Ford vakoilee autoilijaa ja painaa jarrua etäkomennolla

http://www.itviikko.fi/uutiset/2014/01/16/ford-mainosti-seuraavansa-kuljettajia--vetaa-nyt-jarrusta/2014728/7

Ford mainosti seuraavansa kuljettajia – vetää nyt jarrusta

Autovalmistaja Ford tietää, ketkä rikkovat lakia ja milloin, sillä Fordilla on autoissa satelliittiseurantalaite. Näin väitti Fordin johtaja viime viikolla, mutta on sen jälkeen vetänyt kiivaasti sanojaan takaisin.

Fordin markkinointijohtaja Jim Farley kertoi viime viikon kuluttajaelektroniikan messuilla Las Vegasissa Business Insider -julkaisulle, että autovalmistajalla on melko hyvä käsitys ihmisten ajotavoista, sillä se saa tiedot ajoneuvojen navigointijärjestelmistä.

Farley kehuskeli gps-tiedoilla, joita Ford kerää, mutta vakuutti, ettei yhtiö luovuta niitä kenellekään. Sittemmin Ford ja Farley ovat yrittäneet pyyhkiä pois lausunnosta nousseita seurantamielikuvia. Fordin mukaan autojen gps-tietoja ei lähetetä rutiininomaisesti minnekään.

-Tähän johtaa se, kun autot menevät yhä enemmän tietokoneohjatuiksi. Ford tietää milloin joku ajaa ylinopeutta ja voi teoriassa painaa jarrua väkisin (ja aiheuttaa jo sillä onnettomuuden kun kuljettaja menettää ajoneuvon hallinnan).

En ikinä suostuisi ajamaan autoa, johon jollakulla on etäkomennolla mahdollisuus ottaa auton hallintalaitteet haltuunsa ja esimerkiksi pysäyttää auto.

Totta kai lakia pitää voida rikkoa esimerkiksi kiireellisessä tilanteessa, jossa viimeisillään raskaana olevaa naista kiidätetään omalla autolla sairaalaan tai jos on erityisen kiire töihin aamulla. Siinä kohtaa nopeusrajoitus väistyy tieltä pois kun mies rikkoo tarpeensa mukaan lakia.

Vedän rajan siihen, että en suostu ajamaan mitään autoa joka on uudempi kuin 1990-luvun alun autot ja mieluummin auton tulee olla 1980-luvulla valmistettu, täysin analogisesti hallittu auto ilman tietokoneaivoa auton sisällä. Eli kaikki hallintalaitteet koko ajan kuljettajan päätöksien mukaan toimivia ja poliislta voi tarpeen vaatiessa kaahata karkuun ilman, että poliisikaan kykenee pysäyttämään millään etäkomennolla autoa.

Fordin toiminta on törkeää, kenenkään lainkuuliaisuutta ei saa seurata. Totta kai ihmisillä pitää olla mahdollisuus kaahata, ajaa päin punaisia, ajaa poliisia pakoon ja sikailla muutenkin liikenteessä ihan jo siksi, että poliisilla ei voi olla oikeutta saada näitä tietoja, eikä Fordilla. Yksityisyydensuoja nousee AINA lain noudattamisen pakon yläpuolelle.

En luottaisi auton tietokoneeseen vaikka siinä olisi Linux sisällä. En vaikka siinä olisi Free BSD sisällä. En luota tietokoneeseen autossa lainkaan. Luotan omaan kaasujalkaani ja harkintakykyyni milloin on tarpeellista rikkoa lakia liikenteessä.
28153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Toivottavasti saat kaahailustasi mahdollisimman suuren tuomion, mieluiten pitkän vankeustuomion.

Juuri kaltaistesi asennevammaisten idioottien takia noita seuranta ja valvontajärjestelmiä kehitetään.

"tai jos on erityisen kiire töihin aamulla." Tuo ei todellakaan ole mikään peruste ajaa ylinopeutta, tee palvelus meille muille ja ammu itsesi.

Äänestä

Välikoppa kannattaa ostaa, nii se ei jarruta.

Äänestä

Ja tasan varmaan uusi auto ei käynnisty jos vakuutukset,verot tai esim. sakot on maksamatta.

Eli toisinsanoen autoon ei voi luottaa, sen käynnistymisen kun voivat estää verottaja, vakuutusyhtiö, auton valmistaja ja poliisi.

Äänestä

Autojen tietokonelaitteet eivät myöskään kestä poliisin ampumaa EMP-pulssia, vaan auto tuhoutuu käyttökelvottomaksi lopullisesti. Vanhempi auto ilman tietoteknisiä laitteita selviytyy EMP-pulssista ja jopa käynnistyy sellaisen jälkeen uudelleen.

http://www.survivalismi.com/viewtopic.php?f=17&t=2750&start=20

http://www.hilavitkutin.com/2010/01/22/sahkomagneettisia-pulsseja-ampuva-kanuuna-auttaa-poliiseja-autojen-pysayttamisessa/

Mitä järeämpi ja vähemmän sähkötekniikkaa sisätävä auto on, sitä paremmat edellytykset sillä on selvitä EMP:stä. Parhaiten selviävät vanhat Diesel-maastoautot kuten Pajero, Land Rover ja Land cruiset sekä vanha Jeep. Nämäkin siis 1950-1980-luvun automalleina.

Kun auto selviytyy EMP-pulssista, sillä pääsee onnistuneesti pakenemaan esim. sotatilanteessa tapahtuneen EMP:n aikana tai vanhalla autolla on myös edellytykset selvitä poliisin ampumasta EMP-laukauksesta.

Maastoauto kestää rakenteellisesti jossakin määrin myös pienen kaliiberin tuliaseiden laukauksia, kunhan laukaus ei tule ikkunasta sisään.

Äänestä

http://www.nettiauto.com/lada/niva/6133312

Tuosta vanha Neuvostovalmisteinen maastoauto mallia Lada. Ei sisällä ajotietokonetta, ei vakoiluohjelmia, eikä särkyvää huippuelektroniikkaa.

Toimiva, halpa paketti, joka kestää vaikka ydinpommin ja etenkin sellaisen lähettämä EMP:n ja lähtee käyntiin vielä EMP:n jälkeenkin. Siksi toiseksi on taatusti Suomen talvessa käynnistyvä auto joka lämpenee nopeasti.
Tätä autoa ei hakkeroi kukaan, ei edes itseään kaikkivoipana pitävä Fede. Eikä muuten hakkeroi poliisikaan.

Nivan hyviä puolia on sekin, että varaosaa saa varmasti ja halpoja moottoreitakin saa edelleen ja auto on modattavissa vaikka minkälaiseksi maastohirviöksi halvalla. Näistä on myös armeijoille tehty panssariversioita.

Äänestä
  • "Tuosta vanha Neuvostovalmisteinen maastoauto mallia Lada."

    Nivaan kun saisi vielä etu- ja taka-akselille tasauspyörästön lukot, niin jo vain :)

    Äänestä

  • old_profile_76309 kirjoitti:

    "Tuosta vanha Neuvostovalmisteinen maastoauto mallia Lada."

    Nivaan kun saisi vielä etu- ja taka-akselille tasauspyörästön lukot, niin jo vain :)

    Saahan siihen, mutta vaatii vähän kekseliäisyyttä, noita on rakennettu Fiatin tasauspyörästön lukoille ja lisäksi korotuksia on rakenneltu melko..sanotaan mielenkiintoisilla metodeilla.

    Lada Niva on maastoauto joka menee sinne minne muut maasturit eivät mahdu tai minne isommilla maastureilla ei voi mennä kun jäävät kiinni tai eteneminen loppuu muutoin ikävällä tavalla.

    Äänestä

  • saa siihen kirjoitti:

    Reilu sata tonttua kun olisi, niin Mersun G-sarjalaisen Pro-mallin voisin ostaa :)

    Äänestä

  • old_profile_76309 kirjoitti:

    Reilu sata tonttua kun olisi, niin Mersun G-sarjalaisen Pro-mallin voisin ostaa :)

    Minulla on kiikarissa käyttöautoksi joko huoltoauton leimaan katsastettu 1980-luvun Mitsubishi Pajero Diesel-koneella tai sitten juurikin tuo Lada Niva. Mieluummin siis sekin huoltoautoksi katsastettuna, saa verot minimoitua.

    Modaan autoa vaihtamalla alle järeän tason maastorenkaat ja maalauttamalla auton maastokuvioon. Lisäksi rakennan kevyet metallikaapit takatilaan säilytystilaksi. Modaan muutenkin metsäiseen käyttöön autoa varusteilla kuten lisävalopatterit ja vinssi. Lisäksi hiilidioksidijäällä kylmenevä minijääkaappi, ei vaadi nimittäin sähköä.

    Äänestä

  • survival instinct kirjoitti:

    http://www.nettiauto.com/lada/niva/5882535

    Tuossa maastoisempi Niva valmiiksi modattuna

    ja huoltoauto Pajero

    http://www.nettiauto.com/mitsubishi/pajero/6166660

    Äänestä

  • survival instinct kirjoitti:

    Minulla on kiikarissa käyttöautoksi joko huoltoauton leimaan katsastettu 1980-luvun Mitsubishi Pajero Diesel-koneella tai sitten juurikin tuo Lada Niva. Mieluummin siis sekin huoltoautoksi katsastettuna, saa verot minimoitua.

    Modaan autoa vaihtamalla alle järeän tason maastorenkaat ja maalauttamalla auton maastokuvioon. Lisäksi rakennan kevyet metallikaapit takatilaan säilytystilaksi. Modaan muutenkin metsäiseen käyttöön autoa varusteilla kuten lisävalopatterit ja vinssi. Lisäksi hiilidioksidijäällä kylmenevä minijääkaappi, ei vaadi nimittäin sähköä.

    "1980-luvun Mitsubishi Pajero Diesel-koneella"
    Näissä vanhemmissa huoltoautoiksi katsastetuissa on sitten 80kmh rajoitus(tarra perässä), mikä on tosin ihan järjetöntä, kuin suomen lait yleensäkin. Tosin ei ne poliisit siellä maastossa pysy perässä, niin voit kyllä ajaa täysillä ;)

    Äänestä

  • Mjitsuu.... kirjoitti:

    On tiedossa se 80 lätkä. Maastoautolla ei normaalisti sen kovempaa tarvitse päästä. Pakeneminen kaupungista on enemmänkin oikein ajoitetun lähtemisen kysymys ja toisaalta taitokysymys osata ajaa metsiä pitkin.

    Äänestä

  • survival instinct kirjoitti:

    On tiedossa se 80 lätkä. Maastoautolla ei normaalisti sen kovempaa tarvitse päästä. Pakeneminen kaupungista on enemmänkin oikein ajoitetun lähtemisen kysymys ja toisaalta taitokysymys osata ajaa metsiä pitkin.

    Kun saat hankittua sen maastoauton(pajeron?), niin eikun reenaamaan sinne maastoon ja opettelemaan ne pakoreittien mutkat/esteet ulkoa. Pajeroon(pitkä malli) menee muistaakseni tankkiin 93 litraa polttoöljyä ;) ja kulutus tasaisella ajolla n. 8 litraa. Jos toistuvasti kiihdyttelet(pedal to the metal), niin kulutus voi helposti olla 14 litraa sataselle(turbo mallissa ainakin), riippuen tietenkin säästä ja sun muista tekijöistä, ihan riittävä käyttösäde.
    Pajero on kyllä hyvä valinta, jos haluat pysyä hengissä ja välttää kävelyä.

    Äänestä

Niva on miehen työkalu, jolla on voimaa ja luonnetta, sillä ei neidit ajele. Harvempi naispuolinen suostuu edes nousemaan Nivan kyytiin, muttei ole tarkoituskaan Nivan olla mikään sivistynyt ajoneuvo. Se on työkone, joka tekee tehtävänsä juuri niin kuin sen kuuluukin tehdä.

Äänestä
  • Ei sitä Nivaa ole tehtykään kompensoimaan pientä penistä, vaan juurikin vain sen homman, että maastossa pitää päästä liikkumaan. Pienimunaisille on sitten näitä rahoitusyhtiön omistamia autoja, joilla henkisesti jatketaan penistä.

    Äänestä

  • Niva on hyvä kirjoitti:

    Ei sitä Nivaa ole tehtykään kompensoimaan pientä penistä, vaan juurikin vain sen homman, että maastossa pitää päästä liikkumaan. Pienimunaisille on sitten näitä rahoitusyhtiön omistamia autoja, joilla henkisesti jatketaan penistä.

    En ymmärrä kanssa ollenkaan näitä muka maastoautoja eli SUV-ajoneuvoja. Niissä ei ole tasauspyörästön lukkoja, eivätkä ne ole oikeasti ollenkaan maastokelpoisia, ovatpahan vaan kalliita kyrvänjatkeita.

    Jos aikoo maastoauton ostaa niin sitten siihen oikeaan metsäkäyttöön ja sellainen auto jolla pääsee metsään. Käytetyn ja maastokelpoisen auton saa 1500-3500 eurolla täysin käyttökuntoisena, sen enempää työkalusta ei kannata maksaa.

    Äänestä

  • En ole tarkemmin nivaan tutustunut mutta sen perusteella mitä muutamaa olen nähnyt ja kokeillut niin voimasta ei todellakaan voi puhua. Surkeasti vääntävä vingutuskone joka ei todellakaan sovellu maastoajoon.

    Äänestä

Sitä minä olen aina sanonut, ettei ford ole auto ensinkään. Toyota se olla pitää!

Äänestä
  • No, Toyotalta kelpuuttaisin tämän:

    http://www.nettiauto.com/toyota/land-cruiser/6132416

    Vuosimalli 1982 Moottori 4.0 l, Diesel
    Mittarilukema 560 000 km Vetotapa Neliveto

    Tarpeeksi vanha, että ei ole ajotietokonetta ja toisaalta täysiverinen maastoauto maastokelpoisilla ominaisuuksilla ja muutettu valmiiksi huoltoautoksi.

    Pääasia on se, että autossa EI ole hallintalaitteisiin kytkettyä tietokonetta, autolla pääsee metsään ja auto toimii myös EMP:n jälkeen. Eli on käytettävissä pakenemisvälineenä kun aika jättää kaupunki tulee eteen ja on siirryttävä selviytymään maaseudulle tai metsiin.

    Äänestä

Katsokaa muuten miten Lada Niva pesee maastoajossa Lantikan mennen tullen, ei huonosti venäläiseltä maastoautolta. Keveys ratkaisee ja oikein suunniteltu auton alusta käyttötarkoituksensa mukaan:

https://www.youtube.com/watch?v=O-i1PstWYSA

Tämäkin video vahvistaa, että Lada Niva voitti testissä Landroverin kirkkaasti

https://www.youtube.com/watch?v=IFx5b5Tpjfc

Lada Niva jättää mudassa Toyotan, Niva Etenee, Toyota ei:

https://www.youtube.com/watch?v=lbXEU7yeM2E

Venäläiset tekivät Nivan kaikkiaan hyvin kyvykkääksi, tasapainoiseksi ja aivan helvetin vahvaksi maastoautoksi, joka kestää ja etenee siellä missä muut eivät enää etene minnekään. Venäjällä osattiin autosuunnittelun taito, tehtiin käyttöönsä järkeviä, itse asiassa aivan parhaita autoja, eikä mietitty päästöjä eikä pussailtu vihreiden perseitä.

Äänestä
  • Nivassa jos on 100% tasauspyörästön lukot, niin sitä ei pysäytä kuin ponneton ladan moottori. Voi jos se olisi sitkeällä dieselmoottorilla, niin olisi varmasti ikiliikkuja keksitty.

    Äänestä

  • Pientä parannusta... kirjoitti:

    Nivassa jos on 100% tasauspyörästön lukot, niin sitä ei pysäytä kuin ponneton ladan moottori. Voi jos se olisi sitkeällä dieselmoottorilla, niin olisi varmasti ikiliikkuja keksitty.

    Lada Nivasta on olemassa Diesel-koneella versio:

    http://www.carfolio.com/specifications/models/car/?car=32043

    Suomessakin liikkuu jokunen Diesel Niva.

    https://www.youtube.com/watch?v=8LvMSCyJxYA

    Nivan koneessa on enemmän kuin riittävästi tehoa. Teho-paino-suhde on parempi kuin muilla maastoautoilla ja auto kyvykkäämpi maastopeli kuin useimmat muut maastoautot.
    Ladan moottoria ei tosiaankaan voi mennä haukkumaan mitenkään ponnettomaksi.

    Äänestä

  • on tehtykin kirjoitti:

    Lada Nivasta on olemassa Diesel-koneella versio:

    http://www.carfolio.com/specifications/models/car/?car=32043

    Suomessakin liikkuu jokunen Diesel Niva.

    Voi eii! Niva pilattu pösön dieselkoneella :) Ei millään pahalla, mutta välttäkää pösön dieselmoottoreita :) Tuossa on tehoakin vähemmän kuin perus Nivassa. Vw-diesel olisi varmaan se joka kestää ja niistä löytyy tehojakin turbolla varustettuna.

    Äänestä

  • survival instinct kirjoitti:

    https://www.youtube.com/watch?v=8LvMSCyJxYA

    Nivan koneessa on enemmän kuin riittävästi tehoa. Teho-paino-suhde on parempi kuin muilla maastoautoilla ja auto kyvykkäämpi maastopeli kuin useimmat muut maastoautot.
    Ladan moottoria ei tosiaankaan voi mennä haukkumaan mitenkään ponnettomaksi.

    Kyllä sillä kuivassa pääsee, mutta kun alkaa muta ja sammal lentämään, niin joudut polkemaan täysillä. Kytkin saa olla myös tehokkaampi, jotta ei luista rasituksessa.
    Niva kyllä kevyempänä kepittää isot maasturit, mutta vaatii hieman tuunausta.

    Äänestä

  • survival instinct kirjoitti:

    https://www.youtube.com/watch?v=8LvMSCyJxYA

    Nivan koneessa on enemmän kuin riittävästi tehoa. Teho-paino-suhde on parempi kuin muilla maastoautoilla ja auto kyvykkäämpi maastopeli kuin useimmat muut maastoautot.
    Ladan moottoria ei tosiaankaan voi mennä haukkumaan mitenkään ponnettomaksi.

    Ladan moottori on nimenomaan ponneton, surkea kierroskone josta puuttuu se maastokäytössä oleellisin ominaisuus eli kunnollinen vääntö laajalla kierrosalueella. Huomaa että et ole koskaan oikeasti ajanut maastoajoa vaativissa paikoissa.

    Äänestä

  • survival pellelle kirjoitti:

    Ladan moottori on nimenomaan ponneton, surkea kierroskone josta puuttuu se maastokäytössä oleellisin ominaisuus eli kunnollinen vääntö laajalla kierrosalueella. Huomaa että et ole koskaan oikeasti ajanut maastoajoa vaativissa paikoissa.

    En sanoisi Nivaa ponnettomaksi, katsopa miten Niva pesee suorituskyvyssä Mercedes G-sarjalaisen ja Pajeron, Nivassa riittää puhtia vaikka kone onkin kierroskoneen luonteinen:

    https://www.youtube.com/watch?v=dnLob1yCMks

    Pajero ei nouse mutaista mäkeä itsenäisesti vaan jää jumiin, se hinataan Nivalla:

    https://www.youtube.com/watch?v=kq02zFCzFcg

    Pajero jää jumiin mutavelliin, Niva ylittää saman paikan leikiten

    https://www.youtube.com/watch?v=UULt35yxQmI

    Pajero häviää talvisen lumiolojen mäkinousun Nivalle kirkkaasti:

    https://www.youtube.com/watch?v=_aLFgh-fDD4

    Niva ylittää haastavan paikan helposti, Nissan Patrol jää mutaan kiinni:

    https://www.youtube.com/watch?v=RrowODabb3A

    Ladfa Niva yksinkertaisesti on parempi maastossa kuin Pajero, Toyota Patrol tai muutkaan maastoautot. Minkä Niva häviää kierroskoneella, se voittaa keveydessä ja maastoajo-ominaisuuksissa sekä onnistuneessa suunnittelussa. Lada Niva on paras off road-auto, hands down.

    Äänestä

Jessus,että olet tyhmä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Forf vakoilee kirjoitti:

http://www.itviikko.fi/uutiset/2014/01/16/ford-mainosti-seuraavansa-kuljettajia--vetaa-nyt-jarrusta/2014728/7

Ford mainosti seuraavansa kuljettajia – vetää nyt jarrusta

Autovalmistaja Ford tietää, ketkä rikkovat lakia ja milloin, sillä Fordilla on autoissa satelliittiseurantalaite. Näin väitti Fordin johtaja viime viikolla, mutta on sen jälkeen vetänyt kiivaasti sanojaan takaisin.

Fordin markkinointijohtaja Jim Farley kertoi viime viikon kuluttajaelektroniikan messuilla Las Vegasissa Business Insider -julkaisulle, että autovalmistajalla on melko hyvä käsitys ihmisten ajotavoista, sillä se saa tiedot ajoneuvojen navigointijärjestelmistä.

Farley kehuskeli gps-tiedoilla, joita Ford kerää, mutta vakuutti, ettei yhtiö luovuta niitä kenellekään. Sittemmin Ford ja Farley ovat yrittäneet pyyhkiä pois lausunnosta nousseita seurantamielikuvia. Fordin mukaan autojen gps-tietoja ei lähetetä rutiininomaisesti minnekään.

-Tähän johtaa se, kun autot menevät yhä enemmän tietokoneohjatuiksi. Ford tietää milloin joku ajaa ylinopeutta ja voi teoriassa painaa jarrua väkisin (ja aiheuttaa jo sillä onnettomuuden kun kuljettaja menettää ajoneuvon hallinnan).

En ikinä suostuisi ajamaan autoa, johon jollakulla on etäkomennolla mahdollisuus ottaa auton hallintalaitteet haltuunsa ja esimerkiksi pysäyttää auto.

Totta kai lakia pitää voida rikkoa esimerkiksi kiireellisessä tilanteessa, jossa viimeisillään raskaana olevaa naista kiidätetään omalla autolla sairaalaan tai jos on erityisen kiire töihin aamulla. Siinä kohtaa nopeusrajoitus väistyy tieltä pois kun mies rikkoo tarpeensa mukaan lakia.

Vedän rajan siihen, että en suostu ajamaan mitään autoa joka on uudempi kuin 1990-luvun alun autot ja mieluummin auton tulee olla 1980-luvulla valmistettu, täysin analogisesti hallittu auto ilman tietokoneaivoa auton sisällä. Eli kaikki hallintalaitteet koko ajan kuljettajan päätöksien mukaan toimivia ja poliislta voi tarpeen vaatiessa kaahata karkuun ilman, että poliisikaan kykenee pysäyttämään millään etäkomennolla autoa.

Fordin toiminta on törkeää, kenenkään lainkuuliaisuutta ei saa seurata. Totta kai ihmisillä pitää olla mahdollisuus kaahata, ajaa päin punaisia, ajaa poliisia pakoon ja sikailla muutenkin liikenteessä ihan jo siksi, että poliisilla ei voi olla oikeutta saada näitä tietoja, eikä Fordilla. Yksityisyydensuoja nousee AINA lain noudattamisen pakon yläpuolelle.

En luottaisi auton tietokoneeseen vaikka siinä olisi Linux sisällä. En vaikka siinä olisi Free BSD sisällä. En luota tietokoneeseen autossa lainkaan. Luotan omaan kaasujalkaani ja harkintakykyyni milloin on tarpeellista rikkoa lakia liikenteessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu