Hyvää

Haiku

Kuuluvat kaiut kaukaisen huudonhelman,
toistaa kuiske sen saman kuvitelman.
Sitä olisi kun raikuvat huudot pihan,
tuntuvat kutsut korvissa jo ihan.

Hennon vastauksen voima karttuu,
ääneen pieneen mukaan tarttuu.
Metsän poikki, yli porttihakas,
enää kuuluu pieni haiku ..kas.
9302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

voi mitä mielikuvia runo minulle saikaan aikaan. Hyvin koskettava

Äänestä

Kaunis runo. Tulee mieleen pieni mökki metsän laidalla.

Äänestä

Kesken jäänyt

Minne kaukainen huuto hukkui,
hälinäänkö häipyi vai uupuneena nukkui.
Toivotteli kai jotain tuttua ainoastaan,
tulleet ei saattajalle omat kunnaat vastaan.

Tuttua jostain vaikka sanaansa empi,
kutsua kumahtaa taikka kenties lempi.
Raskas on lasti, sanan varrella taakka,
kokonaisena ei kaiu perille saakka.

Äänestä

Ehkä viestin perille saattamiseen tarvitaan viestimisapuvälineitä.

Äänestä

Turha huuto

Katosi kaiku matkalla maan koloon,
etsi vastausta tahtoonsa poloon.
Pienen osan vain matkaansa otti,
mielensä tulkkina tunteita raotti.

Niin se on tuo kaipauksen kulta,
vie mennessään sanasen multa.
Kiirii pois, ei edes heiluta kättä,
sulkee uksen sisään pyytämättä.

Äänestä

Joskus ihan muutama sanakin tai pienen pieni ele, voi olla tärkeä jos ne tulevat perille kohteelleen.

Äänestä

Sana

Sana haikea ja kielen vaisto,
kulku huudon uuvuttama taisto.
Kaiku kummun tietää tunteen määrän,
voiko viedä viestin väärän.

Vaikea sillä muistoja tuoda,
siitä suurta kunniaa luoda.
Niin on ääniaalloilla vaivat,
ne murtuen kulkea saivat.

Äänestä
  • viimeksi kuulin :::sul on iso ihanaa tuutsä jo?

    Äänestä

  • painapohjaan saakka kirjoitti:

    viimeksi kuulin :::sul on iso ihanaa tuutsä jo?

    toisilleen miesten mulkun koosta?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


¨yötä kirjoitti:

Haiku

Kuuluvat kaiut kaukaisen huudonhelman,
toistaa kuiske sen saman kuvitelman.
Sitä olisi kun raikuvat huudot pihan,
tuntuvat kutsut korvissa jo ihan.

Hennon vastauksen voima karttuu,
ääneen pieneen mukaan tarttuu.
Metsän poikki, yli porttihakas,
enää kuuluu pieni haiku ..kas.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu