Tuli tässä keskusteluita seuratessa mieleen opiskeluajoilta ikävä välikohtaus.
Asuin soluasunnossa, ja meitä oli samalla jääkaapilla kolme neitokaista. Kaikilla omat ruokansa. Yksi tytöistä oli sellainen pyöreä tyttö, noin 160-senttinen ja painoi arviolta 80-85 kiloa, niin muistelen hänen puhuneen.
Tytön poikaystävä sitten kerran oli meidän jääkaapillamme ja kysyi sitten tältä tytöltä, että miksi ihmeessä tämä syö pelkkiä terveysruokia ja välttelee sokeria ja alkoholia kun ei se nähtävästi auta kuitenkaan, että lihavahan tämä on. Tyttö meni ihan tolaltaan ja totesi painaneensa ennen näille tavoille päätymistään yli 120 kiloa ja ollleensa vaarallisen ylipainoinen. Että nyt sentään ahkeralla treenaamisella hänellä on lihasta läskin alla ja kunto oli hyvä testeissä.
Se suhde päättyi siihen, mutta muistan aina pistäneeni korvan taa tämänkin tapauksen. Koskaan ei voi tietää toisen elämäntarinaa. Tämäkin tyttö oli siis jo pudottanut hurjan määrän painoaan ja oli painoonsa tyytyväinen. Ja sai sitten kuulla olevansa hurjan läski ja syövänsä turhaan kuin pupu.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Huh huh, poika hieman töksäytti. Mutta voisihan hän olla myös samanhenkinen kuin minä, joka pitää vain ja ainoastaan muodokkaista mielellään ainakin hieman ylipainoisista naisista. Jos hän vihjaisi, että älä syö niitä kun haluaa hänestä lihavemman. No mutta jokatapauksessa väärin sanottu ja siitä sai kärsiä. Jos ihanan BBW naisen saa niin se on kuin 7 oikein lotossa.
Niinpä. Ei koskaan pitäisi tuomita, jos ei tiedä. Itse tosin nauraisin, jos joku sanoisi tuollaista minulle, kun tiedän kuitenkin itse, että jotain on tapahtunut, koska vielä 2010 keväällä painoin n.130kg ja kesällä vaa'an lukeman olisi tarkoitus näyttää alle 80kg.
Mahtavaa. Huiman työn olet tehnyt!