laskeutuvat mustaan maahan
muuttaen maailman hohtavan valkeaksi
muistan katseesi
kun vangitsit ne
lämpimillä käsilläsi
ihmetellen niiden sulamista
se oli elämäsi ensilumi
ja minä kiitin
taivasta ja elämää
joka toi sinut elämääni
rakkaus jonka tunsin
oli ihmeellinen
uusi elämä
lahjoista suurin
sinä
muuttaen maailman hohtavan valkeaksi
muistan katseesi
kun vangitsit ne
lämpimillä käsilläsi
ihmetellen niiden sulamista
se oli elämäsi ensilumi
ja minä kiitin
taivasta ja elämää
joka toi sinut elämääni
rakkaus jonka tunsin
oli ihmeellinen
uusi elämä
lahjoista suurin
sinä
Vastaukset 4
Vanhimmat
Herkän kaunis runomuotoinen kuvaus äidinrakkaudesta.
Ei ole maailmassa suurenpaa ja kestävämpää, kuin äidinrakkaus. Se on side, jota ei mikään mahti voi murtaa.
Runo rakentuu pieniin kuvauksellisiin hetkiin.
Lumisade, lapsen hämmästelevä ja ihmettelevä katse, joka avoimen vilpittömänä riemuitsee uusista, ihmeellisistä asioista. Niistä, jotka meiltä jo jäävät havaitsematta liian arkipäiväisinä.
Runo rakentuu niistä pienistä ihmeistä, jotka äiti kokee lapsensa kautta, tämän löytäessä aina uusia hämmästelyn aiheita.
Pieni runo, jonka sisällä asuu suuri Rakkaus.
Runo, joka pienin sanoin kertoo suuren tarinan.
Kiitos Liona
Tämä kuvaa poikaani kun hän koki elämänsä ensilumen,
yritin saada siihen sitä tunnetta mitä äidinrakkaus tuntuu
ja ainakin sinun kommentistasi onnistuin siinä jotenkin.
Kiitos Ceero kommentisi ovat aina yhtä tervetulleita koska
niistä "lukee" paljon enemmän kuin runosta itsestäään.
Kaunis !
Pitkästä aikaa todella koskettava lukunautinto joka osui koskettaen syvälle. Tästä nousee mieleen muistoja ja tunnelmia oman elämän varrelta... ja ajatus elämän herkkyydestä, lapsen herkkyyden kunnioittamisesta... kiitollisuudesta... sekä siitä, kuinka nopeasti aika kuluu ja elämä lopultakin on lyhyt. Kunpa tämän ajan voisimme käyttää elämän ihmeiden ihmettelyyn ja rakastamiseen...
Minulle kun on tuota ikääkin jo kertynyt, nyt saan ihmetellä talven lumia lapsenlapsen eläväisyyttä ihaillen, mutta kyllä ne omatkin lapset on elämän lahjoja edelleen, aikuisinakin.
KIITOS koskettavasta runosta.
Sanotaan että lapet ovat elämän ateria ja lapsenlapset sen jälkiruoka.
Itselleni se ei vielä ole ajakohtaista.
Lämmin kiitos kauniista sanoistasi!