HärkäN ja KaurisM

Raivohärkä

Olen siis härkänainen ja työn kautta tavannut tämän mystisen kaurisherran... Silmäpeliä, pitkiä katseita ja huumaavia hymyjä on vaihdettu jo viime keväästä saakka, myös jotain puhetta on ollut tapaamisesta töiden ulkopuolella. Emme ole työkavereita, mutta työskentelemme samassa työympäristössä ja näemme melkein jokapäivä, joskus enemmän joskus vain ohimennen. En ole halunnut "puskea päälle" vaikka härkänä en niin välitäkään pelailla vaan pitäisin suoraviivaisesta lähestymisestä, missä molemmat tietää tasan tarkkaan mikä on pelin nimi...olen ajatellut, että asiat tapahtuisivat omalla painollaan jos ovat tapahtuakseen, ja jos kerrankin antaisin miehen viedä ja itse voisin vain vikistä... Mutta nyt on työasian tiimoilta temperamenttini hieman nostanut tulista härän verenpainetta ja olen puoliksi sarvet tanassa valmiina hylkäämään koko romanttisen harhakuvitelman koko epäjohdonmukaisesti käyttäytyvää kaurisherraa kohtaan, toisena päivänä hän saa vereni kiehumaan katseillaan ja toisena taas kohauttelee olkaansa josko häntä suvaitsisi kiinnostaa yhtään tutustua paremmin. Olen ajatellut, että tottakai tämä yhteinen työkuvio voi estää meidän välisten kemioiden roihahtamisen, olen miettinyt työn ja huvin yhdistämisen järkevyyttä toki itsekin. Vai liekö härkänaisen keimailu vain ja ainoastaan pientä huvia kaurismiehelle, oman egon kohottamista ja luvassa ei ole mitään sen suurempaa rakkaustarinaa. Olen jo päästänyt suoria sanoja suustani, mutta olettaisin silti tämäntyyppisen miehen tietävän mitä tahtoo ja tahtoessaan ottavan sen omakseen. Joten ehkä kiinnostusta vain ei ole tarpeeksi? Härkä tunnetaan kärsivällisyydestään, mutta kyllä kaikella on rajansa... ;)

8

208

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Työelämässä MC

      Jos tahdot, voit kirjoittaa missä merkeissä Sinulla ovat Venus, Mars, MC, mitä on huoneessa 5. Mitä on huoneessa 7. Tuosta voisi sanoa jo jotain.
      Kirjoituksesi on kauhukertomus naisesta huonolla itsetunnolla. Se ei ole luonnekuvaus Härkä-naisesta. Voi olla, että kuu-merkkisi tulee esille. Kuu kertoo tunteista. Astrologia on laaja. Jokainen katsoo niin paljon, kuin pitää sitä tarpeellisena. Mies luultavasti omaa erittäin laadukkaan MC-merkin, eikä näin ollen sotkeudu naissekoiluihin työelämässään. Siitä voi ottaa oppia myös.

      • Raivohärkä

        Ohhoh, vai huono itsetunto... No jaa, ehkä tässä tilanteessa en koe olevani kovin vahvoilla.. :D Venus on Kaksosissa, Mars Leijonassa, MC kaloissa. Ja jos tulkitsen oikein tuota karttaa niin huoneessa 5 on Uranus? ja huoneessa 7 ei mitään?


      • Leijona rakastuu.
        Raivohärkä kirjoitti:

        Ohhoh, vai huono itsetunto... No jaa, ehkä tässä tilanteessa en koe olevani kovin vahvoilla.. :D Venus on Kaksosissa, Mars Leijonassa, MC kaloissa. Ja jos tulkitsen oikein tuota karttaa niin huoneessa 5 on Uranus? ja huoneessa 7 ei mitään?

        Mars Leijonalla tuskin on huono itsetunto, hän on Leijona. Se ei kuitenkaan poista muita asioita... Venus Kaksosissa voi osoittaa pikaisia `rakastumisia`. Huone 5 - Mitä planeetoita siellä on sisällä, vain Uranus? MC Kaloissa, Neptunus voi löytää rakkautta myös työpaikalta. Voiko rakkautta odottaa myös muualta?


      • Raivohärkä
        Leijona rakastuu. kirjoitti:

        Mars Leijonalla tuskin on huono itsetunto, hän on Leijona. Se ei kuitenkaan poista muita asioita... Venus Kaksosissa voi osoittaa pikaisia `rakastumisia`. Huone 5 - Mitä planeetoita siellä on sisällä, vain Uranus? MC Kaloissa, Neptunus voi löytää rakkautta myös työpaikalta. Voiko rakkautta odottaa myös muualta?

        Se Neptunushan siellä Uranuksen kaverina on huoneessa 5. Ei muuta. Kuumerkkini on Vaaka ja Nouseva Rapu... ja kartalla paljon typötyhjiä huoneita.


      • Raivohärkä
        Raivohärkä kirjoitti:

        Se Neptunushan siellä Uranuksen kaverina on huoneessa 5. Ei muuta. Kuumerkkini on Vaaka ja Nouseva Rapu... ja kartalla paljon typötyhjiä huoneita.

        Ohhoh, nyt kun tutkin miehen karttaa, niin hän on siis aurinkomerkiltään kauris, nouseva härkä ja kuu rapu. AC härkä, DC skorppioni ja MC kauris (tuskin työpaikkaromanssia tarjolla...?). Venus hänellä kaloissa ja mars myöskin kaloissa. Hänen huone 5 tyhjä, mutta huone 7 Saturnus... En näistä ymmärrä, mutta tuli heti tunne ettei tule mitään, saa toki tulkita. Kiitos Sinulle vastauksista!! :)


      • Hetki ihastua.
        Raivohärkä kirjoitti:

        Ohhoh, nyt kun tutkin miehen karttaa, niin hän on siis aurinkomerkiltään kauris, nouseva härkä ja kuu rapu. AC härkä, DC skorppioni ja MC kauris (tuskin työpaikkaromanssia tarjolla...?). Venus hänellä kaloissa ja mars myöskin kaloissa. Hänen huone 5 tyhjä, mutta huone 7 Saturnus... En näistä ymmärrä, mutta tuli heti tunne ettei tule mitään, saa toki tulkita. Kiitos Sinulle vastauksista!! :)

        Ajattelen Kalojen olevan herkkä rakastumaan herkällä mielellään. Kun siihen yhdistää voimallisen Mars Leijonassa, ei oikeastaan tarvita muuta luomaan illuusio rakastumisesta. Huone 5 on Lasten huone. Planeetat siellä kuvaavat hyvin leikkisää ihmistä. Kuu Ravussa mies on hyvin `vaativa`, haaste, naiselle. Olet päätelmässäsi aivan oikeassa.


      • Raivohärkä kirjoitti:

        Ohhoh, vai huono itsetunto... No jaa, ehkä tässä tilanteessa en koe olevani kovin vahvoilla.. :D Venus on Kaksosissa, Mars Leijonassa, MC kaloissa. Ja jos tulkitsen oikein tuota karttaa niin huoneessa 5 on Uranus? ja huoneessa 7 ei mitään?

        Venus kaksosissa on yleensä ihan hyvä asia ja mielestäni tuottaa kauniita ihmisiä. Tietysti rakastat sen takia ystäviäsi ja sisaruksiasi, joiden kanssa saatat hyvinkin juoruilla kauriin mielestä liian paljon. Todennäköistä on, että hän haluaisi pitää koko jutun yksityisenä, mutta ei voi luottaa vaitiolotaitoosi, varsinkaan jos hänellä on Venus esim. neitsyessä. Venus kertoo myös, että rakastuneena tulet aina vain puheliaammaksi ja luultavasti tuntisit pakottavaa tarvetta keskustella rakkaudesta ainakin jonkun kanssa. Kauriit eivät välttämättä ole parhaita mahdollisia ihmisiä puhumaan rakkaudesta eivätkä he myöskään tykkää yksityisasioidensa, varsinkaan rakkausasioidensa levittelystä maailmalla, joten Venus kaksosissa saattaa tarvita hieman itsekritiikkiä ennen kuin aukaisee suunsa. Mikään ei tietenkään estä keskustelemasta kauriin rakkausasioista nimettömästi netissä, kuten esim. nyt juuri teet, ilmentäen Venusta kaksosissa varsin kirjaimellisesti, sillä hallitseehan kaksonen julkaisutoimintaa, niin netissä kuin muuallakin.

        Mars leijonassa on todella hyvä Mars, joka tuottaa upeita ihmisiä, mutta kauriille se saattaa välillä näyttää vähän omahyväiseltä, turhamaiselta, itserakkaalta, itsekeskeiseltä ja maanpinnalletiputtamisen tarpeessa olevalta. Tästä huolimatta, edes kauris ei ole immuuni leijonamarsin seksuaaliselle vetovoimalle, joten kyllä hän on valmis antamaan anteeksi vaikka mitä päästäkseen lähelle sitä.

        Uranus viidennessä on ongelmallinen... Se voi aiheuttaa äkillisiä muutoksia sukupuolisuhteissa, omituisia suhteita, vieraantumista, välinpitämättömyyttä, kokeellisia suhteita, ryhmäseksiä, äkillisiä katastrofeja, ihastumisia sähkömiehiin, mikrotukihenkilöihin, elektroniikka-asentajiin, outoihin tyyppeihin, vesimiehiin, astrologeihin, fyysikoihin, panostajiin, kapinallisiin, maailmanparantajiin jne. Vesimiehelle tämä ei olisi ongelma, kaikille muille on.

        MC kaloissa on kauriin mielestä todella hyvä asia, kuten mikä tahansa kaloissa, sillä kauriit rakastavat kaikkea mikä on kaloissa. Tietysti tämä tarkoittaa, että sinulla on IC neitsyessä, joka myös on kauriin mielestä todella kiva asia. Valitettavasti IC neitsyessä tarkoittaa myös, että syvimmältä olemukseltasi olet nainen ilman miestä. Toisaalta, kotisi on luultavasti kauniisti sisustettu, moitteettoman puhdas ja hyvässä järjestyksessä, mitä kauris osaa arvostaa. Olettaisin sinun olevan omakoti-ihminen, kuten kauriitkin usein ovat. Asut mahdollisesti lähellä sairaalaa tai luonnonläheisellä paikalla. Periaatteessa IC neitsyessä kylläkin kuuluisi asumaan nunnaluostariin, mutta niitä ei täällä kauheasti taida olla.

        MC kaloissa muuten tarkoittaa, että sopisit hyvin uimavalvojaksi, pesijäksi tai vaikka vesilaitokselle. Sopii hyvin myös orjalle ;)


      • Raivohärkä kirjoitti:

        Ohhoh, nyt kun tutkin miehen karttaa, niin hän on siis aurinkomerkiltään kauris, nouseva härkä ja kuu rapu. AC härkä, DC skorppioni ja MC kauris (tuskin työpaikkaromanssia tarjolla...?). Venus hänellä kaloissa ja mars myöskin kaloissa. Hänen huone 5 tyhjä, mutta huone 7 Saturnus... En näistä ymmärrä, mutta tuli heti tunne ettei tule mitään, saa toki tulkita. Kiitos Sinulle vastauksista!! :)

        Kuu ravussa on omassa merkissään, eli toimii todella hyvin ja tuottaa miehiä, jotka viihtyvät kotona ja tarvitsevat rinnalleen vaimon, mieluiten isorintaisen ja äidillisen. Hän luultavasti haluaa naimisiin ja perustaa perheen, jopa suuren sellaisen. Kauriit ovat muutenkin perheihmisiä, joten tämä yksilö on poikkeuksellisen pehekeskeinen. IC ravussa on myös omassa merkissään, eli tämä mies on todellinen koti-ihminen. Jos haluat naida miehen, joka pysyy kotona ja pistää kaikki likoon perheensä puolesta, olet juuri löytänyt hänet.

        MC kauriissa on omassa merkissään ja toimii siis todella hyvin. Kun tämä mies on töissä, hän tosiaankin on töissä eikä leikkimässä. Saattaa olla, että hän ainakin jossain vaiheessa on harkinnut ryhtymistä poliisiksi, mutta virkamiesura, politiikka, teollisuus, rahalaitokset tai rakennusala ovat aivan yhtä todennäköisiä vaihtoehtoja. MC kauriissa on tietysti myös hyvä historiassa ja saattaa päätyä vaikkapa arkeologiksi, historiantutkijaksi tai historianopettajaksi. Kelloseppä olisi myös hyvä ammatti.

        Molemmat sukupuoliplaneetat kaloissa kertovat, että hän todella tykkää kaloista, mutta sinullahan on MC kaloissa, joten se voi riittää, jos muuten pelaat korttisi oikein. Totta kai tapasit hänet töissä, sillä hänhän on kauris ja missäs niitä muualla tapaa, varsinkaan jos hänellä on MC kauriissa. Pienellä tuurilla teillä muuten on MC-MC sextiili, mikä on kauriille aina hyvä juttu. Pienellä tuurilla Aurinkosi on sextiilissä hänen Marsiinsa ja Venukseensa, mikä on todella hyvä asia.

        Jos haluat innostaa hänen sukupuoliplaneettojaan kaloissa, pyydä häneltä apua tai keksi teille joku yhteinen projekti, jossa hän pääsee loistamaan. Paljonko lyödään vetoa, että kauriin loistaessa loistat sinäkin? Oletko yhtään havainnut työtehosi omituisesti kasvavan hänen seurassaan? Kauriilla yleensä on kaikkien työtehoa parantava vaikutus, mutta varsinkin maa ja vesimerkit hyötyvät tästä erityisesti. Hän tykkää lahjoista ja osaa myös antaa niitä. Hän saattaa olla myös odottamattoman luova ja musikaalinen. Mars kaloissa voidaan myös ymmärtää vaikeasti napattavaksi mieheksi tai katoavaksi mieheksi tai käsittämättömäksi mieheksi. Muilla kuin kauriilla Mars kaloissa saattaisi merkitä juopottelua.

        Olet härkä ja hän on nouseva härkä, joten lienee todennäköistä, että Aurinkosi valaisee hänen nousevansa, joka on todella hyvä asia. Saat luultavasti hänet tuntemaan itsensä optimisisemmaksi, tarmokkaammaksi ja energisemmäksi.

        DC skorpparissa tykkää seksikkäistä naisista mustassa iltapuvussa ja sinä luultavasti olet sellainen, joten tämähän on hyvä asia. Naisessa pitäisi myös olla tiettyä syvyyttä, joten pinnalliset naiset älkää vaivautuko, paitsi jos teillä on isot tissit ja vähän nymfomaanin vikaa.

        Saturnus ja 7. huone on hankala yhdistelmä, joka saattaa jättää miehen ilman naista. Hän voi jäädä kumppanien kaltoin kohtelemaksi tai torjumaksi. Kosiminen voi pelottaa. Parinvalinnassa hän saattaa pyrkiä tekemään järkeviä päätöksiä, mikä ei tunneasioissa välttämättä ole oikea lähestymistapa. Hän saattaa mennä naimisiin vanhemman naisen, esim. kauriin kanssa tai hyvin myöhäisellä iällä. Hän saattaa olla liian varovainen. Päätöksenteko parisuhdeasioissa voi viedä aikaa. Hänen vanhempansa saattavat olla esteenä parinmuodostukselle ja menneisyydessä koetut pettymykset kummittelevat pitkään. Kumppaninlöytämisen tiellä on valtavia esteitä. Oli kuinka tahansa, tämä mies tarvitsee apua juuri tässä huoneessa, joten jos haluat irtopinnoja, tee homma hänelle mahdollisimman helpoksi. Hyvä juttu kuitenkin on se, että Saturnus tässä huoneessa luultavasti tekee hänestä luotettavan ja uskollisen kumppanin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1340
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      736
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      131
      696
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      94
      485
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      480
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      467
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      458
    13. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    15. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      92
      451
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      448
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe