Gradu uusiksi

gradumokattu

Kirjoitin aikoinaan huonon gradun, mutta nyt työttömänä ollessani olen opiskellut asian paremmin. Voinko esimerkiksi laittaa omalle nettisivulle tämän uuden version, jossa on virheet korjattu ja mainittu, että tämä on vartaisarvioimaton uudistettu versio aiheesta? Lähinnä haluaisin tuoda potentiaalisille työnantajille tietoon, että pystyn parempaan tieteellisen tekstin tuottamiseen kuin pari vuotta sitten.

4

543

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Turha vaiva

      "Lähinnä haluaisin tuoda potentiaalisille työnantajille tietoon, että pystyn parempaan tieteellisen tekstin tuottamiseen kuin pari vuotta sitten. "

      Sitä en tiedä, onko ehdotuksesi mahdollista toteuttaa.

      Mutta siitä olen vakuuttunut, että se olisi täysin turha hanke. Käytännössä kukaan ei vaivaudu lukemaan toisten tekemiä graduja. Niitä lukevat vain sellaiset, jotka tekevät samasta aiheesta tutkimusta tai opinnäytetyötä, ja silloinkin vain muutamia sisällysluettelosta valittuja kohtia.

      Potentiaaliset työnantajat niitä eivät ainakaan lue.

    • austerism1

      Totta kai voit laittaa omille nettisivuillesi.

      Kyseisen tempauksen hyöty, kuten edellä on jo mainittu, on sitten tyystin eri juttu.

    • mfksmfldsmlf

      Tosi on, ettei valmiita graduja lue juuri kukaan muu kuin ehkä joku samasta tai läheltä liippaavasta aiheesta omaa graduaan tekevä opiskelija. Kuinka monta valmista gradua olet itse jaksanut lukea? Tuskin kovinkaan montaa.

      Gradun ei tarvitse olla täydellinen, sillä se on "vain" opinnäyte ja sille on laskennallisesti varattu aikaa noin reilu puolivuotinen (40 op). Tietysti käytännössä monella venyy gradun valmiiksi saattaminen paljon pidempään, mutta teoriassa gradu pitäisi olla mahdollista saada valmiiksi tuossa ajassa. Voit kuvitella, ettei puolessa vuodessa valmistu mitään huippututkimuksia, eikä sellaisia kukaan odotakaan. Siinä mielessä gradun vaatimuksetkin ovat ylimitoitettuja, sillä harva tunnetusti saa eximian tai laudaturin, joihin vaaditaan jo lähes lisuria vastaava suoritus.

      Vanhan ja "huonon" gradun viilaaminen ei luultavasti hyödytä mitään. Parempi olisi tehdä kokonaan uusi maisterintutkinto ja uusi sekä parempi gradu uudesta aiheesta ja näyttää siten oman tieteellisen osaamisen kehittyminen (tai tehdä väikkäri vanhasta aiheesta). Sekään ei siis käytännössä muuta sitä tosiasiaa, että gradu on opinnäyte ja sellaisena se siis pysyy, eli lukijakunta käytännössä rajoittuu vain arvostelijoihin sekä mahdollisesti muihin opinnäytettään tekeviin. Silti voit tietysti korjata työsi ja laittaa sen nettisivuille, sillä eihän siitä haittaakaan ole.

    • Ehdotin vain

      Tee ihmeessä väikkäri samasta asiasta. Siitä on moninkertainen hyöty.

      Jatko-opiskelijaksi pääset todennäköisesti helposti, kun voit esittää hyvän ja yksityiskohtaisen tutkimussuunnitelman. Jatko-opintokurssit taas pystyy kuka tahansa viitseliäs maisteri suorittamaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6013
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3801
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      238
      2108
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1840
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1279
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1266
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      298
      1055
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1000
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      929
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      878
    Aihe