Sain aikanaan C -paperit kutsunnoista, eli olen rauhan aikana vapautettu. Syitä siihen oli mm sen aikainen kömpelyys, sekä pelkotilat ja lievä villa-allergia. Silloin olin tyytyväinen kutsuntalautakunnan päätökseen, mutta kun vuodet kuluivat ja tuli ikää ja kypsyyttä lisää, ja ikää tosiaankin oli jo hyvästi yli kahdenkymmenen, niin silloin alkoi tuntumaan, että olisi se armeija pitänyt sittenkin käydä, ja tuntuu joskus vieläkin. Olisihan se antanut uusia kokemuksia ja ehkä kavereitakin, sekä itsenäistyttänyt enemmän ja muitakin hyödyllisiä asioita siellä olisi ehkä oppinut. Monta kertaa uhittelin mielessäni, että haen uudelleentarkistukseen tai vapaaehtoisena sinne, jos ne nyt mahdollista olisivat olleetkaan. Siihenkään en edes selvyyttä mistään saanut, että onko rauhan aikana vapautetun mahdollista hakea vapaaehtoisena armeijaan, tai uudelleentarkistukseen. Enäänhän se ei mahdollista olisi kun olen jo 30v täyttänyt, tai ei ehkä enään silloinkaan kun 25v täytin, mikäli kutsuntapykäliä yhtään tiedän.
Olen yrittänyt ajatella positiivisesti, että ei se armeijan käymättömyys nykyisin tee miehestä yhtään sen huonompaa, vaikka monet suurten ikäluokkien edustajat ja muut armeijan kannattajat toista mieltä ovatkin. Kun ajattelee kuinka moni muukin saa vapautuksen nykyisin, ja ihan normaalia elämää eläviä ihmisiä heistä tulee siltikin. Siitäkin olisi voinut olla enemmän itselle haittaa kuin hyötyä, jos armeijaan olisi vain väkisin pantu, ja itse ei olisi ollut siihen vielä henkisesti valmis. Ja vielä sekin, että jos olisin sinne mennyt sitten vuosien päästä vanhempana, niin ei olisi ehkä ollut kiva olla siellä 18-19v nulikoitten naljailtavana päälle parikymppisenä.
Mutta kuitenkin armeijan käymättömyys joskus kaduttaa. Jos olisin käynyt sen, niin eipä ainakaan kukaan pääsisi siitä kuittailemaan mitään. Tämän vuoksi en ole asiasta kovin isoa ääntä pitänytkään, ja olen jopa hakeutunut joskus tilanteista pois, joissa armeijan käymättömyyteni voisi paljastua. En tiedä sitten olisiko ollut parempi vaihtoehto anoa vain lykkäystä silloin aikanaan, kun sitähän olisin joka tapauksessa saanut, kun ammattikoulukin oli vielä kesken. Noh, turha jossitella enään, mutta näitä asioita joskus tulee pohdittua, että menetinköhän paljonkin siinä kun en armeijaa käynyt.
Mitäs mieltä muut ajatuksistani, ja onko muilla armeijan käymättömillä samanlaisia ajatuksia ollut? Ja hox! Keskustelun aiheen tuntien, odottaisin mielellään asiallisia kommentteja.
Olen yrittänyt ajatella positiivisesti, että ei se armeijan käymättömyys nykyisin tee miehestä yhtään sen huonompaa, vaikka monet suurten ikäluokkien edustajat ja muut armeijan kannattajat toista mieltä ovatkin. Kun ajattelee kuinka moni muukin saa vapautuksen nykyisin, ja ihan normaalia elämää eläviä ihmisiä heistä tulee siltikin. Siitäkin olisi voinut olla enemmän itselle haittaa kuin hyötyä, jos armeijaan olisi vain väkisin pantu, ja itse ei olisi ollut siihen vielä henkisesti valmis. Ja vielä sekin, että jos olisin sinne mennyt sitten vuosien päästä vanhempana, niin ei olisi ehkä ollut kiva olla siellä 18-19v nulikoitten naljailtavana päälle parikymppisenä.
Mutta kuitenkin armeijan käymättömyys joskus kaduttaa. Jos olisin käynyt sen, niin eipä ainakaan kukaan pääsisi siitä kuittailemaan mitään. Tämän vuoksi en ole asiasta kovin isoa ääntä pitänytkään, ja olen jopa hakeutunut joskus tilanteista pois, joissa armeijan käymättömyyteni voisi paljastua. En tiedä sitten olisiko ollut parempi vaihtoehto anoa vain lykkäystä silloin aikanaan, kun sitähän olisin joka tapauksessa saanut, kun ammattikoulukin oli vielä kesken. Noh, turha jossitella enään, mutta näitä asioita joskus tulee pohdittua, että menetinköhän paljonkin siinä kun en armeijaa käynyt.
Mitäs mieltä muut ajatuksistani, ja onko muilla armeijan käymättömillä samanlaisia ajatuksia ollut? Ja hox! Keskustelun aiheen tuntien, odottaisin mielellään asiallisia kommentteja.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Älä suotta harmittele, et ole menettänyt mitään.
Olet sen sijaan saanut keskittyä elämässäsi tärkeämpiin asioihin, kuten oman tulevaisuuden rakentamiseen.
Ole ylpeä itsestäsi sellaisena, kuin olet äläkä aseta itseäsi mihinkään muottiin sen mukaan, oletko käynyt armeijan vaiko et. Sellaisia ihmisiä, jotka pitävät armeijan käymistä jonakin miehuuden mittana, ei ylipäätään voi ottaa vakavasti. Ovat jollain tapaa henkisesti kypsymättömiä.
Sotilasarvoakaan ei muuten saa työhaastattelussa kysyä.
Se mitä armeija toi niin ainakin vaihtelua elämään, ja kyllä jotain intistä kaipaa. Siviilielämää se ei opeta paljon paitsi kunnon ylläpitämistä, ryhmähenkeä ja myös jonkin verran hengenpelastus taitoja. Hienoa sitä on ajatella että se tuli käytyä, mutta ei sinun sitä hirveästi tarvitse enään miettiä, kun tuli jo tehtyä.