Mite kävi Hilkka Ahteen jutussa?

- Reposteltavana oli , vaan lopusta ei ole kuulunut. Katkesi yhtäkkiä. Miksi ? Pääsikö joku "lomille, eläkkeelle, sairaslomalle " ? - Ovatko työpaikat työn tekemistä varten , vai ihmissuhteiden hoitoloita, kahvikerhoja, päiväkerhoja, joissa viipyilemällä palkka juoksee ? Tehdääkö tulosta ?
391
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mahtoiko siinä käydä niin että Räty väitti Ahteen tarjoutuneen seksikumppaniksi. Ahde närkästyi väitteestä ja nosti kunnianloukkaussyytteen.
Nyt poliisi tutkii millaista keskustelua asiasta riitapukareiden välillä on käyty. Tilanne on sana-sanaa-vastaan mutta kun nyt sitten pitää selvittää kumpi valehtelee niin sitäköhän nyt puidaan kaikessa hiljaisuudessa?

Äänestä

Voi kuule, voi mennä kuukausia, vuosia ennen kuin päätös tulee jutusta. Nyt puidaan erästä juttua Korkeimmassa oikeudessa, jossa väitetyt rikokset ovat vuosilta 2003-2006 ja ilmianto tehty 2006. Käräjäoikeutta käytiin vuonna 2010 ja hovissa 2012, muistaakseni. Käräjäoikeuden päätöstä odoteltiin puoli vuotta, hovioikeuden lähes saman verran.

Ei ole ihan äkkinäisiä nämä.

Äänestä
  • Lehdissä raportoitiin ns. pääkäsittelyn kulkua. Tuomioistuimen päätös ei kuitenkaan ole välttämättä heti valmis pääkäsittelyn päätyttyä. Se annetaan sitten aikanaan, kun asia on kunnolla tutkittu ja mietitty ja perustelut ja johtopäätös saatu kirjoitettua paperille. Siihen menee tavallisesti useampia viikkoja ja isommisssa, hankalissa jutuissa joku kuukausikin. Kyllä se sieltä tuutista tulee, ja on satavarmasti saman päivän lööpeissäkin. Odota rauhassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Outoa kirjoitti:

- Reposteltavana oli , vaan lopusta ei ole kuulunut. Katkesi yhtäkkiä. Miksi ? Pääsikö joku "lomille, eläkkeelle, sairaslomalle " ? - Ovatko työpaikat työn tekemistä varten , vai ihmissuhteiden hoitoloita, kahvikerhoja, päiväkerhoja, joissa viipyilemällä palkka juoksee ? Tehdääkö tulosta ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu