Suunta muuttuu?

SRK on tullut tienhaaraan, jossa on tehtävä valintoja ja tarkastella toimintatapoja.
On selvää, että muutoksia tullaan tekemään, sillä entiseen malliin ei voida enää jatkaa. Jos SRK jatkaa samalla linjalla, se tulee ylittämään uutiskynnyksen. Jos SRK muuttaa linjaa, sekin ylittää uutiskynnyksen. Uudistuksia pitäisi tehdä harkiten, mutta miten uudistua niin, että liike pysyy edelleen yhtenäisenä? Onko se mahdollista?
On mahdollista, että SRK:n toimintatavat tulevat muuttumaan radikaalisti. Mahdollista on myös se, että SRK päättää pysyä samoilla raiteilla. Välivaihtoehdotkin voivat olla mahdollisia. Jos SRK päättää pidättäytyä entisissä toimintatavoissaan, se tulee väistämättä hajoamaan... Lähtee joukko, joka perustaa uuden järjestön. Tai eivät organisoidu ollenkaan. Nähtäväksi nää, miten tässä käy....
48809
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

Ei mene ihan noin. Srk:ssa ja sen toimintatavoissa ei ole mitään isoa vikaa. Vain johtokunta on epäonnistunut valvontatehtävässään, puheenjohtaja toiminut taitamattomasti ja nöyryys on puuttunut. Varsinainen toiminta, julkaisu ja lähetystyö, on hoidettu ihan hyvin.

Miksihän srk:n johtokunnan jäsenillä on erovuorot? On aikoinaan älytty että ikujäsenyydet ovat pahaksi? Milloin käytäntö on muuttunut nykyisen kaltaiseksi?

Ehkä jossakin muussakin asiassa tarrvittaisiin pientä muutosta mutta siinä paikalliset rauhanyhdistykset ovat avainasemassa. Talkootyön rasitus uuvuttaa perheitä. Yhä useammassa isossakin perheessä molempien vanhempien pitää käydä töissä. Siitä on vaikea irrottaa aikaa talkoisiin.

Äänestä
  • Missä valvontatehtävässään johtokunta on epäonnistunut?

    Äänestä

  • kysyväinen kirjoitti:

    Missä valvontatehtävässään johtokunta on epäonnistunut?

    Puheenjohtajan toiminnan.

    Äänestä

  • Zxcvbnmlkjhgf kirjoitti:

    Puheenjohtajan toiminnan.

    luin vs pääsihteerin sisääntulohaastattelun. näyttää olevan epvarma tyyppi. haastatelut pitää laatia koko johtoryhmän voimin. näyttää pahalta. pelkp ajaa eristäytymiseen ja sisäiseen umpioitumiseen

    Äänestä

  • Zxcvbnmlkjhgf kirjoitti:

    Puheenjohtajan toiminnan.

    varapuhjoht. Juntunen hesarissa: “tällaisessa tilanteessa, kun ei tunne tapahtumia sen syvällisemmin, johtokunnan jäsen luottaa puheenjohtajaan. En minä vieläkään luottamustani ole menettänyt, mutta hyvä, että selvitetään”.

    Nyt tilanne on eri, kun on puhjohtajasta lisätietoa. Hyvä että selvitetään.

    Äänestä

  • Miksihän srk:n johtokunnan jäsenillä on erovuorot?

    Kysyn: miksihän niitä ei usein sitten noudateta kuin pakon edessä?

    Äänestä

  • to7lbkj kirjoitti:

    Miksihän srk:n johtokunnan jäsenillä on erovuorot?

    Kysyn: miksihän niitä ei usein sitten noudateta kuin pakon edessä?

    kansanedustajalla on erovuoro neljän vuoden välein. johtokunnan jäsen kausi kestää, onko se nyt kolme vuotta, ja sen jälkeen paikka täytetään. Kun erovuoroisen kausi on täynnä, voi hän olla ehdolla, kuten joku muukin. Systeemeissä ei sellaisenaan ole vikaa. Ilmeisesti osa erovuoroisista ei tätä ole ymmärtänyt oikein, eikä suurin osa valitsijoista.

    Äänestä

  • julluihuone kirjoitti:

    luin vs pääsihteerin sisääntulohaastattelun. näyttää olevan epvarma tyyppi. haastatelut pitää laatia koko johtoryhmän voimin. näyttää pahalta. pelkp ajaa eristäytymiseen ja sisäiseen umpioitumiseen

    Ei ku siltähän on kielletty minkään asian tiedottaminen. Vain Päivämiehen päätoimittaja Olli Lohi on saanut luvan tiedottaa ulospäin ja se sovitaan työvaliokunnassa mitä tiedotetaan.

    Äänestä

  • julluihuone kirjoitti:

    luin vs pääsihteerin sisääntulohaastattelun. näyttää olevan epvarma tyyppi. haastatelut pitää laatia koko johtoryhmän voimin. näyttää pahalta. pelkp ajaa eristäytymiseen ja sisäiseen umpioitumiseen

    Ei mua ainakaan kosketa yhtään nämä srk:n henkilövaihdokset, eiköhän nuo ole ihan normaaleja asioita. En ole ennen näitä mediakohuja edes tiennyt, ketä siellä on töissä. Enkä näe, missä se srk:n vaikutus esim minun elämässä näkyy. Tärkeä on oma kotisiioni, lähellä olevat muut uskovaiset.

    Äänestä

  • to7lbkj kirjoitti:

    Miksihän srk:n johtokunnan jäsenillä on erovuorot?

    Kysyn: miksihän niitä ei usein sitten noudateta kuin pakon edessä?

    " Miksihän srk:n johtokunnan jäsenillä on erovuorot? "

    Yleensä aina minkä hyvänsä alan yhdistysten hallinto on järjestetty siten, että valta ja tieto ei keskity vain yksille ja samoille johtokunnassa. Yleensä säännöissä on maksimi kaksi tai korkeintaan kolme johtokunnan (hallituksen) jäsenyyskautta. yksi kausi on yleensä 2 vuotta. Erovuoroisten tulee ilmoittaa itse oman eroamisajan lähestyessä, ovatko käytettävissä uudelleen. Kun maksimikausi on täynnä, silloin ei yksinkertaisesti enää voi asettua ehdola. Täytyy malttaa olla poissa ainakin yksi 2-vuotiskausi tai useampikin vaikka olisi miten vallanhaluinen tyyppi.

    Kannattaa tutustua yhdistyslakiin.

    Äänestä

Tietääkö kukaan maksaako rauhanyhdistys jäsenmaksuja takaisin jos maksanut koko vuodesta ja rauhanyhdistys sitten erottaa perheen joukosta. Sen verran jäi vituttaa uskonystävien rakkaus.

Äänestä
  • Onhan siinä ainakin vitonen kiinni. :D

    Äänestä

Jäsenmaksu on jotain kympin luokkaa vuodessa, ei sillä juuri rikastu. Sitäpaitsi jäsenmaksuja ei mitenkään "karhuta", lienee paljon porukkaa, jotka eivät ole jäseniäkään.

Äänestä
  • Aika paljon on meitä, jotka emme ole minkään rauhanyhdistyksen jäseniä. Itse pienessä siionissa ollessani kuuluin rauhanyhdistykseen, koska siellä se oli yleisesti kaikkien tiedossa, kuka kuuluu ja kuka ei. Isommassa siionissa on suorastaan vaikeaa ylipäänsä liittyä rauhanyhdistykseen. Täytyy tietää kaksi rauhanyhdistyksen jäsentä, jotka voivat luottaa sinuun, että olet uskovainen. Tarvitset heidän allekirjoitukset, ilman sitä ei liittyä voi. Ite aikoinaan yritin täällä isossa siionissa liittyä rauhanyhdistykseen, mutta kun en tahtonut millään löytää ry:n jäseniä, niin se sitten jäi. Tietääkseen vain 30 000 vanhoillislestadiolaista on jonkin rauhanyhdistyksen jäsen. Pienin jäsenprosentti lienee suurissa siioneissa.

    Äänestä

Ei puhalla uudet tuulet opillisesti vaan he, jotka ovat nousseet lihan käsivarrella oppia vastaan niin he, jos eivät saa tuntoa harhaanjoutumisestaan, tulevat jättämään vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen.

Äänestä
  • ??? mitä tuntoa tarvitaan jotta voi jättää harhaopit taakseen; omaatuntoa, käytä sitä ja tee parannus näistä vääristä opeista.

    Äänestä

  • kovin on hajanaista tämä nykyaika. Asialliset uutisoinnit leimataan maailman pulkaksi ja terveet huomiot jo myönnetyistäkin virheistä hyökkäykseksi Olavin valtakuntaa vastaan

    Äänestä

  • Ymmärsinkö nyt oikein? Kirjoitatko nyt pedofiileistä ja väkivaltahoitamisiin syyllistyneistä hoitajista? He ovat pahentaneet seurakuntaa ja harhaanjohtaneet monta sydämestään uskovaista.

    Äänestä

Voisko joku ystävällinen ihminen touhuta tänne meidän Ylivieskan ry. lle apua lastensuojeluoppiin. Kiitos

Äänestä
  • Tämä on suomi24 keskustelufoorumi, eikä mikään mielenterveystoimistosi jossa joku määräisi sinulle lääkitystä.

    Tuskin koskaan paranet, tuskin koskaan ymmärrät kuinka sairas olet
    Lainaus alempaa:
    En eläissäni ole törmännyt niin sairaaseen ihmiseen kuin vaiheeseen jäänyt entinen lestadiolainen, edes helluntalainen ja sen versio melperin ominaisuudessa ei ole niin sairas

    Äänestä

  • luuvalo. kirjoitti:

    Tämä on suomi24 keskustelufoorumi, eikä mikään mielenterveystoimistosi jossa joku määräisi sinulle lääkitystä.

    Ykassa on aika ahdistava tilanne joillain, ryyltä painavat päälle. Salin kannuksesta voisi auttaa, on ollu mukana monessa sotkussa, asiallinen tyyppi...

    luuvalo.
    Olelko osallinen kiusaamiseen. Kirjoituksestasi saa sellaisen kuvan. Joka tapauksessa kirjoitus on mauton ja epäasiallinen. Onko siellä päivystystä tähän aikaan?

    Äänestä

  • Lähivalo kirjoitti:

    Ykassa on aika ahdistava tilanne joillain, ryyltä painavat päälle. Salin kannuksesta voisi auttaa, on ollu mukana monessa sotkussa, asiallinen tyyppi...

    Kannattaa todellakin pyytää psykologi apuun, näissä kiusaamistilanteissa on leikki kaukana. Yleensä narsistisesti häiriintynyt ihminen hyökkää jonkun kimppuun ja jälki on kauheaa. Hän saa aina puolelleen hovin, jotka lähtevät mukaan kiusaamiseen.
    Pyytäkää Eero Salinia, jos hän ei lähde, niin ulkopuolista psykologia, varsinkin lasten takia.

    Äänestä

  • Hakekaa apua!!! kirjoitti:

    "Yleensä narsistisesti häiriintynyt ihminen hyökkää jonkun kimppuun ja jälki on kauheaa."

    Näitä löytyy ilmeisesti joka ry:stä!

    Äänestä

  • Vantaalla oli juuri RY:llä ilta jossa seurakunnan (siis kirkon) kaksi naista oli kertomassa miten kirkon diakoniatyö voi auttaa ongelmissa olevia ihmisiä. Oli hyvä ilta ja selvää on että on jopa suositeltavaa hakea apua ammattilaisilta ongelmiin. Eli menkää puhumaan kirkon ihmisille, heille voi kertoa mistä vaan ongelmasta ja he eivät ole kytköksissä RY:n kuvioihin.

    Äänestä

  • luuvalo. kirjoitti:

    Tämä on suomi24 keskustelufoorumi, eikä mikään mielenterveystoimistosi jossa joku määräisi sinulle lääkitystä.

    Tuskin koskaan paranet, tuskin koskaan ymmärrät kuinka sairas olet
    Lainaus alempaa:
    En eläissäni ole törmännyt niin sairaaseen ihmiseen kuin vaiheeseen jäänyt entinen lestadiolainen, edes helluntalainen ja sen versio melperin ominaisuudessa ei ole niin sairas

    Luuvalolle?

    Onko tämä sitä VL keskinäistä rakkautta, kun vastaat asialliseen kysymykseen;Tuskin koskaan paranet, tuskin koskaan ymmärrät kuinka sairas olet

    Onko tämä SRK;N linja? Kysymys, niin diagnosoidaan niin sairaaksi, ettei ole mahdollista enää itse sitä tunnustaa?

    Kuka se häirikkö täällä todella on?

    Kes.

    Äänestä

  • rekolan paimenpoika kirjoitti:

    Vantaalla oli juuri RY:llä ilta jossa seurakunnan (siis kirkon) kaksi naista oli kertomassa miten kirkon diakoniatyö voi auttaa ongelmissa olevia ihmisiä. Oli hyvä ilta ja selvää on että on jopa suositeltavaa hakea apua ammattilaisilta ongelmiin. Eli menkää puhumaan kirkon ihmisille, heille voi kertoa mistä vaan ongelmasta ja he eivät ole kytköksissä RY:n kuvioihin.

    Vantaan ry synnyttää ongelmia ja antaa kirkon hoitaa seuraukset. Kätevää. Ei tarvitse omia rahoja käyttää.

    VL-liikkeelle ei ole tullut mieleen hoitaa diakoniaa itse. Kaikki rahat tarvitaan ökytaloihin ja SRK:n matkarahastoon. Kirkko ja yhteiskunta hoitakoon ongelmaiset.

    Oksettaa!

    Äänestä

  • luuvalo. kirjoitti:

    Tämä on suomi24 keskustelufoorumi, eikä mikään mielenterveystoimistosi jossa joku määräisi sinulle lääkitystä.

    Tuskin koskaan paranet, tuskin koskaan ymmärrät kuinka sairas olet
    Lainaus alempaa:
    En eläissäni ole törmännyt niin sairaaseen ihmiseen kuin vaiheeseen jäänyt entinen lestadiolainen, edes helluntalainen ja sen versio melperin ominaisuudessa ei ole niin sairas

    Älyäisit luuvalo edes hävetä srk-laista käyttäytymistäsi.

    Äänestä

  • lastensuojelu on kunnan sosiaalitoimen tehtävä. Asia lähtee liikkeelle nimettömän lastensuojeluilmoituksen pohjalta.

    Äänestä

  • slknc kirjoitti:

    Vantaan ry synnyttää ongelmia ja antaa kirkon hoitaa seuraukset. Kätevää. Ei tarvitse omia rahoja käyttää.

    VL-liikkeelle ei ole tullut mieleen hoitaa diakoniaa itse. Kaikki rahat tarvitaan ökytaloihin ja SRK:n matkarahastoon. Kirkko ja yhteiskunta hoitakoon ongelmaiset.

    Oksettaa!

    Ei, vaan kirkkoa pyydettiin kertomaan heidän tarjoamistaan palveluista. Vantaan ry:llä on kyllä omaakin diakoniatyötä josta myös kerrottiin. Eivät ole toisiaan poissulkevia toiminta muotoja.

    Äänestä

  • rekolan paimenpoika kirjoitti:

    Ei, vaan kirkkoa pyydettiin kertomaan heidän tarjoamistaan palveluista. Vantaan ry:llä on kyllä omaakin diakoniatyötä josta myös kerrottiin. Eivät ole toisiaan poissulkevia toiminta muotoja.

    Kuinka suuri on Vantaan ry:n diakonian budjetti ja mihin rahat käytetään?

    Äänestä

  • En suosittele Salinia, on sisäpiirissä. Vakaiden veljien manipuloitavissa, ottakaa ulkopuolinen lastensuojelusta.

    Äänestä

  • uymjuhngt kirjoitti:

    En suosittele Salinia, on sisäpiirissä. Vakaiden veljien manipuloitavissa, ottakaa ulkopuolinen lastensuojelusta.

    En suosittele häntä minäkään. Kirjoittaa kyllä hyvin lasta(kin) koskevista asioista, mutta käytännössä toimintansa / tapansa kohdata apua kaipaavaa on ollut syvä pettymys.

    Äänestä

  • Mikä Ylivieskassa on ongelmana?

    Äänestä

  • uymjuhngt kirjoitti:

    En suosittele Salinia, on sisäpiirissä. Vakaiden veljien manipuloitavissa, ottakaa ulkopuolinen lastensuojelusta.

    Samaa mieltä. Potilassuhde voi johtaa puolueelliseen ohjeeseeen /neuvoon.

    Äänestä

  • uymjuhngt kirjoitti:

    En suosittele Salinia, on sisäpiirissä. Vakaiden veljien manipuloitavissa, ottakaa ulkopuolinen lastensuojelusta.

    Kauniilla puheilla ei lapsia suojella, vain teot ratkaisevat. Potilasuhteessa on suuri vaara asettua potilaan puolelle, ja tätä on herran kohdalla tapahtunut, siksi pitäkää pois.

    Äänestä

  • Tietoa on kirjoitti:

    Samaa mieltä. Potilassuhde voi johtaa puolueelliseen ohjeeseeen /neuvoon.

    Tiedän yhden esimerkin.

    Äänestä

  • kesitas kirjoitti:

    Luuvalolle?

    Onko tämä sitä VL keskinäistä rakkautta, kun vastaat asialliseen kysymykseen;Tuskin koskaan paranet, tuskin koskaan ymmärrät kuinka sairas olet

    Onko tämä SRK;N linja? Kysymys, niin diagnosoidaan niin sairaaksi, ettei ole mahdollista enää itse sitä tunnustaa?

    Kuka se häirikkö täällä todella on?

    Kes.

    Pittäis muka pyytää anteeksi sulta Kessi, mutta kun se on seuroissa anteeksi saarnattu, ei tartte.

    Äänestä

Mikään ei muutu. Ennenkuin kalmisto vie nykyiset

Äänestä

Itsekkin olen kuullut että Ylivieskassa tosi suuria ongelmia. Uskovaiset perheet ottaneet omaksi oikeudekseen hyväksyä tai tuomita ihan tavallisia uskovaisia perheitä täysin keksityillä valheilla. Ja seurakunta tietysti täysin kiusaaja perheiden puolella. Kiltit kiusatut perheet eivät jaksa taistella asioiden puolesta joihin eivät ole edes sortuneet. Mutta miten edes jaksat ruveta oikaisemaan asioita joita levitetty ympäri maakuntaa täysin valheellisia asioita. NII. Siinä ei ole ku yksi vaihtoehto. Jättää rauhanyhdistys ja kerätä voimia ja joku kaunispäivä kun jaksaa niin tehdä rikosilmoitus ja pyytää apua viranomaisilta. Asiat olleet niin henkisesti pahoja että niitä ei pysty ratkaiseen täällä meidän rauhanyhdistyksellä. Ne paras ratkaista oikeudellisesti. Näin saadaan kiusaajat oikeasti vastuuseen.

Äänestä
  • Joko taas? Ensin oli Lempäälä, nyt Ylivieska. Ettekö te aikuiset ihmiset nyt osaa sopia asioita keskenänne. Löysätkää vähän pipoa.

    Äänestä

  • ostkm kirjoitti:

    Joko taas? Ensin oli Lempäälä, nyt Ylivieska. Ettekö te aikuiset ihmiset nyt osaa sopia asioita keskenänne. Löysätkää vähän pipoa.

    Ja lisää on tulossa!

    Äänestä

Ne on kuulkaas uskovaisista perheistä yhtä kaukana kuin aurinko maasta.

Heidän uskonsa on ihan jokin oma laji jota ei löydy muualta universumista.

Todellinen uskova antaa henkensä lähimmäisen puolesta, eikä suinkaan ota sitä toisilta.

Äänestä

Kun tällaisia kirjoituksia avunpyynnöistä täältä lukee, niin kyllä minua ihmetyttää kovasti. Tällainenko on se "rauhan ja rakkauden valtakunta" mistä vl-uskovaiset puhuvat?
Vai onkohan syynä nykyajan vl-uskossa ja-uskovaisissa se, että omakohtainen uskominen ja parannuksen tekeminenkin on monille enemmän perinnäissäännöissä ja omien vl-piirien sisässä pyörimistä kuin aitoa uskomista Jumalaan ja Jeesuksen sovitustyöhön?

Vl-uskovaiset ovat pääsääntöisesti lapsuususkossaan, suljetuissa ja tutuissa piireissään "talostelemaan" tottuneita, jotka pelkäävät kaikkea muutosta ja siksikin vahtivat toisiaan.
Puhujatkaan eivät uskalla enää saarnata vapaasti, vaan pelätessään väärin saarnaavansa, toistelevat samoja tuttuja vl-fraaseja saarnasta toiseen. Sellaiset saarnat harvoin "ruokkivat" kuulijaansa. Seuroissa pitää käydä kuitenkin näyttäytymässä, että uskovaisten kirjoissa säilyisi.

Jos vl-uskovaiset enemmän hääräisivät ja huolehtisivat myös "uskottomain" parissa, tämä omien uskonveljien / -sisarten kyttääminen ja pahan puhuminenkin varmasti vähentyisi. Ei olisi aikaakaan pahan puhumiseen. Siionia voisi kasvattaa muutenkin kuin sisältä päin.
Vl-uskovaisetkin voisivat jalkautua omista piireistään muiden ihmisten pariin, tehdä ihan oikeaa lähetystyötä / avustustyötä sekä kotimmaassa että maailmalla, myös muiden kuin vain jo vl-uskossa olevien parissa. Mutta onko siihen uskallusta?
Eikö pidä tehdä työtä niin kauan kuin päivä on, eikä keskittyä maailmanlopun odottamiseen? 1960-1970-luvuillahan yleisesti vl-saarnaajat saarnasivat, että vuotta 2000 ei kirjoiteta! Siltä ajalta muistan kyllä hyvin vl-uskovaisten toistensa kyttäämisen jopa kirkossa käymisestä "uskottoman" papin toimittamana, ym. kirkkokuoro- ja ystävyyskiellot.

Äänestä
  • "Jos vl-uskovaiset enemmän hääräisivät ja huolehtisivat myös "uskottomain" parissa, tämä omien uskonveljien / -sisarten kyttääminen ja pahan puhuminenkin varmasti vähentyisi. "

    Tässä se asian ydin monesti piilee. Seurakuntakäsitys/-oppi on yhteistunto-oppia. Jotkut käsittävät sen niin, että heillä on oikeus "elää" toisen elämää. Yleensä nämä ovat pitäjän juoruilijoita, jotka olettavat suurimman osan asioista, joita he kertovat tietona eteenpäin.

    Äänestä

Alkaa näköjään TGA-tyttöjen rukoukset vaikuttaa!

Äänestä

On SRK tehnyt taas paljonkin avoimmuuden eteen; se palkkasi MYKÄN pääsihteerin, joka ei kommentoi enää mitään!

Äänestä
  • Ettäkö ihan mykkä? Eikö pääsihteeri pysty sanomaan edes sitä kuuluisaa: "e, e, e, en kommentoi?"...
    Vai olisiko pääsihteerissä kenties vain se "mykkä henki"? tai "pelvon henki"? Ken henget osaisi haistella ja tutkia sekä vielä "hoitaakin"?
    Toisaalta, kun pelkäävä ei sano eikä tee mitään,eipä kyllä tee myöskään virheitä...
    Muuten, mitä nuo yllä olevassa kirjoituksessa olevat TGA-tytöt ovat, jotka rukoilevat? Nunnia vaiko konnia?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Uudet tuulet? kirjoitti:

SRK on tullut tienhaaraan, jossa on tehtävä valintoja ja tarkastella toimintatapoja.
On selvää, että muutoksia tullaan tekemään, sillä entiseen malliin ei voida enää jatkaa. Jos SRK jatkaa samalla linjalla, se tulee ylittämään uutiskynnyksen. Jos SRK muuttaa linjaa, sekin ylittää uutiskynnyksen. Uudistuksia pitäisi tehdä harkiten, mutta miten uudistua niin, että liike pysyy edelleen yhtenäisenä? Onko se mahdollista?
On mahdollista, että SRK:n toimintatavat tulevat muuttumaan radikaalisti. Mahdollista on myös se, että SRK päättää pysyä samoilla raiteilla. Välivaihtoehdotkin voivat olla mahdollisia. Jos SRK päättää pidättäytyä entisissä toimintatavoissaan, se tulee väistämättä hajoamaan... Lähtee joukko, joka perustaa uuden järjestön. Tai eivät organisoidu ollenkaan. Nähtäväksi nää, miten tässä käy....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu