Teen projektia anoreksiasta, ja kysyisin siis erääseen aihealueeseen liittyen, että miten te anorektikot toivoisitte, että teihin suhtaudutaan? Myöskin te entiset anorektikot, onko teidän näkökulmanne tästä asiasta muuttunut?
Entä miten perhe vaikutti teidän elämäänne?
Kiitos!:)
Entä miten perhe vaikutti teidän elämäänne?
Kiitos!:)
Vastaukset 3
Vanhimmat
No mä haluan, ettei muhun suhtauduta yhtään eri tavalla vaan että mua pidetään ihan tavallisena ja terveenä. Musta on ärsyttävää jos ihmiset kommentoi mun annoksiin esim. Että "ooksää joku anorektikko vai mikset muka voi syödä kunnolla". Mun mielestä tää ei kuulu muille ihmisille mitenkään eikä niiden tarvitse asiaan kommentoida ellei asiasta kerta mitään tiedä. Oon tosin jo paranemassa. Ja perhe oli silloinkin mulle tärkee, mut perhe huomas mun laihutuksen ja alko vahtii mun syömisii millo munki piti sit alkaa huijaamaa niit ja piilottaa ruokaa tai esim. Kaataa maidot lavuaari jne. Syömisistä tuli perheen kaa riitoi ja muistan kun mä sillon itkin ja parvuin. Ja oli päivii kun suutuin mun porukoille niin paljon että saatoin olla puhumattakin heille koko päivä mitään. Mun vanhemmat periaatteessa pelasti mut. Jos ne ei olis puuttunu asiaan mitenkään niin mä olisin kyllä ilman muuta laihduttanu itteni vielä ihan henkihieverein. Vajaa 170cm pitkä ja painoin 40kg ja olisin ihan varmasti laihduttanu itteni sinne 36 kiloon ja sairastunu varmaan vielä pahemmi ja maannu sairaalassa vielä pidempää. Mun porukat vahti mun syömisii n. 3vk ja mun paino pysyi samana. Ei noussu, mut ei laskenukkaa. Ja sit äiti vei mut lääriin ja mulle tehtiin kaikkii kokeit ja sydänfilmnin alhaisen sydämenpulssin takia lähetettiin keskussairaalaa. Kun pääsin kotiin on yhä tulli riitoi ruuasta perheen kaa. Ja yhä edelleen piilotan ruokaa, annan koiralle, kaadan pois. Mun päässä on yhä ne samat anorektiset ajatukset ku sillon. Mut en pääse niist eroo.
Antakaa mun olla rauhassa.
En pyydä teiltä mitään, älkää tekään tunkeko nokkaanne minun elämääni.
En ole kiinnostunut saarnoista ja valistuksesta.Tiedän sen kaiken, ja varmasti paljon enemmän ja paremmin kuin te.
Perhe ei suhtaudu mitenkään kun perhettä ei ole.
Omilleni jouduin jo hyvin nuorena ja omillani haluan olla.
Itse toivoisin, että kaikkein läheisimmiltä saisi apua (esim. Perhe) mutta muut eivät kommentoisi mitenkään. Pakkohan se jonkun on lopulta laittaa stoppi elämällä pelleilylle, mutta muiden ei tarvitse puuttua, varsinkaan sitten kun ollaan jo paranemisen tiellä. Minua ainakin vaan harmittaa kun joku kommentoi, että miksi nyt et voi ottaa sitä salaatinkastiketta tms, tai että "voi kun oot niin laiha ruipelo, syö pulla". Ja varsinkin se kun puolitutut alkaa heti puhua selän takana anoreksiasta kun kävelen paikalle. Mutta tukea toivoisi.