Huhtikuussa 2015 järjestettävät eduskuntavaalit tulevat olemaan erinomaisen mielenkiintoiset. Mielenkiintoisemmat kuin vuosikymmeniin.
15,7% oli keskustan kannatus viime eduskuntavaaleissa v.2011. Kun kannatus oli ollut v.2007 vaaleissa 23,1% ja v.2003 vaaleissa 24,6% oli keskustan kannatus tipahtanut kahdeksassa vuodessa n.9%.
Nyt viimeaikaiset kannatuskyselyt antavat viitteitä siitä, että keskusta tulisi saamaan runsaan vuoden kuluttua n.23-24% äänistä. Silloin se palauttaisi kannatuksen sille tasolle joka sillä oli -03 vaaleissa.
Onko keskusta muuttunut nyt siis oleellisesti siitä mitä se oli kolme vuotta sitten?
Onko niin, että keskustaan ei voinut luottaa keväällä 2011 mutta nyt se on taas luottamuksen arvoinen? Onko kaikki pitkän hallitusvastuun aikana tapahtuneet virheet unohdettu ja anteeksi annettu ja nyt oppositiokaudella se on muuttunut luotettavaksi hallituspuolueeksi?
Mikä ihme kansaa vaivaa? Onko muistamisen mitta 3 vuotta? Antakaa kannatuksenne mieluummin perussuomalaisille, että saataisiin nähdä mitä se saamallaan vallalla sitten hallituksessa osaisi tehdä.
Seuraavat vaalit tulevat olemaan mielenkiintoiset!
40
152
Vastaukset
Muistaakseni perussuomalaiset päättivät kolme vuotta sitten olla käyttämättä kansan sille antamaa valtakirjaa hallitukseen menoon.
Miksi perussuomalaiset eivät uusisi samaa temppua myös keväällä 2015?- Etsillee
Mitä sellaisella puolueella on virkaa joka ei uskalla mennä hallitukseen vaikka saisi kuinka paljon ääniä, ne menevät hukkaan. eihän EU:n .vastustaminen mitään auta, jos aikoo suomen asioita ajaa.
- arviointia ajatuksel
On suuri vaara, että perussuomalaisten kannatus sulaa 2015 mennessä. Ne protestiäänet jotka he saivat aiemmin keskustaa äänestäneiltä v.2011 ovat palaamassa keskustan helmoihin.
Keskustalaiset ovat nyt siis näyttäneet kenttänsä mahdin kun näyttivät Kiviniemelle -11 mitä paskalaki käytännössä tarkoittaa. arviointia ajatuksel kirjoitti:
On suuri vaara, että perussuomalaisten kannatus sulaa 2015 mennessä. Ne protestiäänet jotka he saivat aiemmin keskustaa äänestäneiltä v.2011 ovat palaamassa keskustan helmoihin.
Keskustalaiset ovat nyt siis näyttäneet kenttänsä mahdin kun näyttivät Kiviniemelle -11 mitä paskalaki käytännössä tarkoittaa.Niin no, kentällä kai tarkoitetaan järjestäytynyttä kannattajaorganisaatiota, joka pyrkii keräämään puolueelleen muista "pelkkiä" äänestäjiä. Tuskin se keväällä 2011 sinänsä mitään protestia itse "näytti", mutta eipä kyllä tainnut suuremmin välittää toimia sen estämiseksikään.
Persuja 2011 äänestäneet vakiokeput lienevät palanneet kepun kannattajiksi, mistä voidaan tehdä sellainen johtopäätös, että persujen nykykannattajat ovat suurelta osin eri porukkaa kuin keväällä 2011, vaikka määränsä on suunnilleen ennallaan. Kepuun palanneiden tilalle persut ovat saaneet uusia kannattajia paitsi demareista, myös kokoomuksesta.
Kokkareillahan oli pitkään hallussaan trendiäänestäjiä, jotka kannattivat kokoomusta vain siksi, että sillä puolueella hyvin ja taloudellisesti itselläänkin nykyistä paremmin. Nyt trendiäänestäjillä on uuden puolueen etsinnän paikka. Osa valitsee kepun, osa persut, joten arvelen perussuomalaisten kannatuksen pysyvän suunnilleen nykyisissä lukemissa.- arviointia ajatuksel
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Niin no, kentällä kai tarkoitetaan järjestäytynyttä kannattajaorganisaatiota, joka pyrkii keräämään puolueelleen muista "pelkkiä" äänestäjiä. Tuskin se keväällä 2011 sinänsä mitään protestia itse "näytti", mutta eipä kyllä tainnut suuremmin välittää toimia sen estämiseksikään.
Persuja 2011 äänestäneet vakiokeput lienevät palanneet kepun kannattajiksi, mistä voidaan tehdä sellainen johtopäätös, että persujen nykykannattajat ovat suurelta osin eri porukkaa kuin keväällä 2011, vaikka määränsä on suunnilleen ennallaan. Kepuun palanneiden tilalle persut ovat saaneet uusia kannattajia paitsi demareista, myös kokoomuksesta.
Kokkareillahan oli pitkään hallussaan trendiäänestäjiä, jotka kannattivat kokoomusta vain siksi, että sillä puolueella hyvin ja taloudellisesti itselläänkin nykyistä paremmin. Nyt trendiäänestäjillä on uuden puolueen etsinnän paikka. Osa valitsee kepun, osa persut, joten arvelen perussuomalaisten kannatuksen pysyvän suunnilleen nykyisissä lukemissa.Keskustalla on yleensä, viime vaaleja lukuun ottamatta, vahva kenttä. Nimenomaan organisaatio joka jossei muuta tee niin kuljetuttaa syrjäkyliltäkin hengenheimolaiset uurnille. Mutta tekee se organisaatio toki muutakin vaalien alla tuiki tarpeellista.
Toki on muillakin puolueilla kenttäorganisaationsa, perussuomalaisillakin kohtalaisen vahva joka viime vaalien menestyksistä on saanut vain uutta pontta. Rivit tiivistyvät vaalien lähetessä. Minä uskon, että perussuomalaiset lisäävät kannatuksensa yli 20%.
Tätä tarkoitin kun arvioin seuraavia vaaleja mielenkiintoisiksi, persut eivät ole enää jättiyllättäjiä. Nyt on jo lupa odottaa menestystä ja sitä kautta sitten vastuuta. Perussuomalaiset eivät halunneet pettää vaalilupauksiaan. Tässä suhteessa he halusivat tehdä selkeän pesäeron kepulaiseen tapaan. Suomeen ei olisi syntynyt sellaista hallitusta, joka olisi lopettanut euromaiden tukemisen.
Tukipolitiikka ei ehkä enää niin akuutti kysymys vuonna 2015. Irlanti on pääsemässä jaloilleen ja Espanjankin tilanne voi parantua. Näin ainoaksi murheenkryyniksi jäisi Kreikka. Tilanteen kehittyminen tähän suuntaan on aika vahva todiste siitä, että euromaiden tukipolitiikka on sittenkin tuottanut jollain lailla tyydyttävän tuloksen, kun finanssikriisi ei ole pahentunut eivätkä persujen kauhuskenaariot toteutuneet. Jos seuraavan hallituksen toiminnan painopiste on kotimaisen talouden kuntoon saattaminen ja kestävyysvaje ongelmien ratkaiseminen, Soinin on helpompi lähteä mukaan. Euro-ongelma ikään kuin lakaistaisiin maton alle selityksellä, että sitä koskevat päätökset on jo tehty, niihin on sitouduttu eikä asialle enää voi mitään.
Suurin ongelma tulee ehkä olemaan se, miten enemmistöhallitus onnistutaan muodostamaan. Pidän jokseenkin varmana, että Kokoomus ainakin jää sellaisen hallituksen ulkopuolelle, missä ovat mukana sekä Kepu että persut. SDP:n on taas vaikea lähetä mukaan, jos vaalitulos on umpisurkea. Tulevat hallitusneuvottelut voivat vielä pahemmin kuin tämän hallituksen kasaamisessa käydät, näyttää sen, miten huonosti suomalainen monipuoluejärjestelmä toimii. Sen vuoksi olisi paljon parempi päästä siihen, että puolueet liittousivat kahteen blokkiin jo vaaleissa, jolloin äänestettäisiin suoraan hallituksesta ja hallitusohjelmasta. Tämä tekisi vaaleista kiinostavan, koska puolueiden olisi silloin surempi pakko kertoa se, mitä ne aikovat hallituksessa tehdä. Nykytilanteessa vaalien jälkeiset puolueneuvottelut ratkaisevat enemmän kuin vaalitulos, mikä on demokratian kannalta ongelmallista ja johtaa puoluevaltaan.- Vaali analyysi
Mielipidepankki kirjoitti:
Perussuomalaiset eivät halunneet pettää vaalilupauksiaan. Tässä suhteessa he halusivat tehdä selkeän pesäeron kepulaiseen tapaan. Suomeen ei olisi syntynyt sellaista hallitusta, joka olisi lopettanut euromaiden tukemisen.
Tukipolitiikka ei ehkä enää niin akuutti kysymys vuonna 2015. Irlanti on pääsemässä jaloilleen ja Espanjankin tilanne voi parantua. Näin ainoaksi murheenkryyniksi jäisi Kreikka. Tilanteen kehittyminen tähän suuntaan on aika vahva todiste siitä, että euromaiden tukipolitiikka on sittenkin tuottanut jollain lailla tyydyttävän tuloksen, kun finanssikriisi ei ole pahentunut eivätkä persujen kauhuskenaariot toteutuneet. Jos seuraavan hallituksen toiminnan painopiste on kotimaisen talouden kuntoon saattaminen ja kestävyysvaje ongelmien ratkaiseminen, Soinin on helpompi lähteä mukaan. Euro-ongelma ikään kuin lakaistaisiin maton alle selityksellä, että sitä koskevat päätökset on jo tehty, niihin on sitouduttu eikä asialle enää voi mitään.
Suurin ongelma tulee ehkä olemaan se, miten enemmistöhallitus onnistutaan muodostamaan. Pidän jokseenkin varmana, että Kokoomus ainakin jää sellaisen hallituksen ulkopuolelle, missä ovat mukana sekä Kepu että persut. SDP:n on taas vaikea lähetä mukaan, jos vaalitulos on umpisurkea. Tulevat hallitusneuvottelut voivat vielä pahemmin kuin tämän hallituksen kasaamisessa käydät, näyttää sen, miten huonosti suomalainen monipuoluejärjestelmä toimii. Sen vuoksi olisi paljon parempi päästä siihen, että puolueet liittousivat kahteen blokkiin jo vaaleissa, jolloin äänestettäisiin suoraan hallituksesta ja hallitusohjelmasta. Tämä tekisi vaaleista kiinostavan, koska puolueiden olisi silloin surempi pakko kertoa se, mitä ne aikovat hallituksessa tehdä. Nykytilanteessa vaalien jälkeiset puolueneuvottelut ratkaisevat enemmän kuin vaalitulos, mikä on demokratian kannalta ongelmallista ja johtaa puoluevaltaan.Seuraavat vaalit ratkaisee se, mikä puolueista uskaltaa selkeimmin nostaa inhorealistiset lupaukset julkisen talouden tasapainottamisesta vaaliteemoiksi.
Keskusta Sipilän johdolla voi aloittaa tavallaan puhtaalta pöydältä, sillä ei ole edellisten vaalien alla annettuja lupauksia rasitteenaan, Sipilä on yrittäjätaustansa vuoksi uskottavan oloinen henkilönä "saneeraamaan" taloutta ja puolueen viime vaalien katastrofi on kääntynyt vahvaksi nosteeksi jossa pieni notkahduskin olisi selkeä vaalivoitto.
Persuilla on vaikeampaa olla uskottava talousosaaja. EU tai eurokriisi ei ole enä ajankohtainen ja kotimaisten menojen leikkaamiseksi näpertely populistisilla kehitysyhteisvarojen vähentämisellä ei riitä. Kansa ei sentään ole kaikki Kapin tasoa ja ymmärtävät kyllä populismin ja vastuullisuuden erot.
Kokoomus on hallituspuolueistamme parhaiten kartalla, ja se pystyy uskottavasti tekemään leikkauksiakin sisältävän vaaliohjelman. Riittääkö Kataisen tai paremminkin häntä vaaleihin uutena puheenjohtajana seuraavan rohkeus siihen, jää nähtäväksi.
SDP on jumissa omien vanhojen lupaustensa kanssa. Paradoksaalista on, että niin pidetyt kuin petetyt vaalilupaukset heikentävät SDP:n asemaa. Puolue on jääräpäisesti roikkunut eläkeikäkysymyksessä jonka jokainen vähäkin järjissään oleva ymmärtää vaativan nopeita päätöksiä eläkeiän alarajan nostamiseksi, samalla puolue on rikkonut lupauksensa alvin nostamisesta, pakkoliitoksista kuntauudistuksessa jne jne. Urpilainen saanee yrittää vielä kerran, ellei sitten ay-siipi saa juntattua feministisiipeä maan rakoon. Urpilaisen uskottavuus on kuitenkin pakkasella niin pahasti, ettei uusi yrityskään tuota kuin korkeintaan yhden uuden torjuntavoiton 17 % kannatuksella.
Vihreät ovat kuutamolla totaalisesti silloin kun ollaan talouden kovassa ytimessä, joten sieltä kuullaan lähinnä veronkorotusvaatimuksia, siis talouden alasajon kiihdyttämistä. Jokunen tollo siihenkin lähtee mukaan.
Vasurit voi lukea vihreiden kanssa samaan kastiin. Vaali analyysi kirjoitti:
Seuraavat vaalit ratkaisee se, mikä puolueista uskaltaa selkeimmin nostaa inhorealistiset lupaukset julkisen talouden tasapainottamisesta vaaliteemoiksi.

Vasurit voi lukea vihreiden kanssa samaan kastiin.Sipilän talousosaamisen vahvuus on tullut esiin siinä, että hän on tähän asti lähes ainoana poliitikkona painottanut liiketoiminnan sisällön merkitystä ratkaisevana asiana. Tähän on liittynyt mm. puhe kasvurahastosta ja biotaloudesta uutena talouden kivijalkana. Tällainen Sipilän ajattelun näyttäisi nojaavan vahvaan ay-perinteeseen, missä ajatellaan samansuuntaisesti. Talouskysynnän leikkaamiseen tähtäävä politiikka on lyhytnäköistä ja voi viedä ojasta allikkoon. Omasta mielestäni Sipilä on se, joka on tähän asti ollut parhaiten kartalla suunnasta. Toinen asia on sitten se, ovatko keinot oikeita.
Politiikan tulisi olla sellaista, joka lisää työllisyyttä. Ei kannata tehdä sellaisia näennäisuudistuksia, joilla ei ole tätä vaikutusta. Esim. eläkeiän nostoa pitää tarkastella työvoimapulan ja työllisyyden perspektiivistä. Jos nostolla voidaan olennaisesti parantaa näitä asioita, uudistus on järkevä, muuten ei. Toistaiseksi eläkeiän alarajan nostamista puoltavat ovat olleet kovin haluttomia kertomaan näistä vaikutuksista.
Eläkeiän alarajaa ei millään muulla taholla kuin EK:ssa ja Kepun muutamien poliitikkojen hätäilyissä ole suunniteltu nostettavan nopeassa aikataulussa. Vanhasenkin suunnitelma lähti siitä, että nostaminen tapahtuu portaittain. Pekkarisen työryhmän näkemys oli se, että uudistus pitää valmistella huolellisesti, koska mitään kiirettä ei ole. Monet asiantuntijat ovat olleet siis sitä mieltä, ettei nopeita ratkaisuja tässä kohdin tarvita. Työllisyystilanne on niin heikko, ettei sekään tue asiaa. Työvoimasta ei ole sellaista pulaa, joka helpottuisi eläkeikää nostamalla. Työurat ovat sitä paitsi pidentyneet hyvää vauhtia varsinkin niillä aloilla, jotka eivät ole fyysisesti rasittavia ja joissa elinikä on pitempi. Eläkejärjestelmän kestävyys ei puolestaan ole mikään suuri ongelma, joten sen vuoksi mihinkään hätäilyyn ei ole tarvetta.
Eläkekysymys nousee erikseen tulevien vaalien tärkeäksi teemaksi ja on hyvä, että asiaa siinä puidaan, jolloin kansalaiset voivat vaikuttaa siihen, mitä suuntaa kannattavat. Senkin takia on hyvä, että asiasta käydään kunnon demokraattinen keskustelu siinä yhteydessä, kun alla on työryhmämietintöjä ja työmarkkinajärjestöjen todennäköisesti tuleva esitys uudistuksen sisällöksi. Näillä eväillä on todennäköisempää saada myös tuloksia aikaiseksi, kuin ennenaikaisella hätäilyllä. Hätäily olisi vain nostanut ay-liikkeen vastusta, mikä taas olisi jarruttanut uudistuksen läpimenoa. On käsittämätöntä, etteivät kepulaiset politiikot käsitä tällaista asiaa.
Työllisyyden ja talouden parantamisessa olisi minusta parempi ottaa mallia Ruotsista ja satsata työikäisen ja vireän työvoiman lisäämiseen kuin luottaa siihen, että rollaattoriväen polvi vielä nousisi tarpeeksi korkealle. Katse on siis suunnattava nuorten työllistymiseen, kotihoidon yms. vähentämiseen ja maahanmuuton lisäämiseen, kun puhutaan työvoimasta. Sitäkin tärkeämpää on yrittää ryhdistää ja vilkastuttaa yritystoimintaa niin, että uusia ideoita kehitetään. Yksi tärkeä asia olisi lisäksi harjoittaa järkevää aluepolitiikkaa eli voimistaa talousveturimme päkaupunkiseudun infraa.- Pari kommenttia
Mielipidepankki kirjoitti:
Sipilän talousosaamisen vahvuus on tullut esiin siinä, että hän on tähän asti lähes ainoana poliitikkona painottanut liiketoiminnan sisällön merkitystä ratkaisevana asiana. Tähän on liittynyt mm. puhe kasvurahastosta ja biotaloudesta uutena talouden kivijalkana. Tällainen Sipilän ajattelun näyttäisi nojaavan vahvaan ay-perinteeseen, missä ajatellaan samansuuntaisesti. Talouskysynnän leikkaamiseen tähtäävä politiikka on lyhytnäköistä ja voi viedä ojasta allikkoon. Omasta mielestäni Sipilä on se, joka on tähän asti ollut parhaiten kartalla suunnasta. Toinen asia on sitten se, ovatko keinot oikeita.
Politiikan tulisi olla sellaista, joka lisää työllisyyttä. Ei kannata tehdä sellaisia näennäisuudistuksia, joilla ei ole tätä vaikutusta. Esim. eläkeiän nostoa pitää tarkastella työvoimapulan ja työllisyyden perspektiivistä. Jos nostolla voidaan olennaisesti parantaa näitä asioita, uudistus on järkevä, muuten ei. Toistaiseksi eläkeiän alarajan nostamista puoltavat ovat olleet kovin haluttomia kertomaan näistä vaikutuksista.
Eläkeiän alarajaa ei millään muulla taholla kuin EK:ssa ja Kepun muutamien poliitikkojen hätäilyissä ole suunniteltu nostettavan nopeassa aikataulussa. Vanhasenkin suunnitelma lähti siitä, että nostaminen tapahtuu portaittain. Pekkarisen työryhmän näkemys oli se, että uudistus pitää valmistella huolellisesti, koska mitään kiirettä ei ole. Monet asiantuntijat ovat olleet siis sitä mieltä, ettei nopeita ratkaisuja tässä kohdin tarvita. Työllisyystilanne on niin heikko, ettei sekään tue asiaa. Työvoimasta ei ole sellaista pulaa, joka helpottuisi eläkeikää nostamalla. Työurat ovat sitä paitsi pidentyneet hyvää vauhtia varsinkin niillä aloilla, jotka eivät ole fyysisesti rasittavia ja joissa elinikä on pitempi. Eläkejärjestelmän kestävyys ei puolestaan ole mikään suuri ongelma, joten sen vuoksi mihinkään hätäilyyn ei ole tarvetta.
Eläkekysymys nousee erikseen tulevien vaalien tärkeäksi teemaksi ja on hyvä, että asiaa siinä puidaan, jolloin kansalaiset voivat vaikuttaa siihen, mitä suuntaa kannattavat. Senkin takia on hyvä, että asiasta käydään kunnon demokraattinen keskustelu siinä yhteydessä, kun alla on työryhmämietintöjä ja työmarkkinajärjestöjen todennäköisesti tuleva esitys uudistuksen sisällöksi. Näillä eväillä on todennäköisempää saada myös tuloksia aikaiseksi, kuin ennenaikaisella hätäilyllä. Hätäily olisi vain nostanut ay-liikkeen vastusta, mikä taas olisi jarruttanut uudistuksen läpimenoa. On käsittämätöntä, etteivät kepulaiset politiikot käsitä tällaista asiaa.
Työllisyyden ja talouden parantamisessa olisi minusta parempi ottaa mallia Ruotsista ja satsata työikäisen ja vireän työvoiman lisäämiseen kuin luottaa siihen, että rollaattoriväen polvi vielä nousisi tarpeeksi korkealle. Katse on siis suunnattava nuorten työllistymiseen, kotihoidon yms. vähentämiseen ja maahanmuuton lisäämiseen, kun puhutaan työvoimasta. Sitäkin tärkeämpää on yrittää ryhdistää ja vilkastuttaa yritystoimintaa niin, että uusia ideoita kehitetään. Yksi tärkeä asia olisi lisäksi harjoittaa järkevää aluepolitiikkaa eli voimistaa talousveturimme päkaupunkiseudun infraa.Ei kukaan ole missään vaatinutkaan eläkeiän nostoa nyt ja heti kertarysäyksellä usealla vuodella. Kaikkien esitysten lähtökohta on edetä asiassa askel kerrallaan, kyse on vaan siitä, että päätökset pitää tehdä nyt ja heti jotta niiden vaikutukset voidaan huomioida. Nyt kun ei ole varmuutta mihin mennään, tehdään juuri niitä hätiköityjä ratkaisuja, mm. eläkeputkeen työnnetään ihmisiä yt-menettelyin varmuuden vuoksi nyt kun se vielä on mahdollista. Päättämättömyys on siis jo nyt heikentänyt työllisyyttä selkeästi
Yritystoiminnan edellytyksiä parantavia toimia voi odottaa vain Keskustalta ja Kokoomukselta, persujen esitykset ovat jossain hännän ja tuulen välissä. Demareiden peruslinja on ollut suurteollisuuden edellytysten turvaaminen, mutta Heinäluoma aloitti ja Urpilainen on ansiokkaasti jatkanut teollisuuden alasajoa kiihdyttävää politiikkaa esimerkiksi ajamillaan ja/tai tukemillaan veroratkaisulla. Vihreiden peruslähtökohtakin on teollisuuden vastustaminen ja ikävä kyllä tuo tauti on tarttuvaa, demareissakin vihreä häntä heiluttaa puoluetta ja jopa kokoomuksesta löytyy muutama vihersokea. Näin vihreiden negatiivinen vaikutus muodostuu paljon puolueen kokoa merkittävämmäksi. Pari kommenttia kirjoitti:
Ei kukaan ole missään vaatinutkaan eläkeiän nostoa nyt ja heti kertarysäyksellä usealla vuodella. Kaikkien esitysten lähtökohta on edetä asiassa askel kerrallaan, kyse on vaan siitä, että päätökset pitää tehdä nyt ja heti jotta niiden vaikutukset voidaan huomioida. Nyt kun ei ole varmuutta mihin mennään, tehdään juuri niitä hätiköityjä ratkaisuja, mm. eläkeputkeen työnnetään ihmisiä yt-menettelyin varmuuden vuoksi nyt kun se vielä on mahdollista. Päättämättömyys on siis jo nyt heikentänyt työllisyyttä selkeästi
Yritystoiminnan edellytyksiä parantavia toimia voi odottaa vain Keskustalta ja Kokoomukselta, persujen esitykset ovat jossain hännän ja tuulen välissä. Demareiden peruslinja on ollut suurteollisuuden edellytysten turvaaminen, mutta Heinäluoma aloitti ja Urpilainen on ansiokkaasti jatkanut teollisuuden alasajoa kiihdyttävää politiikkaa esimerkiksi ajamillaan ja/tai tukemillaan veroratkaisulla. Vihreiden peruslähtökohtakin on teollisuuden vastustaminen ja ikävä kyllä tuo tauti on tarttuvaa, demareissakin vihreä häntä heiluttaa puoluetta ja jopa kokoomuksesta löytyy muutama vihersokea. Näin vihreiden negatiivinen vaikutus muodostuu paljon puolueen kokoa merkittävämmäksi.Asiaa pohtineen työryhmän puheenjohtajan Jukka Pekkarisen mielestä pitää suorittaa asioiden huolellinen valmistelu ja tehdä päätökset vasta sitten. Tällaista lainsäädäntöä ei voida jatkuvasti muutella. Se luo eniten epävarmuutta. Siksi pitää edetä kiirehtimättä ja kiinnittää enemmän huomiota laatuun. Työllisyys ei ole voinut mitenkään heiketä, kun työttömyysluvut ovat niin suuria. Työpaikkoja ei yksínkertaisesti synny riittävän nopeaan tahtiin. Ihmisiä ei työnnetä mihinkään yt-putkeen varmuuden vuoksi. Työntö johtuu yksinkertaisesti siitä, ettei ole työtä. Miten tuollaista huuhaata edes kirjoittaa.
Vai ovat demarien veroratkaisut heikentäneet yritystoiminnan edellytyksiä. Hallituksen tekemä yritysveron alennus on siis mielestäsi tällainen huononnus yrityselämälle.
Suurteollisuuden edellytysten turvaaminen on tärkeä asia, koska vientimme on rakentunut ylivoimaisesti sen varaan. Meidän vientimestyjiämme ovat sellaiset suuryritykset kuin Kone enkä ymmärrä, miksi tällaisiin kortteihin ei pitäisi jatkossakin luottaa. Tottakai demarit tukevat yrityksiä jo senkin takia, että työllä elävät ihmiset voivat myydä niille työpanostaan. Vientiyritysten tukeminen on tärkeää siksikin, että tähän asti niiden maksamat palkat ovat olleet parhaita. Laadun tekemisestä ollaan valmiita maksamaan ammattitaitoiselle työvoimalle. Korkeasta palkkatasosta hyötyvät sitten sekä verottaja että koko yhteiskunta. Korkean palkkatason töiden yleistyminen on ollut Suomen elintason perusominaisuus eikä siitä tulisi pyrkiä tieten tahtoen eroon. Matalapalkkatyöt tulevat heikentämään ostovoimaa ja elintasoa. Siksi kannattaa enemmän satsata vientivetoiseen suurteollisuuteen.
Ympäristöasioiden huomioiminen ajoissa saattaa olla enmmän viisautta kuin mitä se lyhyellä tähtäimellä näyttää. Suomalainen teollisuus on valmistautumassa tähän ja meillä on jo monen yrityksen toiminnassa otettu huomioon ns. cleantech. Ympäristöystävllisten veroratkaisujen läpivieminen voi olla pitkässä juoksussa sellaiseen valmistuneelle Suomelle kilpailuetu. On tietysti mahdollista, että maapallon väestö on niin tyhmää, ettei se osaa pakonkaan edessä ottaa ympäristökysymyksiä onkeensa. Tällaisesta pessimistä kirjoittaa Hesarissa sen uusi kolumnisti Raimo Sailaskin. Hän siis lienee niitä, joihin mainitsemasi vihersokeus on tarttunut. Onhan hän demarikin kaiken kukkuraksi eli hyvin syntinen mies.- arviointia ajatuksel
Vaali analyysi kirjoitti:
Seuraavat vaalit ratkaisee se, mikä puolueista uskaltaa selkeimmin nostaa inhorealistiset lupaukset julkisen talouden tasapainottamisesta vaaliteemoiksi.
Keskusta Sipilän johdolla voi aloittaa tavallaan puhtaalta pöydältä, sillä ei ole edellisten vaalien alla annettuja lupauksia rasitteenaan, Sipilä on yrittäjätaustansa vuoksi uskottavan oloinen henkilönä "saneeraamaan" taloutta ja puolueen viime vaalien katastrofi on kääntynyt vahvaksi nosteeksi jossa pieni notkahduskin olisi selkeä vaalivoitto.
Persuilla on vaikeampaa olla uskottava talousosaaja. EU tai eurokriisi ei ole enä ajankohtainen ja kotimaisten menojen leikkaamiseksi näpertely populistisilla kehitysyhteisvarojen vähentämisellä ei riitä. Kansa ei sentään ole kaikki Kapin tasoa ja ymmärtävät kyllä populismin ja vastuullisuuden erot.
Kokoomus on hallituspuolueistamme parhaiten kartalla, ja se pystyy uskottavasti tekemään leikkauksiakin sisältävän vaaliohjelman. Riittääkö Kataisen tai paremminkin häntä vaaleihin uutena puheenjohtajana seuraavan rohkeus siihen, jää nähtäväksi.
SDP on jumissa omien vanhojen lupaustensa kanssa. Paradoksaalista on, että niin pidetyt kuin petetyt vaalilupaukset heikentävät SDP:n asemaa. Puolue on jääräpäisesti roikkunut eläkeikäkysymyksessä jonka jokainen vähäkin järjissään oleva ymmärtää vaativan nopeita päätöksiä eläkeiän alarajan nostamiseksi, samalla puolue on rikkonut lupauksensa alvin nostamisesta, pakkoliitoksista kuntauudistuksessa jne jne. Urpilainen saanee yrittää vielä kerran, ellei sitten ay-siipi saa juntattua feministisiipeä maan rakoon. Urpilaisen uskottavuus on kuitenkin pakkasella niin pahasti, ettei uusi yrityskään tuota kuin korkeintaan yhden uuden torjuntavoiton 17 % kannatuksella.
Vihreät ovat kuutamolla totaalisesti silloin kun ollaan talouden kovassa ytimessä, joten sieltä kuullaan lähinnä veronkorotusvaatimuksia, siis talouden alasajon kiihdyttämistä. Jokunen tollo siihenkin lähtee mukaan.
Vasurit voi lukea vihreiden kanssa samaan kastiin.Tuo "Persuilla on vaikeampaa olla uskottava talousosaaja. EU tai eurokriisi ei ole enä ajankohtainen ja kotimaisten menojen leikkaamiseksi näpertely populistisilla kehitysyhteisvarojen vähentämisellä ei riitä" on enemmänkin perussuomalaisten vahvuus.
Laman pohjaa ei ole vielä nähty. Seuraus> Kunnat ja kaupungit supistavat menojaan jolloin palvelut huononevat. Seuraus> Ihmiset eivät äänestä vastuussa olevia. Seuraus> Ihmiset äänestävät vastuussa olevia vastaan.
Miten äänet sitten jakautuvat jää nähtäväksi. Itse haluaisin nähdä perussuomalaiset hallituksessa. - Isäntä I:llä
arviointia ajatuksel kirjoitti:
Tuo "Persuilla on vaikeampaa olla uskottava talousosaaja. EU tai eurokriisi ei ole enä ajankohtainen ja kotimaisten menojen leikkaamiseksi näpertely populistisilla kehitysyhteisvarojen vähentämisellä ei riitä" on enemmänkin perussuomalaisten vahvuus.
Laman pohjaa ei ole vielä nähty. Seuraus> Kunnat ja kaupungit supistavat menojaan jolloin palvelut huononevat. Seuraus> Ihmiset eivät äänestä vastuussa olevia. Seuraus> Ihmiset äänestävät vastuussa olevia vastaan.
Miten äänet sitten jakautuvat jää nähtäväksi. Itse haluaisin nähdä perussuomalaiset hallituksessa.Ihmiset eivät ole kaikki Kapin kaltaisia yksinkertaisia tollakoita, joille esittämäsi ajatuksenkulku on tyypillistä. Suurin osa kansasta on koulutettua ja fiksua väkeä, jotka ymmärtävät talouden tasapainon olevan välttämätöntä ja hyväksyvät vastuullisesti (siis perustellusti) toteutetut menoleikkaukset.
Jo Lipposen-Viinasen suosio aikanaan osoitti, ettei tiukkakaan taloudenpito ole este vaalimenestykselle, ja sittemmin kansankin tietämys on vain lisääntynyt. Mielipidepankki ja Kapi ovat esimerkkejä suljetun talouden ajan loiseläjistä, joille on mahdotonta ymmärtää nykyisen tilanteen korjaamiseen vaadittavat toimet. Heidän kaltaisiaan saattaisi persuihin ohjautua, mutta ei enää siinä määrin kuin 2011 jolloin protestiin liittyi euromaiden pelastupakettien ympärille nostettu populistinen huuhaa, ja jonka seurauksena demaritkin sekoilivat vielä pari vuotta vaalien jälkenkin. - !!!!!!!!!!!!!!!!!
Mielipidepankki kirjoitti:
Perussuomalaiset eivät halunneet pettää vaalilupauksiaan. Tässä suhteessa he halusivat tehdä selkeän pesäeron kepulaiseen tapaan. Suomeen ei olisi syntynyt sellaista hallitusta, joka olisi lopettanut euromaiden tukemisen.
Tukipolitiikka ei ehkä enää niin akuutti kysymys vuonna 2015. Irlanti on pääsemässä jaloilleen ja Espanjankin tilanne voi parantua. Näin ainoaksi murheenkryyniksi jäisi Kreikka. Tilanteen kehittyminen tähän suuntaan on aika vahva todiste siitä, että euromaiden tukipolitiikka on sittenkin tuottanut jollain lailla tyydyttävän tuloksen, kun finanssikriisi ei ole pahentunut eivätkä persujen kauhuskenaariot toteutuneet. Jos seuraavan hallituksen toiminnan painopiste on kotimaisen talouden kuntoon saattaminen ja kestävyysvaje ongelmien ratkaiseminen, Soinin on helpompi lähteä mukaan. Euro-ongelma ikään kuin lakaistaisiin maton alle selityksellä, että sitä koskevat päätökset on jo tehty, niihin on sitouduttu eikä asialle enää voi mitään.
Suurin ongelma tulee ehkä olemaan se, miten enemmistöhallitus onnistutaan muodostamaan. Pidän jokseenkin varmana, että Kokoomus ainakin jää sellaisen hallituksen ulkopuolelle, missä ovat mukana sekä Kepu että persut. SDP:n on taas vaikea lähetä mukaan, jos vaalitulos on umpisurkea. Tulevat hallitusneuvottelut voivat vielä pahemmin kuin tämän hallituksen kasaamisessa käydät, näyttää sen, miten huonosti suomalainen monipuoluejärjestelmä toimii. Sen vuoksi olisi paljon parempi päästä siihen, että puolueet liittousivat kahteen blokkiin jo vaaleissa, jolloin äänestettäisiin suoraan hallituksesta ja hallitusohjelmasta. Tämä tekisi vaaleista kiinostavan, koska puolueiden olisi silloin surempi pakko kertoa se, mitä ne aikovat hallituksessa tehdä. Nykytilanteessa vaalien jälkeiset puolueneuvottelut ratkaisevat enemmän kuin vaalitulos, mikä on demokratian kannalta ongelmallista ja johtaa puoluevaltaan.Vetoat usein Ruotsin blokkijärjestelmän toimivuuteen.
Se näytti nyt heikkoutensa.
Ruotsi joutui pakosta menemään lähemmän Suomalaista järjestelmää kuin Suomessa edes on.
Ruotsissa on nyt opposition ja hallituksen yhteinen blokki. Vastapuolella on ainostaan yksi oppositiopuolue Rasistinen Ruotsidemokraatit.
Ei se blokkijärjestelmäkään toimi.
- Laskuvirhe tavallaan
-kun perussuomalaiset on nousseet niistä keskustan ajoista, kun oli yli 20 %.
Tekee vieläkin mielenkiintoisemmaksi.
Kuka nyt antaa perussuomalaisille äänensä.
Tai, paremminkin keltä perussuomalaiset ottaa äänensä.
"kannatuskyselyt antavat viitteitä siitä, että keskusta tulisi saamaan runsaan vuoden kuluttua n.23-24% äänistä."
-jos näin, niin sdp ja kokoomus vihreät on perussuomalaisten kasvattajia.
Jos palataan sinne v2003, perussuomalaislla ei ollut juurikaan mitään.
Ja jos v2015, PS saa vaikkapa 17 %, se pois enimmäkseen sdp:ltä.
Silloin lienee sdp 10 - 15 % haarukassa.
Samoin kokoomus lienee15 - 18 % haarukassa.
Vihreillä voisi tästä 10 -kansanedustajan määrästä, ehkä tippuisi kahdeksaan.
Kuitenkin vasemmisto saa nenilleen silloin.
20 % yhteensä tekee tiukkaa. - Parempi Suomi
Ilman vihreitä ja vasureita Suomi olisi paljon parempi maa.
Olisi heikompiosaisille kansalaisillekin paremmin antaa.
Nyt vasureitten ja vihreitten aikaan menee paljon hukkaan tyhjään, kun he polikoivat ties millä.
Jopa kylmänmaan energialla.
Ja himo suorastaan jakaa maan rahaa ulkomaille, kuin pakkomielle heille. - Tyytyväinen-->
Tämä nyt hyvä sivu.
Asiaa sanotaan paljolti niinkuin se on.
Asian oikea laita odottaa vielä sanojiaan.
Ay liike raha vielä pimennossa, taitaa jäädäkkin, kun filunkia siellä odotettavissa.
Suomi ei avaudu kovin herkästi. - niinpä niin
Keskustalla ja perussuomalaisilla on liian vanhat puheenjohtajat. Sipilä on tehnyt sen mitä ihmiselämässä vain voi saada aikaiseksi, eli nuori opiskelija on noussut "opintotuelta" lähtenyt yrittämään ja tehnyt miljoonansa. Enempää ei voi vaatia ja siinä on huippusuoritus. Soini on tehnyt mahdottamasta mahdollisen ja parissa kymmenessä vuodessa ollut mukana nostamassa SMP:tä isojen puolueiden joukkoon. Jokainen ymmärtää, että nämä herrat ovat ulosmitanneet kaiken sen olennaisen mitä ihmisen työuralla on ylipäätään ulosmitattavissa.
- Ollakko vaiko ei?
Enpä usko, että Soini on uransa huipulla nyt. Uskon, että persut saavat seuraavissa vaaleissa niin paljon ääniä, että Soini on pääministeri. Paljon kytee tyytymättömyyttä kansassa eikä tarvitse olla rasisti, että tämä nykymeno maahanmuuttopolitiikassa ärsyttää. Uskon, että tämä tulee olemaan iso vaalikysymys ja persut saavat muita tiukemmalla linjallaan vaalivoiton.
- Niinpä niin
Ollakko vaiko ei? kirjoitti:

Ei noin väsyneitä elämänsä parhaat päivät nähneitä kyllä kukaan jaksa. Perheet on perustettu, ikä painaa ja kukaan jaksa olla kiinnostunut maahanmuutosta, joutavaa höpinää, jotain huru-ukko meininkiä. Liian vanhoja Sipilä ja Soini, tarvitaan nuorennusleikkausta, fressiä ajatusta ja eteenpäin menoa.
- Väärin taas
Ollakko vaiko ei? kirjoitti:
Enpä usko, että Soini on uransa huipulla nyt. Uskon, että persut saavat seuraavissa vaaleissa niin paljon ääniä, että Soini on pääministeri. Paljon kytee tyytymättömyyttä kansassa eikä tarvitse olla rasisti, että tämä nykymeno maahanmuuttopolitiikassa ärsyttää. Uskon, että tämä tulee olemaan iso vaalikysymys ja persut saavat muita tiukemmalla linjallaan vaalivoiton.
Soini ei tule olemaan pääministeri, sen paikan saa Sipilä. Voi olla, että Soinikin on lopulta tyytyväinen kakkospaikkaan ja valtionvaraiministerin pestiin, jossa viran puolestakin saa olla "tiukkana". Huvittavinta tulevat olemaan Soinin tapaamiset EU:n ja euromaiden "isojen" kanssa, Urpilaisen surkuhupaisista vakuussekoilusta saimme jotain esimakua siitä, mitä on odotettavissa.
Pääministeriys on raskas kepulle, kuten on yleensä mille tahansa pääministeripuolueelle. Arvioitua nopeampi talouskasvu saattaisi pelastaa kuten pelasti Lipposen aikanaan. Lipponenhan laati jopa salaisia leikkauslistoja hallituksessaan, mutta kun talouden yleinen pöhinä oli kovaa niin Lipposen toimet saivat kiitosta.
- Juupasen juu
Mutta kun se on niin, että nuoret äänestävät huonommin kuin yli nelikymppiset. Yli nelikymppiset äänestävät yli nelikymppisiä. Politiikka on aikuisten puuhaa.
- 2019
Kepun voittoa 2015 vaaleissa ei uhkaa mikään. Kiinnostavaa sen sijaan on, mitä tapahtuu 2019. Kepun nousu kääntyy laskuun. Persut ei silloin enää kelpaa protestipuolueeksi. Vasemmistoliitto on hävinnyt marginaaliin ja SDP sekä kokoomus on vitsi vain. Vihreät ei kelpaa vitsiksikään. Tarvitaan uusi peluri sotkemaan tuon kaiken. Mikä se on? Ei ainkaan RKP.
Kepu tulee epäilemättä petraamaan viime vaaleista, mutta nykyiset gallup-luvut voivat hämätä. Vaaleihin on vielä aikaa ja tilanne voi ehtiä muuttua. Kepun nykyinen suosio perustuu hallituksen sotesotkuin ja Kepun pakkoliitospelotteluihin sekä Sipilän tuomaan nosteeseen. Konkretiaa saadaan siinä vaiheessa, kun Kepunkin on pakko alkaa kertoa, millaista politiikka se alkaisi hallituksessa harjoittaa. Siinä vaiheessa se joutuu jo ottamaan huomioon realiteeti eli miettimään, mikä on toiveajattelua ja mikä realismia. Nyt Kepu voi vielä mennä vapaasti toiveajattelun mukaan.
Kepun johdossa ymmärretään kyllä se, että kuntarakennetta on pakko uudistaa, jos ei haluta päästää kuntatalouksia kriisiytymään. Kepulla oli 8 vuotta aikaa tehdä oma kuntaudistuksensa, mutta tulokset jäivät todella laihoiksi. Julkisen talouden kestävyysvaje on toinen paha kysymys, jossa kuntatalous on tietysti osa sitä ongelmaa. Se tarkoittaa kipeitä päätöksiä ja valintoja siitä, keihin nuo päätökset kohdennetaan. Siinä mennään jo silloin täysin realismin ehdoilla ja Tiilikaisenkin suu menee silloin taas kiinni ja pälpätys loppuu. Kepu tietää myös, että sen arvostelema valkaantuminen ei ole kovin mahdollista. Oppositio on tässä kohdin silmä tarkkana. Jollei talouskasvu ala pian, seuraavalla hallituksella on vielä pahemmat ongelmat edessään kuin nykyisellä. Silloin rakenneuudistukset eivät voi enää olla kovin kosmeettisia eivätkä toiveajattelua.
Luulenpa, että esim. demarit ottavat nyt kunnon vaalitappion jopa avosylin vastaan. Juuri nyt on nimittäin oikea aika ottaa se ja päästä nostamaan kuntoa oppositioon.
Tulevissa vaaleissa yksi avainkysymys on se, millä puolueella on uskottavin ohjelma saada Suomen talous nousuun. Kokoomuksessa tällaisia asioita mietitään päivittäin. Kepussa uusi johto on sellainen, joka miettii enemmän samaa eli erovat enemmän kepulaisista kyläpoliitikoista, joihin Kimmo Tiilikainen kylläkin lukeutuu, mutta Sipilä ei. Ja Sipilä on se Kepun ja toivottavasti koko maankin onni, jos hän kykenee pitämään päänsä eli on kuuro kepulaisten kyläpoliitikkojen huudon edessä.- noin se mennee
Tuolloin käynee niin, ett' demarit vasurit ja vihreät ovat liittoutuneet Suomen demokraatteiksi. ja Kokoomus ja persut ovat perustaneet Suomen repuplikaanit.
Kepu yrittää porskuttaa siinä Kolmantena puolueena, noiden puristuksessa.
Eli Keskusta on oikeammin maamme ainoa vastavoima, yhteiskuntaamme rosvoaville ökyrosvovoimille.
Ei RKP ole mikään puolue, vaan paremminkin "valkokaulusrikollisyhteiskuntarosvojärjestö", jota kokkaritkin kumartaa(on niiden taskussa, kuten Stefan Wallin sanoi), ja demarit ja vassukat, sekä vihreät suorastaan nuolee niiden ahteria. Soinikin on alkanut säätiöimään rkp:n malliin, eikä yhtään vastusta RKP:n peruskansaan ja yhteiskunnan verorahoihin kohdistamaa kusetustoimintaa.
Keskustan näkisin kuitenkin edelleen porskuttavan siinä 25-30%:n kannatuksen rajoissa.
Noin siis 2019.
Media nimittäin yrittää kaataa kepun kokonaan, mutta kansapa ei mokomaan toimintaan suostukkaan, vaikka joka tuutista yritetään kepua nujertaa ja syytellä just niistä "rötöksistä", mitä muutkin puolueet ovat itse vielä paljon suuremmassa mittaluokassa tehneet. - arviointia ajatuksel
Mielipidepankki kirjoitti:
Kepu tulee epäilemättä petraamaan viime vaaleista, mutta nykyiset gallup-luvut voivat hämätä. Vaaleihin on vielä aikaa ja tilanne voi ehtiä muuttua. Kepun nykyinen suosio perustuu hallituksen sotesotkuin ja Kepun pakkoliitospelotteluihin sekä Sipilän tuomaan nosteeseen. Konkretiaa saadaan siinä vaiheessa, kun Kepunkin on pakko alkaa kertoa, millaista politiikka se alkaisi hallituksessa harjoittaa. Siinä vaiheessa se joutuu jo ottamaan huomioon realiteeti eli miettimään, mikä on toiveajattelua ja mikä realismia. Nyt Kepu voi vielä mennä vapaasti toiveajattelun mukaan.
Kepun johdossa ymmärretään kyllä se, että kuntarakennetta on pakko uudistaa, jos ei haluta päästää kuntatalouksia kriisiytymään. Kepulla oli 8 vuotta aikaa tehdä oma kuntaudistuksensa, mutta tulokset jäivät todella laihoiksi. Julkisen talouden kestävyysvaje on toinen paha kysymys, jossa kuntatalous on tietysti osa sitä ongelmaa. Se tarkoittaa kipeitä päätöksiä ja valintoja siitä, keihin nuo päätökset kohdennetaan. Siinä mennään jo silloin täysin realismin ehdoilla ja Tiilikaisenkin suu menee silloin taas kiinni ja pälpätys loppuu. Kepu tietää myös, että sen arvostelema valkaantuminen ei ole kovin mahdollista. Oppositio on tässä kohdin silmä tarkkana. Jollei talouskasvu ala pian, seuraavalla hallituksella on vielä pahemmat ongelmat edessään kuin nykyisellä. Silloin rakenneuudistukset eivät voi enää olla kovin kosmeettisia eivätkä toiveajattelua.
Luulenpa, että esim. demarit ottavat nyt kunnon vaalitappion jopa avosylin vastaan. Juuri nyt on nimittäin oikea aika ottaa se ja päästä nostamaan kuntoa oppositioon.
Tulevissa vaaleissa yksi avainkysymys on se, millä puolueella on uskottavin ohjelma saada Suomen talous nousuun. Kokoomuksessa tällaisia asioita mietitään päivittäin. Kepussa uusi johto on sellainen, joka miettii enemmän samaa eli erovat enemmän kepulaisista kyläpoliitikoista, joihin Kimmo Tiilikainen kylläkin lukeutuu, mutta Sipilä ei. Ja Sipilä on se Kepun ja toivottavasti koko maankin onni, jos hän kykenee pitämään päänsä eli on kuuro kepulaisten kyläpoliitikkojen huudon edessä.Toki voi olla näinkin "Kepu tulee epäilemättä petraamaan viime vaaleista, mutta nykyiset gallup-luvut voivat hämätä. Vaaleihin on vielä aikaa ja tilanne voi ehtiä muuttua." kuten sanot. Ennen 2011 vaaleja muistaakseni 4-5 kk ennen gallupit näyttivät keskustalle n.22% kannatuslukemia ja kuinka sitten vaaleissa kävikään.
Mutta nyt en aivan usko äkilliseen suosion romahdukseen koska keskusta on oppositiossa. Tarkoittaa siiis sitä, että kun ei tee mitään (paitsi paistattelee uuden kasvunsa paisteessa) ei tee mitään väärin joka kannatusta laskisi.
Perussuomalaisilla on hieman hankalampaa koska osa protestiäänestäjistä palaa ensi vuonna äänestämään keskustaa koska halusivat vain näpäyttää puoluettaan sormille 2011 vaaleissa.
- Näin oN
Kyuse on siityä ett'ä nyt muut vaihtoehdot on punnittu.
Ja...Köykäseksi havaittu.
Persut joiuhin viime vaaleissa asetetiin suuret toiveet on rintamakarkuri.
Torjuntavoiton valehtelemalla saanut- Näin oN
Miksi tää pätkii?
...Demarit on myynyt kaikki vaalilupauksensa laidasta lukien.
Kokoomuksen prändipolitiikka on osoittautunut täydeksi kuplaksi.
Muiden hallituksen Pienpuolueiden puheet on osoittautuneet kauppatavaraksi.
- jo vain
Keskustan pitäisi uusiutua siellä nuorempi polvi ei kanna vastuuta, laitetaan vanhoja ihmisiä vastuullisille paikoille johtoon. Sipilät, Väyryset, Pekkariset, Anttilat ja Kääriäiset, onko se laiskuutta vai mitä että vanhoja ei kunnioiteta, annetaan senioreiden toimia ns. Nelson Mandelan mukaisen elders ryhmänä, joka antaa vastuulliselle nuoremmalle polvelle eväitä päätöksentekoon, siinä olisi ratkaisu tähän vastuukysymykseen. Perinsurkeaa kun puheenjohtaja on ollut vuoden toimessaan ja vaarallinen veritulppa iskee, alkaa muistuttamaan punaisen torin voitonpäivän juhlia, jossa piipuhyllyllä vapisevakätiset karvahattu-ukkelit tervehtii kansaa lasittunein katsein. Ei suomen linja voi mennä tähän, kyllä alle viiskympisten sukupolvi pitää alkaa kantaa vastuuta johtamisesta, perin surkeaa.
- tiiminä paras tulos
Uusiutua täytyy mutta hyödyntään myös poliittinen kokemus.
Nuoria idearikkata ja kyvykkäitä politiikkoja tarvitaan samoin kokeneita politiikkoja.
Näiden muodostama tiimi toimii parhaiten kuten monessa menestyneessä yrityksistä on toiminut.
Surkeinmassa tilanteessa tässä suhteessa on Soinin yksinvaltaan lipsuneet Persut ja akkavaltaan ja haihatteluun sortuneet demarit. - arviointia ajatuksel
tiiminä paras tulos kirjoitti:
Uusiutua täytyy mutta hyödyntään myös poliittinen kokemus.
Nuoria idearikkata ja kyvykkäitä politiikkoja tarvitaan samoin kokeneita politiikkoja.
Näiden muodostama tiimi toimii parhaiten kuten monessa menestyneessä yrityksistä on toiminut.
Surkeinmassa tilanteessa tässä suhteessa on Soinin yksinvaltaan lipsuneet Persut ja akkavaltaan ja haihatteluun sortuneet demarit.Enpä nyt sanoisi Soinin persuja surkeassa tilanteessa olevaksi. http://www.taloustutkimus.fi/tuotteet_ja_palvelut/puolueiden_kannatusarviot/puolueiden-kannatusarviot-2013/
Koko vuoden kannatus pysytellyt melko samalla tasolla, demareiden sen sijaan on laskenut vuoden aikana tasaisesti. - Hyvä linkki
arviointia ajatuksel kirjoitti:
Enpä nyt sanoisi Soinin persuja surkeassa tilanteessa olevaksi. http://www.taloustutkimus.fi/tuotteet_ja_palvelut/puolueiden_kannatusarviot/puolueiden-kannatusarviot-2013/
Koko vuoden kannatus pysytellyt melko samalla tasolla, demareiden sen sijaan on laskenut vuoden aikana tasaisesti.Kokoomuksen kannatus on laskenut eniten 3,6% viime vuoden tammikuusta marraskuuhun, demareilla lasku on 3,3%. Kyllä nämä kaksi puoluetta nyt kantavat veroa hallitusvastuusta ja ovat kovasti pulassa ensi vuoden keväällä.
- hyvä linkki
Hyvä linkki kirjoitti:
Kokoomuksen kannatus on laskenut eniten 3,6% viime vuoden tammikuusta marraskuuhun, demareilla lasku on 3,3%. Kyllä nämä kaksi puoluetta nyt kantavat veroa hallitusvastuusta ja ovat kovasti pulassa ensi vuoden keväällä.
ja kun keskustan kannatus on noussut tammikuu-marraskuu välillä 6,9% voi vetää aivan suoraan sen johtopäätöksen, että se on tapahtunut demareiden ja kokoomuksen kustannuksella.
- Statistiikkaa
hyvä linkki kirjoitti:
ja kun keskustan kannatus on noussut tammikuu-marraskuu välillä 6,9% voi vetää aivan suoraan sen johtopäätöksen, että se on tapahtunut demareiden ja kokoomuksen kustannuksella.
Olet oikeassa sillä persujen kannatus on ollut suurinpiirtein samanlainen koko vuoden, persut eivät ole menettäneet kannattajia, demarit ja kokkarit ovat.
- Kannatus,
Statistiikkaa kirjoitti:
Olet oikeassa sillä persujen kannatus on ollut suurinpiirtein samanlainen koko vuoden, persut eivät ole menettäneet kannattajia, demarit ja kokkarit ovat.
laskussa..
- Ei toimi !
Kuten demareilla
5 vaalitappiota jo Jutan komennossa.
Pitää olla kokeneet johdossa.
Oppipoikina sitten voi olla kasvamassa nuorempaa polvea.
Kuten Lipposen Jungner...vitsi,,,sitsi..
Ei Paavo antanut päättää kuin itsensä. - Odotellaan rauhassa
Vahvasti näyttää siltä, että kepu tulee saamaan taas veret seisauttavan vaalivoiton. Tätä tää demokratia on, välillä patsaana välillä puluna.
- Ei kieltäminen
Keskusta ainakin ollut kusipuuna.
Muittenkin kuset kustu siihen.
Edes vielä avattu SAK / Ay rahoja ym ;politikoille. En yleensä arvosta sitä, että vanhoja keskusteluketjuja nostetaan mutta tämän kohdalla teen poikkeuksen.
On malliesimerkki hyvästä keskusteluketjusta jossa on paljon erilaisia ja asiallisia mielipiteitä. Enemmän tällaista.- VANHANEN TULEE ! .
Vanhanen tulee asettumaan huhtikuussa keskustan ehdokkaaksi ! .
Onpa ollut erinomainen avaus! Sellaisia on kyllä nähty useitakin tuolta ajatuksella arvioivalta, joka varsin harvoin täällä esiintyy. Tuo on todella erinomainen siksikin, että asianomainen on jo vuosi sitten ymmärtänyt hyvin tämän vuoden aikana tapahtuneen kehityksen puolueiden kannatuksessa, kepun nousuineen ja persujen pudotuksineen. Täytyy myös yhtyä hänen ihmettelyynsä siitä, mikä kepun nousun on aiheuttanut. No, olenhan minäkin sille perusteita täällä nähnyt, Ihmisen muisti kun on lyhyt, poliittinen muisti erityisen lyhyt. Kai siis vain tuo kolme vuotta, jonka avaajakin sen enimmäispituudeksi näkee.
Hyvää, asiallista keskusteluakin avaus näkyy tuottaneen. Senhän luotsimmekin toteaa. Sipilästäkin on esitetty mielipiteitä, jotka kulunut vuosi on vahvistanut ilmeisen oikeaksi. Kepun kannatuksen kasvuun on vaikuttanut merkittävästi Sipilän persoona ja hänen viisautensa siksikin, että hän on ymmärtänyt Väyrysen haitallisuuden ja ottanut siihen etäisyyttä.
Minä olen kai ollut tuolloin jossakin reissussa, sillä en kai muuten olisi malttanut olla tuollaiseen keskusteluun osallistumatta. Ehkä hyvä, etten ole voinut siihen osallistua, kun siihen eivät ole tulleet mukaan asiattomuuksineen ne törkylingot, jotka tulevat perässäni aina, kun he palstaa päivystäessään näkevät minun palstalle tulleen. Toivottavasti eivät kuitenkaan tule nyt tuota erinomaista keskusteluketjua räkimisellään sotkemaan.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.34787091 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12561Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692338- 1791945
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161532Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91381- 1121337
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181791307RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601300Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421217