Syyllinen on...

Monet erehtyvät luullessaan, että ihmiselämä alkaa hedelmöityksestä. Näin ei suinkaan ole, vaan viimeaikaiset tutkimukset osoittavat, että ihmiselämä alkaa jo miehen palleissa. Niinpä siittiöiden hukkaan heittäminen on murha, tappo ja miesten kyykyttämistä. Tämä on totuus ja fakta, joka ei muutu vaikka laki sanoo asiaan sitä tahi tätä. On myös vääriä tieteellisiä todisteita muusta, mutta niitä ei tarvitse ottaa huomioon koska edustan Korkeinta Totuutta, missä muut totuudet heitetään romukoppaan. Siittiöllä on jo kaikki tarvittava data koodattuna, ja nainen on pelkkä kasvualusta ja munasolu ns. siittiön kuljetusalusta ja ravintolähde. Nainen on täten luonnon petrimalja ja hänen tulisi tämä asia ymmärtää suosiolla ja lakata ajattelemasta että hänen kehonsa kuuluisi muka - hänelle itselleen. Tämä on kai yleisesti hyväksytty totuus meidän normaalien, terveiden ja moraalisten ihmisten ajatusmaailmassa.
Joku aika sitten uutisissakin hehkutettiin tanskalaistutkimusta, jonka mukaan mukavuusseksi ei aiheuta masennusta tai psyykkisiä ongelmia. Tutkimuksen ongelma oli, että kysely tehtiin miehille viikon-parin kuukauden sisällä mukavuusseksistä tai tumputuksesta, jolloin useimmilla päällimmäinen tunne oli vielä helpotus, kun vaikeasta tilanteesta oli päästy.
Sen sijaan tutkimukset, joissa miesten tuntemuksia on selvitetty vähän pitemmän ajan jälkeen, tulokset ovat toiset. Ruotsalainen tutkija, ornitolooki Börje Söderhumppa, haastatteli 854 miestä 1 vuoden päästä perusteettomasta lisääntymättömyysseksistä. Yli puolet heistä oli masentuneita ja alakuloisia tumputussession jälkeen. 2% sairastui syvään masennukseen, menetti työkyvyn ja elämän hallinnan. Ruotsissa se tarkoittaa vuosittain 15 000 masentunutta miestä ja 700 vakavasti masentunutta ja työkyvyn menettänyttä tumpustelijaa! Suomessa luvuissa se tarkoittaa vuosittain 5000 masentunutta miestä ja 210 työkyvyn menettänyttä humpauttajaa! Lisäksi 70 % luvattoman seksin kokeneista miehistä sanoi, etteivät he harkitsisi sitä enää koskaan, jos joutuisivat uudelleen vastaavaan tilanteeseen. Suomalaistutkija Tauno Iso-Kassimäki on samoilla linjoilla: miesten itsemurhariski luvattoman mukavuusseksin jälkeen kolminkertaistuu (stakes). Vastaavia tutkimuksia on lukuisia. Ilman lisääntymistarkoitusta harjoitettu seksi ei ole miehelle luonnollinen ratkaisu, koska se toimii synnynnäistä hetkutustarvetta (tarve tumputtaa ja vaalia omia palleja paviaanin lailla) vastaan.
Olin äskettäin kriisitumputtamista käsittelevässä koulutuksessa, ja siellä mälliasiamiehiä ja seksitapatarkkailijoita kouluttava opettaja kertoi, että terveydenhuollon viranomaiset eivät kysyttäessä yleensä kerro tarkastuksetta jäävään seksiin liittyvistä jälkituntemuksista, koska "he eivät halua miehen kokevan, että hänen pitäisi alkaa tuntea ahdistusta tai masennusta hupiseksin ja pipariin humaputtamisen jälkeen". Melko vastuutonta. Tumputtamisen psyykkisistä riskeistä pitäisi kertoa, koska ne ovat niin yleisiä. Jos joku ei varoituksista huolimatta koe psyykkisiä oireita jälkikäteen, niin hyvä niin. Mutta ainakin riskeistä pitäisi kertoa, jotta mies voi tehdä informoidun päätöksen olla harrastamatta seksiä enää koskaan, nauttimalla nautintosestoTABUN tai leikkauttamalla kätensä ja vehkeensä kokonaan irti.

Lähteet:

Perä-Luukku, Aimo (1934) : Suu- ja sorkkataudit ja niiden menestyksellinen hoito. Hamppu&Hepokatti-kustannus.

Törkiälä, Helvi (1976) : Mukavuusseksi ja sen haitat. 1976, Kustannus oy Moraalipatukka.

Lima- Nilkki, Pentti (1956) : Hemputtaja miesten pakottajana ja kyykyttäjänä osa 1-3. (artikkeli) 1956 Perseinäjoen seksikontrolli - lehti.

Hempanhemppa, Hemppa (1921): Perusteeton siittiönmurha ja ehkäisy ihmisoikeusrikkomuksena. Kustannus Oy Tyräreikä.

Alapää-Karva, Unto (1971) : Siveysvyö miesten hyveellisyyden turvaajana, tekniikka naisten torjumiseen ja lisääntymiseksin turvaamiseen. Kustannusosakeyhtiö Ryhtipojat.

Runkkula, Arvido (1974) : Miesten oikeusturva tumputus- ja mukavuusseksitapauksissa: nainen himokkaana kyykyttäjänä. Tumputus-uutiset. nro 24. Eettinen mukavuusseksivalvontakomissio EMSVK:n julkaisuja.

Rupiantero, Heilikki: (1982): TABU, ja sen ottaminen - siittiöt viemäriin vai pipariin?Taputeekki-lehti.

Karvakassi, Kuisma (1889) : Tappajakortsu - tappovälineen historia osa 34. Liti-liukas Oy.
051
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Mr. Molo kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu