Näin tämän unen jo jokin aika sitt. Olin onkimassa kivikkoisella rannalla ja sain vain onnettomia sinttejä koko ajan. Yhtäkkiä onkeeni tarttui oikein iso vonkale. Sellainen metrin pituinen Hopeakylkinen kala. Olin mielissäni tästä kalasta ja jotenkin ymmärsin että kala oli minun nykyinen poikaystäväni. Jostain syystä kaikki ystäväni vähättelivät kalaa ja sanoivat ettet tee tuolla yhtään mitään että se on huono kala. Ymmärsin unessani jotenkin että ystäväni olivat kateellisia kalastusmenestyksestäni ja en halunnut heittää kalaa menemään. Olin onnellinen siitä että se oli tullut juuri minulle. Sitten ystäväni katosivat uneta ja jotenkin kait keskustelin jotain kalan kanssa, koska ymmärsin että minun on päästettävä se menemään että kala olisi onnellinen. Laskeuduin matalikolle ja laskin kalan matalaan veteen varovasti ja hellästi. Olin surullinen mutta tiesin ettei se voinut elää kuivalla maalla. Katselin kun se uiskenteli hitaasti pois auringon kimmeltäessä sen hopeisista suomuista.
Herättyäni tunsin suurta surua että eikö poikaystäväni olekkaan onnellinen minun kanssani ja täytyykö minun todella luopua hänestä. Unen näkemisestä on jo vuosi ja olemme ja asumme edelleen erittäin onnellisina yhdessä. En vain ymmärrä unen merkitystä... Onko minun todella päästettävä hänet joskus pois?!
Herättyäni tunsin suurta surua että eikö poikaystäväni olekkaan onnellinen minun kanssani ja täytyykö minun todella luopua hänestä. Unen näkemisestä on jo vuosi ja olemme ja asumme edelleen erittäin onnellisina yhdessä. En vain ymmärrä unen merkitystä... Onko minun todella päästettävä hänet joskus pois?!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tottakai alitajunassasi käsittelet näitä asioita. Mietit, onko rakkaasi onnellinen. Toiselle voi antaa vapauden monella tavalla. Ehkäpä unessa luovuit kontrolloimisesta, mustasukkaisuudesta tai muusta. Luulempa, että unesi oli hyvin arkisella tasolla tuonhetkistä tunnelmaasi, ei enne.
Näin taas unta viimeyönä. Ilmeisesti vastaukseksi omiin kysymyksiini.
Näin unta että olimme avokkini kanssa kaksi valkoista hiirtä ja olimme narulla sidottu toisiimme vyötäröltä. Naru oli kiipeilijöidenturvanaru, sillä kiipesimme pilvenpiirtäjän hissikuilua pitkin huipulle. Matka oli pitkä ja autoimme toinen toisiamme. Melkolähellä loppua avokkini ote lipesi ja minä sain pidettyä itseni kiinni seinässä ja kannateltua molemien painon vaikka painoa olikin valtavasti. Ja pääsimme jatkamaan matkaa huipulle jonne pääsimme.
Ymmärsin että pilvenpiirtäjä oli elämän matka ja että köysi välillämme oli niin kuin side mikä yhdessä olevilla aina on. Tulkitsin että avokkini luovuttaa kettan eläessään, aivan lopputaipaleella ja minun lujuuteni pitää hänet saa hanet pysymään rinnallani jatkamaan yhdessä..
Että sellaista tällä kertaa.