Ärsyttävää

Olen tehnyt niin monessa kohtaa virheitä ja tehtävät ihan väärässä järjestyksessä, joten joutuisin aloittamaan koko pelin melkein alusta. Ei kyllä millään huvittaisi. No ehkä sitten aikaisintaan puolen vuoden kuluttua jos huvittaa.
5225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sait kuitenkin pelin läpi. Asioita voi tehdä monella tapaa. Rahamäärää jos kattoo niin väärin tehty mutta ei se ole niin tärkeää. Mitä sitten vaikka olisi ollut kasoittain rahaa? Aika lailla tekeminen loppu tässä vaiheessa.

Onlinessa lisää saavutettavaa. Suosittelee.

Äänestä

No en oikeastaan vielä lähellekkään läpi kun noin 71% vasta pelattu. En tiedä jaksaako sitä mitään ufo aluksen osia sun muita ydinjätteitä alkaa keräilemään. Menee kuitenkin vaan hermot sellasessa. Enkä vielä edes tiedä mistä ja miten niitäkin löytää.

Äänestä
  • Melkein kaikki kirjeetkin on keräämättä ja harrastuksia on läpikäymättä vaikka kuinka paljon.

    Äänestä

  • 16+9 kirjoitti:

    Melkein kaikki kirjeetkin on keräämättä ja harrastuksia on läpikäymättä vaikka kuinka paljon.

    Unohdin mainita stunttihypyt ja siltojen alitukset. Pankkejakaan en ole vielä ryöstellyt paitsi rahankuljetusauton yhdessä randomtehtävässä. Joten kyllähän tuossa pelissä ainakin minulle riittää tekemistä vaikka kuinka paljon.

    Äänestä

  • 16+9 kirjoitti:

    Unohdin mainita stunttihypyt ja siltojen alitukset. Pankkejakaan en ole vielä ryöstellyt paitsi rahankuljetusauton yhdessä randomtehtävässä. Joten kyllähän tuossa pelissä ainakin minulle riittää tekemistä vaikka kuinka paljon.

    En mäkään keräillyt mitään turhia. Laskuvarjot hyppäsin ja suoritin kaikki muut kartalla näkyvät. Minulle peli on riittävästi läpi. Niitä ufo juttuja ja muita on helppo keräillä jos rekisteröityy rockstars social clubiin. Sieltä näkee missä ne on :D mutta saako siitä mitään kivaa sitten kun kaikki on kerätty?

    Franklinilla tuli siisti juttu kun menin keskustassa johonkin hienon näköseen parturiin. Tuli välivideo missä Franklin menee sisään keskelle ryöstöä. Sit vaan vorojen perässä pihalle ja lyijyttää hölmöjen auto täyteen reikiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


16+9 kirjoitti:

Olen tehnyt niin monessa kohtaa virheitä ja tehtävät ihan väärässä järjestyksessä, joten joutuisin aloittamaan koko pelin melkein alusta. Ei kyllä millään huvittaisi. No ehkä sitten aikaisintaan puolen vuoden kuluttua jos huvittaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu