Lieksaa fb,ssä.

Huomasin fb,ssä sivuston; Entinen Lieksalainen ja Ylpeä siitä. Entisenä Lieksalaisena kiinnostuin ja klikkasin sivut. No, siellähän vilisi nykyisiä Lieksalaisia enemmistönä, osa koskaan ei ole edes asunut muualla. Onko liittyminen sivustoon kannanotto toivottuun tulevaan kuntaliitokseen, kenties? Sivuilta havaitsin myös nykyisiä tuttujani etelä Suomesta. Osan mottona tiedän olevan; ei koskaan saa mennä niin huonosti että Lieksaan palaisin. Yksikin "oppi" slangin kuukaudessa. Siksikö hekin ovat sivuilla että ovat ylpeitä etteivät todellakaan asu enää Lieksassa.
Sivuston pointti on hieno, kehutaan juuriamme mutta raiteiltaan idea on suistunut.
Edelleen olen ylpeä Lieksa juuristani ja osaan sen tuoda arjessani esiin mm. kertomalla lapsilleni ihanasta lapsuus ympäristöstä, käymällä usein Lieksassa, useita vieraitammekin olemme Lieksaan tuoneet ihastelemaan luontoa. Ei siihen tekemällä tehtyjä "kehtuaan toisiamme"-sivuja tarvita.
2256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Miksi sinun tänne siitä piti tulla valittamaan. Valita ihmeessä niillä sivuilla, joita asia koskee.

Muuten ajattelen, että anna muiden kuulua mihin haluavat ja ei tämä nyt niin tiukkapipoisen vakavaa tarvitse olla, jos moiseen kuuluu.

Äänestä

Idiootti, ryhmän nimi on, Oon kotoisin lieksasta ja ylpee siintä. Mänkö puurot ja vellit nörtillä sekaisin?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Näin on Marjat kirjoitti:

Huomasin fb,ssä sivuston; Entinen Lieksalainen ja Ylpeä siitä. Entisenä Lieksalaisena kiinnostuin ja klikkasin sivut. No, siellähän vilisi nykyisiä Lieksalaisia enemmistönä, osa koskaan ei ole edes asunut muualla. Onko liittyminen sivustoon kannanotto toivottuun tulevaan kuntaliitokseen, kenties? Sivuilta havaitsin myös nykyisiä tuttujani etelä Suomesta. Osan mottona tiedän olevan; ei koskaan saa mennä niin huonosti että Lieksaan palaisin. Yksikin "oppi" slangin kuukaudessa. Siksikö hekin ovat sivuilla että ovat ylpeitä etteivät todellakaan asu enää Lieksassa.
Sivuston pointti on hieno, kehutaan juuriamme mutta raiteiltaan idea on suistunut.
Edelleen olen ylpeä Lieksa juuristani ja osaan sen tuoda arjessani esiin mm. kertomalla lapsilleni ihanasta lapsuus ympäristöstä, käymällä usein Lieksassa, useita vieraitammekin olemme Lieksaan tuoneet ihastelemaan luontoa. Ei siihen tekemällä tehtyjä "kehtuaan toisiamme"-sivuja tarvita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu