Hyvää

voi mitä mielikuvia runo minulle saikaan aikaan. Hyvin koskettava

Kaunis runo. Tulee mieleen pieni mökki metsän laidalla.

Kesken jäänyt

Minne kaukainen huuto hukkui,
hälinäänkö häipyi vai uupuneena nukkui.
Toivotteli kai jotain tuttua ainoastaan,
tulleet ei saattajalle omat kunnaat vastaan.

Tuttua jostain vaikka sanaansa empi,
kutsua kumahtaa taikka kenties lempi.
Raskas on lasti, sanan varrella taakka,
kokonaisena ei kaiu perille saakka.

Ehkä viestin perille saattamiseen tarvitaan viestimisapuvälineitä.

Turha huuto

Katosi kaiku matkalla maan koloon,
etsi vastausta tahtoonsa poloon.
Pienen osan vain matkaansa otti,
mielensä tulkkina tunteita raotti.

Niin se on tuo kaipauksen kulta,
vie mennessään sanasen multa.
Kiirii pois, ei edes heiluta kättä,
sulkee uksen sisään pyytämättä.

Joskus ihan muutama sanakin tai pienen pieni ele, voi olla tärkeä jos ne tulevat perille kohteelleen.

Sana

Sana haikea ja kielen vaisto,
kulku huudon uuvuttama taisto.
Kaiku kummun tietää tunteen määrän,
voiko viedä viestin väärän.

Vaikea sillä muistoja tuoda,
siitä suurta kunniaa luoda.
Niin on ääniaalloilla vaivat,
ne murtuen kulkea saivat.