Olen tutustunut jonkin aikaa erääseen mukavaan naiseen ja seksi on myös hänen kanssaan hyvää. Asumme vielä toistaiseksi eri paikkakunnilla. Mitä olette naiset ja miehet mieltä, että onko naisen ikävöinti enää terveellä järjellä ajattelevan vai mieleltään teini-ikäisen tai mielenterveyshäiriöstä kärsivän ihmisen toimintaa? Hän laittaa päivittäin tekstiviestejä joissa osoittaa rakkautta ja kaipuuta, sekä soittaa päivittäin noin kahden tunnin puheluita jotka ovat suurimmaksi osaksi vain rakkauden kaipuun osoittamista? Tapaamme toisiamme kuitenkin viikottain koska asumme noin 80 kilometrin päässä toisistamme.
Missä menee järkevän ja sairaaloisen ikävän raja naisella?
Ymmällinen mies
8283
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kyllä naisellasi viiraa päästä.
Kaikki naiset joilla on ikää vähintään 25 vuotta ja käyttäytyvät mainitsemallasi tavalla ovat enemmän tai vähemmän päästänsä sealla olevia. Ei kukaan aikuinen nainen käyttäydy tuolla tavalla, jos heillä ei olisi henkisellä puolella ongelmia. Onko naisesi joskus ollut aiemmin epäonnistuneessa parisuhteessa ja perillisiä aiemmista suhteista? Tuo aiheuttaa vielä lisää ongelmakäyttäytymistä.
Tuollaiset naiset ovat riippakiviä ja yrittävät elää teini-ikäänsä uudelleen sekä sairastavat vähintään maanista mielenterveyshäiriötä, jopa hyvin todennäköisesti psykoottista ja kaksisuuntaista mielisairautta. He tarrautuvat lähimpään mieheen kuin takiainen joka vähänkään vaikuttaa paremmalta kuin entisen suhteen miehet ja nostavat sinut lähes jumalan asemaan, mutta pienetkin vastoinkäymiset elämässä voivat sitten aiheuttaa yhtä jos toista mielenterveydelle ja käyttäytymiselle.
Näistä et pääse sitten ikinä eroon, vaikka kuinka yrittäisit tehdä asiaa heille selväksi. Tästä seuraa jatkuvaa puhelinterroria ja alueen kulmilla kyttäystä liikutko yksin vai toisen kanssa, että kuinka hän voi saada sinut takaisin.
Omalle kohdalle on myös sattunut samantapainen tilanne. Nainen odotti vastausta omiin viesteihinsä (joita tuli paljon) käytännössä välittömästi tai muuten alkoi tulla mitä ihmeellisimpiä jatkokysymyksiä. On kyllä todella uuvuttavaa jatkuessaan yhtään pidempään.
Pahinta siinä oli se, että omien tunteiden hiipuessa kyseinen nainen alkoi uhkailla itsensä satuttamisella jos hänet jättäisin. Sain onneksi katkaistua suhteen ilman että mitään tapahtui mutta en tiedä tajuavatko tämänkaltaiset ihmiset itsekään mihin asemaan he laittavat toisen ihmisen.
Komppaan! Minun on ollut vastaava suhde aikanaan. Oli todella uuvuttavaa, koska ei meinannut loppua millään ja uhkaili myös itsensä satuttamisella. Riippuvuudesta alkoi kärsimään jopa normaali arki. Olisi pitänyt olla jatkuvaa pussausta ja kyhnäämistä, eikä meinannut päästää minnekään. Myöhästyin useasti eri tapaamisista, kun roikkui kaulassa ja täytyi suudella eteisessä ulkovaatteet päällä. Ei meinannut päästää millään lähtemään, vaikka kuinka sanoin asian selvällä suomenkielellä. Onneksi pääsin hänestä pitkän riutumisen jälkeen eroon.
eli takertuva muija. Hohohohhohohoo
normijuttuja rakkauden....eiku ihastumisen ensivaiheessa..se on parasta aikaa koko sessiossa
Tiedät itsekin onko tuo tervettä vai ei. Ota asia puheeksi suoraan naisen kanssa mitä täällä kyselen kun ei sinun ole häntä ikävään :)
korjaus: kyselen :)
Sama kokemus mutta miehestä joka tekstaili ja soitteli jatkuvasti ja kiukutteli jos ei heti tullut vastausta tekstareihin. Kaksisuuntainen mielihäiriö, masennus ja narsismi olivat miehen ongelma. Kaiken huippu oli että syytti minua takertuvaksi eli projisoi omia toimiaan minuun. Sairaita riittää.