sain kesäkuussa gastroskopian perusteella diagnoosiksi kastriitin, ja olen syönyt nexiumia ensin n. 2 kk ja kuurin loputtua oireet palasivat jo noin viikon kuluttua uudelleen, joten taas on nexiumit käytössä. kysyisinkin joudutteko syömään ko. lääkettä mitenkin kauan? entä ruokavalio? onko luonnonlääkkeistä apua? en saanut sairaalasta oikein mitään ohjeita....
kastriitti
mamuli
41044
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ne kastriitit ja muut vatsavaivat uusivat helposti. Kaksi kuukautta nexiumia ei ole vielä mitään. Kysele uudelleen kunhan olet käyttänyt niitä kaksi vuotta. Jos pärjäät nexiumilla tai somakilla olet selviytyjä vaikka käyttäisit niitä lopun ikääsi. Kastriitin hoitoon saa varmasti ohjeita netistä ja lääkärikirjoista, joita on yleisissä kirjastoissa. Lääketieteellinen kirjastokin palvelee. Niin että sitten vain tietoa etsimään.
uutta kuuria on syöty nyt parisen viikkoa ja olo on jo parempi.
olen jättänyt ruokavaliosta tomaatin, rasvan ja suklaan (sigh!!)pois, kahvin juontiakin olen vähentänyt...
oireet ovat taas poissa ja jaksaa tehdäkin jotain eikä vain kuulostella sisuskalujaan....
lääke on hyvä, melko kallis kuitenkin...
Itse joudun kroonisen mahavaivan takia syämään jatkuvasti mahalääkkeitä, nexiumiakin oli aikanaan.
-Vältä tomaattia, kurkkua, paprikaa, mausteita, liiallista suolaa ja sokeria, leivonnaisia, ruisleipää, suklaata, kahvia, teetä ja cola-juomia. Älä käytä myöskään alkohlia.
vaivan kanssa oppii elämään, mutta vaatii ponnisteluja :(
Itselläni vähän saman tyylinen vaiiva.
yksi tärkeä juttu on, yritä välttää stressamasta itseä.
kaikista vaikeinta on luopua kahvista, mikä olisi paras korvike?? ostin luontaistuoteliikkeestä vihreää teetä, mutta ainakin aamulla on saatava kahvia,että herää kunnolla!!
himoni on myös ruisleipä, mutta kai sitä on kokeilta va muitakin vaihtoehtoja, nyt olen löytänyt wasabrödin frukost-näkkärin, siinä on kivasti makeutta ja "sattumia" ei tarvitse laittaa päälle muuta kuin ylähuulen...
mitä lääkettä sinä nyt käytät, jos nexiumia et enää?? tuo stressaamisen välttäminen on tärkeetä, huomaa kun työsä jokin deadline lähestyy, niin sitä mukaa vatsakin alkaa oireilla..