Mungo & Mongertaja

Ei tohdita avata

Joko Stasi listat tuodaan julkisuuteen.
Vai odotetaanko Lipposen, Halosen ja näitten kuolemaa . .

14

242

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mungo.Mongertaja

      Se oli takana demareilla, kun Koivisto käski piiloon Stasilistat

    • Ulkopoliittisilla asiakirjoilla on usein jonkin pituinen aikaraja ennen kuin ne tulevat julkisiksi. Se voi olla jopa kymmeniä vuosia riippuen asiasta tai tapahtumasta joka liittyy tapahtumaan. En pitäisi mahdottomana vaikka Stasi-lista olisi salainen tietyn ajan viimeisen siihen liittyvän ihmisen kuolinpäivästä lukien, esimerkiksi 40 vuotta.

      Poliittisen keskustelun kannalta olisi hauskinta, jos Tiitisen listan osalta säädettäisiin niin, että siitä voidaan julkistaa nimiä yksitellen sen jälkeen, kun listalla olleet henkilöt ovat heittäneet lusikkansa nurkkaan. Sanotaan vaikkapa niin, että aikaraja olisi puoli vuotta henkilön kuolemasta. Aina kun tällainen 1970-luvulla vaikuttanut tunnettu henkilö kuolee, spekuloitaisiin puoli vuotta, saako vainaja kunnian tulla nimetyksi Stasin Hall of Fameen.

      • Ihme.selittäjä.tuokin

        Höpsistä pysty.
        Muissakin maissa on availtu Stasilistoja. Tällaiset listat avataan heti, kun ne saatu käsiin.
        Ei saisi olla, että maanpetturuus asioita saltataan, ei ne ole valtiollisia salassa pidettäviä.
        Auki vaan, ja selitykset pois. Demarit osaa selitellä.


      • Ihme.selittäjä.tuokin kirjoitti:

        Höpsistä pysty.
        Muissakin maissa on availtu Stasilistoja. Tällaiset listat avataan heti, kun ne saatu käsiin.
        Ei saisi olla, että maanpetturuus asioita saltataan, ei ne ole valtiollisia salassa pidettäviä.
        Auki vaan, ja selitykset pois. Demarit osaa selitellä.

        Mutta Suomessa ei ole niitä ei ole availtu, joten miksi availtaisiin seuraavaan 40 vuoteenkaan. Julkisuus ei sitä paitsi ole itsestään selvää muissakaan maissa. Taisi vasta äsken avautua eräskin 50 vuotta vanha ulkopoliittinen asiakirja maailmalla. Kunhan muistaisin mikä se oli, linkittäisin saman tien.


      • pinnistä-pinnistä
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Mutta Suomessa ei ole niitä ei ole availtu, joten miksi availtaisiin seuraavaan 40 vuoteenkaan. Julkisuus ei sitä paitsi ole itsestään selvää muissakaan maissa. Taisi vasta äsken avautua eräskin 50 vuotta vanha ulkopoliittinen asiakirja maailmalla. Kunhan muistaisin mikä se oli, linkittäisin saman tien.

        Joko tuli mieleen.
        Aikaa ollut miettiä.


      • Nyt-jo-se-aika

        Halosen ja Lipposen iästä voi laske sen 40 vuotta.


      • Anonyymi
        Ihme.selittäjä.tuokin kirjoitti:

        Höpsistä pysty.
        Muissakin maissa on availtu Stasilistoja. Tällaiset listat avataan heti, kun ne saatu käsiin.
        Ei saisi olla, että maanpetturuus asioita saltataan, ei ne ole valtiollisia salassa pidettäviä.
        Auki vaan, ja selitykset pois. Demarit osaa selitellä.

        DDR- nimistä valtiota ei ole enää olemassa eikä siten perusteita asiattomalle salaamiselle


      • Anonyymi
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Mutta Suomessa ei ole niitä ei ole availtu, joten miksi availtaisiin seuraavaan 40 vuoteenkaan. Julkisuus ei sitä paitsi ole itsestään selvää muissakaan maissa. Taisi vasta äsken avautua eräskin 50 vuotta vanha ulkopoliittinen asiakirja maailmalla. Kunhan muistaisin mikä se oli, linkittäisin saman tien.

        Siksi kun ne on rikoksia, ei niitä voi länsimaisen käsityksen mukaan salata. Neuvostoliitossa tietenkin toisin, nyt Venäjä.


    • Anonyymi

      Suomi muka oikeusvaltio, ainakin Halonen sitä hoki pöntiänään, varmaan hänelle olikin, kun Stasilista piiloon.

    • Anonyymi

      Kepusta mukana on Väyrynen, Kekkonen, Uusitalo, Pari jo keikahtanut, mutta lista on visusti piilossa.

      • Anonyymi

        "Mungo ja "Mongertaja. Pate ja Tavja.


    • Anonyymi

      https://suomensotilas.fi/2022/03/24/stasi-lista/

      Stasi-listan nimet


      Ilkka-Christian Björklund, SKDL/SDP, kansanedustaja, Pohjoismaiden neuvoston pääsihteeri
      Jouko Jokisalo, SKDL, tutkija, Stasin värvätty agentti ”Boris” 1979–87
      Jorma Kalela, SDP, tutkija
      Osmo Kock, SKDL, kansanedustaja, Suomen suurlähettiläs Berliinissä 1974–79
      Jaakko Tapani Laakso, SKP/VAS, Tiedonantajan toimittaja, kansanedustaja, KGB:n ”Jan” ja Stasin ”Mantel” 1973–89
      Marjatta Laires, diplomaatti DDR:ssä 1978–80
      Riitta Myller, SDP:n kansanedustaja
      Veijo Olavi Puhjo, SKP, lääkäri, opiskellut DDR:ssä
      Johannes Pakaslahti, SKP, Tiedonantajan Berliinin kirjeenvaihtaja 1972–79, Maailman rauhanneuvoston pääsihteeri 1986–89.
      Irma Anneli Nurmela, Suomen DDR:n lähettilään sihteeri 1970-luvulla.
      Ulf. L. Sundqvist, SDP, STS:n pääjohtaja
      Ilkka Taipale, SDP, kansanedustaja
      Pentti Tiusanen, SKP, Stasin värvätty ”Timur”
      Rauno Viemerö, SDP, diplomaatti
      Pirkko Saisio, SKDL, kirjailija
      Jouko Kajanoja, SKP, SKP:n puheenjohtaja 1980-luvulla
      Kaisa Korhonen, SKP, laulaja
      Vappu Taipale, SDP, virkamies
      Eero Heinäluoma, SDP, SAK:n toimitsija
      Kalevi Sorsa, SDP, pää- ja ulkoministeri, puoluejohtaja
      Ulpu Iivari, SDP:n puoluesihteeri
      Kirsti Lintonen, SDP, diplomaatti
      Arto Mansala, SDP, diplomaatti
      Jaakko Laajava, LKP, diplomaatti
      Paavo Lipponen, SDP, kansanedustaja
      Jaakko Blomberg, SDP, diplomaatti
      Erkki Tuomioja, SDP, apulaiskaupunginjohtaja, kansanedustaja
      Matti Ahde, SDP, Suomi–DDR-seura, kansanedustaja, ministeri
      Esko-Juhani Tennilä, SKP, kansanedustaja
      Tarja Halonen, SDP, kansanedustaja
      Taisto Sinisalo, SKP-y:n puheenjohtaja
      Ilkka Kanerva, Kok., kansanedustaja, ministeri

      Näiden lisäksi tietoja on pyydetty Antti Matti Ilmari Ruso/Russi/Rusi -nimisestä henkilöstä. 2000-luvun alkuvuosien ns. Rusi-kohun aikana kävi kuitenkin selväksi, että viranomaiset olivat tahallaan tai tahattomasti sekoittaneet Alpo Rusin hänen huomattavasti vanhempaan isoveljeensä Jukka Rusiin, jolla oli ollut yhteyksiä Itä-Saksan turvallisuuspalveluun. Saksalaislähteistä on sittemmin vahvistettu suomalaisten pyrkineen tarkoitushakuisesti etsimään nimenomaan presidentti Martti Ahtisaaren keskeisenä neuvonantajana 1990-luvulla toimineen Alpo Rusin nimeä likaavaa aineistoa.

      • Anonyymi

        Erkiltä saa 10 000 euroa, lupasi sen jos nimi löytyy Stasilistalta.


    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1340
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      736
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      131
      696
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      94
      485
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      480
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      467
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      458
    13. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    15. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      92
      451
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      448
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe