tuntemani Lasin kertomaa:
tapaus 1
Varhaislapsuudessani vanhempani olivat epäuskoisia. Se toi turvattomuutta elämääni, sillä isäni oli sortunut myös Alkon tuotteisiin. Humalassa ollessaankaan hän ei tosin ollut paha perheelleen, muttame lapset usein pelkäsimme isämme juomakavereita ja heidän hoilotustaan.. usein he huutelivat ja mellastivat jopa pihallamme. Juopot olisivat mielellään kortteeranneet kotonamme, mutta äiti ei suonut heille pahastakaan rauhaa. Sitä he yhä uudelleen ihmettelivät,miten oskari on niin läpimukava mies, vaikka akka on kuin ilmipaholainen. Äidin tavoitteena oli pitää humalaiset loitolla kodistamme, vaikka isäni juopotteleva elämä jatkui uudessakin kodissamme koko ensimmäisen kesän ajan.
Äitini oli yksi niitä maan hiljaisia, joka ei pitänyt suurta ääntä itsestään Hän oli pienikokoinen, mutta sukkela ihminen, joka ehti joka paikkaan. hän opetti meitä työhön ja rehellisyyteen. Äitini uurasti uupumatta perheemme hyväksi. Yöt jäivät häneltä usein kovin lyhyiksi. Kun toiset nukkuivat, hän kutoi sukkia tai ompeli vaatteita. ja sitä tehtävää riitti. Aikamme mukavuudet eivät olleet hänen työtään helpottamassa: suuren perheen pyykit oli pestävä käsin, samoin astiat. Leipä leivottiin kotona, ja sitä totisesti jauhautui poikalaumassa.
Isäni on kertonut, että myöhäissyksyllä 1929 hänen omatuntonsa heräsi. Jumalan vihan alla hänelle tuli hätä myös kolmesta omasta pojasta: millainen esikuva hän oli ollut heille? Isä oli kuullut, että naapurikylällä oli Jumalan lasten seurat. hän päätti lähteä sinne polkupyörällä. Kun hän oli lähdössä, kotiimme pistäytyi vieraita ja lähtö jäi sikseen. Mutta onneksi ne vieraateivät viipyneet kauan. Heidän lähdettyään isä yritti matkaan, mutta silloin puhkesi pyörän kumi. Isä paikkasi sen ja suunnisti lopulta seurapaikkaa kohti. saapuessaan perille hän kuuli viimeisestä puheesta vain aamenen. Pian sen jälkeen osa seuraväestä siirtyi naapuritaloon, jonka hallitusväki oli hiljattain saanut parannuksen armon. He pyysivät myös isääni mukaan. Mutta isä ajatteli, ettei hän- suuri syntinen- kuuluisi tähän joukkoon. Loputtomiin hän ei kuitenkaan voinut vastustaa kutsua, sillä pyytäjänä oli entinen juomakaveri, joka oli äsken kokenut Jumalan armon ja anteeksiantamuksen. Sitä hän toivoi isällekin.
Naapuritalossa Jumalan lapset alkoivat tehdä armotarjouksia myös isälle. Hänelle oli jo aikaisemmin selvinnyt, että tuo on se maan päällä oleva Jumalan valtakunta, jonka jäsenet ovat onnellisia ihmisiä. Isä myös ymmärsi, että noilla ihmisillä oli valta antaa maan päällä synnit anteeksi. Armonkauppaa pidettiin auki koko yö. Vasta aamun valjetessa isä rohkaistui lupaamaan:
Jos näin suurelle syntiselle uskallatte saarnata synnit anteeksi, minä yritän uskoa.
Eihän kristityillä rohkeutta puuttunut, kun heille oli uskottu sovituksen virka. He hoitivat sitä ja saarnasivat kaikki synnit anteeksi.
Kun isä uskoi omat syntinsä anteeksi, hänellä heräsi huoli äidistä, joka siveästä elämästään huolimatta oli epäuskossa. Lähtiessään takaisin kotiin isä pyysi Haukipuron Oskaria mukaansa puhuttelemaan äitiä. Oskari lähti, vaikka oli mielessään ajatellut, ettei siellä häntä tarvita.
Kun isä palasi uutena miehenä keskellemme, äiti oli aamukahvin keitossa ja me lapset heräilimme yöuniltamme. Se aamu oli ihmeellinen, sillä isämme pyyteli äidiltä ja meiltä lapsilta anteksi entistä syntielämäänsä. Nyt äitikin, joka oli, pitkään kulkenut herätetyllä tunnolla, oli valmis ottamaan evankelimin vastaan. Hänellä oli ollut uskovainen äiti, joka oli kylvänyt hyvän siemenen tyttärensä sydämeen. Mutta parannuksen teon esteeksi oli aiemmin noussut aina kysymys, miten voisin uskoa, kun mies juopottelee ja kulkee paheiden tietä.
Kun joku saa parannuksen armon, se herättää aina lähiystävissä ihmetystä. Me lapset aistimme sen valtavan muutoksen, mikä tapahtui pienessä kodissamme. Juoppojen hoilotukset loppuivat, ystävät vaihtuivat ja kodissamme alkoivat kaikua kristittyjen matkalaulut. Tämä kaikki toi meille kaipaamamme turvallisuuden tunteen.
tapaus 1
Varhaislapsuudessani vanhempani olivat epäuskoisia. Se toi turvattomuutta elämääni, sillä isäni oli sortunut myös Alkon tuotteisiin. Humalassa ollessaankaan hän ei tosin ollut paha perheelleen, muttame lapset usein pelkäsimme isämme juomakavereita ja heidän hoilotustaan.. usein he huutelivat ja mellastivat jopa pihallamme. Juopot olisivat mielellään kortteeranneet kotonamme, mutta äiti ei suonut heille pahastakaan rauhaa. Sitä he yhä uudelleen ihmettelivät,miten oskari on niin läpimukava mies, vaikka akka on kuin ilmipaholainen. Äidin tavoitteena oli pitää humalaiset loitolla kodistamme, vaikka isäni juopotteleva elämä jatkui uudessakin kodissamme koko ensimmäisen kesän ajan.
Äitini oli yksi niitä maan hiljaisia, joka ei pitänyt suurta ääntä itsestään Hän oli pienikokoinen, mutta sukkela ihminen, joka ehti joka paikkaan. hän opetti meitä työhön ja rehellisyyteen. Äitini uurasti uupumatta perheemme hyväksi. Yöt jäivät häneltä usein kovin lyhyiksi. Kun toiset nukkuivat, hän kutoi sukkia tai ompeli vaatteita. ja sitä tehtävää riitti. Aikamme mukavuudet eivät olleet hänen työtään helpottamassa: suuren perheen pyykit oli pestävä käsin, samoin astiat. Leipä leivottiin kotona, ja sitä totisesti jauhautui poikalaumassa.
Isäni on kertonut, että myöhäissyksyllä 1929 hänen omatuntonsa heräsi. Jumalan vihan alla hänelle tuli hätä myös kolmesta omasta pojasta: millainen esikuva hän oli ollut heille? Isä oli kuullut, että naapurikylällä oli Jumalan lasten seurat. hän päätti lähteä sinne polkupyörällä. Kun hän oli lähdössä, kotiimme pistäytyi vieraita ja lähtö jäi sikseen. Mutta onneksi ne vieraateivät viipyneet kauan. Heidän lähdettyään isä yritti matkaan, mutta silloin puhkesi pyörän kumi. Isä paikkasi sen ja suunnisti lopulta seurapaikkaa kohti. saapuessaan perille hän kuuli viimeisestä puheesta vain aamenen. Pian sen jälkeen osa seuraväestä siirtyi naapuritaloon, jonka hallitusväki oli hiljattain saanut parannuksen armon. He pyysivät myös isääni mukaan. Mutta isä ajatteli, ettei hän- suuri syntinen- kuuluisi tähän joukkoon. Loputtomiin hän ei kuitenkaan voinut vastustaa kutsua, sillä pyytäjänä oli entinen juomakaveri, joka oli äsken kokenut Jumalan armon ja anteeksiantamuksen. Sitä hän toivoi isällekin.
Naapuritalossa Jumalan lapset alkoivat tehdä armotarjouksia myös isälle. Hänelle oli jo aikaisemmin selvinnyt, että tuo on se maan päällä oleva Jumalan valtakunta, jonka jäsenet ovat onnellisia ihmisiä. Isä myös ymmärsi, että noilla ihmisillä oli valta antaa maan päällä synnit anteeksi. Armonkauppaa pidettiin auki koko yö. Vasta aamun valjetessa isä rohkaistui lupaamaan:
Jos näin suurelle syntiselle uskallatte saarnata synnit anteeksi, minä yritän uskoa.
Eihän kristityillä rohkeutta puuttunut, kun heille oli uskottu sovituksen virka. He hoitivat sitä ja saarnasivat kaikki synnit anteeksi.
Kun isä uskoi omat syntinsä anteeksi, hänellä heräsi huoli äidistä, joka siveästä elämästään huolimatta oli epäuskossa. Lähtiessään takaisin kotiin isä pyysi Haukipuron Oskaria mukaansa puhuttelemaan äitiä. Oskari lähti, vaikka oli mielessään ajatellut, ettei siellä häntä tarvita.
Kun isä palasi uutena miehenä keskellemme, äiti oli aamukahvin keitossa ja me lapset heräilimme yöuniltamme. Se aamu oli ihmeellinen, sillä isämme pyyteli äidiltä ja meiltä lapsilta anteksi entistä syntielämäänsä. Nyt äitikin, joka oli, pitkään kulkenut herätetyllä tunnolla, oli valmis ottamaan evankelimin vastaan. Hänellä oli ollut uskovainen äiti, joka oli kylvänyt hyvän siemenen tyttärensä sydämeen. Mutta parannuksen teon esteeksi oli aiemmin noussut aina kysymys, miten voisin uskoa, kun mies juopottelee ja kulkee paheiden tietä.
Kun joku saa parannuksen armon, se herättää aina lähiystävissä ihmetystä. Me lapset aistimme sen valtavan muutoksen, mikä tapahtui pienessä kodissamme. Juoppojen hoilotukset loppuivat, ystävät vaihtuivat ja kodissamme alkoivat kaikua kristittyjen matkalaulut. Tämä kaikki toi meille kaipaamamme turvallisuuden tunteen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Saarnaajat eivät liikuneet puoli vuosisataa sitten seuramatkoilla omilla autoillaan. usen oli edessämme kymmenen tai viidentoista kilometrin rekikyyti. Eikä ollut harvinaista ja ennenkuulumatonta siirtyä naapurikylään jalkojen päällä. Pisin patikkakyyti minulla on ollut seuramatkalla 18 kilometriä.
Kulku junissa ja linja-autoissa oli joskus ahdasta, yhden jalan varassa seisomista. Tiestö oli huonoa, oli vain mutkaisia ja kapeita sorateitä. Talvisin maanteiden auraus oli vielä hyvin alkeellista, hiekoituksesta puhumattakaan. Syyssateilla tiet kuoppaantuivat, jolloin autot hyppivät ja rämisivät, koska ne olivat olleet liian kauan palveluksessa. En ihmettele lainkaan sitä erästä vanhaa tätiä, joka nousi linja-autoon ja istui kuin "vahinko loukossa", vain toisella ronkalla penkkiä painaen vähän aikaa. Siitä hän hiipi kuljettajan selän taakse ja kysäisi varalta:
-Räjähtääkö tämä?
Kyllä sitä kuljettajaa nauratti, vaikka hän vaikutti mieheltä. Hän vastasi:
-Voi kait se räjähtääkin.
Mummulle näytti olevan henki vielä rakas, koska hän kohta soitti pysähtymismerkin ja jäi pois.
Ensimmäinen matkamme Pyhäjärvelle sattui syksun liukkaille. en muista varmasti, oliko se 1950- luvun alussa. Lunta oli kuitenkin jo aika runsaasti ja tuli oikein voimakas suojasää. Automme perä liiraili tien laidalta toiselle, joten meillä oli koko matkan täysi jännitys päällä. Sääli tuli sitä kuljettajaa, kun näytti siltä, että hänen jokaisen hiuskarvansa nokassa helmeili hikipisara. Tiellä kuitenkin pysyimme. Se autokuski ei varmaan istunut ensi kertaa auton ratissa, niin taitavasti hän hommansa hoiti.
Viivyimme Armaan kanssa tuolla matkalla noin viikon. Pidimme seuroja eri taloissa. Jokikylässä oli tupaantuliaisseurat yhden uskovaisen perheen kodissa. Kun olimme pitäneet puheemme, tuli yksi isäntä moittimaan meitä. koska emme kehuneet talon väkeä. Me kysyimme:
-Oisko pitäny?
Hän sanoi:
-Ois. Täällä päin on tapana tupaantuliaisseuroissa kehua talon väkeä, koska he ovat rakentaneet kauniin talon.
Sanoimme, että olemme ihmisen sijasta oppineet kehumaan Jumalaa, jolta tulee "kaikkinainen hyvä anti ja täydellinen lahja". Jumala kun ei mene pilalle kehumalla, mutta se vaara piilee aina ihmisen kehumisessa.
Jatkoimme seuroja seuraavana iltana eri kylässä. Siellä talon pirtti oli täynnä väkeä, joukossa oli myös epäuskoisia. Kun seurat päättyivät, yksi vanha vaimo tälläsi tulta myrskylyhtyyn. Aloimme Armaan kanssa puhua hänelle parannuksen tarpeellisuudesta. Mummu pyörähti meitä päin, pani pienen kätensä nyrkkiin, toi sen lähelle nenäämme ja kysyi:
-Menettekö takuuseen, että jos näin uskon kuin te opetatte, pääsen taivaaseen?
Annoimme takuut kysyjälle:
-Jos näin uskotte, löyvätte itsenne taivaasta sitten, kun mainen matkanne päättyy.
Mummu lupasi uskoa. Saarnasimme hänelle synnit anteeksi. Kohta hän kehoitti miestäänkin:
-Tee sinäkin parannus.
Mies osoitti kuuliaisuuden, otti evankeliumin vastaan ja uskoi. Ja niin se pariskunta suunnisti kotiinsa pimenevässä illassa.
Aamulla olimme vaivoin ehtineet kahvin juontiin, kun se mummu saapui seurataloon ja ilmoitti:
-Lähdin vapauttamaan takuumiehiä. Takuita ei enää tarvita. Minulla on hyvä olla kun on synnit anteeksi.
Jumala vuodatti mummulle Pyhän Henkensä todistamaan lapsi- ja perintöoikeudesta. Se vanha pari on jo kauan aikaa sitten siirtynyt vanhurskasten lepoon odottamaan sitä, mitä he täällä uskoivat.
Tässä on nyt se mitä lupasin kuun loppuun mennessä, ja Leenu, kaipailemasi "nyrkkiään näyttelevän" mummon tapaus jälkimmäisenä.
Hyviä lukuhetkiä!
Kiitos, että jaksoit kirjoittaa taas. Hyviä kertomuksia siitä, miten Jumala voi tunnon avata ja ihminen on valmis ottamaan parannuksen armon. (luulen, että Taskilan kirja olisi myös miesväelle kiinnostavaa luettavaa elämänkertana, koska Laurin väliin huumorillakin höystetyt jutut varmasti kiinnostavat miehiä. Kirjassa on kuitenkin kaikkea sitä, mitä on elämän varrella voinut tapahtua.)
...sydäntä lämmittävät:)
lisäksi lyhyen viestisi sanoma.
minin uskoon kuulut, vai kuulutko vielä mihinkään?
"koska Laurin väliin huumorillakin höystetyt jutut varmasti kiinnostavat"
Pitää paikkansa. Aloitin lauantaina ja oli niin mielenkiintoinen ja hupaisakin että väliin piti aivan ääneen nauraa.Eilisiltana luin kirjan jo loppuun.
...ja jonkinlainen vastaus löytyy ainakin täältä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000004730683
Pahoittelen, että vastaus tuli näin viiveellä. On ollut niin kiireistä tuon oman avaukseni (numero 15) kanssa, etten ole ehtinyt näitä muita juurikaan lukemaan, kuin vasta nyt.
siitä kirjasta;
Laurin yksi puhujavelitoveri oli kysynyt kerran Laurilta:
Miksi sinä olet noin lyhyt?
Johon Lauri:
Etkö sinä ymmärrä. Minullahan on ihan hyvän mittainen selekä ja aivan hyvänmittaiset jalatkin, vaan kun ei oo tuota kaulaa.
Jos minulla olisi parikymmentä senttiä pidempi kaula olisin jo aivan hyvänkokoinen mies.
Johon toveri:
Tosiankin, eihän sulla ole kaulaa. Tuota vikkaahan minä en ole sinussa ennen huomannutkaan.Me kun on oltu niin hyvät kaverit ja Rakkaus peittää paljon vikoja.....
Juttu levisi varsin nopeasti. Lauri kävi Amerikan reissunkin. Ja sitten oli yksi toinen veli myöhemmin ollut Amerikassa puhujamatkalla, jolloin häneltä oli kysytty:
Joko sille Laurille on kaula kasvanut, vai pitääkö Armin vielä sirpillä halata?
Aivan riittävä vastaus. Ja parempi myöhäänkin kuin ei milloinkaan.
Kiitos!
Noitten aikojen jälkeen on ehtinyt tapahtua paljon lestadiolaisuudessa. On ollut hajaannuksia sekä hoitokokouksia joista kuuluisimmat paljon puhutut 70-luvun hoitokokoukset.
Nämä tapaukset ova iänikuisia.
Nyt kuitenkin eletään tätä päivää.