heips..
kertokaa kokemuksia miten ootte päässy abortin jättämästä tuskasta ja surusta? mulle itelleni tehtiin abortti vajaa 2kk sitten ja nyt oon vasta tajunnu tekoni ja kaduttaa mitä menin tekemään. osa syy oli puolisoni kielteinen vastaanotto lapsesta, mutta myöhemmin abortin teon jälkeen hän sanoi että olisi se ollut ihan kiva. itse yritän elää päivän kerralaan mutta vaikeaa se on kun kannan niin suuria syyllisyyden taakkoja. on jopa vaikeaa olla samassa huoneessa pienten lasten kanssa, jopa kaupasta täytyy lähteä ulos jos vastaan tulee äitejä ja lapsia.
Lapsi olisi muuten ollut tervetullut mutta puolisoni painostus ja opiskelut ovat kesken mutta itse olisin ollut valmis pitämään lapsen. kertokaa omia kokemuksia!! kiitos jo etukäteen!
kertokaa kokemuksia miten ootte päässy abortin jättämästä tuskasta ja surusta? mulle itelleni tehtiin abortti vajaa 2kk sitten ja nyt oon vasta tajunnu tekoni ja kaduttaa mitä menin tekemään. osa syy oli puolisoni kielteinen vastaanotto lapsesta, mutta myöhemmin abortin teon jälkeen hän sanoi että olisi se ollut ihan kiva. itse yritän elää päivän kerralaan mutta vaikeaa se on kun kannan niin suuria syyllisyyden taakkoja. on jopa vaikeaa olla samassa huoneessa pienten lasten kanssa, jopa kaupasta täytyy lähteä ulos jos vastaan tulee äitejä ja lapsia.
Lapsi olisi muuten ollut tervetullut mutta puolisoni painostus ja opiskelut ovat kesken mutta itse olisin ollut valmis pitämään lapsen. kertokaa omia kokemuksia!! kiitos jo etukäteen!
Vastaukset 14
Vanhimmat
mulle tehtiin abortti viime lokakuussa ja vasta nyt alan pikkuhiljaa olla sujut asian kanssa..alussa oli aivna kauheaa..mä vaan itkin ja huusin..jos haluat mailata ja jutella niin tässä ois mun [email protected]..
anna itsellesi aikaa! ja ajattele posiiivisesti että tulee vielä toinen kerta.
Toisella kertaa abortti on paljon helpompi kestää.
Olosuhteiden vuoksi kaks aborttia tehneenä (syitä sinulle selittämättä), voin vaan todeta, ettei ole helppoa. Oli kerta sitten eka tai toka.
Tietty löytyy hurskastelijoita, jotka sanovat että huolehtia ehkäisystä ym., mutta kun se ehkäisykin joskus saattaa pettää........
Ei abortista "pääse yli". Suru muuttaa sinua ja ajatteluasi. Vähitellen ja vuosien kuluessa voi jälleen tuntea jopa elämäniloa ja jatkaa normaalia elämää, mutta syntymättömän lapsen muisto seuraa niin kauan kuin järki ja tunne toimivat.
Olen ajatellut enkelilastani ja sitä, mitä hän olisi halunnut maailmalle sanoa. Olisin halunnut ottaa hänet vastaan, mutta naiselleni se ei sopinut.
Elämää täytyy kuitenkin jatkaa.
En kyllä ymmärrä teitä. Olen itse tehnyt vuosia sitten abortin ja minulla on myös lapsi. Kertaakaan en ole katunut/murehtinut aborttia koska tiesin tekeväni oikein.
Minua ei harmita eikä sureta "syntymätön enkelilapseni" koska itse abortin halusin ja valitsin. Mitä järkeä on miettiä mennyttä jota takaisin ei saa?
Ehkä teidänkin kannattaa alkaa huolehtimaan ehkäisystä tai sitten todella miettiä onko abortti oikea ratkaisu. Jättäkää kaiken maailman tekosyyt poikaystävän painostuksista yms ja tehkää päätös itse.
Sehän se suurin syy taitaa olla, että poikaystävät päättävät. Jokaisen pitäisi kuunnella vain itseään, koska sen asian kanssa joutuu elämään loppuelämänsä. Itselläni asia oli "väärinpäin", siis mies olisi halunnut lasta, mutta minä en ja tein abortin. Miehellleni se on vieläkin todella arka paikka vaikka siitä on jo useampi vuosi mennyt ja nyt meillä on vuoden ikäinen aivan ihana tyttölapsi.
Kyllä minä oikeasti jouduin miettimään asiaa miehenkin näkökulmasta, mutta se on aina loppujen lopuksi naisen päätettävä. Ja se oli minun päätökseni, enkä ole katunut.
joo, mulla tulee 3.10 vuosi kun tein abortin ja vieläkin vaivaa mieltä...ajattelen vaan että mulla olisi nyt 4 kuukauden ikäinen vaavi..välillä surettaa pahasti..jos joku haluu mailata niin mulle voi kirjoitella luottamuksellisesti..
[email protected]..
Totta se on että monesta näkökulmasta joutuu ajattelemaan. Tosiaan päätös on loppukädessä itsen tehtävä. Meillä käytiin keskusteluja toisen perään ja tultiin siihen tulokseen että parhain vaihtoehto on abortti.
Muutaman kerran olen asiaa jäänyt pohtimaan mutta en tunne minkäänlaista surua tai katumusta. Tiedän sen johtuvan juuri siitä että päätös oli varma ja oikea.
Harmittaa vain kun koko ajan nuoremmat ja nuoremmat tekee abortteja, sitten täällä "itketään" kuinka on ikävä ja paha olla. Loppujen lopuksi kuinka moni on edes harkinnut asiaa ja todella joutunut miettimään tulevaisuutta vauvan kanssa tai ilman... Noh, jokaisen oma asia.
Onnea teille pienen prinsessan kanssa :)
Siitä pääsee vain ajan kanssa yli, sen kanssa tulee joskus sinuiksi, mutta koskaan se ei unohdu. Kaksosteni abortoinnista on nyt kohta 7kk ja vielä se koskee. Tuli aika jolloin se helpotti mutta sitten kaikki tuli taas vahvasti mieleen. Varsinkin kun leikkaussalissa hoitohenkilökunnan kohtelu oli kaikkea muuta kuin sydämmellistä.
Pahin oli ehkä just 2kk jälkeen kun sen vasta kunnolleen tajusi. Mutta kyllä se ajan kanssa helpottuu aivan varmasti=) Kaikkea hyvää sinulle ja jakselemisia.
...hyi saasta, mikä ämmäke.
naurettavaa käytöstä..millä oikeudella kritisoit kun et tunne lähtökohtia. HUOM!Kaikille abortti ei ole ehkäisykeino vaan myös terveyden kannalta harkittava asia.
Hei anbo!
Minulla oli jo ennestään kaksi pientä lasta,nuorempi oli alle vuoden,kun huomasin olevani taas raskaana;vahinko.
Olin juuri jäänyt yksin lasteni kanssa (mies alkoholisti).Mietein paljon mitä tehdä ja odotin ja toivoin,että tulisi keskenmeno ettei tarvisi tehdä aborttia.Pelkäsin,kun olin kuullut kamalia pelotteluja toimenpieestä.En voinut kenellekkään puhua asiasta.Olin ihan yksin.
Lopulta sain koottua rohkeuteni ja varasin ajan lääkärille ja sain lähetteen polille toimenpidettä varten.
Olin kuullut,että saattaisi tulla jopa niin traumaattisia tunteita,että ajattelee jopa itsemurhaa..Ihme kyllä,itse en ole kokenut masennusta enkä tuskaa.Huono omatunto on ollut muutamia kertoja.Aikaa on kulunut vuosi.
Jotku teistä luultavasti haukkuvat minut kommenttini jälkeen tunteettomaksi, mutta en näe syytä kaunistella asioita.
Vahinkoraskauteni sattui ollessani 17-vuotta ja siitä hetkestä alkaen kun kuulin olevani raskaana, tiesin haluavani abortin. Syynä oli yksinkertaisesti se että en pidä lainkaan lapsista. En koskaan ole pitänyt enkä luultavasti tule pitämään. Voisi jopa sanoa, että jollain tasolla "vihaan" lapsia.
En tuntenut syyllisyyttä/murhetta abortin jälkeen koska en olisi sietänyt elämää lapsen kanssa. Adoptiosta on kenenkään turha ryhtyä jeesustelemaan.
Tein mitä tein ja sekuntiakaan en ole päätöstä katunut.