Kuinka näin pskoja voidaan olla. Hiidensalo tänään PARAS meikäläinen...sijoitus jotain 60 ja about. Kannattaako enää sponssienkaan lähteä millään rahasummalla sponssaamaan tuon tasoista puuhailuryhmää. Onneksi on sentään KAISA.
Miesten ampumahiihtäjät jo säälittäviä!!
Kuinka alas päästään
30241
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Eikö ne itse rahoita aika ison osan urheilemisestaan... K. Mäkäräinen on ainoa, joka on päässyt plussan puolelle noista nykyisistä suomalaisista ampumahiihtäjistä.
Noh, ilmeisesti laji on jo niin kovatasoinen maailmalla, että suomalaiset eivät juuri pärjää. Niinhän se tahtoo aina mennä, että meikäläiset pärjäävät vain pienissä lajeissa.
Meidän verorahoja ei mene niille.
Mutta jo valitettavasti suomalaisia naisten ja miesten puolella vaivaa ihan liian hidas hiihtovauhti, tietenkin Kaisaa ja Maria lukuunottamatta. Pitäis saada nostettua hiihtovauhtia, koska juuri nyt Toivonen,Kauppinen ja Hiidensalo kolmenkympin paikeilla nolla ammunalla.
Ja naisten puolella sama koskee Markkasta, ja valitettavasti laskin että Siltakorvella oli huonoin hiihtoaika normaalimatkalla, eli ei olisi päässyt edes pisteille nollilla.
Motivaatiohan urheilijoilla menee koko ajan keikkua noilla sijoilla, pitäisi välillä hakea menestystä ibu cupista näiden urheilijoiden, ja sitten takaisin maailman cupiin.
Maastohiihdon puolelta pitäisi houkutella joku tuonne ampumahiihtoon. Esim. Roposella voisi olla vielä muutamia hyviä hiihtovuosia jäljellä ja hänen alamäkeen kääntynyt uransa voisi saada uutta nostetta ase selässä.
Ampumahiihto ei todellakaan ole mikään hiihdosta raakattujen laji. Jos vauthti ei riitä ilman pyssyä niin vielä vähemmän pyssyn kanssa.
Ampumahiihto kovan hiihtämisen lisäksi paljolti ampumarutiinien toteuttamista. Opetteleminen on vuosien työ.
Roponen on tehnyt hyvän hiihtouran ja kiitos hänelle siitä.
Jo, en kyllä usko että Roponen pärjäisi enään ampumahiihdossa. Kyllä hiihtovauhti riittää, mutta menisi aikaa saada ampuminen hyvälle tasolle, koska ei luultavasti ole harrastanu ammuntaa ennen. Ampumisessakin on vuosien työ.
Evi Sachenbacherkin siirtyi ampumahiihtäjäksi "vanhoilla päivillään" ja on väläytellyt muutamissa kisoissa.
On ehkä vain ajan kysymys, milloin ammunta alkaa kunnolla sujumaan ja hän kiilaa kärkeen.
Kaisa Variskin pääsi melko nopeasti ammunnasta perille aikoinaan.
No se nyt vielä puuttuisi, että ton turistiryhmän retkue saisi noi retkeilyreissut verovaroista.
Annetaan kaikki tuki niille jotka sen nyt ansaitsevat eli naisista Kaisalle ja vähän myös Marille. Muut näyttäkööt kyntensä ensin omalla valmentautumisellaan ja jos homma alkaa näyttämään jollain lailla valoisammalta, niin sitten rahallista ja materiaalista tukea ja reilusti....siis vain kyvykkäille.
Miesten retkueelle riittää jo pelkkä edustamisen riemu ja Suomi-verkkarit...luonnollisesti täysin omalla kustannuksella ja miesten köörille ei tosiaankaan tarvitse mitään erillistä suksihuoltoa järjestää...täysin turhaan menee voiteluryhmän voimat ja voiteet. Kempin Pekka voi viedä kiertueen alussa vaikka miesten majoitustilaan muutaman palikan ihan tavallista halvinta parkkua ja aikataulun, milloin puuhailijat voivat käydä ne itse omiin kapuloihinsa sulattelemassa. Nykyisillä voimavaroilla pitää nyt priorisoida rankasti ja antaa menestyjille 100%:n tuki!!
Juuri näinhän se menee! Rahallista tukea ei ole tullut kuin Marille !Valmennustukea ei ole myöskään, eikä liiton tukea sitä vertaa. Kemppi huoltopäällikkönä tekee juuri noin. Kaisan sukset voitelee Siltakorpi, muut ei niihin saa koskea. Jos pojat saiskin mennä ite voitelemaan, vois tulos olla toinen? Jokainen voi ite kokeilla tätä lajia, jos se on niin heleppoo,ku luulis rannalla ruikuttaessa. Toivottavasti Suomi tajuaa lähettää kaikista teidän sontahuudoista huolimatta viestijoukkueet, sillä Japani kyllä ottaa sen mielellään, vaikka on Suomen takana!Eikä Kaisan mitali ole ollenkaan varmaa, senhän näytti jo tämänpäivän kisakin.Joka kerta uusi voittaja, se on tämän lajin hienous!
Kaisalla amoumahiihtäjistä suurimmat tuet "systeemiltä". Myös hk valmentajalla.
Noh, on niitä huonompiakin harrastuksia kuin ampumahiihto, joten hyvä että muutama mieskin Suomesta yrittää. Ehkä Hiidensalosta muutaman vuoden päästä on odotettavissa ihan menestyvä tyyppi, mene ja tiedä.
Mutta totta on, että maailmancup on liian kova paikka. Surkuhupaisaa seurata tv-lähetyksistä kun selostajat jännittävät, pääseekö suomalainen takaa-ajoon, eli 60:n sakkiin.
Vain Mäkäräinen ja ehkä Laukkanen maailmancupiin ja muu sakki ibu-cupiin, kunnes sieltä alkaa tulemaan kärkisijoja.
Luulen tosiaan että Hiidensalosta voi tulla seuraava menestyjä suomesta miesten puolella. Mutta en ole vielä luopunut ajatuksesta että Kauppinen ja Toivonen voisivat pärjätä, erityisesti normaalimatkalla hyvällä ammunalla tämä on mahdollista.
Ei ole hyvä lähtökohta se, että vain puhdas ammunta yhdellä matkalla voi juuri ja juuri tuoda pistesijan.
Hiihtovauhdin tulisi parantua merkittävästi, jotta olisi järkevää esim. lähteä arvokisoihin.
Tottahan tuo, mutta nythän ei olympiamatkalle lähde muita kun Kaisa, mahdollisesti Mari? Mutta jo toivon että ens kaudella nähdään parempaa menoa muilta. Tälle kaudelle ei voi enään ihmeitä odottaa.
Ei näy ensi vuonnakaan miehissä juuri mitään valoa tunnelin päässä. Samat miehet ja sama tahti. Joku meikäläisistä voi Hannu Hanhi nolla-ammunnalla 20 km:llä olla sijoilla 10-15, mutta siihenkin tarvitaan lisäksi muiden kilpailijoiden epäonnistumista ammunnassa ja meikäläisillä loistava suksi muihin verrattuna. Siis liian monta muuttujaa, jotta pärjääminen olisi normaalisti mahdollista. Paskarinkimatkoilla pärjäämiseen ei riitä edes yllä olevat faktat.
toivoa.Vielä se miehissä, katotaan vaan, aikansa kutakin.Harjoittelu, harjoittelu ja harjoittelua.Ja sekin asteittain kovenevasti ja ah vot sitten pärähtää, niin se oli naisten puolellakin, ja silloin aikanaan Suomen miehet vastaavasti jyräs, olotetaan sano Hollolan mies :)
Viimeiset 7 vuotta on Suomen ampumahiihto ollut Mäkäräisen varassa.
Vaikea uskoa, että ensi talvenakaan esim. kukaan miesampumahiihtäjä nousisi tavoittelemaan kärkisijoja.
Kun Maekaeraenen lopettaa, ollaan aika tavalla tyhjän päällä, ellei Laukkanen pysty nostamaan tasoaan pari pykälää.
Joidenkin asioiden pitäisi muuttua ihan oleellisesti, jotta radikaali muutos menestyksessä tulisi.
Tohon viimeiseen sen verran että suomessa on ampumahiihdon arvostus ihan eri tasolla kuin keskieuroopassa. Täällä ampumahiihdon tv-lähetyksetkin antavat periksi kaikille muille lajeille. (jos tiedän että ei suora lähetys niin Biathlon World TV näkee kisat ensimmäisestä lähtijästä viimeiseen maaliintulijaan ilman selostuksia) Katsomot on kisaviikonloppuisin melkein ylitäytetty ja paikalla on kokonaisistä perheistä vaariin ja mummoon saakka kannustamassa kilpailijoita kansallisuuteen katsomatta.
