http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/ulkomaat/3103727/ateismi-hyvaksyttiin-turvapaikan-perusteeksi-britanniassa
Britannian päätökseen sisältyy ajatus, että uskonnottomuus voi olla yhtä vahva peruste turvapaikalle kuin syrjityn uskonnon tunnustaminen.
Britannian sisäministeriö on myöntänyt turvapaikan 23-vuotiaalle afganistanilaismiehelle sillä perusteella, että hän on ateisti. Britannian viranomaiset eivät anna tietoja yksittäistapauksista, mutta tiettävästi kyseessä on ensimmäinen kerta, kun turvapaikka on siellä myönnetty tällä perusteella.
Turvapaikan saanut mies – jonka nimeä ei ole julkistettu – kasvatettiin muslimiksi. Hän pakeni Afganistanin väkivaltaisuuksia Britanniaan 16-vuotiaana vuonna 2007.
Miehelle oli myönnetty vuoteen 2013 ulottunut väliaikainen oleskelulupa. Britanniassa ollessaan hän kiinnostui ateismista ja luopui lopulta uskostaan.
Asianajajat perustelivat näkemystä sillä, että sharialain mukaan uskostaan luopunut voidaan tuomita kuolemaan. Mies ei myöskään olisi voinut elää hissuksiin ja pitää kiinni omasta vakaumuksestaan, koska uskonto hallitsee kaikkia elämänaloja Afganistanissa.
Sisäministeriön päätöstä pidetään merkittävänä ennakkotapauksena. Siinä tunnustetaan, että uskonnottomuus voi olla yhtä hyvä perustelu suojelutarpeelle kuin jonkun uskonnon harjoittaminen.
-Kun Iso-Britannia EU-maana hyväksyy ateismin turvapaikan perusteeksi, se merkitsee pian sitä, että oikeuden päätös on ennakkopäätös, joka sitoo koko EU-aluetta. Näin ollen ateisteilla on oikeus hakea turvapaikkaa sen perusteella, että heitä vainotaan ja ahdistellaan uskovaisten taholta, tai heitä uhkaa monissa maissa jopa kuolemantuomio.
Suomessakin uskovaiset ovat jatkuvasti vainoamassa ateisteja ja polkemassa heidän ihmisoikeuksiaan mm. puuttumalla lailla ateistien oikeuteen olla uskomatta kristittyjen jumalaan. Lisäksi uskovaisilla on sisäministerin paikalla hihhuli, joka tuhoaa suomalaisten vapauksia kovaa vauhtia.
Periaatteessa tämän perusteella suomalainenkin ateisti voi hakea Britanniassa turvapaikkaa sillä perusteella, että tulee Suomessa vainotuksi. Mm. tämän palstan tubutin-trollin Jeesus-aiheisen puheet ovat laitonta vainoa, jonka uhreja ovat ateistit.
Suomessakin pitäisi säätää perustuslakiin pykälä, joka kieltää kristittyjä puhumasta uskostaan esim. internet-palstoilla ja samalla tulisi kieltää kristinuskon levittäminen sekä ihmisvainot kristinuskon varjolla tehtyinä.
Itse katson ateistina olevani poliittisen ja vakaumukseen käyvän vainon kohteena koska tälläkin palstalla Jeesustellaan ja meillä on sisäministerin paikalla kristitty hihhuli.
Ateismi on nyt peruste hakea turvapaikkaa, ateistit vainottuja
17
87
Vastaukset
Kaikki kristinuskoiset ovat windows-hihhuleita!
Linuxin käyttäjät ovat aivan normaaleja ihmisiä - myös windowsilla on kuitenkin ihan tavallisia käyttäjiä!
Apple taas on uskonto erikseen - Jos tuotteista maksaa!
Kukaan normaalisti ajatteleva ihminen ei maksa Applelle penniäkään!- Tempest&&
Höpö höpö. Itse koen itseni kristityksi (miten se sitten määritelläänkin) ja käytän Linuxia.
- vainotut ateistit
Kristityt ovat aina väittäneet, että heitä vainotaan, mutta Britannian päätös myöntää ateisteille tuvapaikka vainon perusteella osoittaa kristittyjen juttujen olevan huuhaata.
Todellisuudessa vainotuimmassa asemassa myös länsimaiden sisällä ovat ateistit, joiden vakaumuksen kimppuun uskovaiset käyvät jatkuvasti. Ateistit ovat kristityissä maissa lisäksi alisteisessa asemassa muihin kansalaisiin nähden juuri siksi, että krsitityt katsovat ateistien olevan vapaata riistaa kaikenlaiselle ahdistelulle sekä sopivia kohteita ihmisvainolle.
Jos jotakuta Suomessa vainotaan, niin ateisteja. Vaino tapahtuu nettipalstoilla ja arkielämässä ja on jokapäiväistä ja jatkuvaa.
Suomessakin on voimassa sellainen kummajainen kuin "uskonvapauslaki", joka suo uskovaisille oikeuden tehdä periaatteessa ihan mitä lystäävät, mutta tuo laki ei anna minkäänlaista suojaa ateisteille. Kyseinen laki pitäisi kumota ja kirjoittaa laki siten, että kristityillä ei olekaan oikeutta ahdistella muita ihmisiä uskonsa varjolla lainkaan. Lisäksi valtionkirkko pitäisi lakkauttaa ja poistaa kirkolta verotusoikeus kokonaan. Sekin vapauttaisi yhteiskunnan kristinuskon ikeen alta pois.
Suomen vainotuin ja vakavimmin vaarassa oleva ihmisryhmä ovat kiistatta ateistit. Heihin kohdistuu kaikkein suurin järjestelmällisen vainon ja väkivallan, jopa murhatuksi tulemisen uhka. - perustuslaki uusiksi
USA:n perustuslaissa on eräs asia, joka pitäisi tuoda myös Suomen perustuslakiin: perustuslain 2. lisäys.
Amendment II
A well regulated militia, being necessary to the security of a free state, the right of the people to keep and bear arms, shall not be infringed.
Yhdysvaltain korkein oikeus on tehnyt 2000-luvulla kaksi merkittävää päätöstä perustuslain toisen lisäyksen suhteen. Tapauksen District of Columbia v. Heller (2008) nojalla jokaisella kansalaisella on oikeus kantaa asetta kotinsa puolustamiseksi riippumatta siitä, kuuluuko henkilö asevoimiin. Tapauksessa McDonald v. Chicago (2010) korkein oikeus taas linjasi, että osavaltioita ja paikallishallintoja koskevat samat rajoitukset aseiden kieltämisessä kuin liittovaltion hallitusta.
Perustuslain 2. lisäys suojelee USA:n kansalaisia kaikenlaisilta ihmisvainoilta sekä tyrannialta. Siksi tämä oikeus pitäisi tuoda Suomeenkin samanlaisena oikeutena kantaa aseita omasuojaksi ja oman perheen suojelemiseksi.
Sensijaan Suomessa on lähdetty valitettavasti sille linjalle, että kansalaiset riisutaan aseista, jopa puukot on laissa kielletty julkisilla paikoilla. Itse en suostu järjestyslakia Suomessa(kaan) noudattamaan, vaan kannan veitsen mukanani kaikkialle minne menen. Veitsi on työkalu ja tehokas itsepuolustus jolla tarpeen vaatiessa suojelen omaa elämääni ja terveyttäni jos joku vahingoittaakseen tai tappaakseen kimppuuni joskus käy. Istun mielelläni pari vuotta vankilassa siitä ilosta, että olen terve ja elossa vielä väkivallan uhriksi joutumisen jälkeenkin enkä välitä toisten ihmisten oikeudesta turvallisuuteen tässä kohtaa sitten pätkän vertaa.
Mies kantaa mukanaan puukon kun katsoo sen tarpeelliseksi. Toteutan USA:n perustuslain 2. lisäystä käytännössä kantamalla veitsen mukanani.
Kantaisin ampuma-aseen mukanani jos perustuslaki sen meille suomalaisille oikeutena antaisi ja jos ampuma-aseen saisi helposti hankittua ilman kysymyksiä sen käyttötarkoituksesta. Jokaisella tulee olla oikeus suojella itseään ja rakkaitaan keinoja kaihtamatta. Rikollinen on se, joka päättää toisen kimppuun käydä esimerkiksi uskonnon varjolla. Itsepuolustusoikeus syntyy tilanteen uhrille ja se oikeus on rajaton. - penttien penttie
voi voi pikku-ateisti-poloista, kun niitä vainotaan
ehkä kannattaa kääntää taas se risti väärinpäin ja tunkea vaikka peräaukkoon ja tietty synkkää metalli-musiikkii pitää kuunnella samalla, jotta ritulaali on täydellinen, oi saatana sinä suuri mestari
tämän litannian kirjoittajille ei pitäisi antaa edes haarukkaa, jossa on piikkejä, koska silloinkin he voisivat survaista haarukan tuntemattoman vastaantulevan silmään kadulla - lusikka vielä menettelee
isoveljeä tarvitaan juuri valvomaan tämän litanian kirjoittajien varalta...- valvonnasta2
siis hassua, tämän viestiketjun kirjoittajat OVAT JUURI SYYLLISIÄ siihen, jotta normaaleja ihmisiä pitää valvoa
nämä kirjoittavat ovat niitä yhteiskunnan suurimpia mulkkuja - oikeus puolustautua
Itsepuolustukseksi kannettu veitsi on eri asia kuin survaista se jonkun satunnaisen vastaantulijan silmään ilman syytä.
Laki takaa oikeuden itsepuolustukseen:
Rikoslain 4 luvun 4 §:
4 § Hätävarjelu. Aloitetun tai välittömästi uhkaavan oikeudettoman hyökkäyksen torjumiseksi tarpeellinen puolustusteko on hätävarjeluna sallittu, jollei teko ilmeisesti ylitä sitä, mitä on pidettävä kokonaisuutena arvioiden puolustettavana, kun otetaan huomioon hyökkäyksen laatu ja voimakkuus, puolustautujan ja hyökkääjän henkilö sekä muut olosuhteet.
Jos puolustuksessa on ylitetty hätävarjelun rajat (hätävarjelun liioittelu), tekijä on kuitenkin rangaistusvastuusta vapaa, jos olosuhteet olivat sellaiset, ettei tekijältä kohtuudella olisi voinut vaatia muunlaista suhtautumista, kun otetaan huomioon hyökkäyksen vaarallisuus ja yllätyksellisyys sekä tilanne muutenkin.
Laki ei määrittele esimerkiksi aseellista itsepuolustusta automaattisesti rikokseksi, koska olosuhteet saattavat vaatia henkeä uhkaavassa tilanteessa aseen käyttämistä, esimerkiksi veitsen käyttö voi olla perusteltua jos tilanne uhkaa henkeä ja terveyttä.
Se, että laki pitäisi muuttaa niin, että aseen kantaminen julkisesti pitäisi sallia kaikille. Rikollisilla on aseet kuitenkin, joten miksi tavallinen ihminen ei saisi puolustautua myös aseellisesti? Miksi pitää kääntää "toinenkin poski" väkiallalle? - näin niinkuin
oikeus puolustautua kirjoitti:
Itsepuolustukseksi kannettu veitsi on eri asia kuin survaista se jonkun satunnaisen vastaantulijan silmään ilman syytä.
Laki takaa oikeuden itsepuolustukseen:
Rikoslain 4 luvun 4 §:
4 § Hätävarjelu. Aloitetun tai välittömästi uhkaavan oikeudettoman hyökkäyksen torjumiseksi tarpeellinen puolustusteko on hätävarjeluna sallittu, jollei teko ilmeisesti ylitä sitä, mitä on pidettävä kokonaisuutena arvioiden puolustettavana, kun otetaan huomioon hyökkäyksen laatu ja voimakkuus, puolustautujan ja hyökkääjän henkilö sekä muut olosuhteet.
Jos puolustuksessa on ylitetty hätävarjelun rajat (hätävarjelun liioittelu), tekijä on kuitenkin rangaistusvastuusta vapaa, jos olosuhteet olivat sellaiset, ettei tekijältä kohtuudella olisi voinut vaatia muunlaista suhtautumista, kun otetaan huomioon hyökkäyksen vaarallisuus ja yllätyksellisyys sekä tilanne muutenkin.
Laki ei määrittele esimerkiksi aseellista itsepuolustusta automaattisesti rikokseksi, koska olosuhteet saattavat vaatia henkeä uhkaavassa tilanteessa aseen käyttämistä, esimerkiksi veitsen käyttö voi olla perusteltua jos tilanne uhkaa henkeä ja terveyttä.
Se, että laki pitäisi muuttaa niin, että aseen kantaminen julkisesti pitäisi sallia kaikille. Rikollisilla on aseet kuitenkin, joten miksi tavallinen ihminen ei saisi puolustautua myös aseellisesti? Miksi pitää kääntää "toinenkin poski" väkiallalle?sinä et pysty hallitsemaan veistä, kun et hallitse edes omaa mieltä
sinulta pitäisi poistaa kaikki haarukka ja sitä vaarallisemmat teräaseet!
henkilön pitää olla psyykkisesti vahva, jotta pystyy hallitsemaan asetta - netimäinen, heikkomielinen alkaa kostamaan omaa luuserimaisuuttaan koko maailmalle
pitäähän hän jo jeesusta, juutalaisia, ulkomaalaisia vihollisina, koska on itse täys neiti - oikeus puolustautua
näin niinkuin kirjoitti:
sinä et pysty hallitsemaan veistä, kun et hallitse edes omaa mieltä
sinulta pitäisi poistaa kaikki haarukka ja sitä vaarallisemmat teräaseet!
henkilön pitää olla psyykkisesti vahva, jotta pystyy hallitsemaan asetta - netimäinen, heikkomielinen alkaa kostamaan omaa luuserimaisuuttaan koko maailmalle
pitäähän hän jo jeesusta, juutalaisia, ulkomaalaisia vihollisina, koska on itse täys neitiOlen kantanut veitseä mukanani yli 20 vuotta veitsen eri muodoissa. Kannoin jo pikkupoikana linkkuveitseä mukanani. Usko pois, pystyn arvioimaan milloin tilanne on se, että veitsi on ainoa vaihtoehto pelastautua elävänä tilanteesta.
Aseen kantaminen ei vaadi mitään muuta kuin henkisen ratkaisun ottaa ase päivittäiseksi kantamukseksi ja vastuun sen kantamisesta päivittäin. Ase on turva, eikä hyökkäysväline.
Omasuojanani kantamani veitsi on tämä:
http://www.varusteleka.fi/pictures/20324.jpg
En ole koskaan kostanut mitään teräaseella, sensijaan se palvelee työkaluna ja itsepuolustuksena äärimmäiseen tilanteeseen. Tarvittaessa se on turva myös muille ihmisille.
- rauha kadulle
"So that one may walk in peace"
KravMaga
https://www.youtube.com/watch?v=P1f-OguYRYI
KravMaga on Israelin armeijan ja anti-terroristijoukkojen lähitaistelutaito, jota luonnehtii kolme termiä:
-tehokas
-realistinen
-tappava
Jokainen liike pyrkii vastapuolen maksimaalisen nopeaan ja tehokkaaseen pystäyttämiseen välittömästi. Laji on jatkuvasti sodassa testattu ja taatusti toimiva, sitä käyttävät myös poliisivoimat ympäri maailmaa. "Suomessakin pitäisi säätää perustuslakiin pykälä, joka kieltää kristittyjä..."
Kansalaisaloitteen voi laittaa alulle.
"...heitä vainotaan ja ahdistellaan uskovaisten taholta, tai heitä uhkaa monissa maissa jopa kuolemantuomio"
Mistä lähtien tässä sivistyneessä ja suvaitsevaisessa maailmassa tällaista on alkanut tapahtumaan?
"Suomessakin uskovaiset ovat jatkuvasti vainoamassa ateisteja..."
Sinulla on melkoinen noususuhdanne ajatuksiesi suhteen. Muista vain, että huipulla tuulee.- vainotut ateistit
Miten niin suvaitsevassa maailmassa? Islamin uskoisissa maissa ateismista saa kuolemantuomion poikkeuksetta. Samoin joissakin Afrikan maissa uskonnottomuus on peruste kuolemantuomiolle. Valitettavasti ateisteihin kohdistetaan maailmalla väkivaltaa ja vainoa.
Suomessakin ateisteille lain säätää uskovainen hihhuli nimeltään Päivi Räsänen joka on kaikenlisäksi SISÄMINISTERIN PAIKALLA! Ja tässä maassa on pakko opiskella koulussa kristinuskoa eikä kirkosta pääse millään vitullakaan irti ennen kuin täyttää 18 vuotta.
Eli Suomessakin ateisteja vainotaan kristittyjen idioottien säätämillä laeilla. Jokainen kristitty ja kristillisestä kulttuurista tuleva laki on rikos vapaata ateismia vastaan.
Ateistit ovat Suomessakin jatkuvan kristillisen julistuksen ja kaiken maailman evoluution vastaisen paskapuheen kohteena. Kristityiltä pitäisi kieltää kokonaan esiintyminen internetissä ja ylipäätään ottaa niiltä sananvapaus pois. vainotut ateistit kirjoitti:
Miten niin suvaitsevassa maailmassa? Islamin uskoisissa maissa ateismista saa kuolemantuomion poikkeuksetta. Samoin joissakin Afrikan maissa uskonnottomuus on peruste kuolemantuomiolle. Valitettavasti ateisteihin kohdistetaan maailmalla väkivaltaa ja vainoa.
Suomessakin ateisteille lain säätää uskovainen hihhuli nimeltään Päivi Räsänen joka on kaikenlisäksi SISÄMINISTERIN PAIKALLA! Ja tässä maassa on pakko opiskella koulussa kristinuskoa eikä kirkosta pääse millään vitullakaan irti ennen kuin täyttää 18 vuotta.
Eli Suomessakin ateisteja vainotaan kristittyjen idioottien säätämillä laeilla. Jokainen kristitty ja kristillisestä kulttuurista tuleva laki on rikos vapaata ateismia vastaan.
Ateistit ovat Suomessakin jatkuvan kristillisen julistuksen ja kaiken maailman evoluution vastaisen paskapuheen kohteena. Kristityiltä pitäisi kieltää kokonaan esiintyminen internetissä ja ylipäätään ottaa niiltä sananvapaus pois." Ja tässä maassa on pakko opiskella koulussa kristinuskoa eikä kirkosta pääse millään vitullakaan irti ennen kuin täyttää 18 vuotta."
Minunkin puolestani tämän laitoksen voisi tunkea hevon vitun kuuseen.strange.cyborg kirjoitti:
" Ja tässä maassa on pakko opiskella koulussa kristinuskoa eikä kirkosta pääse millään vitullakaan irti ennen kuin täyttää 18 vuotta."
Minunkin puolestani tämän laitoksen voisi tunkea hevon vitun kuuseen.Kirkko ja valtio pitäisi minunkin mielestä erottaa toisistaan.
f.e.dzerzhinsky kirjoitti:
Kirkko ja valtio pitäisi minunkin mielestä erottaa toisistaan.
Tästä hyvästä voisin esittää sinulle ystävä-kutsun S24-profiililla :)
- vainotut ateistit
Näin uskovaiset vainoavat ateisteja Suomessa
-Päivi Räsänen sisäministerinä. Uskovainen säätämässä lakia ei-uskovaisille
-kouluissa uskonnon opiskelun pakko
-kirkon voi jättää vasta 18-vuotiaana
-kirkollisveropakko ja yrityksillä yhteisöveropakko
-uskovaiset jeesustelevat netissä ja vastustavat ateismia ja evoluutiota
-uskovaisia eduskunnassa säätämässä lakia, jokainen kristillinen laki on ateistien vainoamista
-valtionkirkko, jota ei vain saada nurin millään modernissakaan Suomessa
-ovelta ovelle juoksevat Jeesustelijat, joiden toimintaan ei muka voi puuttua lailla
-sotilasvalassa mainitaan pakotettuna kristinusko
-oikeudessa on vannottava käsi Raamatulla puhuvansa totta
esimerkkejä riittää miten monin tavoin kristityt vainoavat ateisteja.
Itse en suostuisi esimerkiksi oikeudessa vannomaan yhtään mitään käsi kristittyjen Raamatulla. Sytyttäisin Raamatun palamaan sekä mielenosoitukseksi kristinuskoa vastaan että osoittaakseni olevani lojaali vain Luciferin edessä, periaatteesta. Kristittyjen sielunvihollinen on minun liittolaiseni vihassa kristinuskoa kohtaan. Saatana, Lucifer on ihmisen vapauden symboli ja sellaisena kristittyjen jumalalle näytetty keskisormi.
Tänä iltana kun lähden iltalenkille, käyn kirkon hautausmaalla kusella jonkun haudalla, vastalauseena kristinuskolle.Vihaan kristittyjä, vihaan heitä koko olemukseni voimalla. - uskovaiset ulos
Kristittyjen asenteet täällä Suomessa ateisteja kohtaan ovat koventuneet vuosi vuodelta, kuten tälläkin palstalla tapahtuva jeesustelu osoittaa. Tämä itsessään luo ilmapiirin, jossa ateistit tuntevat olevansa vainottuja.
Räsänen sisäministerinä on yksi esimerkki alati kiristyvästä tilanteesta.
Uskovaiset eivät hyväksy evoluutiota eivätkä ateisteja eivätkä muuten homojakaan tai lesboja. Samaan aikaan yritetään rakentaa suvaitsevaa, avointa yhteiskuntaa, mutta miten se voi onnistua, kun uskovaisten änkyrä kristillisyys kovenee koko ajan?
Ateistina joutuu miettimään omaa turvallisuuttaan tulevaisuudessa ja sitä millaisessa maassa joutuu elämään kun kristillinen änkyrä-uskonnollisuus tästä vielä Suomessa kovenee.
Kristinusko ja ateismi eivät mahdu samaan valtioon, siksi kristinusko on purettava pois ja poljettava lokaan. Uskovaiset menkööt siperiaan perustamaan oman Jeesus-paratiisinsa tai ennemminkin kristillisen maanpäällisen helvetin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta703550Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1483503Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463322- 532769
- 322036
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘301962Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k401695- 481676
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä961625- 391390