Olen miettinyt tätä usein, koska olen itse todella ujo ja viihdyn myös usein yksin, vaikka haluan myös nähdä ihmisiä. Olen ihastunut todella rohkeaan ja ulospäinsuuntautuneeseen ihmiseen, ja vaikka olemme tällä tavoin hyvin erilaisia, haluan kuitenkin toivoa, että voisimme ystävystyä. Ihmisissä on tietysti paljon muitakin ominaisuuksia, mutta kuinka paljon uskotte intro-ja ekstroverttiyden vaikuttavan?Mitä mieltä olette, onko teillä kokemuksia tällaisesta?
Sopiiko introvertti ja ekstrovertti yhteen?
nimimerkki8
23910
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Kyllä mielestäni sopii yhteen. Täydentään sopivasti toisiaan, molemmat voi tarjota jotain uutta toisilleen. Tuttavapiirissä on paljon tällaisia pareja, joissa toinen tosia puhelias ja toinen ujo. Ei se ole este.
Ihmisethän yleensä täydentävät toisiaan. Oletko muuten täysin varma siitä millainen tämä toinen ihminen on? Joku hänessä ilmeisesti vetää puoleensa. Entä oletko itse ujo kaikkien ihmisten seurassa?
En ole täysin varma, mutta hän tulee toimeen kaikkien kanssa, hän juttelee kenen tahansa kanssa ja on usein myös äänessä. Itse olen ujo enimmäkseen vieraiden ihmisten kanssa, kavereiden kanssa olen puheliaampi. Ongelmana on, etten uskalla lähestyä häntä, ja uskon, että hänkin saattaa olla hieman ujo tällaisissa asioissa.
Vaikea kuvitella miten ekstroverttinainen jaksaisi introverttimiestä? Nainen haluaisi koko ajan kavereidensa seuraan ja mies haluaisi olla kotihiirenä kahdestaan.
Kun nainen puhua pälpättää, niin ainakin hiljainen mies on hyvä kuuntelija eikä keskeytä. :) Jos nainen haluaa olla muiden kanssa myös sosiaalinen, ei siinä mitään pahaa ole...saapahan ujo mies olla rauhassa yksinkin jos niin haluaa. En tiiä kummin päin nää sukupuolet nyt meni, mut kuitenkin. Uskon että erilaiset ihmiset täydentävät toisiaan, jos on muuten tarpeeksi yhteisiä kiinnostuksenkohteita tai harrastuksia tms.
Kiitos vastauksestasi! Olen nainen, mutta eiköhän asiat toimi melko samanlailla molemmilla sukupuolella. Ehkä nyt uskallan lähestyä häntä:)
Mihinkäpäin menee?
Kiinnostava koska mietin tismalleen samaa, mutta olenkin se ulospäin suuntautunut mies.
Miksi ei voisi toimia?
Minulta se vaatisi suurta rohkaistumista mutta elämässä pitää ottaa riskejä. Jotenkin kiehtoo tutustua ihmiseen, joka toimii melko vastakkaisesti kuin itse eri tilainteissa. Minulla tämä ujous ja sisäänpäin kääntyneisyys on ehkä joltain osin kokemusten myötä tullutta, kun voi olla rennosti, on hieman erilainen. Jos ujo ja rohkea päätyisivät yhteen, ehkä he oppisivat toisiltaan asioita? Uskon, että asiat saisi "järjestettyä" niin, että introvertti saisi omaa aikaa ja toinen taas ehtisi olla muiden kanssa. Mitä mietteitä sinulla on?
Jaa oma tilanne on hiukan erilainen... Vaikka minulla on ystäviä ja tulen toimeen aikalailla kaikkien kanssa ( muutama poikkeus) en niinkään viihdy ystävieni seurassa kovin paljon, ajallisesti. Miksi koen koen vetoa vastakohtaan? No olen ajatellut sitä todella paljon enkä ole vieläkään varma mutta kai haluan jonkun jolla on samoja intressejä ja luonteenpiirteitä muttaa on muuten vastakohta? Tämän ihastumisen aikana olen lähinnä oppinut itsestäni, etten pystykkään aina sanomaan mitä ajattelen, tämä murtaa identiteettiäni joka rakentuu sen ympärille etten salaile oikeastaan mitään vaan sanon suoraan.
Ja uskoakseni asiat saisi järjestettyä niin että toisella osapuolella olisi aikaa soaiaalistua niin paljon kun haluaa.
Kummaksi sinä luonnehtisit itseäsi siis enemmän? Yleensähän introverttien ajatellaan olevan ujoja, ja miettivän enemmän mitä sanoo, ja ekstroverttien rohkeita ja impulsiivisia mutta minusta tuntuu että ne ovat yleistettyjä. Uskon, että useat ovat jotain siltä väliltä. Mutta ehkä luonnehtiessaan itseään jompaankumpaan mietitään, miten toimii useimmin. Esimerkiksi en itse tunne olevani kokonaan introvertti, välillä olen esimerkiksi hyvinkin impulsiivinen. Ehkä yhdistänkin nämä välillä ujouteen ja rohkeuteen, vaikka ne eivät ole sama asia intro-ja ekstroverttiys. En tunne ihastustani niin hyvin, että voisin sanoa varmuudella minkälainen hän oikeasti on, olen vain muodostanut hänen käytöksensä perusteella johtopäätöksiä. Useimmat ihastuksistani ovat olleetkin hyvin ulospäinsuuntautuneita ja "suosittuja", harvemmin olen tuntenut vetoa itseni kaltaisiin ujoihin, en tiedä mistä se johtuu, välillä tuntuu, että koska itsetuntoni ei ole kovinkaan hyvä, niin ihailen rohkeampia yms ihmisiä. Loppujen lopuksi mietittyäni ajattelen, että intro-/ekstraverttiydellä ei niinkään ole väliä, vaikka ulospäinsuuntautuneet saattavat kaivata enemmän ihmisiä lähelleen,voi hän sosiaalistua muiden kanssa, ei varmaankaan parien tarvitse joka sekunti olla yhdessä. Tunnetko sinä ihastuksesi hyvinkin? Oletko onnistunut lähestymään häntä?
Ekstrovertti ... Minulla on selvä oma "tyyli" lähes kaikkeen harvoin mietin mitä puhun ja ei suutani muutenkaan saa kiinni... Ja on totta että yleistykset on iskostettu syvälle mieliin.
Ja voisin sanoa että minulla on jonkilainen käsitys hänestä vaikea lähteä mitään infoa hakemaan sillä hän tupsahti päähäni ilmaan mitään varoitusta enkä tiennyt hänestä mitään edes nimeä...
Ja olen vähitellen onnistunut "rohkeamman lähestymisen" jälkeen saanut ihan oikeaa kontaktia... Kai?
Toivottavasti teillä etenee johonkin, itse en ole päässyt katsekontaktia pidemmälle...
rohkeasti vaan sanomaan jotain...
on nimittäin suhteellisen hermoja/tunteita raastavaa olla aina se aloittava osapuoli!
( etenkin kun tein jotain minkä pitäisi varmasti tehdä selväksi etten pelkästään näe häntä hyvänpäivän tuttuna, mutta vastoin odotuksia mitään ei tapahtunut ja asia jäi junnaamaan paikalleen...)
Kuulostaa vähän samanlaiselta tilanteelta kuin minulla, välillä on tuntunut, että hän on yrittänyt lähestyä minua, mutta en ole uskaltanut tehdä mitään, myöhemmin vain hakannut päätäni seinään, että miksi en uskalla! Hyvä kuulla, mitä vastapuoli voi ajatella, aion rohkaistua! En tiedä, mutta luulen, että ihastuksesikin saattaa olla ujo, minkä takia mitään ei tapahtunut.. Mutta hän mitä luultavammin on huomannut kiinnostuksesi, hän tuskin pitää sinuakaan enää hyvänpäiväntuttuna
On todellakin... Siis hän on sanonut että pelkää esiintyä pientä suuremmille ryhmille, mutta omassa kaveripiirissään puhuu luontevasti (huomasin kai alitajuntaiesti hakeutuvani lähelle häntä) joten varjosta itseltänikin huomaamatta?
Ja viitsitkö määritellä "lähestymisen yrityksen"
Olen saattanut ymmärtää väärinkin, mutta ennen hän ei kiinnittänyt minuun paljoa yhtään huomiota, mutta jossain vaiheessa hän alkoi olla minua kohtaan mielestäni kovinkin ystävällinen, ja hän on tullut minulle juttelemaan joskus, ja vaikuttanut tällöin aika hermostuneelta.. Ei kuulosta oikein vakuuttavalta, lähestymisen yritys oli ehkä myös väärä ilmaisu...:D
Haluaisin sanoa, että jatka yrittämistä, vaikka olisi tietysti mukavampaa, jos toinen lähestyisi kerrankin. luuletko, että hänkin pitää sinusta?
Jos "rohkea" henkilö (vertaan nyt itseeni) joka uskaltaa puhua missä vain, suurille yleisöille ja tuntemattomille. Vaikuttaa hermostuneelta on jokin sinussa erilaista (joko olet murhanhimoisen tuntuinen tai hän haluaa sinut) ,itsellä ainakin sydän alkaa takomaan, käteni hikisevät... Koen ramppikuumetta (tämä johtuu uskoakseni siit että suunnilleen ensimmäistä kertaa ajattelen mitä muut/muu ! Ajattelee minusta, olisi houkuttelevaa kipittää alkoon ja hankkia huomattavasti nestemäistä rohkaisua mutten usko että annan itsestäni kovin kunnollista kuvaa jos tulen "päälle" helikopteri kännissä.
Siittä että pitääkö hän minusta en osaa sanoa, looginen puoleni sanoo että todennäköisyys on saamarin pieni, luultavasti sulaudun muuhun massaan hänen silmissään lievänä kuriositeettinä. muutoin pääni on täynä toiveita ja epäilyksiä, yritin saada omalle pääraukalle rauhan päättämällä juosta hänen perään ulos ja sanoa että hän on ajatuksissani yhtä tiukasti kuin janne kataja televisiossa, no saavutin hänet puistossa ja sain takereltua suustani etten saa häntä päästäni, odotin joko negatiivistä tai positiivista reaktiota en ollut ollenkaan valmistautunut kun hän vastasi "miksi?" lamaannuin ja piakkoin liukenin paikalta. Minun mielessä tämä on jäänyt leijjumaan ympärilleni ja en saa itseltäni loogisen kuuloisa.deduktioita hänen mahdollisista aivoituksista. Tämän jälkeen hän on mm katsonut minua (en ole varma kuinka pitkään) ja sponttaanisti lähtenyt pois mutta toisaalta esittänyt kiinnostusta sähläämiseeni? = eli ei entosiankaan tiedä nyt vaan matelen eteenpäin ja toivon että aikani riittää, samalla peläten jotain?
Saattaahan olla, että kun puhuit hänelle siellä puistossa, hän meni lukkoon, eikä keksinyt mitään muuta sanottavaa, en oikein tiedä.. Ainakin itse, kun hän tuli minulle juttelemaan(tosin ihan tyhjänpäiväisistä asioista), vastasin muutaman kerran, ja lopun aikaa olin ihan jäässä, enkä saanut sanaa suustani.
Mutta nyt ihastuksesi on aika varmasti kuitenkin ajatellut sinua tuon jälkeen, koska katselee sinua ja yrittää luultavasti ottaa selvää, minkälainen ihminen olet. ja voin sanoa, että joinakin päivinä minä ulospäin näytän käyttäytyvän omaa ihastutani kohtaan viileästi, vaikka oikeasti vain en uskalla osoittaa tunteitani. Käyttäydyn muutenkin ihan sekavasti hänen ollessa lähettyvillä, välillä hymyilen yms ja välillä en ole huomaavinaankaan...Ihastuksesi voi ihan hyvinkin olla kiinnostunut sinusta, koska ainoa, mitä minä ujona olen tähän mennessä uskaltanut tehdä, on katsella ja hymyillä hänelle..
Minua kohtaan hän on yleensä vähäpuheisempi kuin muita kohtaan, mutta aina joskus olen huomannut hänen katselevan minua. Kuitenkin siitä on jo aika paljon aikaa, kun viimeksi juttelin hänelle, koska emme näe toisiamme niin usein kuin ennen. joten en ole enää varma, onko hän ollenkaan kiinnostunut enää, jos on ollutkaan, kun nykyään vain vaihdamme katseita..
Itse nään tämän ''pelinä'' ( ei mikään call of duty, vaan tilanne missä edetään hitaasti mutta epävarmasti) ja olen teatraalisen siirtoni tehnyt! odotin saavani suoran konfortraation mutta sen sijaan saan salamyhkäisyyttä ja hiljaisia hetkiä itsekseni...
lähes masentavaa on olla valmiina avaamaan itsensä ja toivoa että saisi edes jotain oikeaa reaktiota ei väliä negatiivistä vaiko positiivistä, koska tämä tiedottomuuden tunne valvottaa öitä ja ajaa kohti hämärää aluetta omassa tietoisuudessani...
Olisi oikein sinua kohtaan, että hän vuorostaan tekisi asialle edes jotain, koska teit niin rohkean siirron. On raskasta olla tietämätön toisen tunteista. Ymmärrän tämän keskustelun johdosta paremmin, miltä vastakkaiselta puolelta voi tuntua. Vaikka olen itsekin usein pohdiskellut, mitä hän oikeasti ajattelee, kamala tunne, kun on käyttäytynyt itse ristiriitaisesti, miltä toiselta voi tuntua..
Lähinnä tilanne käy lompakkoni päälle...
Selityksenä katselen usein tähtiä iltaisin/aamuisin, mietin juurikin häntä ja poltan ketjuun tämä tapa on lähes karannut käsistä...
Niinpä. Tehkää nyt saamari jotain.