Mutta sama virsi kuin muissakin lajeissa: Suomessa on harrastajamäärät melko pieniä ja kärki kapea verrattuna Venäjä, Saksa, Norja.
Koska kyseessä on suhteellisen tasokas kestävyyslaji, joka vaatii vuosien harjoittelun, toimivat välineet sekä kokemusta kovista kilpailuista, on vaikea odottaa suomalaisilta kovinkaan kummoista menestystä jatkossa.
Vielä kun muistetaan, että kestävyysurheilu on kriisissä maassamme ja aseisiin liittyvä fobia huipussaan, on tilanne se, että Mäkäräisen jälkeen on jokseenkin turhaa odotella seuraavaa huippua.
Valitettavasti kuoleva laji meillä. Muutamia harrastajia vuosien kuluttua, kun Kaisan lopettamisen jälkeen EI OLE KETÄÄN kansainvälisesti pärjäävää esikuvaa. Liittokin luultavasti sulautetaan johonkin muuhun liittoon, kun nykyinenkin toiminta syö aivan liikaa rahaa ja ne rahat ovat kaikki pois urheilijoiden valmennuksesta.
Hahahhahahhahahahhah ja hahhahahhahahha. Ampumahiihto ei nyt vie mitään rahaa verattuna mitä jalkapalloon ja jääkiekkoon menee! Ja niistä urheilijoista vain 0,01% pääse huipputasolle.
Ongelma on se että nykyään kaikki nuoret änkeävät näihin kahteen lajiin, ja muista lajesta jää lahjakkaita urheilijoita pois. Mutta eihän sitä voi pakottaa nuoria johonkiin lajiin niinkuin itä-saksassa tehtiin, jos tykkää pelata jalkapalloa vaikka ei pääsisikään kuin kakkosdivariin niin pelatkoon vaan.
Potkupallo ja lätkä vetävät nyt väkeä, mutta jokainen laji hiipuu joskus. Ehkä tulee skandaaleja, kuten sopupelejä tai huume- ja doping-sekoilua.
Kovin vankalta pohjalta ei Mäkäräinenkään ole ponnistanut huipulle. Suomi ei ole koskaan ollut kovin hyvä ampumahiihtomaa kuin ehkä joskus 70-luvulla. Joitain yksittäisiä huippuja on ollut välillä sen jälkeenkin, mutta oikeastaan Mäkäräinen on kai Heikki Ikolan jälkeen ainoa kestomenestyjä.
Mutta Antilan Timo tulee vielä?
Onkohan jollain täällä jotain Antilaa vastaan. Onko Antila pokannut sun naisen vai...?
Kauppinen teki hyvän kisan! Nolla ammunta ja top 20 pikamatkalla ei huono! :) Taitaa olla paras sija hänelle. Minä olen tyytyväinen, valittajien ei ole pakko olla.
Kauppisen paras sijoitus on 10.sija Östersundin normaalimatkalla viime vuonna! Eli silläkin jo olis päässy Shotsiin, nyt varmisti paikkansa!
Korjaan! 21. oli kauppinen. Takaa-ajossa kun vetää nollat niin hyvä sija tulossa, Hiidensalo ja Toivanen ampuivat myös hyvin 0 1 ja 0 0 mutta paljon huonompi vauhti tänään kun kauppisella, korkea ilmanala...
Vielä surkeempaa olisi jos ei Suomen miehet osallistuisi em. kisoihin!
Nyt Suomen nuoret sällit saa kansainvälistä kokemusta joka aikanaan maksaa itsensä takaisin.Hienoa!
Mutta jos vuodesta toiseen roikkuu sijoilla 60-100, eikö siinä jo ala masennus iskemään?
Kyllä noilla nuorilla taitaa uskokin loppua omiin mahdollisuuksiin, kun turpaan tulee ihan joka matkalla minuutti tolkulla mihinkä ikinä kelpuutetakaan. Vastaavasti Norjasta tulee mc-kisoihin saman ikäisiä valmiita kilpureita ja vielä erinomaisilla sijoituksilla. Siinä on monelle meikäläiselle ampumahiihdon HARRASTAJALLE ihan miettimisen paikka.
SÄÄLITTÄVÄÄ ja selityksetkin jo liian väsyneitä.Meidän miesedustajat noissa maailman arvostetuimmissa arvokisoissa täysiä puuhastelijoita ja lajin harrastelijoita. Molemmat sijaluvuilla "häpäisy" eli tulosliuskan viimeisellä sivulla. Kuinka alas suomalainen ampumahiihto vielä pääsee??