No nyt on niin että olen tavallaan aloittanut suhteen uudestaan, suhteen joka kyseisen ihmisen kanssa lopahti aikoinaan ja kaatui riitoihin. En koskaan hänestä yli päässyt vaan tunteet olivat senkin jälkeen olemassa. Ja ilmeisesti myös hänellä, koska hän otti minuun yhteyttä ja ehdotti tapaamista. No nyt ollaan taas "yhdessä".
Ei siis seurustella, mutta tapaillaan. No, olen tavallaan onnellinen, kun sain hänet takaisin. Ja minun oli ikävä häntä, ja uskon että olen oppinut virheistä, joihin suhteemme alunperin kaatui. Haluaisin että tästä tulisi joskus jotain vakavaa. MUTTA en ole sitten varma mitä hän aikoo.. Kun sanoi, että on vähän "sitoutumiskammoinen" nykyään (lienee saanut riitaisasta suhteestamme sen?)... Ja että haluaa tilaa hengittåä. Okei.
Tämä ei ole ongelma vaan se, että hän hädin tuskin osoittaa minkäänlaista hellyyttä. Ei halaa tai pussaa minua kun tavataan, ei omasta aloitteestaan. Minä koskettelem häntä, silittelen, pussailen ja muuta kun ollaan lähekkäin. Hän ei ikinä minua.. Eikä sano kauniiksi, ihanaksi, ei sano että oli ikävä tai että tykkää minusta. Tekstarilla kyllä laittaa näitä, muttei voi sanoa kun ollaan kahdestaan..
Hän tykkää olla helliteltävänä ja koskettavana, mutta eikö ymmärrä, että minäkin haluaisin sitä? Sitten hän tuntuu niin kylmältä ja etäiseltä.. Miksi hän otti minuun yhteyttä, sanoi ettei ajattele ketään muuta kuin minua, ja halusi tapailla jos ei oikesti kiinnosta?? Voin olla päiviäkin ilman kontaktia häneen, ei ole pakko joka päivä nähdä ja soitella ja tekstailla mutta haluaisin edes silloin kun nähdään niin läheisyyttä, ja tuntea ett hän välittää! Aaargh
On hän aiemminkin ollut vähän tuollainen kylmä mutta ei koskaan näin pahasti! Olenko ollut hänelle niin hirveä ihminen että hänestä on tullut ihan tunnevammainen...
Ei siis seurustella, mutta tapaillaan. No, olen tavallaan onnellinen, kun sain hänet takaisin. Ja minun oli ikävä häntä, ja uskon että olen oppinut virheistä, joihin suhteemme alunperin kaatui. Haluaisin että tästä tulisi joskus jotain vakavaa. MUTTA en ole sitten varma mitä hän aikoo.. Kun sanoi, että on vähän "sitoutumiskammoinen" nykyään (lienee saanut riitaisasta suhteestamme sen?)... Ja että haluaa tilaa hengittåä. Okei.
Tämä ei ole ongelma vaan se, että hän hädin tuskin osoittaa minkäänlaista hellyyttä. Ei halaa tai pussaa minua kun tavataan, ei omasta aloitteestaan. Minä koskettelem häntä, silittelen, pussailen ja muuta kun ollaan lähekkäin. Hän ei ikinä minua.. Eikä sano kauniiksi, ihanaksi, ei sano että oli ikävä tai että tykkää minusta. Tekstarilla kyllä laittaa näitä, muttei voi sanoa kun ollaan kahdestaan..
Hän tykkää olla helliteltävänä ja koskettavana, mutta eikö ymmärrä, että minäkin haluaisin sitä? Sitten hän tuntuu niin kylmältä ja etäiseltä.. Miksi hän otti minuun yhteyttä, sanoi ettei ajattele ketään muuta kuin minua, ja halusi tapailla jos ei oikesti kiinnosta?? Voin olla päiviäkin ilman kontaktia häneen, ei ole pakko joka päivä nähdä ja soitella ja tekstailla mutta haluaisin edes silloin kun nähdään niin läheisyyttä, ja tuntea ett hän välittää! Aaargh
On hän aiemminkin ollut vähän tuollainen kylmä mutta ei koskaan näin pahasti! Olenko ollut hänelle niin hirveä ihminen että hänestä on tullut ihan tunnevammainen...
Vastaukset 3
Vanhimmat
suhteenne oli hänelle selkeästi raskas, otti näköjään aika paljon takapakkia tunneasioissa ja sulkeutui.
Varmasti on epävarma sun suhteen nyt, odottaa luultavasti koska riidat taas alkaa ja sama show kuin aina ennenkin. Ei halua laittaa itseään likoon koska on jo kerran polttanut kätensä.
Edelleenkään teillä ei ole hyvä suhde, oletteko puhuneet asiat halki ja pinoon? Käyneet kaikki läpi ja sanoneet mitä olette oppineet ja mitä kadutte ja mitä pyydätte anteeksi?
Toimikaa nyt toisin jos haluatte vielä koittaa. Aloittakaa sillä että opettelette kommunikoimaan tunteistanne ja pystytte avoimeen kanssakäymiseen asioista.
Oletuksilla ja oman pään sisällä pyörittelemällä ei suhde etene eikä kasva.
ps. jos saatte keskustelulinjan auki menneistäkin, niin mitään syyttelyiltaa ei kannata järjestää. Kumpikin puhuu siitä mitä itse mokasi, mitä itse ei osannut ottaa huomioon ja jne. Syyttely on niin turhanpäiväistä, kun tiedostaa ja tunnustaa omat heikkouksensa niin toisenkin on helpompi sut hyväksyä ihmisenä joka ei ole täydellinen.
Olet oikeassa että nyt jos koskaan pitäisi puhua suoraan.. Ettei tule taas samanlaisia ongelmia.
Mutta, pelottaa ettei hän siltikään muuta käytöstään. Jos hän ei halua samaa kuin minä, eli oikeaa suhdetta. Jos hän ei halua "lässyttää" minulle, kuten asian itse ilmaisi.. Eikä halua olla niin tiiviiisti tekemisissä. Eikä haluu osottaa sitä hellyyttä. Kannattaako minun vaan jäädä odottamaan? Jos se ei riitä minulle, haluan jotain muuta, kunnon suhteen..
siksi se puhuminen on tärkeää, tietää mitä toinen ajattelee ja toinen mitä sinä ajattelet. Jos ette näe asioita samoin niin ehkä suhdetta ei synny, ei se synny niinkään ettei asioista uskalleta puhua että mitään ei tiedä ja voi hetken leikkiä suhdetta joka on epätyydyttävä.
Ei syyttelyitä, kunnioittakaa toistenne mielipidettä ja joko löydätte yhteisen hiilen mihin puhallatte tai sanotte asiat niin kuin ne on, eli haluatte eri asioita.
Suhteita sanotaan niin vaikeiksi, ne muuttuu sellaisiksi kun ei osata puhua. Kun aletaan olettamaan ja arvailemaan toisen ajatuksia. Olkaa avoimia, rohkeita, rehellisiä ja kunnioittakaa toisianne yhtälailla niin huonoina kuin hyvinä hetkinä. Silloin kun tietää että toinen arvostaa ei haittaa vaikka joskus pieni riita onkin.
Asiat on juuri niin yksinkertaisia kuin niiden joskus ei haluaisi olla. Se kuka uskaltaa olla avoin, luottavainen, rohkea ja rakastaa sekä tulla rakastetuksi omana itsenään, onkin toinen juttu.
Nyt sä elät omassa päässäsi omanlaista teidän suhdetta ja se omassaan omanlaistaan. Sun suhteessa on pelkoa, epävarmuutta, toivoa. Se mitä hänen päässään on, selviää kun sanot että haluaisit jutella asiat selviksi, menneet ja tulevat. Haluatteko samanlaisia asioita suhteeltanne ja uskallatteko kummatkin puhua ja tehdä asioista paremman nyt, jo kerran toisenne menettäneinä tämä on se kerta kun asiat todella tehdään paremmiksi tai se pienikin kipinä rakkaudesta muuttuu joksikin riippuvuudeksi josta kumpikaan ei osaa päästää irti ihmettä odotellessa.
Ja mä korostan että ensimmäinen syyttävä sormi kun nousee, peli on menetetty. Jos puhutte niin puhukaa itsestänne, että toinen voisi ymmärtää toista. Siinä on teidän avain toisiinne luottamiseen ehkä ensimmäistä kertaa koko historiassa. Kun kumpikaan ei syytä eikä huuda eikä pakoile. Vaan on siinä rehellisenä kertomassa mitä teki väärin ja mitä haluaa parantaa itsessään.