Yksinäisen läheisyyden kaipuu

hei Y-K-S-I-N

Kirjoitat riipaisevalla tavalla yhdestä ihmisen perustarpeista, olla jollekin joku, kuulua toiselle, katsoa tutusti ja turvallisesti silmiin.

Kysyt, miten läheisyyden tarpeen saa kitkettyä pois.
En usko, että vastaus löytyy siitä, jos näin kävisikin, enkä edes usko, että sitä voi poistaakaan.
Läheisyyden tarve on syvä, ihmisyyteen kuuluva tarve, saipa läheisyyttä (riittävästi) tai ei. Sen sijaan on lähdettävä siitä, että oppii jollain tavalla viihtymään omassa seurassaan ja toisaalta, jos kaipaa ystäviä, tekemään kohtuudella kaiken mitä voi, seuraa löytääkseen. Kuitenkaan pakonomainen 'minun on saatava seuraa tai elämäni on pilalla' - ajattelu ei ole ratkaisu. Elämä voi olla riittävän hyvää yksinkin, vaikkakin toinen ihminen/ihmisiä/ystäviä/kumppani tuokin siihen lisäarvoa.

En tiedä, mitä kaikkia keinoja olet koettanut etsiäksesi luontevasti seuraa ja ihmisiä. Varmaan olet jo kuullutkin kehotukset etsiytyä harrastusten piiriin. Yksi asia, joka mieleeni vielä tuli, on vapaaehtoistyö. Vaikka siihen lähtiessään on tehtävä itselleen selväksi,että vapaaehtoistyötä tehdään kohteen hyväksi, on myös selvää, että se lisää elämän merkityksellisyyttä ja sosiaalisia suhteita vapaaehtoistyöntekijälle itselleen. 'Antaessaan saa' pätee tähänkin. Voisitko miettiä, olisiko sinulle jokin tehtävä, jossa voisit sekä palvella toisia että saada itsellesi elämään mielekästä sisältöä, esimerkiksi täältä
http://www.suurellasydamella.fi/ - vapaaehtoistyötä toki tehdään monilla muillakin areenoilla.

Terveisin meiju, diakoni

Ei se niillä "onnellisilla" pareillakaan aina ole sitä, miltä näyttää. Mieluummin yksin kun kaksin yksin.

Itse koin nuorena valtavaa kosketuksen ja sylin puutetta: en niinkään seksiä. Helyyden jano kumpusi lpsuudestani. Äitini oli hyvin viileä, antoi kyllä perushoidon: ruuan, puhtauden ja mutta ei yhtään ylimääräistä paijailua, sylissä istumista, pään silittelyä, ei tullut sanallistakaan rakauden osoitusta. Olin eitoivottu vanhinko ja äitini olli elänyt myös tunneköyhän lapsuuden.
Kun tuo rakkaudenvaje ja sympatian puute on parantunut. Olen saanut kokea Taivaallisien isän huolenpitoa ja uskon että hän on itse hoitanut tuota vajetta. Nyt jo keski-iän ylittäneenä ja eronneena en enää kaipaa kipeästi kosketusta ja halia. Riittää että on ystäviä ja ihmisuhteita. Edes puolisoa en enää kaipaa, mutta jos on tullakseen niin vastaan en varmaan sitten haraa.
Olen saanut paljoa apua lukemalla itsehoitokirjallisuutta. Tommy Helllstenin ja Seppo Jokisen teoksia lukemalla olen ymmärtänyt sisimpääni ja olen saanut apua miten suhtautua tunnevammoihin ja rakkauden vajeeseen.

Itselläni on eron jälkeen tullut jotenkin pakkomielle juuri tuosta yksin olemisesta. Tarkoitan siis sitä että avioeron jälkeen kun vaimoni lähti, yritän pakottaa itseni olemaan poissa kaikista yhteyksistä ihmisiin, olen jotenkin rankaissut itseäni erosta, syy olikin kyllä minussa, koitan välttää kaikkia ajatuksia joissa on mahdollisesti jotain seurusteluun tai ylipäätään läheisyyteen liittyvää.
Nyt kun vuoden on yrittänyt pakottaa itseään erakoksi ja olemaan yksin, niin on ymmärtänyt, että sillä saa lopulta itsensä vain narun jatkoksi. Niin syvään olen kuitenkin onnistunut junttaamaan itsetuntoni että lukko ei järki ajattelullakaan ihan hetkessä avaudu.
Pointti oli se, että ei sitä ajattelua saa pois päältä, sen voi huijata taka-alalle, sieltä se kumminkin jossain vaiheessa tulee esiin.

Mieluummin yksin kuin huonossa parisuhteessa!

Oletko harkinnut lemmikkieläimen ottamista? Se poistaa yksinäisyyden tehokkaasti.

Minulla ainakin yksinäisyyden tunne pahenee kun huomaan puhuvani vain kahdelle koiralleni jonkun ihmisen sijaan. Onhan niistä tavallaan seuraa, tuppaa vaan olemaan niin, että ne vastailee juuri niin kuin itse kuvittelen niiden vastaavan. Nyt ei siis ole kysymys että söisin huumeita, vaan se, että lemmikkieläin muuttuu tosi huonoksi ihmisen korvikkeeksi kun liian kauan on yksinään.

Älä kitke sitä tunnetta pois,se on minusta perustarve ihmisillä.tunnen hyvin tuon tunteen,joka joskus tuntuu melkein kipuna,mitä ei voi poistaa .toivottavasti kohtaat ihmisen kelle myös läheisyys ja kosketulset on tärkeitä🤗

Luulen sen olevan perustarve useimmille, mutta luonto, kaikessa kauneudessaan ja aitoudessaan voi tarjota jotain korvaavaa sen tilalle. Osa ihmisistä on kokenut näin. En silti kannusta läheisyyden kaipuuta kokonaan unohtamaan, onhan läheisyyttä ja ystävyyttä aina mahdollista saada. Yksinäisyys ei ole harvinainen ilmiö.

Ilman aikuisen halausta mennyt jo vuosia, vain lapsenlapset halanneet.

Koskematon melkein nelikymppiseksi asti. Sitten löytyi vaimo mutta hän on pihi koskemisen kanssa. Siinä mielessä väärä valinta mutta muuten ihana vaimo.

Eli ei se läheisyys ongelma välttämättä ratkea oikein mitenkään.

Sun pitäisi ottaa yhteyttä ns. hyvinvointikuntasi sosiaalityöntekijöihin. He tarvitseisivat ihmisiä ulkoilluttaan pitään sairasvuoteessa makaavia ihmisiä, niitä jotka vielä köpöttelisivät omilla jaloillaan lähelläsi.
Heistä on puutetta, näistä ulkoilluttajista.
Itse kaatuilen ilman sauvoja heti kun pihamaalle sisältä onnun.

Ns. hyvinvointialueen miesasiakas.