Luinpa eilen naistenlehtiä tuttavani luona, ja yhdessä puhuttiin siitä miksi ihmissuhteet eivät joillakin vain tunnu kestävän.
Että kahdessa vuodessa rakastumisen tulisi muuttua, "kypsyä" rakkaudeksi, ja jos niin ei käy suhde loppuu. Eli siinä vaiheessa pitäisi esiin astua TAHTO olla yhdessä, siinä vaiheessa kun se "alkuhuuma" on pikkuhiljaa mennyttä.
Vaikuttaa siltä että moni ei tätä joko tajua tai ei haluakaan, eli ei sitä tahtoa ja sitoutumista sitten olekaan lopulta, vaan halutaan elää vain sitä hullaantumis- ja rakastumisvaihetta, eli hypätään sitten taas uuteen suhteeseen kun se vaihe edellisessä suhteessa päättyy.
Ja sama kierre jatkuu, samat ongelmat (käsittelemättöminä) ovat taas edessä aikanaan uudessakin suhteessa, ja sitten vielä saatetaan ihmetellä kun suhteet eivät kestä. (!)
Oletko SINÄ valmis sitoutumaan, todella? Onko sulla sitä tahtoa olla yhdessä nimenomaan sen ihmisen kanssa jonka kanssa nyt olet vai nostatko kytkintä kun alkuhuuma on ohi?
Minä kuulun ehdottomasti siihen sitoutuvaan ja sitkeään ihmistyyppiin, luovutan vasta kun on pakko.
Että kahdessa vuodessa rakastumisen tulisi muuttua, "kypsyä" rakkaudeksi, ja jos niin ei käy suhde loppuu. Eli siinä vaiheessa pitäisi esiin astua TAHTO olla yhdessä, siinä vaiheessa kun se "alkuhuuma" on pikkuhiljaa mennyttä.
Vaikuttaa siltä että moni ei tätä joko tajua tai ei haluakaan, eli ei sitä tahtoa ja sitoutumista sitten olekaan lopulta, vaan halutaan elää vain sitä hullaantumis- ja rakastumisvaihetta, eli hypätään sitten taas uuteen suhteeseen kun se vaihe edellisessä suhteessa päättyy.
Ja sama kierre jatkuu, samat ongelmat (käsittelemättöminä) ovat taas edessä aikanaan uudessakin suhteessa, ja sitten vielä saatetaan ihmetellä kun suhteet eivät kestä. (!)
Oletko SINÄ valmis sitoutumaan, todella? Onko sulla sitä tahtoa olla yhdessä nimenomaan sen ihmisen kanssa jonka kanssa nyt olet vai nostatko kytkintä kun alkuhuuma on ohi?
Minä kuulun ehdottomasti siihen sitoutuvaan ja sitkeään ihmistyyppiin, luovutan vasta kun on pakko.
Vastaukset 26
Vanhimmat
..uskon täysin.
Monet tosiaan etsivät extaasia koko elämänsä ajan. Jalat pilvissä - pää sekaisin, rakastuneena.
Onhan se mukava tunne sekin, mutta jatkuvuus siitä puuttuu. Itse en osaisi elää tuon tyyppistä elämää. Minulle kumppanuus on tärkeää ja kumppanuudessa kehittyminen. Toiseen tutustuminen, hidaskin, on antoisaa, rakentavaa.
Olen ehkä liiankin sitkeä, kun ajattelee joitain edellisiä suhteitani, joissa peli olisi pitänyt viheltää poikki paljon, paljon aikaisemmin.
Hyvä aloitus, Zorro. Asian ytimessä ollaan, kun puhutaan kaikista niistä tekijöistä, jotka vaikeuttavat kestävää parisuhdetta. Tämä oli yksi niistä.
Minulla on ongelmia tutustumisvaiheessa. Kun olen ihastunut johonkuhun, niin tulen turhan innokkaaksi! Haluaisin siihen arkeen äkkiä. Olen huomannut, että arki se on mikä on huumaavaa ja ihanaa, kun on rakas vieressä.
Minua ahdistaa se ainainen treffailun sääntöjen kertaaminen-milloin saan soittaa ja milloin en. Miten ilmaisen kiinnostukseni niin etten vaikuta kuitenkaan liian kärkkäältä. Ja miten vaikutan sen verran kiinnostuneelta ettei vaan vahingossa toisen kiinnostus lopahda..huoh..
Energian puutos tulee hyvin nopeasti.
Tietenkin rakastuminen/ihastuminen on ihanaa, mutta voihan sitä arjessakin aina rakastua uudelleen ja uudelleen.
Huomaat uuden virneen rakkaasi kasvoilla, jota et ole aikaisemmin nähnyt ja se on niin söpö :)
Kirjoitit:
"Tietenkin rakastuminen/ihastuminen on ihanaa, mutta voihan sitä arjessakin aina rakastua uudelleen ja uudelleen".
HUOH! Olisinkin tuollainen ihminen, joka voisi arjessa rakastua uudelleen...
Silti olen suhteessaa ja aion jatkaakin nykyiseni kanssa...en oikein enää vaan tiedä edes MIKSI..Tässä nyt sitten teille sitä PITKÄJÄNNITTEISYYTTÄ...mutta kuinka ONNELLINEN olen??? No en kuitenkaan ole EPÄonnelllinenkaan..mutta jotain tästä puttuu ja se on yksinkertaisesti: intohimo.
..ollaan täälläkin päässä..;)
Mutta sen intohimon tilalle on tullut niin paljon muuta, parempaa, syvempää, kestävämpää.
Ja tässä hetkessä tuntuu hyvinkin "vieraalta", kun ihmiset hössöttää seksistä...!
Oletteko jo kokeilleet herättää intohimoanne uudelleen? Sehän saattaisi onnistua vaikka hyppäämällä pois arjesta: kesken viikkoa valot pois ja kynttilät tilalle, kaunista musiikkia taustalle, viiniä ja jotain eksoottista syötävää.
Tekemällä jotain aivan päinvastaista mitä on tottunut tekemään, voi herättää jo jonkinlaista kipinää suhteessa. Tulee semmoinen juolahdus, että "hei! voidaanko me tehdä näinkin, vaikka arjessa elellään?"
Vai olenko aivan väärässä?
Nooh, tämä on vain tällaista minun yritystä olla jonkinlainen suhdeterapeutti.. :)
Kyllähän se varmaan jotenkin noin menisi, mutta kyse on omasta viitseliäisyydestä ja siitä että se toinenkin viitsisi.
Ja päälle vielä uskoa että se toimii...ehkä joku kaunis päivä saan inspiksen :)
Asiaa kirjoitat. Uskon, että kyse on nimenomaan valmiudesta/kypsyydestä ryhtyä vakisuhteeseen. Toisilla sitä ei tule koskaan.
Rakkausasiat eivät ole mikään irrallinen valtakunta vaan hyvinkin sidoksissa muuhun elämään. Tätä kaikki eivät tunnu todellakaan ymmärtävän. Että elämän on oltava sopivalla hollilla (ei täydellistä, huom!) rakkauden astua kuvaan mukaan. Että erinomaisen usein syyt löytyvät omien korvien välistä mutta sitä on vaikea nähdä ja vielä vaikeampi tunnustaa. Ja että rakastumisentunteeseen on helppo rakastua; sen sijaan itsensä paljastaminen toiselle ihmiselle on aivan muuta.
Ihan kun miettii itseäänkin niin kyllä se tässäkin on nähtävissä. Sitä deittaili ja suhteili ja kipuili ja löi päätä seinään, kunnes todentotta olikin kasvanut sen verran isoksi ja saanut palikat sopivasti kohdalleen, että oli valmis tapaamaan ihmisen, jonka kanssa tosissaan maailma muuttui. Olen hyvin nuoresta asti ollut sitoutumishaluinen mutta pitkään olin siihen aivan liian levoton. Nyt en unissanikaan tahtoisi muruani menettää. Asiat ovat niin hyvällä tolalla, ettei sitä tarvitse edes pelätä. :)!
Kahdessa vuodessa ehtii hankkia lapsen. Lajin säilymisen kannalta sopiva aika.
Jos kuitenkaan lasta ei synny niin on aika yrittää toisen kanssa.
...ei kulje vain yhteen suuntaan, vaan sen historia on täynnä kokeiluja kaikkiin kehityssuuntiin yrityksen ja erehdyksen merkeissä. Niinpä perhe- ja parinmuodostusmalleja on vuosituhansien kuluessa ollut erilaisia, jopa maantieteellisesti lähekkäisillä muinaisilla heimoilla ja kulttuureilla - monogamisia ja polygamisia ratkaisuja, pitkiä parisidoksia, vaihtomarkkinoita jne.
Ihmisyhteisöillä ei ole vuosituhansiin ollut hätäpäivää suvunjatkumisen vähäisyyden takia, päin vastoin, liiallinen sikiävyys alkaa olla todellinen ongelma maapallolla. Ihmiset eivät ole pelkästään viettiohjautuvia mekanismeja, vaan pystyvät toimimaan myös muunlaisen ajattelun ja tyydytyksen varassa.
Niin että joidenkin ihmisten (heteroiden tai homojen) 2v-vaihtotrendiä ei kannata perustella evoluutiolla ja suvunjatkamiskyvyttömyydellä, vaan muilla, mielestäni enemmänkin yksilöllisillä tekijöillä. Jopa ekonomistien suosima "markkinoiden niukkuus" selittää paremmin: kun kaipaavan etsintänsä aikana - tai koko elämänsä aikana - esim. lesbo on kohdannut vain muutaman lesbon, ei siihen joukkoon ole välttämättä valikoitunut lopultakaan se ns. "oikea". Elä siinä sitten ikuista onnea.
sitten on vikana, kun Suomessa ensisynnyttäjien keski-ikä on nykyään yli 30? Elon laskuopin mukaan jos aloittaa serustelun 15-vuotiaana, niin vasta kahdeksas mies onnistuu panemaan keskiverto heterotytön paksuksi! Onko ne muut niin degeneroituneita? Mitä sanoo viisaan Nasse-sedän evoluutioteoria tähän?
eli naisen mahdollisuus säädellä syntyvyyttä on ollut olemassa vasta reilun neljäkymmentä vuotta.
Eniten kai on kyse kulttuurin asettamista ehdoista. Kuten totesit, monenlaisia parinmuodostusmalleja on ollut ja on edelleen mutta kulloinenki sosiaalinen ympäristö asettaa reunaehdot.
Ehdottamasi "markkinoiden niukkuus" ei mielestäni ole pätevä syy koska ilmeisesti sekä lesbot että hetskut etsivät yhtä kuumeisesti, aika moni tuolla parin vuoden syklillä.
Eli se raskaaksitulemattomuuden pettymys särkee ainoastaan lesbosuhteita. Olen kyllä tästä vähän hämilläni.
evoluutiota ajatellen 50 vuotta on lyhyt aika 50 miljooonaa jo kohtuullinen.
Kysehän ei myöskään ole raskaaksitulemattomuuden pettymyksestä vaan siitä tosiasiasta että jos on yhteinen lapsi niin edelleen on yksilön geenien säilymisen kannalta edullista keskittyä jälkeläisen hengissäpitoon.
Jos ei ole lasta niin sidos puuttuu.
..niin että nainen/nainen, mies/mies välisistä suhteista puuttuu todellinen sidos, koska eivät KESKENÄÄN voi saada lapsia?
Tarkoitan että heteroparit joilla on yhteinen lapsi, yhdessäoloa jatketaan huonommassakin suhteessa koska jälkeläinen on yhdistävänä tekijänä.
Tuollaisen suhteen lopettamisen kynnys on suurempi kuin lapsettoman (hetero)parin.
Kerrataanpa vielä: kaksi vuotta on sopiva aika jotta "rakastumisen" seurauksena saadaan jälkeläinen aikaiseksi. Omien geenien varjelu (lapsen hoito) edesauttaa suhteen säilymistä alkuhuuman jälkeen.
Tuo sidos puuttuu niiltä pareilta joilla ei ole lapsia, olipa lapsettomuuden syy mikä tahansa.
Tämä siis yhtenä teoriavaihtoehtona miksi ensihuuma kestää vain pari vuotta eikä esimerkiksi koko elinikää.
..kiitos selvennyksestä. Ymmärsin pointtisi.
Tutkimusten mukaan vapaaehtoisesti lapsettomuuden valinneet heteroparit ovat onnellisempia ja tyyväisempiä parisuhteeseensa kuin parit, joilla on lapsia. Lapsettomien parien liitot kestävät pitempään.
..hyvä kommentti ja ajatuksia herättävä.
kerrotko lisää?
enkä ole ennättänyt edes lukea...
Tämän evoluution mukaisen lisääntymiseen tähtäävän parisuhdetoiminnan täytyy olla jotain tietoista alkukantaisempaa, sellaista, joka toteutuu kaikesta huolimatta.
Siis:
Ennen lapsen syntymää naisella on keskinäärin 7-8 partneria. (Ellei e-pillereissä sitten ole jotain viettielämää laimentavaa.)
Lapsen syntymän jälkeen avioerot ovat harvinaisia ainakin siihen asti, kunnes jälkeläiset ovat itsenäisiä.
Fertiilin iän jälkeen ei tarvita parisuhdetta. Eläkeläiset hummailevat ja harrastavat yhden illan juttuja viime voimillaan minkä jaksavat.
En väitä, etteivätkö ihmisen vitaalitoiminnot syömisestä lisääntymiseen olisi moninkertaisesti varmennettu ja valintoja ohjaavia. Mutta alkuperäiseen aiheeseen: miksi lesbosuhteet ovat, jos ovat, lyhyitä, tuo sinun heittosi on yhtä absurdi kuin nuo minun teesini.
Ja väitän myös, että se oli himpun tarkoituksellinen. Osaatko kertoa joitain muita lainalaisuuksia, joiden mukaan lesbous on luonnotonta? Me tiedämme ne täällä varmasti kaikki. Ja sinä elät hyvää ja luonnollista elämää? Alakoulussa kuulin, että itsetyydytyksestä voi tulla sokeaksi. Varo siis.
Tjaa-a pitänee olla varuillaan ko alkaa kaksisen vuotta täyttyä eukon kanssa. Alkuhuumasta en tiedä, 'arkeahan' tämä on ollut jo pitkään. mutta miusta se on parasta ko oppii tuntemaan toisen ja voi arkistella yhdes töppöset jalassa. Ja sitäpaitsi tiesin että tässä on elämäni nainen ko hää istu miun vierel silittelemäs ko oksensin ja paskoin samaan aikaan koko yön.
No joo, tuo on jo tosi rakkautta! ;D
Itse en yhdistä "kahden vuoden kirousta" mihinkään lisääntymisteoriaan todellakaan, vaan ihan siihen yhä lisääntyvään ihmisten kykenemättömyyteen sitoutua todella, ollaan levottomia, ei ole aitoa tahtoa, sisua, päättäväisyyttä, rohkeutta kohdata itsensä ja se toinen, kykyä ratkaista ongelmia ja selvitä niistä, vaan helpompaa on hypätä pois kyydistä ja seuraavaan kyytiin.
Se ei vain ole sitä aitoa vapautta, koska samat ongelmat ovat aina vain edessä ja kierre loputon.
Pitää olla uskallusta ja sydäntä rakastaa, ei vain rakastua.
Meille kävi juuri noin. Yli kaksi vuotta oltiin yhdessä. Sitten kulta muuttui levottomaksi, ongelmat paisuivatkin liian suuriksi, ja veri veti toisaalle vaikka aiemmin oli ollut mun kanssa niin tosissaan, jopa kosintaa suunnitellut. Kaikkeni yritin ja olin valmis tekemään mitä vain suhteen puolesta. Mutta niin hän vain lähti ja jätti mut lehdellä soittelemaan, kokoilemaan sydämen sirpaleita. Ja tietenkin hyppäsi lennossa uuteen suhteeseen, selvittämättä edes itselleen kunnolla mikä meni pieleen. Taidan olla pitkään varuillani ennen kuin uskallan edes pintapuolisesti ihastua keneenkään.
Kestävä, uskollinen, elinikäinen, omistautuva, uhrautuva, ikuinen rakkaus EI riitä pitämään suhdetta koossa. Jos se on vain toisella osapuolella.
yks niistä toivottomista pökkelöistä, jotka on valmiita sitoutumaan ja törmää vaan rakkauden huumasta eläviin henkilöihin *huokaus* Mulle rakkaus ei ole koskaan ollut se yks asia yli kaiken muun koska se ei kestä ikuisesti eikä selvitä kaikkia ongelmia vaan on vain osa siitä palapelistä, jonka pohjalle suhteen voi perustaa. Jos joku onnellinen saa mut lupautumaan olemaan yhdessä niin se jo merkitsee sitä, että mä olen siinä ihmisessä löytänyt ne piirteet ja ominaisuudet joiden kanssa voin elää lopun elämääni. Huonosta ihmistuntemuksesta varmaan kertoo se etten oo päässy vielä lähellekään kahden vuoden rajapyykkiä :)
Puhut asiaa. Itsekin olen usein miettinyt samaa. Ihmisten käsitykset parisuhteesta tuntuvat usein olevan kovin epärealistisia. Mielestäni suhteessa on kyse juuri siitä, että siihen hommaan sitoudutaan tosissaan ja ollaan valmiita tekemään asioita suhteen eteen, meni hyvin tai huonosti. Rakkaus on ihana asia, mutta yksinään se ei suhdetta kannattele.
Itse olen suhteessani tosissani. Suhde on rekisteröity, ja tarkoitus olisi vanheta yhdessä.