        HÄPEÄ KÄYTÖSTÄSI "ÄITINÄ- JA RAISION KAUPUNGIN VIERAANNUUTTAJA VIRANOMAISENA".

    • Tasaarvo_

      Älkää maksako exälle yhtään elatusapuja jos hoidatte lasta puolet. ex. saa kuitenkin koroteun lapsilisän jos 2 lasta niin yli 300€. ON MYÖS LASTEN ETU, ETTÄ VANHEMMAT EIVÄT RIITANNU PAHASTI. Jos minun täytyisi maksaa jotain ex.älle niin kokisin lähinnä tulleeni raiskatuksi. Kyllä todella, niin ja ex. olisi raiskaaja. Mitä ajattelet raiskaajasta? Suomessa ei toteudu tasa-arvo, nainen saa yhä yleensä 1. vanhemman roolin MISSÄ ON TASA-ARVO???? Itse olen myös todella hyvä ja vastuuntuntoinen vanhempi. 
      Kun erotaan niin on säälittävää jäädä roikkumaan kiinni toisessa, niin myös ex. meinasi tehdä. Ei olisi pystynyt elämään ilman minua eron jälkeen vaati aluksi elareita. Sanoin että hankin oma elämä ja ala ottamaa VASTUU elämästäsi. Emme ole enää yhdessä joten en makasa sinulle mitään ja jos rahat ei riitä hanki uusi työ, bye bye... voivoi.. nainen itki ja kiukutteli jonkin aikaa, mutta lopulta kaikki meni hyvin ja nyt hän kantaa vastuun omasta elämästään :)

      Niin, hauskinta minun casessa oli että Nainen koki suhteessa että "kontrolloin häntä" taloudellisesti. Olen kuulema kontrollifriikki. (En kyllä ole, olen jo kihloissa ja saman naisen kanssa elänyt 2,5v. toisin kuin ex. vaihtanut miestä varmaan 5 kertaa:) Suhteemme on erittäin hyvä). Vaikka väitti minua rahalla kontrolloijaksi ja voi pahoin, niin halusi jäädä minun kontrolloitavaksi (raha) myös eron jälkeen. Mitä ihmettä?? Selittäkää tämä minulle kun en ymmärrä :) Loiseläjät voisivat katsoa peiliin. Mielestäni oli vaan niin sekaisin, että ei tiennyt mitä tehdä onneksi nyt on pikkuhiljaa tullut järkiinsä.

    • Aklalke

      Paljonko tänä vuonna on minimielatusmaksu?

      • tänävuonna

        ja joka vuosi on minimielatusmaksu 0 euroa;
        ei elatusta lapsen tarkoitushakuiselle
        vieraannuttaja "äidille- ja Raision kaupungin
        luonnehäiriöisille, sairaille vieraannuttaja
        viranomaisille"-

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      110
      1927
    2. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      9
      1589
    3. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1539
    4. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1487
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      151
      1435
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      107
      1380
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1337
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      649
      1246
    9. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      16
      1167
    10. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      1118
    Aihe