Oon 17 vuotias tyttö, enkä oikein osaa arvioida tätä mun tilannetta. Kaikilla menee aina välillä huonommi, mut mul on sellasii et oon viikosta kuukautee surulline ja mikää ei mee hyvin ja sit oon taas vähän aikaa hyvällä tuulella. Tuntuu et en kelpaa mihinkään. Tätä oli jo ennen sitä, mut paheni kun mun paras kaveri jätti mut. Ja siin samassa toinenki paras kaveri jätti, koska on mieluummin sen toisen kanssa. Oon hyvässä lukiossa ja perheessä kaikki hyvin niin tää tuntuu nii pieneltä asialta, että en oo vaivautunu kertoo kellekkää siitä, kui en syö joskus paljoo mitää viikkoon, kui viiltelen ja kui makaan vapaapäivät pimeessä mun huonees ja en liiku mihinkää.
Ja outo juttu, se etten tiiä mitä haluun tehä aikuisena pahentaa tätä vielä. Tuntuu et mitä varte eläsin viel lukion jälkee, jos mul ei oo mitää tavoitteita?
Mut pointti tässä oli, että haluisin puhua jollekkin, mut tuntuu että jos menisin vaikka terkkarille puhuu niin se nauras mut ulos sieltä kun näin mitättömii juttuja.
Ja outo juttu, se etten tiiä mitä haluun tehä aikuisena pahentaa tätä vielä. Tuntuu et mitä varte eläsin viel lukion jälkee, jos mul ei oo mitää tavoitteita?
Mut pointti tässä oli, että haluisin puhua jollekkin, mut tuntuu että jos menisin vaikka terkkarille puhuu niin se nauras mut ulos sieltä kun näin mitättömii juttuja.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Onks ketään muuta koulussa kelle voisit uskaltaa juttelee? Entä sun vanhemmat?
Se kun kaverit hylkää, tekee jo takuulla tosi kipeetä. Kerrot kuitenkin että sitä pahaa oloa oli jo sitä ennen.
Tulevaisuuden pelot tuntuvat suhteellisen normaaleilta. Nuori kun olet.
En usko että terkkari nauraa jos kerrot samat asiat mitä täällä. Siitä esim. kun oot surullinen usein, viiltelystä, et syö tai makoilet päivät pitkät pimees.
Jos se naurais nii sehän tekis todella väärin ihmistä(ja omaa ammattia) kohtaan jos ei tajuu reakoida kun nuorella ei oo asiat hyvin.
Kirjoitat tänne vähän niinku pienestä avunhuudosta. Toivon että voit luottaa johonkin ja jutella tilanteestasi.
Tilanteesi ei ole mitenkään vähäteltävä, vaikka itse koet sen niin. Jotenkin häpeät ja koet jopa syyllisyyttä, siitä että ulkopuolisin noin asiat hyvin, mutta koet pahaa oloa. Onko perheessäsi tapana että ei jutella, miltä minusta nyt tuntuu: suruista ja iloista avoimesti. Monissa hyvissä perheissä saattaa olla näin.
Itselläni oli kouluaikoina juuri samanlaisia ongelmia, silloin ei vain ollut tapana viillellä.
Mene juttelemaan terveydenhoitajan kanssa. Se ihminen ei ole kyllä oikeassa paikassa, jos ei ota sinua vakavasti.
Uskon että ihan jokainen meistä joutuu tilanteeseen jossain elämänsä vaiheessa, että kokee olevansa yksin ja hylätään. Sinulla saattaa se olla nyt ensimmäisiä kertaa ja ei ole kokemusta, miten käsitellä asiaa. Elämä tuo eteen hyviä ja huonoja kokemuksia.
Jospa se tulevaisuudenkin uoma avautuu pikkuhiljaa ajan myötä. Jos on mieli maassa niin silloin ei kyllä mikään jaksa kiinnostaa.
Kiitos tosi paljon teidän kommenteista! En aatellu et kukaan ees huomiois tätä. Elämä kantaa, olet oikeassa tuossa, ettei meidän perheessä puhuta mistään. Kun mummo joutu sairaalaan, mun vanhemmat oli selvästi ihan rikki mut eivät puhuneet tästä yhtään mitään mulle tai mun siskolle.. Yritän nyt kerätä voimia mennä jollekkin puhumaan, muttä tällä hetkellä ei kyllä ole ketään kelle oikeastaan haluaisinkaan puhua
Keräät rauhassa voimia. Ei tällä sekunnilla tarvi olla jollekin juttelemassa. Mielestäni tänne kirjoittaminen oli jo ensi askel sinulta.
Älä anna sen häiritä, ettei sulla oo just nyt kavereita. Tilanteet elää etenkin tyttöporukoissa ja ennen pitkää saat taas kavereita, kunhan vain et vaivu epätoivoon. Yritä harrastaa vähän edes jotain liikuntaa (ellet harrasta), se tekee hyvää. Puhuminen on myös tosi tärkeää, se keväntää oloa. Yritä löytää joku kelle puhua.
Ja tosiaan kuten itse sanoit, kaikilla menee joskus huonosti.
Ei nuo ole mitättömiä juttuja. Tuo viiltely on itse asiassa aika vakavaa. Se on merkki siitä että olet vakavasti masentunut. Olisi hyvä mennä sinne terkkarille, tai vielä parempi jos mielenterveystoimistoon. On turha ajatella että pitävät tuota jotenkin mitättömänä, eivät varmasti pidä vaan ymmärtävät että keskustelukäynnit ovat paikallaan.
Asiat järjestyy. Älä jää yksin pahan olosi kanssa. Keväällä sinä hymyilet taas.