Raskaana ollaan. Abortti vai lapsi?

ihan sama kumpaan tulokseen tulet, mutta ensimmäiseksi lähdet lätkimään sieltä ja mietit mikä on sinulle tärkeintä. elää miehen kanssa joka kontrolloi tahtojasi jopa jatkossa (kun oikeasti vauva kuume iskee) vai etsiä helpolla uusi mies joka ei todellakaan reagoisi noin vauvaan tai raskauteen

Ensinnäkin, kun olette olleet noinkin pitkään yhdessä, asutte yhdessä ja teillä on säännöllinen seksielämä, niin kuinka ette ole käyneet keskustelua siitä, kuinka toimitte jos ehkäisy pettää? Vain selibaatti on sataprosenttinen ehkäisy, joten nämä asiat kannattaa keskustella, ettei sitten tule yhteentörmäyksiä ja yllätyksiä, kun käykin vahinko. Mutta samaa mieltä olen kuin edellinen vastaaja: et voi jäädä miehesi luokse. Miten voisit elää ihmisen kanssa, jolle näin valtavan isossa asiassa sinun mielipiteelläsi ja tunteillasi ei näytä olevan mitään merkitystä? Entä abortin jälkeen? Voisitko enää koskaan suhtautua häneen samoin ja rakastaa häntä samalla tavalla? Tuskin. Voisitko ehkä kertoa asiasta jollekin muulle läheiselle ja mennä vähäksi aikaa miettimään rauhassa asiaa jonnekin muualle kuin miehesi vaikutuspiiriin? Älä tee hätiköityä päätöstä, saatat katua sitä koko loppuikäsi.

Olen miehen kanssa keskustellut lasten hankkimisesta tulevaisuudessa ja ilmoittanut että niitä haluan kuitenkin jossain vaiheessa ennemmin tai myöhemmin ja mielummin niin etten ole "kovin vanha" sitten kun niitä saan.

Mies vastaa vältellen että ehkä sitten joskus vuosien päästä. Asiaa ei ole jatkettu sen kummemmin.

Mies tuntuu kuvittelevan että abortti on sama asia kuin kävisi kaupassa ja suuttui minulle eilen kun yritin selittää, miltä abortti minusta tuntuu. Sain kuulla kunniani että yritän vain mukamas ylipuhua hänet isäksi ja että hän on lukenut netistä miten se tehdään ja että se on ihan "helppo" toimenpide (josta suivaannuin niin että jätin sen asian selittämisen sikseen).

Olemme menossa perjantaina vielä keskustelemaan aiheesta - jos sekään nyt onnistuu - ammattilaiselle.

Eniten huolettaa että pärjäisinko loppujen lopuksi lapsen kanssa yksin.

Minä jätin ex-avomieheni/miesystäväni, kun hän kysyessäni mahdollisesta raskaudesta ilmoitti kylmästi, että jos lapsi lähtisi alulle, niin se olisi tietysti abortti. Minä en aborttia vastustavana sellaiseen olisi suostunut, joten se oli se viimeinen tikki (toinen syy oli se, että mies ei halunnut naimisiin) ja pyysin miestä poistumaan elämästäni. Menin sitten naimisiin miehen kanssa, joka sekä meni kanssani naimisiin että nyt odottaa yhdessä kanssani lasta...
Minä en ymmärrä sitä, että pitkässä parisuhteessa tehdään abortti...

Mikään ehkäisy ei ole 100% varma, joten mielestäni henkilö joka harrastaa seksiä toisen ihmisen kanssa, on hyväksynyt sen mahdollisuuden, että siitä voi seurata lapsi. Jos raskaus on ehdoton ei, voi käyttää tuplavarmistusta, eli pillereitä ja kondomia.

Enpä usko, että teidän suhteenne tuosta tokenee, vaikka tapahtuisi nyt mitä. Vaikka saisit keskenmenon, tiedät kuitenkin miehesi kannan, etkä näe häntä enää samoin. Jos teet abortin pakotettuna, katkeroidut ja syytät miestäsi. Ette välttämättä eroa heti, mutta suhde on yhtä kuin kuollut tai kuolemassa teon jälkeen. Jos pidät lapsen, mies saattaa kiukutella hetken, mutta olla kuitenkin isä lapselleen kun tajuaa kuinka lapsellinen on, tai sitten jättää sinut lapsenne kanssa keskenään ja sinä saat mahdollisuuden löytää uuden, hyvän ja toimivan parisuhteen.

Joten suosittelenkin, että teet nyt niin kuin sinä haluat. Sinä olet se henkilö, joka joutuu elämään päätöksesi kanssa. Mies pääsee tilanteesta aina eroon jos haluaa, sinä et.

Entinen mieheni oli myöskin aika jyrkkä tuon lapsiasian kanssa, hänen mielestään lapsia hankitaan JOSKUS mutta ei nyt. Olimme yhdessä 7 vuotta, minä halusin lapsia ehkä puolet siitä ajasta... Erosimme sitten lopulta, muistakin syistä, mutta myös siitä, ettei toiveemme tulevaisuudesta kohdanneet. Mutta jännä juttu kävi eron jälkeen.. Ehkä muutaman kuukauden erilleenmuuton jälkeen mies ilmoitti että voisi mennä kanssani naimisiin ja hankkia lapsia, jos vielä tahtoisin. Hän olisi NYT valmis. Hahhah, ei kiitos.

Kannattaisiko jättää mies. Terveisin. Shamaani ylä lapista

Kannatan aborttioikeutta. Oikeus aborttiin on todella hyvä asia silloin nainen tietää varmasti että ei halua olla raskaana eikä synnyttää.
Aborttiin pakottaminen sen sijaan on väärin. Toki voi myös ajatella että on väärin pakottaa toista isäksi mutta loppujen lopuksi jos mies ei tunnusta isyyttään, niin eipähän hän joudu ikinä tekemisiin lapsen kanssa. Lapsen kannalta tietysti sääli.
Jos sibnä pidät lapsen, mies suuttuu, lähtee ja jäät yksin lapsen kanssa. Jos teet abortin, tulet tod.näk. katumaan sitä koska aborttipäätös ei oleomasi, ja tos.näk suhteenne loppuu silti.
Joten valintasi on periaatteessa yksin lapsen kanssa, vai yksin abortin jälkeen....
Ja lisään että aiak pelottava piirre miehessä tuo määräily.

Yhdenkään miehen takia ei kannata luopua lapsestaan.
Jos menetät tuollaisen miehen, siitä ei ole mitään vahinkoa, päin vastoin.

Abortti tietenkin. Tässä maailmassa on jo liikaa ihmisiä ja lapset ärsyttävät läsnäolollaan niin monia suomalaisia, ettei niiden kanssa voisi liikkua sitten missään ilman että keräisitte vihaisia mulkaisuja pelkästään käymällä ruokakaupassa.

Eli eihän tässä ole mitään miettimistä: abortti on oikea valinta. Tulevaisuudessa ei olisi töitäkään tarjolla, koska robotit tulevat tekemään suurimman osan työstä. Siksi tarvitaan jatkossa myös paljon vähemmän ihmisiä kuin mitä meillä on nyt.

Lapsi tietenkin. Lapsihan on jo olemassa, vielä tosin piilossa kohdussa. En ole koskaan edes harkinnut aborttia. Olen odottanut ja synnyttänyt yhden lapsistani yksin, ei mitään ongelmaa.
Hoitoapua sain kavereista ja isovanhemmista, myöhemmin sitten lapsi sai hyvän isäpuolen.
Ap, älä tee aborttia, tulet katumaan sitä lopunikääsi!

Olen tehnyt yhden abortin. Tosin silloin olin vielä nuori, vasta 20vuotias ja tein sen painostuksen alaisena. Olen katunut tekoani aina, miehestä erosin samana päivänä kun abortin tein. En pystynyt enää edes katsomaan ihmistä joka oli pakottanut manipuloimalla minut tekoon jota itse en pystynyt hyväksymään.

Olen nykyisin 3kymmenen ja kahdenlapsen äiti. Toisen lapsen ilmoittaessa itsestään mieheni päätti että hänelle riittää ellen suostu aborttiin ja siksi elin toisen raskauden yksin 2vuotiasta lastamme hoitaen. Nyt nuorimmaiseni on jo 2vuotias ja olen ollut koko ajan yksin. Hoidan yksin lapsiani 24/7, ainoat poikkeukset on noin 2kk välein oleva yökyläily mummolassa (lapset menevät 6aikaa illalla ja palaavat kotiin 11-12 aikaan, enne päiväunia). Mies ei siis ole kummankaan lapsen kanssa koskaan, hän ei itse halua vaikka olen koittanut saada hänet tutustumaan omiinsa! Olen jaksanut hyvin, en ota turhaa ressiä asioista ja lepään aina alsten nukkuessa.
Koen jopa osittain asioiden helpottuneen kun mies lähti. Vähemmän pyykkiä, vähemmän ruuanlaittoa ja enemmän aikaa vain lapsille!

Jätä se mies, mutta pidä lapsi. Ratkaisuasi tukevat monet, ja teet oikein, annat elämän mahdollisuuden pienelle ihmistaimelle. Mun ex-mies kysyi myös aikoinaan mitä mieltä olen abortista, ja hän ei lasta halunnut, mutta lupasi kyllä kulkea rinnallani ja on pitänyt sanansa, vaikkei olla parisuhteessa niin isyytensä ja .elatusvelvollisuutensa ym. hoitanut.

Mielestäni sinun avomies ei vaikuta lapsiasiassa vastuuntuntoiselta aikuiselta, vaaan keskenkasvuiselta , mutta hakeudu nyt tarvittaessa jonnekin turvaan, sillä hän ei saisi alkaa manipuloida sinua ratkaisuun jossa sinä kärsisit ja menettäisit yhteisen lapsenne.

paniikissa, koska pelkää vastuuta. Omakin ukko yritti painostaa aborttiin, mutta en suostunut, vaan sanoin, että kasvatan lapsen sitten yksin ja isättömänä. Kuitenkin sitten lopulta heltyi ja oli kaikessa mukana, enkä itse häntä mitenkään painostanut.

Sanoin vain, että lähtee sitten lätkimään ja mitään isyyksiä ei sitten tunnusteta, että voisi tavallaan myöhemminkään otella yhteyksiä.

Meillä täysin sama tilanne meneillään. Kuukautiset oli viikon verran myöhässä ja sunnuntaina tein kaksikin testiä varmistuakseni asiasta. Tiesin jo sisimmässäni, mikä testitulos tulisi olemaan ja olin salaa vähän innoissanikin. Mutta kun pyysin avomiestäni lukemaan testituloksen, hän pyysi tekemään toisen testin perään, jos vaikka se eka olisikin ollut viallinen. No ei ollut..

Ollaan seurusteltu 4 vuotta ja molemmat vakituisessa työsuhteessa. Olen kohta 25 ja avomieheni 26. Kaikki perusasiat kunnossa lapsen hankkimista varten. Avopuolisoni vaan on sitä mieltä, että raskauden keskeytys on oikea valinta tässä kohtaa elämää, sillä haluaa vielä viettää "vapaita" kesiä ja matkoja ja nähdä maailmaa. Mielestäni hänen luettelemansa syyt ovat itsekkäitä, suostuisin keskeytykseen vain, jos kokisin, että elinolot ja elämäntilanne olisi täysin sopimaton ja lapsi että olisi lapsen edun mukaista olla syntymättä. Nyt ei kuitenkaan mielestäni niin ole.

Lopetin ehkäisyn käyttämisen kesällä, sillä aloin pelästyä keskustelua e-pillereiden vaikutuksesta, tai lähinnä siitä että niitä ei tunneta kovin hyvin. Siitä lähtien ehkäisy on ollut huolimatonta. Koska omalla äidilläni on aikanaan ollut todella vaikeaa (lapsettomuutta, keskenmenoja) ajattelin aina naiivisti, että asia tulisi olemaan sama omalla kohdallani. Avomieheni taas aina laskeskeli, ettei harrasteta seksiä juuri ennen kuukautisia, niin pienempi riski tulla raskaaksi. Olen aina halunnut jossain vaiheessa lapsia, omakotitalon, koiran ja farmariauton. Avomiehelläni nuo haaveet ovat olleet vielä kymmenen vuoden päässä. Itse olen voinut kuvitella ne kahdesta-viiteen vuoden päähän. Mutta olen raskaana nyt, jos olisin valmis siihen parin vuoden päästä, niin miksen nyt?

Olin eilen terveysasemalla keskustelemassa hoitajan kanssa asiasta, tai lähinnä positiivisesta raskaustestistäni, mutta koin saavani sieltä todella vähän neuvoja. Avomieheni on myös kovin ahdistunut tilanteesta, toivoisi järkisyistä raskauden keskeytystä, mutta antaa minun tehdä valinnan. Sanoi myös, että haluaa että asiasta keskustellaan ja päätetään järkisyin, ja että hän ei voi luvata olevansa valmis isäksi. Mikäli päättäisin pitää lapsen, olisi mahdollisuus, että jäisin yksin lapsen kanssa. En haluaisi olla raskaana, jos toinen osapuoli ei pysty iloitsemaan ja olemaan onnellinen tulevasta perheenlisäyksestä. En myöskään halua pakottaa avomiestäni tilanteeseen, jossa hän joutuu valitsemaan lähteä vai jäädä. Tiedän myös, että jos päätän tehdä keskeytyksen, teen sen 95% hänen toiveestaan, mikä saa minut pelkäämään, että alan inhota ja syyllistää häntä. Mihin ratkaisuun siis ikinä päädynkin, se tulee olemaan väärä joka tapauksessa.

Haluaisin tehdä päätöksen asiasta mahdollisimman pian, jotta pääsen selkeyttämään ajatuksiani ja tulevaa. Olemme lähdössä kuukaudeksi matkalle helmikuun puolessa välissä, joten valinta on tehtävä myös sen takia mahdollisimman pian. Asia ahdistaa ja tuntuu ettei se miettimällä parane, mutta samalla olen ihan hukassa, koska pelkään ja tiedän, että tämä tulee muuttamaan suhdettamme joka tapauksessa. Tuntuu ettei mikään ratkaisu ole oikea tai helppo. Tällä hetkellä ainoa tunne on ahdistus.

Olen kolmekymppinen ja avioliittoni päättyi eroon pari vuotta sitten. Olimme tahattomasti lapsettomia, syytä ei tiedetty kun mies ei lähtenyt lääkäriin. Muutkin asiat vaikuttivat eroon, mutta lapsettomuus oli yksi suhdetta rasittava tekijä. Vuosi eron jälkeen erehdyin baarireissulta sänkyyn erään miehen kanssa ilman ehkäisyä ja tulin raskaaksi ensimmäistä kertaa elämässäni. Mies ei ehdottanut aborttia, mutta ilmoitti että hän ei isäksi ryhdy, kun lapsia on jo ennestään. Minulla taas löivät äidinvaistot heti päälle, kunpa ainoalle lapselleni ei sattuisi mitään!

Lapseni syntyi alkusyksystä ja on maailman herttaisin tyttö

Liityn samaan kuoroon. Älä anna miehen tehdä päätöstä puolestasi, kuvailtu reaktio miehen osalta kielii jo teidän suhteenne olevan hataralla pohjalla muutenkin... Sinä olet se joka sen päätöksen kanssa elät lopun ikääsi ja kannat vastuun. Teit niin tai näin. Älä kuitenkaan missään nimessä suostu keskeytykseen jos vähääkään sinusta tuntuu ettet sitä halua. Sitä tulet katumaan, siitä voit olla varma. Se vain, että mitä siitä jäät katumaan onkin toinen asia.

Itse olen 18-vuotiaana tehnyt abortin, osaksi myös miehen takia. Päätös oli kuitenkin loppupeleissä minun omani. Se mitä siitä kadun on se, että se saattoi olla viimeinen mahdollisuuteni oman lapseen. Sen asian kanssa saan elää koko lopun ikääni. Kuitenkin nyt lähemmäs 20-vuotta myöhemmin ajattelen vieläkin, että tein silti oikean päätöksen. Olin täysin kypsymätön äidiksi ja lapsen isä myös. Nyt jälkikäteen ajateltuna olen jopa myös kiitollinen siitä, etten jatkanut ko. miehen geeniperimää niin julmalta kuin kuulostaakin.

Miehesi kuulostaa täysin kakaralta ja vastuuntunnottamalta mulkerolta ainakin näin ensireaktion perusteella. Tokihan hänen mielensä voi vielä muuttua. Kuten sinunkin. Ja kuten jo pari todennutkin, alkanut raskaus saattaa keskeytyä myös ihan itsestään.

Sinuna miettisin erittäin tarkasti mitä elämältäsi haluat. Sinähän sen elät, ei muut. Sinä itse teet omat päätöksesi omaa elämääsi koskien, ei muut. Ja en nyt missään nimessä halua kuulostaa kylmältä ja julmalta, mutta sanon silti suoraan: vaikka päätös ja elämä on toki sinun, niin ajattele myös hetki lapsenkin kannalta asiaa. Onko tämä kumppanisi todella sellainen ihminen ja mies jonka lapsesi isäksi haluat? Se ei tarkoita sitä etteikö lapsellasi olisi rakkautta ja turvaa yllin kyllin ilman isääkin, mutta tässä asiassa kyllä aidosti kannattaa olla itsellensä rehellinen ja miettiä, että haluaako tosiaan lapselleen isän joka hylkää jo ennen syntymää puhumattakaan siitä, että vaatimalla vaatii tappamaan oman jälkeläisensä.

Voi ei, mä tiedän todellakin miltä susta tuntuu.. Valitettavasti, en toivo tilannetta kenellekkään.

Tulin vahingossa raskaaksi (kyllä, harrastin seksiä vaikka tiesin että kondomi ei ole 100%ehkäisy menetelmä) Meillä siis suhteessa tosiaan kondomi käytössä, koska e-pillerit ei minulle sovi. Mies suoraan sanottuna sekosi raskausuutisesta. Hän huusi ja riehui ensimmäisen päivän, kokoajan toisteli sitä että "teet abortin" töissä kun olin niin viestejä pukkasi kokoajan "soita lääkäriin" "teet abortin" "joko olet soittanut" yms.. Noh, mietin ja pohdin pääni puhki. Tiesin todellakin että jään yksin mahdollisen lapsen kanssa. Painostus oli todella kovaa. Tiesin että en pysty katsomaan itseäni peilistä jos teen abortin, mutta tälläisen paineen alla on niin helppo murtua ja turvautua siihen vaihtoehtoon jota toinen niin kovasti ajaa läpi.

Raskausuutisen jälkeen mies ei kertaakaan kysynyt minulta, että mitä minä haluan. Sanoin kyllä etten pysty ehkä aborttia tekemään niin siihenkin sain vastauksesti että sinä teet, sun pakko tehdä!! Nämä asiat siis huudettiin aivan kuin sellainen 3v uhmaikäinen lapsi karkkihyllyllä "mutta kun MÄ HALUAN" tyylillä. Mies ajtteli vain itseään, omaa etuaan ja sitä että hän ei halua, minun tunteistani välittämättä. Miehen kylmyys kyllä suoraansanottuna pelästytti minut, tajusin että oon oikeasti tehnyt erittäin suuren virheen kun olen tälläiseen rakastunut. Hän jopa sanoi että tulee kanssani lääkäriin jotta voi kertoa että se abortti tehdän! ei minun mielipiteellä ollut mitään väliä, kunhan abortti tehdään, niin voidaan olla onnellisia! paskat, ei se suhde olisi enää voinut jatkua tälläisen painostuksen jälkeen. Kerran kun itkin sohvalla niin mies kävi olohuoneen nurkalla katomassa ja totesi vain että "tee nyt vittu se abortti" ja lähti ovesta pihalle.

Tämän jälkeen sain jostain rohkeuden ja voiman sanoa miehelle että "pakkaa tavarasi ja anna avain takasin, muutat täältä tänään pois" Ei ollut helppo valinta. MIes muutti samana päivänä (asunto minun, eikä mies täällä kirjoilla) jokapäiväiset viestit kuitenkin jatkui ja teema oli sama "joko soitit" "joko abortti on tehty" tämän lisäksi tietysti kun ei ollut enää kasvotuksen painostamassa niin alkoi tulemaan uhkailut, me molemmat päästäisiin hengestämme jos en tekisi aborttia. Kyllä se tuntui itsestä aivan hirveältä.. Mutta, minä päätin pitää lapsen. Kaikesta huolimatta rakastin sitä omaa pientä joka sisälläni kasvaa.. En tästä kuitenkaan isälle mitään kertonut, jossain vaiheessa hän ei enää lähettänyt viestejä eikä hänestä kuulunut enää mitään.

Olin päättänyt selvitä yksin, minulla on hyvät tukiverkostot (onko sinulla?) minulla oli rakkaus lasta kohtaan ja päättäväisyys siitä että pärjään. Kyllähän se yksinolo pelotti ja myöskin se että toteuttaako ex mies uhkuksen. Tiesin kuitenkin että minusta tulee hyvä äiti joka antaa lapselleen kaiken. Ja sellainen minusta tulikin :) En vaihtaisi päivääkään pois. Raskasta tämä on, mutta kaiken sen arvoista.

En ole vaatinut isältä mitään, joten luonnollisestikkaan hän ei ole lastaan tunnustanut. (saa kyllä sen tehdä jos hänestä siltä tuntuu, mutta en painosta) En halua hänen rahojaan, en halua häneltä mitään. Mielestäni kuitenkin, vaikka hän kusipää olikin niin itse päätin lapsen pitää, en minä voi toiselta vaatia maksuja koska hän olisi kuitenkin asian halunnut päättää toisin. Sääli tietysti tuota lasta kohtaan se, että hänen isänsä on mikä on eikä halua olla missään tekemisissä meidän kanssa. Joidenkin mielstä varmaan olisi ollut parempi tehdä abortti kuin synnyttää isätön lapsi mutta ei se ollut tämän lapsen syy että hänen isänsä on mikä on, ei se ollut tämän lapsen syy että kondomi petti.. Sanotaanko näin, että se oli elämän paras "pettäminen" en vaihtaisi näitä hetkiä mihinkään.

Uskon että sinäkin pärjäät jos vain haluat. Jos haluat tehdä abortin, niin tee se siksi että sinä haluat niin, älä sen takia että sinut painostetaan siihen. Näin kauhunkuvia alkuraskauaikana siitä että mitä minulle tapahtuisi jos tekisin abortin vain koska toinen haluaa, vain koska mun henkeä uhataa... Loppujenlopuksi tajusin että en voisi itse elää itseni kanssa jos abortin tekisin. Lupaa se itsellesi, että teet päätöksen oikeasti sinun omantunnon mukaan, koska lopputulos voi olla erittäin kamala jos teet jotain vain painostuksesta (näitä on saanut kuulla, niin myös niiltä jotka ovat pitäneet lapsen koska mies painosti) Sinä päätät, sinä olet äiti :) tsemppiä ja kaikkea hyvää. Mutta ihan vinkkinä, heitä tuollainen hirviö pihalle tai muuta itse pois! Hän ei sinua kunnioita, jos kunnioittaisi niin ei toimisi noin. MIelipiteen ebortista voi ja pitääkin sanoa, mutta painostaminen on kusipäistä hommaa! ei sitä kivat ja normaalit ihmet tee!

Itse en hyväksy aborttia.Mielestäni siinä viedään elämään mahdollisuus täysin puolustuskyvyttömältä ihmisen alulta.Ihminen pärjää kyllä yllättävänkin hankalista asioista.Kannattaa miettiä haluatko elää tollasen miehen kanssa joka määräilee sinua noin paljon ja haluaa että tapatat hänenkin jälkeläisensä.Pidä pintasi muuten kadut päätöstäsi koko loppuelämäsi !Tsemppiä sulle ja jaksamisia.
mies28