Siivoojan aika

Yritän nyt uudestaan tuoda tämän asian tänne keskusteltavaksi, kun edellinen aloitukseni lähti ihan väärille raiteille. Olen siivousfirmassa siivoojana ja vuosien mittaan siivoojien työaikaa on pienennetty ja samaten palkkaa, koska ainahan tietty maksetaan vain tehdyiltä tunneilta. Ennen jonkin esim. tehdashallin tai ison kaupan siivoamiseen oli varattu vaikka 4 tuntia työaikaa ja siitä maksettiin palkka.
Nyt sama työ pitää tehdä tunnin palkalla ja asiakkaan mielestä ajan vähennys ei saa näkyä työn jäljessä mitenkään. Taikasauva vain siivoojilta puuttuu, ilman sitä ei pärjää näiden haukkujen alla. Asiakas on sitä mieltä että se on siivoojan syy, kun paikat on likaiset vaikka oikeasti sitä aikaa ei anneta.
Oli kyse ravintolasta, kaupasta, tehtaasta tai taloyhtiöstä, siivoojan työstä ei haluta maksaa, vaatimukset kyllä on kovat.
0505
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Siivooja,, kirjoitti:

Yritän nyt uudestaan tuoda tämän asian tänne keskusteltavaksi, kun edellinen aloitukseni lähti ihan väärille raiteille. Olen siivousfirmassa siivoojana ja vuosien mittaan siivoojien työaikaa on pienennetty ja samaten palkkaa, koska ainahan tietty maksetaan vain tehdyiltä tunneilta. Ennen jonkin esim. tehdashallin tai ison kaupan siivoamiseen oli varattu vaikka 4 tuntia työaikaa ja siitä maksettiin palkka.
Nyt sama työ pitää tehdä tunnin palkalla ja asiakkaan mielestä ajan vähennys ei saa näkyä työn jäljessä mitenkään. Taikasauva vain siivoojilta puuttuu, ilman sitä ei pärjää näiden haukkujen alla. Asiakas on sitä mieltä että se on siivoojan syy, kun paikat on likaiset vaikka oikeasti sitä aikaa ei anneta.
Oli kyse ravintolasta, kaupasta, tehtaasta tai taloyhtiöstä, siivoojan työstä ei haluta maksaa, vaatimukset kyllä on kovat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu