eka kerta poikaystävän kanssa

18.v tyttönen.

Olin 17.v kun menetin neitsyyteni poikaystävälleni. Olimme suunnitelleet jo seitsämänsiä treffejä. Olimme päättäneet tällä kertaa mennä erääseen mukavaan kahvilaan, jossa olimme muutama kuukausi sitten tavanneet. Treffimme sujuivat hyvin sinä iltana, hyvä tunnelma, muutama pusu ja vähän enemmänkin. Olimme lähteneet treffiemme jälkeen meille, sillä vanhempani olivat pitkällä työmatkalla, ja olin yksin kotona, sillä pikkusiskokin oli tädillä hoidossa. Katsoimme muutaman elokuvan poikaystäväni Markuksen kanssa, ja kävimme myös saunassa. Saunassa olin mennyt makuulleen ylimälle lauteelle ja poikaystäväni istui jalkojeni vieressä. Juttelimme Markuksen kanssa kuinka rakastimme toisiamme ja kuinka mukavaa meillä oli toistemme kanssa. Pian aihe eksyikinseksiin ja milloin sitä tekisimme. Olin tuolloin vielä neitsyt, mutta Markus oli ollut muutaman exänsä kanssa. Minua se ei haitannut. Kun juttelimme siitä, olimmeko molemmat valmiita jo menemään sänkyyn, huomasin kuinka Markus tuijotti välillä rintojani ja välillä hieman hiostunutta pilluani. Näin kuinka Markuksen penis alkoi kovettumaan ja pian hänellä seisoi. Markus katsoi minua nolostuneena, mutta nousin istumaan ja suutelin Markusta kiihkeästi huulille pitkään ja annoin jopa kielarin tuolle. Yhtäkkiä alkoi tunnelma vähän muuttumaan kiihkeämmäksi ja kiihkeämmäksi ja pian markuksella penis seisoi kivikovana erektiossa. " Odota sänkyyn asti. " sanoin tuolle. Kävelin suihkuun jossa pesin itseni hiestä ja kävelin vaihtamaan rintaliivit ja alushousuni pälle. Mietin hetken mitä vielä alusvaatteiden lisäksi mutta päätin sitten että olen vain alusvaatteilla. Pian Markus tuli suihkusta ja katsoi minua himoitsevasti. Näin hänen boksereidensa alla yhä erektiossa olevan peniksen. Suutelin Markusta kiihkeästi ja hän kaatoi minut sänkyyn. Pian siinä bokserit ja alusvaatteet lensi kun ihan kuumana molemmat. Hieroin ensin Markuksen kovettunutta penistä ja aloin hieroa sitä häpyhuuliani vasten. Markus piti siitä, näin sen hänen ilmeistään ja syvistä huokauksistaan. Pian kesken hänen kalun hierontaa, hän työnsi peniksensä sisääni tyveä asti. Olin taivaassa, sillä kukaan ei ollut koskaan työntynyt sisääni. Vauhti oli alussa hidas kunnes muutaman kymmenen minuutin kuluttua Markus työntyi sisääni nopeilla, todella nopeilla ja lyhyillä työnnöillä. Tunsin kuinka ensimmäinen orgasmini lähestyi työntöjen myötä. Voihkin vain kovempa ja kovempaa kunnes poikaystäväni laukesi sisääni. Ihanan lämmin sperma pursusi sisääni poikaystäväni liikehtiessä samalla hitaasti. Sperman tulolle ei meinannut olla loppua. Poikaystäväni oli sisälläni tyveä asten ja tunsin kuinka sperma valui kuumottuneita pohkeitani pitkin. Pidimme pienen tauon, ja menin sitten nelinkontin sängylle. Markus ensin hieman liikutteli hänen kaluaan kunnes työntyi sisääni suurella voimalla. Tuntui kuin peräsuoleni olisi haljennut, mutta pian kipu loppui ja aloin liikkua tahdissa markuksen työntöjen kanssa. Tunsin kuinka Markuksen pallit hakkasivat kovaa tahtia pyllynposkiini. Suljin hetkeksi silmäni ja siinä pienessä hetkessä Markus aloitti jälleen hard panonsa ja voihkin ja voihkin, kunnes minä ja Markus laukesimme samaan aikaan. Lämmin sperma valui reisiäni ja vagiinaani pitkin. Tunsin olevani täynnä markuksen lämmintä spermaa kaulaani myöten. Jouduimme käymään vielä suihkussa kun olimme niin hikisiä ja Markuksen sperman peitossa. Yöllä otin vielä markukselta suihin ja markus nuoli vaginaani. En vaihtaisi tuota iltaa mihinkään.
No, kertokaa te nyt omat stoorinne. Antaa tulla! ;)

5

5629

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jäykkis

      Hyvin kirjotettu :D:D:D:D:D:D

    • 8.v tyttönen

      Hieroin ensin Markuksen häpyhuulia. Pian Markus tuli alushousuni päälle. Pidimme peräsuoleni erektiossa tyveä vasten. Suljin hetkeksi silmäni kaulaani myöten. Yöllä otin vielä markukselta vaginaa suihin nolostuneena.

    • olipa naiivi pätkä

      "Tunsin kuinka ensimmäinen orgasmini lähestyi työntöjen myötä" Just niin! :D Haha joopa joo... En tiedä oletko kirjoittaja poika vai tyttö joka ei tiedä mistään mitään, mutta tuo nyt ei ole kovin realistinen kuvitelma..

      Luuletko, että tytöt saavat ensimmäisiä orgasmejaan seksissä? No ehei. Jos ei ole itse runkkaamalla saanut niin ei sitä missään ekassa yhdynnässä saa :D Naiset muutenkin hädin tuskin ikinä saavat yhdynnässä orkkua, kyllä se vaatii sen klitoriksen tai g -pisteen stimulointia sormilla tai suuseksiä. Tuommonen soutaminen nyt mitään saa aikaan

      Typerää tuollainen ajattelu että eka orkku tulee kun pääsee panemaan, kaikken kyllä kannattaa itseensä tutustua ennen kuin hyppäävät sänkyyn muiden kanssa, ei sitä voi onnistua orgasmissa jos ei tunne omaa kehoaan.

      Toisin kuin pojat, tytöt voivat saada orgasmeja jo hyvin nuorina. Itse muistan ensimmäiset seitsemänvuotiaana saaneeni. Siihen ei mitään yhdyntöjä tosiaan tarvita. Se ei tarkota että jos se tyttö voihkii se ois mitään orgasmia sun kanssas saanut, meillä nyt vaan on tapana voihkia vaikkei pano olis kummoinenkaan.

      Muutenkin tuo kertomus oli vähän naiivi... "Olimme sperman peitossa".. Kyllä kyllä kuinkahan paljon sitä oikein riitti? :D ei se nyt joka ilmansuuntaan lennä.. Huomaa ettet välttämättä ole kauheasti seksiä päässyt harrastamaan

      • Jahehheh

        Ihan samaa mieltä, tosi lapsellinen juttu ja faktat eivät pidä paikkaansa. Haavekuvia vain. Siirrympä johonkin muuhun osaan, täällä hukkaa aikaansa.


    • Hastag

      Kateellinen runkkari taidat vaa olla :)^^

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      202
      2774
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      158
      2465
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1152
    4. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      64
      951
    5. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      246
      870
    6. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      869
    7. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      299
      854
    8. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      95
      846
    9. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      738
    10. Onneksi tapasin sut

      Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku
      Ikävä
      93
      729
    Aihe